Etno, proge, latin ›

Lisätään vielä lattarivaikutteiden, jazzin ja New Orleansin venkoilevien rytmien sekaan gospelin kiihkeiden laulusovitus hyödyntäminen, myös instrumenttien käytössä.
 
Unohtuipa mainita Italia. Vähemmän tunnettua on italialainen beat-musiikki, joka välillä ihan vahingossa lipesi funkin puolelle 60-luvulla. Eli siellä lefamusan, rautalankainstrumentaalin ja iskelmän välimaastosta löytyy aika yllättäviä juttuja. Esim kappaleita, joissa koko jutun juju on toistuva bassoriffi ja kovasti ykköstä korostava biitti.

Bogaloossa on selvä rytmiikan korostus ja usein se rytmi onkin ainoa "juttu" koko biisissä. Tyypilliset soolosoittimetkin on valjastettu usein pelkkään rytmin korostamiseen.
 
Entäpä jazz? Groovaavaa jatsia, josta on löydettävissä funkille ominaisia piirteitä on tehty pitkin 60-lukua ja paljon.
 
Hemmetti, funkin piirteitä voi löytää elokuvamusiikistakin vaikka kuinka.
 
Niin ja mikä minulle on ominainen piirre funkille? Ykkösen korostus. Siitä se lähtee.
 
Boogaloo ... hmm - todellakin! ...onko salsa funkyn serkku vai velipuoli?
 
Ykkösen korostus ja synkoopit - "suoria" tanssifunkyjä en itse varsinaiseksi funkyksi laske
 
ja funkrock on tosiaan p...tä

Funkrock ei kyllä tosiaankaan ole sama asia kuin funk. Pidän kyllä funkrock tyyppisestä poljennosta jonkun verran. Ainakin Red Hot Chili Peppersillä on joitakin vanhoja hyviä biisejä.
En nyt silti lähde kyseisen tyylin puolesta puhujaksi, paitsi että Graham Central Stationilla on joitain mielnkiintoisia rokahtavia biisejä, esim. Earthquake.
The Funk Brothersilla oli myös oma sanansa sanottavana funkin kehityksessä. En nyt vaan muista että missä vaiheessa studio-miehet alkoivat kutsumaan kokoonpanoaan tällä nimellä.

Jep, funk-rock on yhtä syvältä kuin punk-ska.
 
Funkin historiasta lienen aika samoilla linjoilla. Jostain afrikasta, mustan gospelin, jazzin (Horace Silver, Jimmy Smith jne), etelä/väli-amerikan rytmit, New Orleans (Prof Longhair, Rufus Thomas), RnB, motown/stax jne. kautta se on tullut. Ja on lopulta aivan sama miten funkyn lokeroit, alunperin kuitenkin se oli vain hauskan reteä sana, jota reteät muusikot käyttivät.
 
Koska et hyväksy muuta funkiksi kuin Brownin/Slyn/Clintonin, niin kysymyksesi kai varsinaisesti on, että mistä James Brown grooven "Papa's Got a Brand New Bag" (1965) ja "Cold Sweat" (1967) -biiseihin keksi? tms.
 
Väittäisin, että tarkoittamasi funk oli olemassa selvästi ennen sen levyttämistä, ja ensimmäinen levyttäjäkään ei varmaan ollut James Brown. Kyseessä siis pitkät groovemätöt. Livenä jammailtiin ja juntattiin, mutta sinkulle piti laittaa konservatiivisesti kahden minuutin siivu, jossa on selkeät sanat, mukava melodia ja kiva kertsi.

Jep, funk-rock on yhtä syvältä kuin punk-ska.
 
Näin muuten on.

Funkin historiasta lienen aika samoilla linjoilla. Jostain afrikasta, mustan gospelin, jazzin (Horace Silver jne), etelä/väli-amerikan rytmit jne. se on tullut. Ja on lopulta aivan sama miten funkyn lokeroit, alunperin kuitenkin se oli vain hauskan reteä sana, jota reteät muusikot käyttivät.
 
Niin, sanaa "funky" on käytetty jo 50-luvulla tai aikaisemminkin kuvaamaan hyvin rullaavaa jazzbändin soittoa.
 
