Etno, proge, latin ›

Mun mielestä toi Mooren SDW on helvetin hyvä, tunnelmallinen ja kaunis biisi. Ei mitään turhaa kikkailua vaan hyvä idea, sävellys ja fiilikset. Ylivoimaisesti parhaita "DTn" biisejä. Mooren jälkeen mun mielestä DTlla on lähtenyt lievä alamäki, Rudess ei ole näyttänyt kyntensä oikeastaan kuin Scenes From a Memorylla, joka taasen lähentelee täyden kympin albumia, IMO.
 
Myös soitannollisesti täälläkin :) Enpä usko että häntä heti tuosta vain DT:ssä voisi korvata vaikka taitavia rumpaleita löytyykin.
 
Vastaanpa nyt vähän myöhässä, tullut jätettyä vahingossa noteeraamatta :) Portnoyhan on oikeasti pirun kova soittaja, lahjakas kaveri jolta löytyy tekniikkaa ja ihan kivojakin juttuja välillä. Tätä tuskin kukaan kiistää, ja jos kiistää niin on höpö. Mut jotenkin mun on vaan helpompi kuvitella DT ilman Portnoyta kuin vaikkapa Petruccia tai Myungia. Portnoy on kova soittaja, mut meikästä sillä ei ole kuitenkaan niin vahva ja uniikki tyyli joka olisi mitenkään mahdoton korvattavissa. Tämä siis on kitaristin näkökulma, jos olisin rumpali niin mietteet voisi olla erilaiset.
 
Nyt kun miettii, niin Myungille voisi olla vaikeampi löytää ammattitaitoista tuuraajaa, koska virtuoosimaiset basistit ovat oikeasti harvassa. Rumpaleita ja kitaristeja löytyy taasen kovia tekijöitä sieltä täältä, mutta koitappa löytää ammattitaitoista, esiintymiskykyistä (Myungin kohdalla tästä voi olla montaa mieltä), omalaatuisen tyylin omaavaa ja muuten vaan monipuolista basistia.
 
Petruccista en jaksa edes alkaa sen enemmän höpisemään, jokainen vähänkään kitaraan/kitaristeihin perehtynyt tietää, mikäs hän on miehään. Vidu jos mä kuulen vaikkapa jossain tilanteessa kappaleen jossa Petrucci on kepin varressa ja kappale on muuten tuntematon, niin menee noin 5 sek tunnistaa soittotyylistä jamppa. :) Näin kävi esim. kun velipoika oli joskus vuosia sitten imuttanut jonkun ihme biisin koneelle, kappale oli kait joku suht pitkä, nimeltään joku Impact (??) tjsp.. joku asiaan vihkiytynyt voisi valaista hieman, joku projekti kuitenkin taisi olla kyseessä. Mutta anyway.. vahva, innovatiivinen tyyli ja ilmiömäinen tekniikka.
 
Mutta pitää kuitenkin muistaa, että Portnoy on DTn keulahahmoja Petruccin kanssa joten on aika selvää, että bändi olisi vaikeuksissa miehen lähdön jälkeen. Mutta Myungia ei saisi missään nimessä aliarvioida, on sen verta kova kaveri kyseessä vaikka mitään suurta numeroa ei ole itsestään ikinä pitänyt. Miehen ei ole tarvinut pitää.
 
Mut joo, mielipide asioitahan nämä aika pitkälti.

Nyt kun miettii, niin Myungille voisi olla vaikeampi löytää ammattitaitoista tuuraajaa, koska virtuoosimaiset basistit ovat oikeasti harvassa.
 
Myung hoitelee basistitonttinsa erinomaisesti kyllä, vaikkei häntä juurikaan miksauksesta aina huomaa. Rytmi skulaa ja homma pysyy kasassa. Mutta kyllähän huippubasisteja on kuitenkin maailma täynnänsä, en nyt tiedä miten Myung olisi niin korvaamaton.
 
