Etno, proge, latin ›

mitähän muuten kuuluu Red Number Two-nimiselle pumpulle? joskus takavuosina netistä löysin, ja oli/on yks hienoimpia metallisemman progen lipunkantajia Suomessa, mut bändistä ei oikein oo kuulunut mitään vähään aikaan. Tai sit liikun ihan väärillä sivuilla :D

Tuolta hieman taantumuksellista tahtia ;)
https://www.youtube.com/watch?v=VK9b2CIEEhY

speedyclarke: Tuolta hieman taantumuksellista tahtia ;)
https://www.youtube.com/watch?v=VK9b2CIEEhY
 
Kuuntelin Deezeristä koko ep:n, oli rautaista kamaa.

speedyclarke: Tuolta hieman taantumuksellista tahtia ;)
https://www.youtube.com/watch?v=VK9b2CIEEhY
 
Ihan symppiksiä.

hauska otsikko. ei oo kyl valitettavasti kauheesti progee tullu kuunneltuu johonkin 7 vuoteen. niin se musamaku muuttuu

Ei proge ole kuollut, se vain haisee omituiselle... Vapaasti Zappaa mukaellen

Proge on kohta in, mutta se on silti samassa vaiheessa kuin 50-luvun rokki 70-luvun alkupuolella. Nostalgiaa. Proge-imitaatioille nykymaustein alkaa olemaan kysyntää.
 
Mikä nykyään enää voi olla progea? Merinorsujen piereskely Kalifornian rannikolla sämplättynä ja hidastettuna ambientiksi? Ei. Proge on oma kaavoihinsa kangistunut musiikin alalaji 60/70-lukujen vaihteesta ja kehittymisen kanssa sillä ei enää ole mitään tekemistä.

ganesha: mitähän muuten kuuluu Red Number Two-nimiselle pumpulle? joskus takavuosina netistä löysin, ja oli/on yks hienoimpia metallisemman progen lipunkantajia Suomessa, mut bändistä ei oikein oo kuulunut mitään vähään aikaan. Tai sit liikun ihan väärillä sivuilla :D
 
Taitaa bändi olla kuopattu mutta sen jäännöksistä on noussut ainakin erilaisia post-asioita yhdistelevä Baulta:
https://baulta.bandcamp.com/

Hassu otsikko.
 
Pink Floyd, Rush, Genesis, Mike Olfdield ja Yes lienevät ainoat kaupallisesti merkittävästi menestyneet progeartistit/bändit. Noistakin varmaan joku ottaisi puolet pois ja sanoisi, että mainstream-poppiahan ne ovat.
 
Progehan on aina ollut "unohdettu" sen kulta-ajan jälkeen. Joku Mars Volta tuli ja meni. Porcupine Tree saavutti jonkinlaista suosiota, mutta eipä mitään järisyttävää.
 
King Crimsonin tapainen musiikki ei vain toimi suurimmalle osalle ihmisiä. Ei sille mitään voi. Ei massoilla ole pääsääntöisesti kärsivällisyyttä perehtyä musiikkiin sen enempää.
 
Raskaalla puolella Opethin ja Dream Theaterin tapaiset bändit kai edustavat sitä "nykyprogea" parhaiten.

Timetokill: Pink Floyd, Rush, Genesis, Mike Olfdield ja Yes lienevät ainoat kaupallisesti merkittävästi menestyneet progeartistit/bändit. Noistakin varmaan joku ottaisi puolet pois ja sanoisi, että mainstream-poppiahan ne ovat.
 
Kyl mä nostaisin kuitenkin vielä King Crimsonin, Jethro Tullin ja ELP:n tohon samaan kategoriaan.

Miksi proge olisi kuollut jos siitä ei vieläkään ole tullut massojen musaa? Mun levylistalla on paljon mun mittapuulla progelevyjä ja osa on ihan uusia ja aika kaukana tuosta 70-luvun progesta. Puristit ei tietenkään näitä progeksi hyväksy mutta sepä on mulle ihan sama.

Madtheswine:
 
Nykyään tulee vähemmän kuunneltua uutta musiikkia, mutta just esim. Steven Wilson julkaisi aivan tajuttoman kovan levyn ja muutama muukin kova tekele on myöhemmin tän vuoden puolella tulossa.
 
