Etno, proge, latin ›

Onpas paljonkin Jethro Tull -vaikutteinen biisi tämä, varsinkin instrumentaaliosioiltaan:
http://www.youtube.com/watch?v=fcimbVe0eNo&NR=1

Oiskohan tuo ollu joku vuoden '82 taltiointi, missä Robbie Steinhardt vielä mukana ja ylimääräisenä äijänä Warren Ham soittaen suunnilleen kaikkea mitä löytyy?
 
Juuri se samainen keikka. Joku kriitikko joskus Musa-lehdessä sanoi Kansasin keikka-arviossa Robbiesta: "Viulu näyttää hänen kädessään hammasharjalta". Yeah!

Robbie on kyllä aika karismaattinen ilmestys. Mies on aika liekeissä tolla Device-DVDllä. Siinä on muuten viulu miksattu ihan törkeän alas stereomixissä, tiiä sit kuuluko 5.1-äänellä paremmin kun en moista laitteistoa omista.

Mahtipontista tavaraa joo, ja se amerikkalaisuus paistaa läpi.. 80 -luvun tuotannosta oon kuullu vain ton "Power" nimisen levyn. Ei oikein kolahtanu, mut levyllä on hyvä kitaristi, nimittäin Steve Morse. Enemmän tykkään tuosta 70- luvun tuotannosta, levyt Kansas, Masque ja Point of known return on parhaimpia. Leftoverture levyä en oo jaksanu kuunnella, vaikka siinä on just tää Carry on wayward son, soitettiin tätä myös yhden bändiprojektin kanssa. Toinen kitaristi Kerry Livgren lähti vissiin jossain vaiheessa ja alkoi tekemään hengellistä musiikkia. Sellaasta.

Huom! Olet kirjoittamassa yli 930 päivää vanhaan ketjuun!
 
Niin niin, mutta kun kirjoituttaa niin pitää kirjoittaa...
 
Olin aiemmin niputtanut Kansasin samaan kastiin Journeyn ja Bostonin kanssa, ja kyllähän ne 80-luvulla sitä samaa jenkkipaahtoa tekivätkin. Mutta 70-luvun matskussa on yllättävän paljon progevivahteita, lähinnä tuolta brittiprogen puolelta suodatettuna southernrockiin ja ameriikan AOR-touhuihin. Ja Robby Steinhardtin viulu on kyllä mainio lisä yleissaundiin...
 
Kuulin Carry On Wayward Son- biisin toukokuun alussa Hartwallilla ennen Rushin keikkaa Neil Peartin soittolistalta, joka sisälsi etupäässä progea ja jytää, Yesiä, Hendrixiä, Zeppeliiniä ym. Otin sitten selvää, mikä biisi tuo oli, ja tutustuin Kansasin musaan kirjaston, Spotifyn ja Youtuben välityksellä. Spotifysta löytyy kaikki levyt Drastic Measuresiin asti, uudempia en ole saanut vielä kuultavaksi, mitä nyt Youtubesta muutamia hajakappaleita sekä livepätkiä olen kattellut.
 
Suosikkibiiseiksi on tässä kuukauden aikana muodostuneet seuraavat:
 
Journey From Mariabronn (Kansas, 1974)
Song For America (Song For America, 1975)
The Pinnacle (Masque, 1975)
Carry On Wayward Son (Leftoverture, 1976)
Point Of Know Return (Point Of Know Return, 1977)
Closet Chronicles (Point Of Know Return, 1977)
No One Together (Audio-Visions, 1980)
 
Täytyy sanoa, että on siistiä innostua vielä tällä iällä jostain 'uudesta' bändistä, jolta riittää kuunneltavaa pitkäksikin aikaa. Pittää varmaan noita alkupään levyjä omaan levyhyllyynkin hankkia...

Itsellä kyllä nousee In the spirit of things, parhaaksi levyksi.
Power sitten hyvä kakkonen.

delarco: Itsellä kyllä nousee In the spirit of things, parhaaksi levyksi.
Power sitten hyvä kakkonen.
 
Jotain rajaa, Kansas oli dööd jo tuossa vaiheessa.