Portnoyn rumpaloinnista on vähän kaksijakoiset mietteet. Välillä kilistelee ja tekee enemmän kuin biisi vaatisi, mutta esim Lines in the Sand-biisin kertsissä se ylenpalttinen heiluminen ja kolistelu juuri nimenomaan passaa siihen meininkiin kuin kirves silmään.

Mutta Myungia ei saisi missään nimessä aliarvioida, on sen verta kova kaveri kyseessä vaikka mitään suurta numeroa ei ole itsestään ikinä pitänyt. Miehen ei ole tarvinut pitää.
 
Mielestäni Myung on jäänyt nykyään DT:ssa syrjään verrattaessa alkuaikoihin. Esim. Scarredin alun bassoriffi on ehkäpä siisteimpiä ikinä, mutta ei ole tällä vuosituhannella enää samanlaisia juttuja näkynyt. Ja joskus sattui häiskän 90-luvun opetusvideo tarkastelun alaiseksi ja jutut olivat erittäin siistejä tapping-juttuja, eikä tätä perusrämpytystä ja kitarariffien mukailua, mitä hän on harrastanut viimeiset vuodet.

Myung ei myöskään ole biisejä tehnyt vähään aikaan. Myungin duunaamat learning to live ja trial of tears ovat aivan parhautta.

Myung ei myöskään ole biisejä tehnyt vähään aikaan.
 
Ei kokonaisia kipaleita mutta kyllä sen kädenjälki näkyy joka puolella DT:n tuotantoa. Keksinyt melkoisen määrän riffejä ja osuuksia.

Näin kävi esim. kun velipoika oli joskus vuosia sitten imuttanut jonkun ihme biisin koneelle, kappale oli kait joku suht pitkä, nimeltään joku Impact (??) tjsp.. joku asiaan vihkiytynyt voisi valaista hieman, joku projekti kuitenkin taisi olla kyseessä.
 
Taitaa olla kyseessä Magellan-mies Trent Gardnerin Explorers Club-projekti ja levynsä Age of impact. Hirveästi nimimiehiä (Bozzio, Sheehan, Petrucci etc) ja ihan hyvä levy, Gardnerin sävellystyyli on aika vinkeä ja omannäköisensä. Tuolle taisi tulla kakkososakin joskus, siitä mulla ei ole kokemusta.
 
Myungin duunaamat learning to live ja trial of tears ovat aivan parhautta.
 
Kyä näin o. Learning to live ja A change of seasons jakavat mun kirjoissa ykköspaikan DTn tuotannossa.

Kyä näin o. Learning to live ja A change of seasons jakavat mun kirjoissa ykköspaikan DTn tuotannossa.
 
Sama täällä, mahtavia biisejä.

Olivat sitten soittaneet koko Images & Wordsin tuolla Gods Of Metal -festivaaleilla. Encoreina As I Am ja Home. Ai että olisi hienoa nähdä tuommoinen keikka.
Niin ja tuskin tämä niin suuri spoileri oli kun tuo oli tuommoinen levyn 15-vuotis juhlakonsertti jollaisia tuskin tullaan loppukiertueella näkemään kun SC:n biisit valtaavat settilistan.

Olivat sitten soittaneet koko Images & Wordsin tuolla Gods Of Metal -festivaaleilla. Encoreina As I Am ja Home. Ai että olisi hienoa nähdä tuommoinen keikka.
Niin ja tuskin tämä niin suuri spoileri oli kun tuo oli tuommoinen levyn 15-vuotis juhlakonsertti jollaisia tuskin tullaan loppukiertueella näkemään kun SC:n biisit valtaavat settilistan.
 
LaBrie sanoo tuon keikan aikana että bändi meinaa vetää kyseisen platan kokonaisuudessaan muutaman kerran lisää myöskin. Yleinen veikkaus on että tämä on vakio festari settilista tällä kiertueen osiolla. Festarikeikkojahan on vielä 6 jäljellä, eli ei mikään mahdoton ajatus tuo.
 
