Etno, proge, latin ›

And again, the suggestion of Pink Floyd appearing at the Live Earth concert came up: "I do not have any problem with that. Let us hope that they don't either. If they ask me, I will be there."
 
Sanoo Roger Waters.
http://www.brain-damage.co.uk/lates … ng-the-incas-and-of-pink-floyd.html

Todella mahtava levy kyllä. Jostain syystä vain nukahdan tuota kuunnellessani :)
 
Älä huoli, et ole ainoa :)
Todella eteerinen tunnelma koko levyllä, etenkin Shine On You Crazy Diamondin molemmilla puoliskoilla. Wrightin urkumelodiat tuntuvat olevan jotain unisingaaleja tai jotain tuollaista. Etenkin iltahämärässä kuunneltuna tämä levy tuo mukanaan uneliaan olon, uneliaan mutta täyteläisen. Sitten sitä yhtäkkiä herää levyn jo loputtua "vau!" -fiilikseen..
 
Sanoo Roger Waters.
http://www.brain-damage.co.uk/lates … ng-the-incas-and-of-pink-floyd.html
 
Helvetti vie jos tuo toteutuisi. Jo Live 8 oli todella huikeaa katsottavaa. Ennakoin kuitenkin, että Gilmour saattaa vain ohittaa koko jutun kylmästi.
 
Ja sitten vielä: Glenn Poveyn "Echoes - The Complete History of Pink Floyd" julkaistiin maaliskuun ensimmäinen päivä. Tiedä josko sitä tilaisi kyseisen opuksen englanninkielisenä, tai odottelisi, että josko kirja suomennettaisiin joku kaunis päivä.

Älä huoli, et ole ainoa :)
Todella eteerinen tunnelma koko levyllä, etenkin Shine On You Crazy Diamondin molemmilla puoliskoilla. Wrightin urkumelodiat tuntuvat olevan jotain unisingaaleja tai jotain tuollaista. Etenkin iltahämärässä kuunneltuna tämä levy tuo mukanaan uneliaan olon, uneliaan mutta täyteläisen.
 
Pistin joskus tuon levyn soimaan aina ennen kuin menin nukkumaan ja yleensä oli taju pois ennen kun kitara tulee mukaan :) Sitten se lakkas toimimasta enkä ole uskaltanut enää kokeilla.
 
Helvetti vie jos tuo toteutuisi. Jo Live 8 oli todella huikeaa katsottavaa. Ennakoin kuitenkin, että Gilmour saattaa vain ohittaa koko jutun kylmästi.
 
En oikein usko että Gilmour lähtee mukaan. Vaikuttaa aika jäärältä. En keksi parempaa syytä soittaa musiikkia, mutta varmasti Gilmour näkee asian toisin. Kaipa hän haluaa varjella Pink Floydin perintöä, tavallaan kääntänyt kelkkansa. Ehkäpä kuvittelee että pilvestä lähtee kultareunus jos bändi tekee comebackin. Varmaan pitää Pink Floydia omana bändinään eikä halua sitä jakaa Watersin kanssa. Voi vaan kuvitella miltä Watersista on tuntunut joskus..
 
Ja sitten vielä: Glenn Poveyn "Echoes - The Complete History of Pink Floyd" julkaistiin maaliskuun ensimmäinen päivä. Tiedä josko sitä tilaisi kyseisen opuksen englanninkielisenä, tai odottelisi, että josko kirja suomennettaisiin joku kaunis päivä.
 
Myös se Wall-kirja olisi varmasti mielenkiintoinen, mutta vähän hintava, noin 40$ plus kulut..
 
Edelleen Final Cut on parhautta. Haluaisin niin kovasti pitää myös Watersin myöhäisemmistä tuotoksista ja pidänkin, mutta aina jää kaipaamaan Gilmourin kitarointia. En esimerkiksi kamalan paljoa pidä Claptonin brittibluesista Pros n' Conissa. Amused to Deathillä homma toimii paremmin ja parhaimmillaan musiikki on ihan loistavaa, mutta jonkun olisi pitänyt olla kinaamassa yksityiskohdista. Nyt lopputulos on liian venytetty ja päämäärätön.