Eilen lueskelin vanhasta Bassplayer-lehdestä Jeff Berlinin artikkelia, jossa hän valittelee kyseisen sanan kokeneen pahan inflaation. Lähinnä siksi, että mikä tahansa musiikki jossa on peukuttelua on mukamas funkkia, vaikkei siis muita kyseiseen sanaan "oikeuttavia" elementtejä musiikissa olekaan.

Kysymyksesi kai oikeammin on, että mistä James Brown grooven "Papa's Got a Brand New Bag" (1965) ja "Cold Sweat" (1967) -biiseihin keksi? tms.
 
Näin. Oliko idea viedä iskujen korostaminen suorastaan äärimmäisyyksiin Brownin idea vai nappasiko hän sen jostain? Oliko hän vain se viimeinen "katalysaattori" joka kokosi eri vaikutteet kasaan ja puristi niistä tuon vallan mainion musiikillisen keitos? Siinäpä pähkinää.

Jep, funk-rock on yhtä syvältä kuin punk-ska.

 
Funk-rokin mahtuu monenlaista yrittäjää, osa niistä on jopa loistavia. Se on vain eri asia kuin funk. Myös funkkiin mahtuu ihan suolesta olevia bändejä.

Väittäisin, että tarkoittamasi funk oli olemassa selvästi ennen sen levyttämistä, ja ensimmäinen levyttäjäkään ei varmaan ollut James Brown. Kyseessä siis pitkät groovemätöt. Livenä jammailtiin ja juntattiin, mutta sinkulle piti laittaa konservatiivisesti kahden minuutin siivu, jossa on selkeät sanat, mukava melodia ja kiva kertsi.
 
Olen ehdottomasti samaa mieltä. Vastaavanlainen ilmiö on nypäivän soul musassa. Erykah Badun keikka Porissa pari vuotta sitten oli todella paljon energisempi ja raaempi, mitä taas levyt kuulostaa.
Taitaa olla niin että aika moni musiikki tyyli tai ala-lajike on syntynyt bändin jammaillessa kuppilakeikalla harlemissa. Ja sitten joku sai siitä idean ja päätti kokeilla ensi viikolla tehdä asian taas vähän eri lailla ja sitten seuraavalla viikolla... Sitä vaan pääsee täältä käsin harvemmin katsastamaan miltä se live meno vaikuttaa.

Funk-rockiin liityen vielä. Sellaisen Kummi-setänä kai Funkadelicia voi pitää.
G. Clinton on haastatteluissa kertonut että Funkadelic oli se bändi jolla he tekivät vakavasti otettavaa musiikkia. Parliament kehiteltiin aluksi vaan bilehile meininkiin. Yllätys olikin valtava kun Parliament upposi ihmisiin paljon paremmin (varmaan sen takia koska se ei ole niin hankalaa musiikkia kuin sisaryhtyeellä).
Vitsistä siis kehittyi mieletön suksee. Se johti myös siihen että 70-luvun loppupuolen Funkadelic on helpommin avautuvaa materiaalia, kuin aikasempi sekoilu. (Not Just) Knee Deep jää muunmuassa helposti soimaan päähän (ja tietysti One Nation...). Itse pidänkin Funkadelicin 1975 ja siitä eteenpäin tulleista levyistä. 70-luvun alun liika progeilu ei oikein innosta.

Funk-rockiin liityen vielä. Sellaisen Kummi-setänä kai Funkadelicia voi pitää.
G. Clinton on haastatteluissa kertonut että Funkadelic oli se bändi jolla he tekivät vakavasti otettavaa musiikkia. Parliament kehiteltiin aluksi vaan bilehile meininkiin. Yllätys olikin valtava kun Parliament upposi ihmisiin paljon paremmin (varmaan sen takia koska se ei ole niin hankalaa musiikkia kuin sisaryhtyeellä).
Vitsistä siis kehittyi mieletön suksee. Se johti myös siihen että 70-luvun loppupuolen Funkadelic on helpommin avautuvaa materiaalia, kuin aikasempi sekoilu. (Not Just) Knee Deep jää muunmuassa helposti soimaan päähän (ja tietysti One Nation...). Itse pidänkin Funkadelicin 1975 ja siitä eteenpäin tulleista levyistä. 70-luvun alun liika progeilu ei oikein innosta.
 
