Etno, proge, latin ›

Viittailinkin tuon KTR:n tekstin suuntaan, johon vastasit. Siis: "Se on musiikkia, joka yllättää ja vie uusiin jännittäviin paikkoihin. Progen kuuntelu on aina paljon suurempi kokemus, kuin kolmen minuutin pop-biisin kuuntelu."
 
No minä olen kyllä aika vahvasti tätä mieltä.

Progehan on sellasta musiikkiä mikä kuulostaa yleensä aika hyvälle :)
 
Jep, eli ei mitään Dream Theateria.

kakkaa.

missäs sitten menee esim. fuusio jazzin ja progressiivisen rockin raja?

missäs sitten menee esim. fuusio jazzin ja progressiivisen rockin raja?
 
Kiitoksia valtaosiltaan hyvästä keskustelusta.
 
Tyylejä on mahdotonta erotella totaalisesti toisistaan. Esimerkiksi tänään kuuntelin Milesin Bitches Brew -boxia, jonka ensimmäinen soundimaailmaltaan on melkoista fuusiota, siis espanjalaisten vaikutteiden, funkin ja vapaan jazzin risteytystä. Siis todella progressiivista konseptiltaan, kun sijoitamme sen vuoteen 1969.
 
Hiljan kuuntelin pitkästä aikaa King Crimsonin In The Wake Of Poseidonin, missä etenkin Cat Food ja Pictures Of The City kuulostivat todella jazzilta. Vei melkoisen ajan minulta, että opin kuulemaan Crimsonia jazzkorvalla. Toisaalta Devil's Triangle (siis Haustiin Mars) sekoittaa pakkaan länsimaisen taidemusiikin, eli fuusioi myöhäisromanttisen taidemusiikin, rockin ja vapaan improvisoinnin.
 
Groove FM soitti yksi päivä Aleksi Tuomarilan uutta levyä, jossa harmonia oli ihan kuin JS Bachia olisi kuunnellut, eli hän fuusioi akustisen jazzin ja barokkimusiikin.
 
Kun tätä ketjua jatkaa eteenpäin, huomaa että kaikki musiikit ovat fuusioita, missä yhdistyy eri musiikkikulttuurit: ajalliset, paikalliset ja tyylilliset vivahteet. Käsitykseni mukaan musiikin tekee progressiiviseksi erilaisten asioiden yhdistäminen ennakkoluulottomasti. Ehkei aina kannata haikailla taidemusiikin ja rockin risteytymää, siis laajoja muotorakenteita sisältäviä kappaleita, vaan hyvä progebiisi voi olla vaikkapa 1:03 pituudeltaan, tai 17:56 pitkä yksi osainen. Mielikuva siitä, että kulloinen musiikkikappale on progressiivinen, syntyy lähinnä kuulijan mielessä.

...Kun tätä ketjua jatkaa eteenpäin, huomaa että kaikki musiikit ovat fuusioita, missä yhdistyy eri musiikkikulttuurit: ajalliset, paikalliset ja tyylilliset vivahteet.
 
Totta. Puoli vuosisataa sitten saattoi tehdä oikeasti uudenlaista musiikkia, muttei enään (?).
 
Käsitykseni mukaan musiikin tekee progressiiviseksi erilaisten asioiden yhdistäminen ennakkoluulottomasti.
 
Ainakin se on hyvin yleinen ominaisuus progebändeille ja sille musiikkityylille, jota progeksi kutsumme.
 
Ehkei aina kannata haikailla taidemusiikin ja rockin risteytymää, siis laajoja muotorakenteita sisältäviä kappaleita, vaan hyvä progebiisi voi olla vaikkapa 1:03 pituudeltaan, tai 17:56 pitkä yksi osainen.
 
Ehdottomasti samaa mieltä, ei progen määritelmää voi rakentaa pituuden varaan, vaan musiikin.
 
Mielikuva siitä, että kulloinen musiikkikappale on progressiivinen, syntyy lähinnä kuulijan mielessä.
 
En yhdy tuohon. Progressiivinen musiikki on progressiivista, vaikka se kirjoitettaisiin nuotille, ja analysoitaisiin sitä nuottia.