Pistin joskus tuon levyn soimaan aina ennen kuin menin nukkumaan ja yleensä oli taju pois ennen kun kitara tulee mukaan :) Sitten se lakkas toimimasta enkä ole uskaltanut enää kokeilla.
 
Tulee pistettyä kyllä tämä kiekko usein nukkumaan mennessä soimaan. Yritän kumminkin sinnitellä siihen kohtaan, missä tulevat NE neljä nuottia. Kylmät väreet = Very yes.

Varmaan pitää Pink Floydia omana bändinään eikä halua sitä jakaa Watersin kanssa. Voi vaan kuvitella miltä Watersista on tuntunut joskus..
 
Kyllähän se aikoinaan toimi toisinkinpäin :)
Mutta vakavasti puhuen, voihan siinä olla vähän sitä mukana, että kerta Waters itse päätti "tappaa" bändin niin ihan hevillä ei enää takaisin ole pääsemässä. Toisaalta, Gilmour vetää isoja keikkoja ja Mason & Wright on aika usein vierailevia tähtiä. Siinähän se on Gilmourilla melkein Floyd kasassa.

Roger Watersilta oli tässä hiljan kysytty, että mitä mieltä hän olisi Pink Floydin yhdistymisestä Live Earth-konsertteihin, ja tämmöistä Roger vastasi:
 
"I'm up for it if David Gilmour will agree to play with me. I will honestly join him, if he agrees... I've got no problem with it, in fact, I would love it."
 
Ja toisessa haastattelussa näin: "I do not have any problem with that. Let us hope that they don't either. If they ask me, I will be there."
 
Eikös Gilmour ole sanonut että lähtisi mielellään juuri tällaisiin mukaan? Toivotaan parasta.

Yritän kumminkin sinnitellä siihen kohtaan, missä tulevat NE neljä nuottia. Kylmät väreet = Very yes.
 
Ah, ne on kyl jees :) Parasta! Kauneutta!

Huhu kertoo että uusi reunion on tulossa, että bändi on kiinnitetty soittamaan Live Earth-konserteissa. Mitään virallista vahvistusta ei vielä ole, mutta jos noita Roger Watersin ylläolevia kommentteja on uskominen niin tämä on totta.

Huhu kertoo että uusi reunion on tulossa, että bändi on kiinnitetty soittamaan Live Earth-konserteissa. Mitään virallista vahvistusta ei vielä ole, mutta jos noita Roger Watersin ylläolevia kommentteja on uskominen niin tämä on totta.
 
Niin juu. Eihän enää tarvitse saada kuin Gilmour mukaan. Empä jaksa uskoa että vanha jäärä lähtisi. Varjelee kuitenkin ulkoasua. Vastahan oli Live8, heti perään joku toinen. Ei Pink Floyd nyt sentään mikään jukeboxi ole.

Niin juu. Eihän enää tarvitse saada kuin Gilmour mukaan. Empä jaksa uskoa että vanha jäärä lähtisi. Varjelee kuitenkin ulkoasua. Vastahan oli Live8, heti perään joku toinen. Ei Pink Floyd nyt sentään mikään jukeboxi ole.
 
Niin no, eikös Gilmourkin ole haastatteluissa todennut että lähtisi mukaan tuollaisiin Live 8:n kaltaisiin juttuihin uudelleenkin?

Niin no, eikös Gilmourkin ole haastatteluissa todennut että lähtisi mukaan tuollaisiin Live 8:n kaltaisiin juttuihin uudelleenkin?
 
Ei niissä mitä minä olen lukenut. Sanoi tulleensa live8ttiinkin "kickin' and screaming". Tämä siis Live8 backstage-haastattelussa. Sanoi keikan jälkeen että samalta tuntui kuin sänkyyn meneminen ex-vaimon kanssa.

Jahas, häiritsempä keskusteluanne avautumalla tähän väliin yhdestä suosikkiyhtyeistäni, niin paljon kuin se kaikkia kiinnostaakin.
 
Hyvin tarkalleen vuosi sitten ihmettelin isäni levyhyllyä, että "Mikäs ihmeen Pink Floyd? Joskus olen tästä kuullut, aika kuuluisa bändi ilmeisesti, pitäisköhän kuunnella." Animals oli ainoa CD-formaatissa oleva levy, joten sen otin lainaan. Ja naps, bändi sai uuden fanin.
 