Ei helkati
 
tää on kyllä ennemminkin regressiivistä kuin progressiivista
 
https://www.youtube.com/watch?v=m6m6MuzPE9I
 
vaikka saahan sitä kuunnella jos tykkää, mutta ihan museomeinikiä on - ei edes evoluutiota puhumattakaan revoluutiosta
 
mielummin kuuntelen "aitoa" asiaa 70-luvulta sen kerran kun sillä moodilla on
 
rockmusiikki on edistynyt ennemminkin esim. eri metallimusalajien myötä sekä kokonaan uusilla - esim. hiphop, tekno, house, elektroniset yleensäkin - musiikinlajien myötä. Uudet tyylit kaikkiaan ovat mielestäni edistystä - tilutus ja rakenneosien lisääminen ei...

Wilsonin uusin on kyllä kova levy, eikä minusta edes kauhean "pahaa progea", kuten edeltäjänsä (Raven), joka tuntui minusta tuolle regressiiviselle rokille, kuten esim. Opethin pari viimeisintä väsynyttä 70-luvun pastissia. Leikari tuskin mielipiteestä päätellen kuunteli koko levyä, sillä siellä on todella monipuolista materiaalia ja modernia soundia, eikä todellakaan vain jotain 70-luvun haikailuja. Progehan sinänsä on suurimmaksi osaksi jöötiä, kuten kaikki muukin genrensä tai muun ahtaan viitekehyksensä uhrit, mutta ei siitä sen enempää nyt tällä kertaa.

Leikari: Ei helkati
 
tää on kyllä ennemminkin regressiivistä kuin progressiivista vaikka saahan sitä kuunnella jos tykkää, mutta ihan museomeinikiä on - ei edes evoluutiota puhumattakaan revoluutiosta
 
Wilson tuskin kisailee terminologia-sarjassa, joten reg/prog- revo/evo-arvottelu sopii paremmin vaikka tilastotieteilijöille. Progen yhteydessä pelataan tavattoman paljon tätä 'onko progee vai ei' leikkiä, jolla ei tietenkään musan kanssa ole mitään tekemistä. Kuunnellaan vaan ja diggaillaan.
 
Musta tuo HCE tuntui aluksi hienoiselta pettymykseltä Ravenin jälkeen, mutta on osoittautunut kyllä vähintään yhtä hyväksi ja itse asiassa paremmaksikin. Mun mielestä siis.

Progen jälkipoltto (1976-) on samankaltaista kuin jazzin (1967-), klassisen (1972-) tai rockin (1986-), mutta fuusiopohjaisena laimeampaa kuin kanonisoidumpien "emolajiensa". Progemainen ekletismi elää vahvemmin muissa fuusioissa, esim. Tigran Hamasyanin Red Heilissä.

tohtori Laksminarajana Subramaniamin karnaattissävytteisestä indojazzfuusiosta puhumattakaan

Mmmoi! Täällä on näköjääm ?Verity mainittu alkuvuodesta. Meiltä tuli rapsakka konseptialbumi ulos marraskuun lopussa. verityofficial.bandcamp.com, löytyy myös Spotifystä.

No progressiohan on vähän erityinen aihe. Olen itse bändissä joka ainakin kokee itsensä progeksi, ja voiko sitä sanoa musiikista: en ole musakriitikko joten en voi tarkalleen sanoa, mielestäni jälki on kuitenkin paikoin aika jännää. Joka tapauksessa se progressio tarkoittaa meidän osalta ennemminkin sitä, että koitetaan edistää omia soitto- ja laulunkirjoitustaitoja, ja lopputulos on ennemminkin tahdosta tehdä omaa musiikkia josta voi olla ylpeä kuin siitä, että päihittäisi jonkun muun taiteilijan teoksen edistyksellisyydessä. Semmoset jutut pikemminkin tukahduttaa edistystä, koska jos ajattelee, että kaikki löydettävä on jo löydetty niin ei silloin tee mieli edes etsiä, ja sama aate on varmaankin vaivannut artistin päätä joka vuosisadalla.