Etno, proge, latin ›

Ihastuin vasta kunnolla King Crimsoniin. Ajattelin siis hankkia levyjä. Ensiksi meinasin hommata Disciplinen, mutta siitä on useita versioita. Ilmeisesti kaksi eri remasteroitua versiota, jotka on julkaistu samana vuonna?! Näin ainakin CDon:in mukaan.
 
Eli jos tilaisin vaikkapa Disciplinen ja Lark's Tongues In Aspicin ja In the Court of the.., niin mitkä versiot kannattaisi hankkia?
 
DVD:kin pitää laittaa tilaukseen, nyt kun Transatlanticin DVD myöhästyy - taas.

En tiedäkään muista remasteroinneista kuin näistä "30th Anniversary Editioneista". Sisältö on tietääkseni muissa levyissä identtinen, mutta Disciplinen loppuun on lisätty hieman erilainen (ja mielestäni huonompi) versio Matte Kudasaista.

CDON:in merkinnät ovat joskus hieman sekavia, mutta uskoisin, että kaikki siellä myytävät KC:t ovat näitä 30th Anniversary Editioneja, eli viimeisimpiä remastereita. Siis niiden levyjen osalta, joista ko. edition on ilmestynyt (In the Courtista Thrakiin asti).

Vaan kannattaisiko hommata esim. Red? Tai uusin Power To Believe. Ainakin mielestäni yhtyeen parhaimpia levyjä mitä olen kuullut, siis niistä 8:sta levystä mitä olen kuullut (Vrooom, In the wake of Poseidon, Red, Thrak, PTB, Inthecourt, Discipline, Beat; tässä järjestyksessä). Vasta 8. No, pitää kuunnella minunkin lisää kunhan kerkiän. Parempia kuin tuo Discipline ainakin ovat, suosittelisin siis ehkä tuota Rediä. Ja tietenkin Court, sehän on selvä. :)

Kantsii hommata myös Islands. Se on omalla tavallaan tosi hieno levy, tosin vaati ainakin itselläni useamman kuuntelun, ennen kuin koko jutusta pääsi jyvälle. Tuo "tuplana listaus" johtuu ehkä siitä, että muistaakseni noista remastereista tuli sekä tavallisessa jewel-casessa oleva versio, että sellainen spesiaalimpi pahvikantinen, joka vastasi alkuperäistä LP:tä, oli vain skaalattu pienempään kokoon. CD:kin tuli tyylille uskollisesti mustassa pahvisessa pussissa, joka oli kannen toisessa "hihassa", toisessa oli vihko, johon oli saksittu keikkailmoituksia ja lehtijuttuja levyn ilmestymisen ajoilta.

Blue? Tarkoitatko Beat?
 
Red on ehdottomasti suositeltava levy lähteä liikkeelle. Sen jälkeen käykin mahdottomaksi suositella muuta kuin kaikkia muita, ainakin lähes.

Parempia kuin tuo Discipline ainakin ovat, suosittelisin siis ehkä tuota Rediä.
 
Tämä nyt on taas näitä mielipidejuttuja. Levyillä on väliä seitsemän vuotta, puoli bändiä on vaihtunut, samoin vuosikymmen ja sen myötä soundit. 80-luvun kompressori-Crimson on etnopop-vaikutteineen kuitenkin lähempänä vaikkapa Talking Headsia kuin 70-luvun jazzrockahtavaa inkarnaatiota, että sikäli on turha vertailla noita keskenään. Toista miellyttää kenties vain jompikumpi (minua kylläkin molemmat).
 
Uusin levy puolestaan jatkaa edellisen (The ConstruKction of Light) linjaa, eli toimii tavallaan yhdistelmänä 70-luvun hevimpää ilmaisua ja 80-luvun kahden kitaran juttuja.
 
Yhtä kaikki, bändi on onnistunut uusiutumaan tehokkaasti lukuisia kertoja yli kolmenkymmenen vuoden aikana ja säilyttänyt tason koko ajan huikean korkealla. Eli käytännössä jokainen levy on vähintäänkin tutustumisen arvoinen.

Blue? Tarkoitatko Beat?
 
Sori, sekosin. Kuuntelin tässä jazzia, joten älä ihmettele. Milesin legendaarista Kind Of Bluea. ;)
 
Pitäisi varmaan ajatella mitä kirjoittaa..