Seuraavana päivänä riensin hiukset hulmuten ostamaan Dark Side of the Moonin, koska isi sanoi sen olevan "the" Pink Floyd-albumi. Sitä pari kertaa kuunneltuani olin aika varma, mikä on tämän maailmankaikkeuden paras levy. Kun ottaa huomioon levyn tunnelman ja äänimaailman, ja yhdistää siihen tutustumishetkellä henkilökohtaisessa elämässäni vallinneen olotilan, niin olemme täydellisyyden tuolla puolen. Herkistyn vallan kyyneliin (lähes) aina levyä kuunnellessani, viimeistään Eclipsen alkaessa. Levyä ei vain voi lopettaa paremmin. Mikään koskaan ei ole saanut minussa ikinä aikaan niin suuria tunteita, kuin tuo kyseinen albumi. Parhautta, ehdottomasti. Jok'ikinen kappale. Ja kokonaisuus varsinkin. Piste.
 
Sittemmin on tullut hankittua Maailman Parhaan Levyn kavereiksi The Wall, WYWH ja Piper at the Gates of Dawn. Wall ja Wish ovat hienoja levyjä, mutta viimeinen menee psykedeelisyydessään (minulta) reippaasti yli, vaikkakin Astronomy Domine onkin upea tuotos ja Bike hassu. Aika järjetöntä kolistelua ja outoa ääntä. Ja sanotaan nyt vielä tähän yhteyteen, että en myöskään ymmärrä yhtään tätä Syd Barretin valtavaa hehkutusta. Hänhän oli mukana peräti kahdella Pink Floyd-levyllä, joista toinen on aika huono ja toinen isin mukaan "ihan kiva".
 
The Wall on kyllä komia, aina silloin kun sen jaksaa kuunnella kokonaisuudessaan. Pidän enemmän PF:n seesteisestä, rauhallisesta ja unenomaisesta (muttei missään nimessä unettavasta!) tunnelmien maalailusta, joka menee paikoitellen aavemaiseksi tai jopa painostavaksi. Esimerkkeinä vaikkapa Goodbye Blue Sky, Don't Leave Me Now, Empty Spaces, Hey You, Is There Anybody Out There.... IMO ne reipastempoiset rokkibiisit vain häiritsevät kokonaisuutta. Suorastaan raivostuttaa joka kerta, kun utuinen tunnelmointi särkyy sekunnin murto-osassa jonkun Young Lustin räjähtäessä möykkäämään. Onneksi näitä rämistelyjä ei ole niin monta, ettei niistä hengissä selviäisi.
 
Tunnelmoinnin vastapainoksi pidän erittäin paljon myös isoista ja mahtipontisista osioista, joissa ei ole raitoja ja instrumentteja säästelty, kuten Us & Them (kertosäe), Bring the Boys Back Home sekä the Wallin helmi, The Trial. Jos 3:25 alkava kohta ei ole raskasta, niin ei sitten mikään! Viimeistään "TEAR DOWN THE WALL!!!" kohdassa tulee aina pakottava tarve nostaa asunnon lämmitystä.
 
WYWH:ä en ole vielä oikein tarpeeksi kuunnellut sanoakseni mitään sen ihmeempää. Shine on You Crazy Diamond sisältää kyllä aivan upeaa tunnelmointia sekä myös valtavan kertosäkeen (Shiiiiiine on, you crazy diamond) - juuri niitä elementtejä, joita PF:ssa rakastan. Muutkin biisit vaikuttavat ihan hyviltä, pitää siis kuunnella lisää.
 
Animalsia en ole vielä jostain syystä saanut aikaiseksi hankkia omaan hyllyyn, mutta asiaan tulee muutos ehkä jopa jo tänään.
 
Ketjun lukeneena veikkaan, että tulisi hankkia Atom Heart Mother ja Meddle, sen verran ovat kehuja keränneet. AHM sisältää käsittääkseni valtavia orkestraatioita ja on muutenkin mahtipontinen, joten siitä varmaan voisin tykätä? Vai millä termeilla asiaan perehtyneet kuvailisivat kyseisiä levyjä? Ja kumpaa suosittelevat?