Sen Helsingin keikan aikoihin on varmasti jo SC:n biisit etusijalla, eli todella epätodennäköistä että tuo täällä kuultaisiin. Bootlegit tuosta keikasta on kuitenkin jo liikenteessä jopa kaksin kappalein :)

LaBrie sanoo tuon keikan aikana että bändi meinaa vetää kyseisen platan kokonaisuudessaan muutaman kerran lisää myöskin. Yleinen veikkaus on että tämä on vakio festari settilista tällä kiertueen osiolla. Festarikeikkojahan on vielä 6 jäljellä, eli ei mikään mahdoton ajatus tuo.
 
Ai saatana että on hyvä uutinen. 10 päivän päästä soittavat Hollannissa Fields of Rock-festarilla jossa siis itekkin olen. Talvella mietti että ois kyllä lottovoitto jos jompikumpi I&W tai Scenes From A Memory tulis kokonaan, nyt näyttää kyllä hyvältä jos ovat tollasta meinanneet. Encoretkin aika täydellisestä päästä! Täp täp täpinää!
 
E: Ekalla omalla keikallaan Itävallassa oli seuraavanlainen setti:
 
Setlist:
 
Overture 1928
Strange Deja-Vu
Take The time
Constant Motion
The Dark Eternal Night
Endless Sacrifice
I Walk Beside You
Surrounded (featuring "Sugar Mice" and "Mother"
Panic Attack
Forsaken
Home
 
Encore:
The Spirit Carries On
 
Second Encore:
As I Am
 
Downloadin settilistasta selvinnee sitten että soittavatko vakiosettiä festareilla.

Juu, mielenkiinnolla odotellaan settilistoja, ja ennenkaikkea bootlegeja noista keikoista :)

Nyt on sitten levy ostettu ja kerran kuunneltu. On se kova! Uskon että miellyttää suurinta osaa DT-faneista (paitsi niitä joiden mielestä kaikki muu paitsi Images&Words ja Awake on kuraa, mielestäni he eivät oikeastaan DT-faneja tosin olekaan). Parissa kohtaa meinasi taju lähteä, kun oli niin uskomatonta meininkiä, varsinkin In The Presence Of The Enemies-eepoksessa.
 
Nyt kaikki ostoksille niin saadaan tämä levy listaykköseksi! ;)

Uskon että miellyttää suurinta osaa DT-faneista (paitsi niitä joiden mielestä kaikki muu paitsi Images&Words ja Awake on kuraa, mielestäni he eivät oikeastaan DT-faneja tosin olekaan).
 
Hoho.
 
Keepin' it tr00

Hoho.
 
Keepin' it tr00
 
Olenko väärässä?
 
Njoo, viittasin vain siihen, että on ihan turha väittää noiden olevan sitä "ainoaa oikeata" DT:tä jos 7 muuta levyä eivät kuulu samaan kuvaan. On ihmisiä, jotka ovat vinkuneet vuodesta 1997 asti kun uutta I&W:a ei tule. Tai pahimmillaan vuodesta 1994.
 
Tämä on ärsyttänyt minua jo aika kauan, älkää välittäkö. : )

Olenko väärässä?
 
Oletko sinä oikea henkilö määrittelemään, kuka on DT-fani ja kuka ei?

Oletko sinä oikea henkilö määrittelemään, kuka on DT-fani ja kuka ei?
 
Kummatkin oli melko kärjistettyjä mielipiteitä, mut mun mielestä on outoa dissata orkesterin kahta "parasta" teosta. Toisaalta, bändiltä on tullut monta erilaista mutta omankuuloista levyä, ehkäpä sallittakoon eri levyistä pitäminen. Mun mielestä kuitenkin tr00-dt-fäni on se, joka haluaa nähdä keikan ja vieläpä tunnistaa ne biisit.
 