Tämä nyt on taas näitä mielipidejuttuja. Levyillä on väliä seitsemän vuotta, puoli bändiä on vaihtunut, samoin vuosikymmen ja sen myötä soundit. 80-luvun kompressori-Crimson on etnopop-vaikutteineen kuitenkin lähempänä vaikkapa Talking Headsia kuin 70-luvun jazzrockahtavaa inkarnaatiota, että sikäli on turha vertailla noita keskenään. Toista miellyttää kenties vain jompikumpi (minua kylläkin molemmat).
 
Aivan, mielipiteistähän tässä on kysymys, mutta tuskin kukaan Crimson-fani dissaa tuota Rediä, vai?
 
usin levy puolestaan jatkaa edellisen (The ConstruKction of Light) linjaa, eli toimii tavallaan yhdistelmänä 70-luvun hevimpää ilmaisua ja 80-luvun kahden kitaran juttuja.
 
Mulle tämä uusin on kyllä ehkä paras omistamani levy. Jotenkin tämä uusi soundi tehoaa, ja levyllä on järjettömän hienoja kappaleita (esim. Eyes Wide Open) ja kokonaisuus on melko järisyttävä. Kokeilepa sulkea itsesi mahdollisimman pimeään huoneeseen, ja laita levy soimaan täysillä. Aika huimaava kokemus, voin kertoa. Viimeistään Dangerous Curves pistää sydämen pomppimaan... ;)
 
Yhtä kaikki, bändi on onnistunut uusiutumaan tehokkaasti lukuisia kertoja yli kolmenkymmenen vuoden aikana ja säilyttänyt tason koko ajan huikean korkealla. Eli käytännössä jokainen levy on vähintäänkin tutustumisen arvoinen.
 
Kyllä, mutta kyse onkin lähinnä siitä mistä kannattaa lähteä, ja silloin toki kannattaa valita parhaimmasta päästä. Toki kaikkiin levyihin kannattaa tutustua, pitäisi minunkin vielä tehdä se jotta osaisin todella päättää mikä on paras.

Blue? Tarkoitatko Beat?
 
Red on ehdottomasti suositeltava levy lähteä liikkeelle. Sen jälkeen käykin mahdottomaksi suositella muuta kuin kaikkia muita, ainakin lähes.
 
Redin sain kaverilta lainaksi ja hienoksi todettu on.

Aivan, mielipiteistähän tässä on kysymys, mutta tuskin kukaan Crimson-fani dissaa tuota Rediä, vai?
 
Eikös "Crimson-fanin" määritelmään sisälly jo se, että allekirjoittaa koko yhtyeen tuotannon?
 
Kyllä minä tunnen useitakin ihmisiä, joita kiinnostaa nimenomaan yhtyeen 80-luvun tuotanto, 70-lukuinen kama ei niinkään.
 
Mulle tämä uusin on kyllä ehkä paras omistamani levy. Jotenkin tämä uusi soundi tehoaa, ja levyllä on järjettömän hienoja kappaleita (esim. Eyes Wide Open) ja kokonaisuus on melko järisyttävä. Kokeilepa sulkea itsesi mahdollisimman pimeään huoneeseen, ja laita levy soimaan täysillä. Aika huimaava kokemus, voin kertoa. Viimeistään Dangerous Curves pistää sydämen pomppimaan... ;)
 
Joo, kyllä minun suurin musiikillinen trippini tulee silti edelleen Redin soidessa, Starlessin viime tahdeilla.
 
Kyllä minullekin tuo soundi kelpaa mutta kokonaisuutena tuosta levystä silti tuntuu puuttuvan "sitä jotain". Eyes Wide Open on kyllä kauneimpia biisejä aikoihin.
 
Toki kaikkiin levyihin kannattaa tutustua, pitäisi minunkin vielä tehdä se jotta osaisin todella päättää mikä on paras.
 
Suosittelen lämpimästi Wetton-ajan kolmikkoa Larks' Tongues in Aspic - Starless and Bible Black - Red. Joka levyllä on selkeästi oma persoonallisuutensa, mutta samalla myös selkeitä yhtenevyyksiä keskenään.

Eikös "Crimson-fanin" määritelmään sisälly jo se, että allekirjoittaa koko yhtyeen tuotannon?
 
Kyllä minä tunnen useitakin ihmisiä, joita kiinnostaa nimenomaan yhtyeen 80-luvun tuotanto, 70-lukuinen kama ei niinkään.
 