Sittemmin on tullut hankittua Maailman Parhaan Levyn kavereiksi The Wall, WYWH ja Piper at the Gates of Dawn. Wall ja Wish ovat hienoja levyjä, mutta viimeinen menee psykedeelisyydessään (minulta) reippaasti yli, vaikkakin Astronomy Domine onkin upea tuotos ja Bike hassu. Aika järjetöntä kolistelua ja outoa ääntä. Ja sanotaan nyt vielä tähän yhteyteen, että en myöskään ymmärrä yhtään tätä Syd Barretin valtavaa hehkutusta. Hänhän oli mukana peräti kahdella Pink Floyd-levyllä, joista toinen on aika huono ja toinen isin mukaan "ihan kiva".
 
Syd ei tainnut olla enää oikein läsnä PFn toisella levyllä..
 
IMO ne reipastempoiset rokkibiisit vain häiritsevät kokonaisuutta. Suorastaan raivostuttaa joka kerta, kun utuinen tunnelmointi särkyy sekunnin murto-osassa jonkun Young Lustin räjähtäessä möykkäämään.
 
Kuten varmasti kaikki tietää että the wall kertoo tarinaa miehestä jonka hissi lakkaa menemästä ylimpään kerrokseen. Hänen pään sisällä tunnelmat, joita musiikin avulla kerrotaan, eivät ole kaiken aikaa seesteisiä, joten myös musiikissa pitää sen taistelun näkyä. Ja näkyykin. Noi vähän rokimmat biisit ovat ihan parhautta, mitenkään tarkoittamatta etteikö esim GBBS ja muut olisi timankia. Young Lust Empty spacesin jälkeen, mahtavaa. One Of My Turn, mun suosikkeja, Waters kahjoimmillaan. Run to the bedroom, In the suitcase on the left You'll find my favorite axe. Brilliant! Biisissä Pink Floydin levyille harvinainen kitaraefekti, wah-wah. Sitä kitaraosuutta ei tosin soita Gilmour. Echoesin lisäksi ei tule muuta biisiä mieleen jossa olisi wahi. Jossain biisissä on vielä samalla lailla käytettynä kuin echoesissa, en nyt muista missä.. Livenä toki esim Astronomy Dominessa..
 
Uskaltaisin suositella Final Cuttia, kun kerran rauhallinen tunnelmointi putoaa. Tunnelmat mukailevat The Wallia ja jossain määrin Animalsia. Se pyyhkii lattiaa Meddlellä ja varsinkin atom heart motherilla. Meddle on ihan hyvä, onhan siinä Saint Tropez, One Of These Days ja Echoes.

Hänen pään sisällä tunnelmat, joita musiikin avulla kerrotaan, eivät ole kaiken aikaa seesteisiä, joten myös musiikissa pitää sen taistelun näkyä. Ja näkyykin.
 
Hmm... tämä on kyllä hyvä pointti, mutta mielestäni Young Lust nyt vain on jo biisinäkin keskitasoisen ja heikon rajoilla... One of My Turnsista pidän minäkin, juuri sen sekopäisyyden kuvauksen ansiosta, ja kuinka asiat menevät persiilleen ja mies murtuu totaalisesti.
 
Mutta mutta... Isi on kuunnellut Pink Floydia innokkaasti jo ammoisista ajoista saakka, joten hänelle heruu skenepisteitä ja hänen sanaansa kunnioitan näissä asioissa :D Ja hänkin on kehunut Meddleä ja AHM:ia paljon, kun taas "the Wallin jälkeinen PF on aika hajutonta ja mautonta".
 
Äh, ehkä selviän ainoastaan ostamalla kaiken :P

Hmm... tämä on kyllä hyvä pointti, mutta mielestäni Young Lust nyt vain on jo biisinäkin keskitasoisen ja heikon rajoilla... One of My Turnsista pidän minäkin, juuri sen sekopäisyyden kuvauksen ansiosta, ja kuinka asiat menevät persiilleen ja mies murtuu totaalisesti.
 
Mutta mutta... Isi on kuunnellut Pink Floydia innokkaasti jo ammoisista ajoista saakka, joten hänelle heruu skenepisteitä ja hänen sanaansa kunnioitan näissä asioissa :D Ja hänkin on kehunut Meddleä ja AHM:ia paljon, kun taas "the Wallin jälkeinen PF on aika hajutonta ja mautonta".
 