Tai vittuakos siinä, kai sitä fani saa olla vaikkei olis kuullu kuin yhden biisin/levyn/livedvdn, ei kai se mun asiani ole. Onhan se tietysti aina kivaa päästä pätemään omalla tietämyksellään ja uskottavuudellaan, mut ehkä se ei oo kuitenkaan musiikin diggailussa perimmäinen tarkoitus.

Kummatkin oli melko kärjistettyjä mielipiteitä, mut mun mielestä on outoa dissata orkesterin kahta "parasta" teosta. Toisaalta, bändiltä on tullut monta erilaista mutta omankuuloista levyä, ehkäpä sallittakoon eri levyistä pitäminen. Mun mielestä kuitenkin tr00-dt-fäni on se, joka haluaa nähdä keikan ja vieläpä tunnistaa ne biisit.
 
Tai vittuakos siinä, kai sitä fani saa olla vaikkei olis kuullu kuin yhden biisin/levyn/livedvdn, ei kai se mun asiani ole. Onhan se tietysti aina kivaa päästä pätemään omalla tietämyksellään ja uskottavuudellaan, mut ehkä se ei oo kuitenkaan musiikin diggailussa perimmäinen tarkoitus.
 
Siis mielestäni molemmat levyt ovat aivan uskomattomia, siitä ei ole kyse. Kyse on siitä, että mainitsemassani tapauksessa on enemmänkin levyn fani eikä bändin, jos ei kyseisen orkesterin yleisestä musiikkisuuntauksesta pidä ollenkaan.
 
Kärjistetty heittoni oli lähinnä tarkoitettu avaamaan keskustelua asiasta.

Nonnniin! Tuli Special Edition -painos levystä ostettua. Images & Wordsin ilmestyttyäpä nuo kaikki on tullut aina vaan haettua talteen.
Etukäteen kuulluista pätkistä jäi ennakkoon hieman omituinen kuva, että mitäköhän tuleman pitää.
 
Nyt huikea 5.1 miksaus ja dokkari takana, ja varsinainen levy pyörii ensimmäistä kertaa.
Kyllähän tämä tuttua tavaraa on. Eli DT fanit eivät tule varmasti pettymään.
Petrucci vääntää menemään huikealla väännöllä, ja levy sisältääkin DT:n parhaimpiin kuuluvia riffejä / sooloja. Portnoyn basarit lärsyy myös keskivertoa tujummin. Uuden miksaajan mukaan tulo on varmasti vaikuttanut soundiratkaisuihin.
 
Yksi asia mikä vähän pistää korvaan...tai on oikeastaan hieman häirinnyt jo pidempään, on Rudessin, sanotaanko, ajoittainen överiksi vetäminen. Niin, tästäkin voi varmasti olla montaa mieltä, mutta kuten Dark Eternal Nightin soolo-osuudessa, muutoin niin rajusti riffittelevässä piisissä, ei mielestäni tarvitsisi vetää pianomatskua, joka sanoisin tappaa tunnelmaa aika rankalla kädellä.
 
Muutoinhan Jordan vetää loisto settiä ja on mies paikallaan. Kuitenkin odotan sitä, että hänen osuuttaan hieman hillittäisiin. Vai onkohan bändissä sellainen filosofia, että jokaisen on päästävä aina tietyllä tapaa esiin, vaikkapa sitten piisin kustannuksella, ja esim. Rudessille on paha mennä sanomaan vaikkapa Portnoyn, että "jos vetäisit tähän kohtaan ny kuitenkin vähän lievemmin" heh....no joo. Empä tästä enempää.
Vastapainoksi, levyllä on myös mielestäni Rudesin parhaita tyylinäytteitä. Moiset "pakonomaiset" kosketin-soolokohdat vain joskus tuppaa meitiä häirittemään.
 