Mikä siitä tekee döödin, jos levyllä ei ole yhtään heikkoa kipaletta?

delarco: Mikä siitä tekee döödin, jos levyllä ei ole yhtään heikkoa kipaletta?
 
Väärä vuosikymmen, liian vähän progea, modernit (tuolloin) soundit jne. Veikkasin, että nää hiertää kuolleeksi julistajaa.
 
Morsen aikainen Kansas kuulosti muistaakseni ainakin paljon paremmalta kuin John Elefanten aikainen AOR -pumppu.

2541: Väärä vuosikymmen, liian vähän progea, modernit (tuolloin) soundit jne. Veikkasin, että nää hiertää kuolleeksi julistajaa.
 
Morsen aikainen Kansas kuulosti muistaakseni ainakin paljon paremmalta kuin John Elefanten aikainen AOR -pumppu.
 
Aijaa, minusta taas Elefanten laulama Vinyl Confessions on täydellinen levy. Sen voisi postata tuonne "Levyt, joissa ei ole yhtään huonoa biisiä"-ketjuun. Olenkin aina ollut tämmöinen anti-fani. Sama juttu Purplen kanssa, pidän enemmän Coverdale/Hughes-aikakaudesta.

Vinyl confessions on kyllä kanssa hyvä.
Taisi olla aikoinaan ensikosketukseni bändiin.
...ja purplestakin samaa mieltä. :)

Kukaan ei oo vielä uskaltanut tai kehdannut mainita vuoden -95 levyä Freaks of Nature. Mun mielestä yks parhaita levyjä ikinä!
Myös basisti Billy Greerin oma bändi Seventh Key toimii.

Mites tuo Walshin Streets -niminen kokoonpano kolisee? Paikoitellen varsin mukiinmenevää AOR:ää.
 
http://www.youtube.com/watch?v=Yrt4QLulsBY&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=RBGDRTWmiMo&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=Q1FPM2fQReA&feature=related

-Cale: Mites tuo Walshin Streets -niminen kokoonpano kolisee? Paikoitellen varsin mukiinmenevää AOR:ää.
 
http://www.youtube.com/watch?v=Yrt4QLulsBY&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=RBGDRTWmiMo&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=Q1FPM2fQReA&feature=related
 
Joo niin tän Streetsin kuin ton edellisessä viestissä mainitun Seventh Keyn takana kitarassa Mike Slamer, joka onkin sitten tosi tekijämies, mitä tulee AOR:ään/melodiseen hardrockiin ja biisienkirjoittamiseen. Ja soittaa sitten maukkaita sooloja, ei mitään tilulilua vailla päätä häntää. Tostapa vaikka maistiaisiksi yhdeltä projektiltaan Steelhouse Lanelta (oma suosikkini) pari vetoa, joista eka varsinkin sisältää sitä maukasta soitantaa:):
 
http://www.youtube.com/watch?v=cmjMjuEUFdU
http://www.youtube.com/watch?v=HHzoAKhwd-Q
 
Mut nyt alkaa karata aiheesta, en vain malttanut hillitä kun primus motor tai vähintäänkin takapiru nimenomaan Slamer noiden Streetsin ja Seventh Keyn takana.

Journeyman: Joo niin tän Streetsin kuin ton edellisessä viestissä mainitun Seventh Keyn takana kitarassa Mike Slamer, joka onkin sitten tosi tekijämies, mitä tulee AOR:ään/melodiseen hardrockiin ja biisienkirjoittamiseen. Ja soittaa sitten maukkaita sooloja, ei mitään tilulilua vailla päätä häntää. Tostapa vaikka maistiaisiksi yhdeltä projektiltaan Steelhouse Lanelta (oma suosikkini) pari vetoa, joista eka varsinkin sisältää sitä maukasta soitantaa:):
 
http://www.youtube.com/watch?v=cmjMjuEUFdU
http://www.youtube.com/watch?v=HHzoAKhwd-Q
 
Mut nyt alkaa karata aiheesta, en vain malttanut hillitä kun primus motor tai vähintäänkin takapiru nimenomaan Slamer noiden Streetsin ja Seventh Keyn takana.
 
Olihan Streetsissä mukana vielä toinenkin Kansas -mies, jo aiemmin mainittu Billy Greer. Melkoisen kova kokoonpano siis.
 