Hmm, muistanko väärin, mutta eikös Parliament aloittanut ihan soulbändinä ja myöhemmin kehittyi siihen suuntaan mihin kehittyi.
 
Ja siis Clintonin ja kavereiden "älynväläys" oli siirtää rockin volumetaso ja muita elementtejä mustaanmusiikkiin. Toiset diggaa, minä en.

Hmm, muistanko väärin, mutta eikös Parliament aloittanut ihan soulbändinä ja myöhemmin kehittyi siihen suuntaan mihin kehittyi.
 
Yhtyehän oli alunperin doo wop - yhteye the Parliaments, perustettu jo v. -55. Kova soul-hitti "(I wanna) Testify" tuli v. -67.

Funkadelicin 1975 ja siitä eteenpäin tulleista levyistä. 70-luvun alun liika progeilu ei oikein innosta.
 
70-luvun alun progeilu?!?! Hah!
Sellaista pilvessä sekoilua kutsut progeiluksi.
Kappaleiden rakenteet ovat kyllä yksinkertaisia,
joten proge-sanan käyttö ei ole missään nimessä
oikeutettua.
 
Minä kuulun niihin ihmisiin joita häiritsevät nuo albumit, joissa on yli
puolet materiaalista jammailua.
 
Mutta voipi poltella samalle levylle kaikki hyvät raidat niin
siitäpä oivan CD:n saa (ja joistakin raidoista voi leikata
sen jälkipuoliskon pois, jos se on pelkkää tyhjää jammailua)
 
kahdelta ekalta levyltä esim I Bet You, Everybody Got a Thing,
Good Old Music, Friday Night August 14th, Funky Dollar Bill
ja I Wanna Know ovat melkein sitä parasta populaarimusiikkia
 
Standing on the Verge saattaa olla Funkadelicin paras biisi

Ja siis Clintonin ja kavereiden "älynväläys" oli siirtää rockin volumetaso ja muita elementtejä mustaanmusiikkiin. Toiset diggaa, minä en.
 
Jimi Hendrix ehti kyllä ensin.
Ensimmäisellä Funkadelicin levyllä ei vielä ole kovin paljoa särjettyä
soundia verrattuna toiseen levvyn. Ehkä tässä välissä tuli kuunneltua
Henkan Band of Gypsys.

Yhtyehän oli alunperin doo wop - yhteye the Parliaments, perustettu jo v. -55. Kova soul-hitti "(I wanna) Testify" tuli v. -67.
 
Muistankohan väärin mutta taisi olla niin että Clintonin ei annettu käyttää tuota Parliaments nimeä enää jossain vaiheessa. Siitä syystä se perusti Funkadelicin.

70-luvun alun progeilu?!?! Hah!
Sellaista pilvessä sekoilua kutsut progeiluksi.
Kappaleiden rakenteet ovat kyllä yksinkertaisia,
joten proge-sanan käyttö ei ole missään nimessä
oikeutettua.
 
No joo. Täytyy myöntää että en ole progesta innostunut ja käytin sanaa väärässä paikassa. Tarkoitin vaan että 70-luvun alun Funkadelic on turhan hankalaa musiikkia. Osasyynä varmasti huumeet.
 
Minä kuulun niihin ihmisiin joita häiritsevät nuo albumit, joissa on yli
puolet materiaalista jammailua.
 
Jammailussa ei minun mielestä ole mitään vikaa, mutta jos homma menee sekoiluksi niin sitä ei jaksa hirveästi. Raja on joskus hiuksen hieno. Funkadelic on kaiketi keikkunut rajan kummalakin puolella.

Jimi Hendrix ehti kyllä ensin.
Ensimmäisellä Funkadelicin levyllä ei vielä ole kovin paljoa särjettyä
soundia verrattuna toiseen levvyn. Ehkä tässä välissä tuli kuunneltua
Henkan Band of Gypsys.
 
Varmasti on levy kuunneltu ja tarkkaan. Jimi teki kuitenkin aika paljon selkeämpää/populaarimpaa musiikkia.