Ehkä pojat voisivat myös heivata Muse-vaikutteensa hieman syrjempään. Prophets of Warin alku kun on jälleen silkkaa Musea...nooh. Mutta, hyvinhän tämäkin veisu toimii :)
 
Hieno levy tämä on. Oikeastaan nyt tuntuu, että vaikea mennä erottamaan sitä parasta palasta. Ja se jos joku on vahvan levyn merkki. In the Presence of Enemies on kokonaisuutena tosin huikea.
 
Dokkari oli myös hauska pätkä. Eli suosittelen ehdottomasti tarttumista Spec. Ed. painokseen. Parin euron hintaero normivehkeeseenhän on naurettava, siihen nähden mitä vastineeksi saa. 5.1 miksauskin nimittäin potkii sen verran lujaa haaroperiin. 90 minuutin dokkarissa käydään myös kattavasti jokainen piisi kerrallaan läpi. Vidu sitä Portnoyn sinistä partaa :)=
 
Jes, täytyy jatkaa kuuntelua. Mutta eiköhän tämä vahvan paikkansa discografiassa ole jo nyt ottanut. Sanoisin, että kirjoissani ainakin Octavariumin ohi mennään, että pölisee.
 
- Syyskuussa saattaisi hieman houkutella kävästä Jäähallissa. Vuoden 05 keikka oli kyllä komia elämys. Toisella kerralla varmaan saisi vielä enemmän bändistä irti. Eka kertahan kun menee aina ihimetellessä.

Positiivinen fiilis jäi kyllä eka kuuntelun jälkeen. Six Degrees on mulle edellinen levy, jonka halusi samalle illalle kuunnella toistamiseen. Octavariumia en halunnut kuunnella koskaan toistamiseen.
 
Rudess yrittää taas pilata useammankin biisin, joten 5.1-miksauksen tilalle olisinkin halunnut sellaisen version missä miehen saa väännettyä asetuksista pois. Pianot ja taustamaalailut toimii, mutta ne soolot, huumoripilputukset ja Muse-imitaatiot aiheuttaa pääasiassa kärsimystä.

Laitetaan tänne tämä sama vuodatus, jonka jo muualle kirjoitin:
 
Minulla on sellainen ongelma, että on olemassa käsite nimeltä Theater-olo, joka on siis tila, jolloin bändiä on suuri ilo kuunnella, ja myös vähän heikommatkin levyt toimivat hienosti. Silloin kuin tuo olo on kateissa, vain kaikista parhaat biisit selviytyvät muiden upotessa pahimmillaan jonnekin tasapaksuuden ja ärsyttävän kikkailun suohon. Nyt asioiden tila on valitettavasti ollut juuri tämän jälkimmäisen vaihtoehdon mukaan, ja siitä johtuen lähinnä vain Forsaken on toistaiseksi iskenyt ihan kokonaisena biisinä hyvin, vaikkakin muistaakseni toisessa säkeistössä oleva rytmittely on kuin suoraan jostain aikaisemmasta biisistä (These Walls mahdollisesti, en ole kuunnellut tarkistaakseni). Enemies part I:ssä on joitain hienoja kohtia, mutta myös heti levyn alkuun päräytetään ensin In Flamesin Swimiä häiritsevän paljon muistuttava riffi ja sen perään jostain muualta vielä pahemmin tuttu riffi. Constant Motionin pääriffi jytisee hienosti, ja se pianon tukema kikkailuväliosa on paikoitellen aivan loistavaa kamaa, mutta joiltain osin sekin biisi tökkii vielä. Muista biiseistä on jäänyt päähän joitain lupaavia juttuja, mutta myös häiritseviä mielleyhtymiä joko omaan tuotantoon, tai muiden juttuihin. Esim. Ministry of Lost Soulsin instrumentaaliosiossa on yksi mutkitteluriffi, jonka rakenne on aivan yksi yhteen jonkun aiemmilta levyiltä löytyvän jutun kanssa.
 
Ehkä tämä tästä sitten paremmissa olosuhteissa.