Asiaa puhuit mitä tulee Slameriin. Tässä hemmetin hyvä veto, koko bändiltä. Slamerilta tiukka soolo, täyttä asiaa!
 
http://www.youtube.com/watch?v=uHn6iDD7MIc
 
Vaikka karataankin aiheesta, mainitsemasi Steelhouse Lane on erinomainen ja tsekkaamisen arvoinen bändi, suosittelen myös.

Tulipa ostettua Epe'siltä viiden cd:n boksi (Epicin original Album Classics-sarjaa), joka sisältää seuraavat levyt:
 
Kansas (1974), Song For America (1975), Masque (1975), Leftoverture (1976) sekä Point Of Know Return (1977).
 
Levyt on pakattu yksitellen tyylikkäisiin minivinyyli-replica-pahvikansiin, ja jokaisessa levyssä on 1-2 bonusraitaa. Luullakseni ovat siis samoja remasteroituja versioita bonusbiiseineen, kuin yksitellenkin julkaistut levyt.
 
Bonusbiiseistä sen verran, että ihan päteviä live- ja demoversioita ovat, paitsi Song For America- kappaleen single-edit (kymmenestä minuutista kolmeen minuuttiin saksittu) on aika tökerö, oikeastaan vain lauletut kohdat on jätetty, ja kaikki instrumentaaliosuudet poistettu.

itse löysin Kansasin, kun DT:n Change of Seasonsilla on se cover-puolisko jossa riffaillaan Carry on my Wayward Sonia. Kyllä on Leftoverture kova ja myös Song for America, muita en ole niin jaksanut kuunnella.
 
ComWS on ehkä helpoin ja tunnistettavin progeriffi mitä voi opetella kitaralla :D Ja muutenkin kaunista stemmalaulua.
 
-Mikko

harigata: Kukaan ei oo vielä uskaltanut tai kehdannut mainita vuoden -95 levyä Freaks of Nature. Mun mielestä yks parhaita levyjä ikinä!
Myös basisti Billy Greerin oma bändi Seventh Key toimii.
 
Freaks of nature on hyvä levy.
 
Levyyn liittyy itselläni hämmentävä yhtymäkohta. Olin autossa Kalevankadulla vuonna 2001, kun kuulin uutisissa, että WTC-rakennukset olivat sortuneet. Hetkeä aiemmin olin kuullut työpaikalla terrori-iskusta. Mietin, että huh, huh, olipa hurja juttu. MItähän tästä vielä seuraa? Vaihdoin radiolta cd:lle, ja ensimmäinen biisi mikä lähti soimaan, oli juuri tuolta levyltä Cold grey morning. En voi osuvampaa biisiä tuohon hetkeen kuvitella.

Sain tänään kuunneltavakseni Somewhere to Elsewheren. Ei mielestäni häviä 70-luvun tuotoksille juurikaan, itse asiassa hienoa huomata, miten Livgreniltä irtosi Kansasille lähes 20 vuoden 'erossaolon' jälkeen näinkin tasokasta matskua. Yhden kuuntelukerran jälkeen eniten mieleen jäivät Icarus II, Myriad sekä Distant Vision.
 
Mikähän muuten lienee syynä siihen, että Walsh ei (ainakin jos kansiteksteihin on luottamista) soita levyllä lainkaan koskettimia, ainoastaan laulaa? Livgrenin visio?

On nyt tullut kuunneltua Spotifysta sen verran Kansasia, että tilasin sitten viiden ekan studiolevyn seuraksi kaksi seuraavaa, eli Monolithin ja Audio-Visionsin. Niiden jälkeisistä kahdesta levystä en ole jaksanut niin paljoa innostua, että haluaisin niitä omistaa. Eihän ne mitään huonoja levyjä ole, mutta jotain omaleimaista niistä jää puuttumaan. Jäävät mielestäni melko tasapaksuiksi AOR-levyiksi. Poweria, In the spirit of thingsiä ja Freaks of naturea en ole vielä kuullutkaan, joten niistä en osaa mitään sanoa. Somewhere to elsewhere taas mielestäni yltää kulta-aikojen levyjen tasolle, kuten jo tuossa aiemmin kerroin.