Äh, ehkä selviän ainoastaan ostamalla kaiken :P
 
Kannatan jälkimmäistä! Oh, by the way, which one is Pink? ;)

Mutta mutta... Isi on kuunnellut Pink Floydia innokkaasti jo ammoisista ajoista saakka, joten hänelle heruu skenepisteitä ja hänen sanaansa kunnioitan näissä asioissa :D Ja hänkin on kehunut Meddleä ja AHM:ia paljon, kun taas "the Wallin jälkeinen PF on aika hajutonta ja mautonta".
 
No makunsa kullakin. Mun mielestä Final Cutin dissaus on käsittämätöntä. Vai mitä jarkko, kepe-5 ja muut hyvän päälle ymmärtäjät?? :) Turhaan vieroksuin sitä levyä joskus muinoin. Muutenkin olen eri mieltä siitä että Watersin (tai the wallin) jälkeinen Pink Floyd olisi huonoa. Ymmärrän sen aiheuttaman ristiriitaisen vastaanoton, sillä eihän se enää ole samanlaista. Toisaalta eipä PFn tuotanto muutenkaan ole samasta muotista.
 
Viitsi enempää tosta Atom Heartista sanoa, mutta aika hakusessa siinä on suunta. Gilmour sanoi siitä joskus että "I listened to that album recently: God, it's shit, possibly our lowest point artistically. Atom Heart Mother sounds like we didnt have any idea between us"..
 
Jaahas, pitääkin muistaa katsoa tänään Final Cut Video ep.

Ok, olen huonosta musiikista pitävä juntti, mutta ei aleta väkivaltaisiksi kuitenkaan :)
 
Kuuntelin juuri tuon paljon ylistetyn Echoesin, ja on kyllä niin hjuva että Meddle on seuraava ostokseni.

Biisissä Pink Floydin levyille harvinainen kitaraefekti, wah-wah. Sitä kitaraosuutta ei tosin soita Gilmour. Echoesin lisäksi ei tule muuta biisiä mieleen jossa olisi wahi. Jossain biisissä on vielä samalla lailla käytettynä kuin echoesissa, en nyt muista missä.. Livenä toki esim Astronomy Dominessa.
 
moneyssa on kuultavissa wah... :) mutta ei kitarassa.

Piper at the gates of dawn on minusta melkeinpä bändin toiseksi paras levy, mitenkään väheksymättä muita. On melko hauskaa että minun kolme suosikkiani (Animals, Piper, AHM) ovat niinkin erilaisia keskenään.
 
Ja olen kyllä samoilla linjoilla faijasi kanssa the wallin jälkeisestä pink floydistä. Ne viimeiset watersin jälkeiset levyt eivät vain yllä läheskään samalle tasolla. Final Cut taas on jäänyt melko vähälle kuuntelulle.

moneyssa on kuultavissa wah... :) mutta ei kitarassa.
 
Näin on. Ja myös Division Bellillä, olisiko ollut What Do You Want From me, mut ei sekään kitarassa. Miettisin kitaraefektinä. Mulle ei tule mieleen mitään biisiä (studio)levyllä jossa olis wahia siinä perinteisessä mielessä.
 
Ok, olen huonosta musiikista pitävä juntti, mutta ei aleta väkivaltaisiksi kuitenkaan
 
Noh, tota en tarkoittanut. Jos vähän täsmennän; Atom Heart Mother on hauskaa kuunneltavaa ja yksi välietappi tiellä joka kuvaa Pink Floydin kehityskaarta. Mielestäni ensimmäinen täysin onnistunut Pink Floyd levy on Dark Side, siis ihan napakymppi. Ei vain "kiva levy jota fanittajan on kiva kuunnella". Tästä luen pois Piper At The Gatesin. Se on aika eri kauraa. Sen on oltava omalla tavallaan mestariteos.

Kuuntelin juuri tuon paljon ylistetyn Echoesin, ja on kyllä niin hjuva että Meddle on seuraava ostokseni.
 
Live At Pompeissa on ehkä paras echoes. Se kannattaa tsekata myös.