Etno, proge, latin ›

Hienoa, että maailmalla pärjäävät muutkin kuin Himmit :)
Seuraavassa Erik Ahosen Aamulehden 3.4. artikkeli.
 
"Kitaristi Kotikoski hivuttautuu kohti Los Angelesin musiikillista eliittiä.
 
Tamperelainen kitaristi Antti Kotikoski muutti parikymppisenä nuorukaisena Los Angelesiin vuonna 1994. Tarkoituksena oli opiskella Hollywoodin Musicians Institutessa ja tietysti tehdä omaa musiikkia.
Keväällä 2003 on helppo sanoa, että ainakin osa Kotikosken unelmista on toteutunut. Vaikka kitaristi suorittaakin tällä hetkellä varusmiespalvelustaan Satakunnan lennostossa Pirkkalassa, hänen jalkansa on lupaavasti L.A.:n musiikkibisneksen ovenraossa.
 
Markkinoille on juuri ilmestynyt Kotikosken uuden yhtyeen Cave Menin ensimmäinen levy (J2K Records). Yhtyeen toinen johtaja on virtuoosimainen basisti J.K. Kleutgens ja saksofonia soittaa Steve Tavaglione. Nimimielessä kovin juttu on kuitenkin se, että rumpuja bändissä takoo yksi studiomaailman supertähdistä, Frank Zappan yhtyeen kautta maineeseen noussut Vinnie Colaiuta.
 
Colaiuta on niitä miehiä, joiden soittoa voi kuulla melkein missä hyvänsä. Pelkästään viime vuonna hän oli mukana muiden muassa Laura Pausinin, Lee Ritenourin, Clannadin ja Take 6:n levyillä.
 
Kotikoski kertoo tutustuneensa Colaiutaan vähitellen, mutta korostaa, ettei nimimies ole levyllä pelkkä itsetarkoitus.
 
- Kyllä se lähti ihan musiikillisista syistä liikkeelle, mutta tietysti se auttaa, kun on valovoimaa takana. Tällaisen instrumentaali- ja jazzmusiikin kaupitteleminen ei koskaan ole mikään helppo tehtävä, Kotikoski sanoo.
 
Luolamiehet yksi kerrallaan studiossa
 
Cave Men soittaa vaativaa, usein 70-luvun mieleen tuovaa jazzrockia, joka on varsin kaukana tyypillisestä Kalifornian pehmojazzista. Varsinkin Colaiutan soitto on niin estotonta, että kiekolta välittyy suorastaan rempseä bändifiilis. Sikäli onkin yllättävää kuulla, ettei koko kvartetti ollut missään vaiheessa yhtä aikaa studiossa.
 
- Rummut äänitettiin elokuussa ja sen jälkeen osissa piano, basso ja suurin osa kitaroista. Vasta sitten saimme aikataulut sopimaan Tavaglionin kanssa ja oli nippa nappa, että levy valmistui ennen lähtöäni Suomeen.
 
- Tavoite oli kuitenkin, ettei se kuulostaisi paloista kootulta, vaan enemmän panostettiin ensimmäisiin ottoihin ja spontaaniuteen.
 
Vaikka ammattimiehistä kyse onkin, tuntuu melko hurjalta, että improvisaatiotakin sisältävät sessiot aloittaa rumpali yksinään. Colaiutalle tilanne sopi Kotikosken mukaan hyvin.
 
- Sävellyksistä oli demot olemassa ja niistä oli tehty sekvensseriversiot, joissa osa perusraidoista oli soitettuna kitaralla ja bassolla. Ne toimitettiin Vinniellekin hyvissä ajoin, mutta hän ei ole sellainen tyyppi, joka uskoo viilaamiseen.
 
- Se oli aika hämmentävä sessio siinä mielessä, että Vinnie ei edes halunnut tietää etukäteen mitä biiseissä tapahtuu. Kuuntelimme vain alusta muutaman sekunnin ja sitten nauha pyörimään.
 
Eikä Colaiuta halunnut myöskään tarkistaa nauhoja ennen levyn julkaisua. Soitettu mikä soitettu.
 
Kokeneelle studioketulle soitin kerrallaan tehtävät sessiot ovat toki tuttuja. Tosin trendit saattavat olla vaihteeksi muuttumassa.
 
- Vinnie kertoi, että viime aikoina on taas yleistynyt se, että tuottaja pyytääkin koko bändin yhtä aikaa studioon.
 
Cave Menin levyä ei muuten tehty lainkaan ''oikeassa'' studiossa, vaan toisen Hollywoodiin muuttaneen suomalaiskitaristin Pekka Rintalan autotallissa.
 
- Se toi taas lisää vastuuta harteille, Kotikoski huokaa.
 
Toistaiseksi Cave Men on olemassa vain levyllä, mutta kunhan Kotikoski pääsee siviiliin ja takaisin kotiin, tarkoitus on tehdä bändillä myös keikkoja ainakin Los Angelesin klubeilla.
 
Afroa ja opetusta
 
Paraikaa Kotikoskella on meneillään myös toinen levytyshanke vanhan kumppaninsa, hollantilaisen kitaristin Richard Hallebeekin kanssa. Hallebeek oli mukana myös Kotikosken vuonna 1996 ilmestyneellä debyyttilevyllä Generator.
 
- Meillä on ollut uskomattomia vaikeuksia saada toinen levy ulos, mutta nyt näyttää siltä, että syksyllä se onnistuu. Parhaillaan rumpalimme äänittelee Amsterdamissa pohjia.
 
Los Angelesissa Kotikosken elanto irtoaa monenlaisista töistä. Hän opettaa vanhassa opinahjossaan Musicians Institutessa, tekee silloin tällöin studiosessioita ja soittaa monissa kokoonpanoissa.
Yksi viime vuosien vakituisista bändeistä on ollut kamerunilaisen basistin Andre Mangan johtama afrovaikutteinen Dumazz, jolla on pitkään ollut kuukausittainen keikka Baked Potato -klubilla.
 
- Afrikassa monet rytmiset asiat ovat sen verran erilaisia kuin Skandinaviassa, että siinä on välillä joutunut opettelemaan soittamisen alusta uudelleen.
 
- Bändi on jo äänittänyt toisen levynsä, mutta en tiedä, koska se ilmestyy.
 
Kilpailu on kovaa
 
Kotikoski kertoo, että kaikenlaisia hankkeita on vireillä. Kuuluisien nimien pudotteluun hän ei kuitenkaan suostu, vaan toteaa, ettei mielellään mene asioiden edelle. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kitaristi on oloonsa Kaliforniassa varsin tyytyväinen.
- Viihtyminen on niin monesta asiasta kiinni. Minulle heti ensimmäinen vuosi oli onnekas, koska tapasin nopeasti muusikoita, joiden kanssa synkkasi hyvin, ja joiden kanssa työskentelen edelleen. Ja kun saa hiukan jalansijaa, siellä on myös mukavampi oleskella ja asustella, hän kertoo.
- Toisaalta Losissa ei mikään ole tullut helpolla, vaan syvempien kontaktien luomiseen on mennyt aikaa. Haasteellisia projekteja on riittänyt kaikkina vuosina, mutta kyllä alkuun keikat olivat suoraan sanoen vähissä. Kun aikaa oli, keskityin sitten oman musiikin säveltämiseen.
Los Angelesissa Kotikoski on päässyt kuulemaan ja näkemään useita idoleitaan. Samalla hän on huomannut, ettei pelkällä nimellä pärjää pitkällekään.
- On tavallaan hienoa, että pääsee näkemään supertähtiä soittamassa jonkin pienen kahvilan nurkassa, metrin päässä illastavasta yleisöstä. Toisaalta on karua huomata, että kauan kehissä olleet veteraanit joutuvat taistelemaan aivan samoista asioista kuin nuorempi polvi - ei se ole helppoa kenellekään."

Colaiuta on kova, mutta musiikki on IMHO (ikävä kyllä) muutaman samplen mukaan aika sontaa.
 
edit: Siltä varalta, että joku tykkää "lots of notes, yeah" tyylisestä musasta niin >> http://www.j2krecords.com/j2k.html (tuolta löytää samplet mistä puhuin)

Siltä varalta, että joku tykkää "lots of notes, yeah" tyylisestä musasta
 
Mahdoitko sinä edes kuunnella ko. näytteitä? Minä kuuntelin ne kaikki enkä havainnut merkkiäkään "lots of notes, yeah" tyylisestä soitosta. Mielestäni noiden näytteiden perusteella levyn musiikki on erittäin mielenkiintoista ja rikkaasti sovitettua, mikä osoittaa, että yhä tehdään hyvää fuusiomusiikkia. Toki, jos vertailukohdaksi otetaan Kenny G tai joku muu softjazz-ulostus, voi jopa Cave Men kuulostaa armottomalta revitykseltä ja soittotaidon esittelyltä.

Okei, myönnetään että sarkasmi ei ollut kovinkaan selvää viestissäni. Itse en kovinkaan suuresti fuusiomusiikista perusta, joten kielikuva oli ehkä hiukan liian provosoiva. Pyydän anteeksi.

Kiitoksia HS:lle kirjoituksesta, tämä oli oikein mielenkiintoista asiaa!

Hyvä juttu HS....

Onhan noita suomalaisia tuolla muitakin ravannut ja ravaa, mutta kun Colaiuta yms. ei merkkaa massoille mitään, niin ei siitä paljon kuule muuten kuin inside huhupuheina.

Milenekiintoinen ja valitettavan tosi on myös tuo tilanne että hyvinkin isot nimet soittavat mitä kummallisimmissa mestoissa. Sessiomuusikoiden kultaaika alkaa jo olla jenkeissä kaukana, valitettavasti.

Hip hei ! Löytyi vanha, mutta erittäin mielenkiintoinen aihe.
 
Kun Cave Men esiteltiin Helsingin Sanomissa, lähdin siltä istumalta Digeliukseen, etten vaan jää ilman. Sinä perjantaina siellä oli kyseistä levyä viisi kappaletta hyllyssä. Sen koommin en ole Cave Meniin missään törmännyt, mutta sain siis omani.
 
Kotiin päästyäni sitten levyä koneeseen ja olin taivaissa. Mielestäni yksi maapallon onnistuneimmista fuusio -levytyksistä kautta aikojen. Paitsi, että herra Kolauttaja vetää suomalaiskitaristin levyllä, myös biisit ovat velmuja. Ja kuten avauksessa kerrottiin, "soitettu mikä soitettu", tämä ei Colaiutalle ole mikään meriitti. Zappan, Stingin ym. jälkeen äijää ei enää kummemmin hetkauta tämmöiset. Ylipäätään käsittämätöntä, että tuli johonkin autotalliin, ja huitaisi nämä rumpuraidat lonkalta narulle. Ei turhaa hienostelua tai "stara"-asennetta mieheltä, joka ei kuulemma kerro edes Zappa -tarinoita ilman muhkeaa palkkiota.
 
Olipahan vaan pakko nostaa tämä vielä esiin, kun huomasin. Suosittelen lämpimästi Cave Men -albumia alan diggareille, jos vain levyä jostain saa.

Fuusiomusiikki on aina ollut sellaista mitä ei oikein ymmärrä kuin vain marginaalinen kuuntelijakunta. Yhtä kova kapea kilpailu on tuon musiikin laita Jenkeissäkin kun siellä on Guitar Institute (GIT), keyboard Insitute jne. alan yksityiset opetusyksiköt jossa osataan juuri kyseisen musiikkityylin osaamista.

Sessiomuusikoiden 70-luvun kultakaudella tuntuu olevan melkein samanlainen nousu ja lasku käyrä kuin Los Angelesin pornoteollisuudella :D Sorry off-topic...

Fuusiomusiikki on aina ollut sellaista mitä ei oikein ymmärrä kuin vain marginaalinen kuuntelijakunta.
 
Sitähän se. Siksipä siitä täytyy yrittää pitää meteliä täällä, jotta levyt saisivat edes hitusen näkyvyyttä. Muusikot kumminkin antaumuksella vääntävät fuusiota tietäen varsin hyvin, ettei sillä listoille pyritä. Soittajien omista tarpeistahan tämmöiset projektit kumpuavat, mutta aina löytyy yleisönkin joukosta joku helppoheikki, joka saa näistä paljonkin irti :-)

Generator on kyllä kova levy. Ei liian fuusiota, mutta ei myöskään kitarasankarimeininkiä. Myös livenä olen päässty pari kertaa Antin soittoa katsastamaan. Hurja äijähän tuo on. 8)