No, ei kaikille faneillekaan kaikki levyt aukea. Kuten mulle tuo Discipline ei ole tarjonnut vielä mitään järisyttävää, hieno levy toki. :)
 
Joo, kyllä minun suurin musiikillinen trippini tulee silti edelleen Redin soidessa, Starlessin viime tahdeilla.
 
No tuo on toinen. Tämä on sitä parasta mitä Crimson on tarjonnut minullekin.
 
Kyllä minullekin tuo soundi kelpaa mutta kokonaisuutena tuosta levystä silti tuntuu puuttuvan "sitä jotain". Eyes Wide Open on kyllä kauneimpia biisejä aikoihin.
 
Se jokin, mikä se on? Mulle tuo levy ainakin luo sellaisen tyylikkään ahdistavan tunnelman. Ehkä nuo konesoundit vähän vie sitä "elollisuutta", mitä esim. Redissä on. Ehkä siinä olisi voinut olla vaikka vähän Mellotronia tai jotain... ;)
 

 
Suosittelen lämpimästi Wetton-ajan kolmikkoa Larks' Tongues in Aspic - Starless and Bible Black - Red. Joka levyllä on selkeästi oma persoonallisuutensa, mutta samalla myös selkeitä yhtenevyyksiä keskenään.
 
Pitää tutustua näihin kahteen levyyn mitkä on vielä jäänyt väliin. Myös KonstruKtion of Light on sellainen, mikä kiinnostaa ainakin minua. Vieläkö on muita?

Kyllähän se niin on, että ehdottomasti koko tuotanto on tutustumisen ja miksei omistamisenkin arvoinen.
 
Onko kukaan muuten tilaillut niitä jätkien oman firman livelejyä, joita jossain levykannessa oli listattu ainakin pari tusinaa?
 
Kiinnostaisi äänen plaatu ja hinta. Pitää vissiin tilata jenkeistä, jolloin myös tullit on maksettava...

Joo, kyllä minun suurin musiikillinen trippini tulee silti edelleen Redin soidessa, Starlessin viime tahdeilla.
 
On yksi maailman historian hienoimmista huipennuksista. Tämä loppu sai aikoinaan minut kuuntelemaan Starlessin putkella n kertaa.

Uusi levy ei ole minua jaksanut oikein innostaa. Tuntuu kuin bändi olisi jämähtänyt viimeisillä levyillään muutaman hassun idean toistamiseen ja pitkittämiseen loputtomiksi nuudlauksiksi. Jo mainittu Eyes Wide Open sekä lyhyt ja ytimekäs Happy-rypistys ovat mielestäni levyn parasta antia. Hyvä puoli asiassa on se, että Helsingin keikalta ei tule ennakkoon odotettua mahdottomuuksia ja vanha dinosaurus saattaa jopa yllättää.

Mielestäni taas uusi levy nimenomaan paljastaa tämän kokoonpanon koko potentiaalin... joskin en voi kiistää etteikö jonkin sortin itsensä toistoa ole havaittavissa. Muutama karsittu biisi ja The power to believe olisi vielä vahvempi kokonaisuus. Nykyiselläänkin se tosin nousee Redin ja Disciplinen rinnalle Crimsonin parhaisiin suorituksiin, jos saan oman mielipiteeni paljastaa.
 
Tavallaan uusia elementtejä löytyy niin paljon, että jaksan taas innostua tästä progejätistä vähän tylsemmän tuplatrio-kauden jälkeen. Tosin oli silläkin kokoonpanolla hetkensä.

Tavallaan uusia elementtejä löytyy niin paljon, että jaksan taas innostua tästä progejätistä vähän tylsemmän tuplatrio-kauden jälkeen. Tosin oli silläkin kokoonpanolla hetkensä.
 
Thrak? Sehän on hyvä levy hei! :)

Onko kukaan muuten tilaillut niitä jätkien oman firman livelejyä,
 
Hyllyssä notkuu The Great Deceiver Live 1973-1974. Ehkä paras hankintani ikinä Deja Vroomin ohella. Soundit ovat loistavat. Suolainen pakettihan tuo kyllä on..

Mistä sait tuon boxin? Olen yrittänyt tilata sitä paristakin paikkaa Suomessa. Nimi on roikkunut listoilla, mutta tilatessa ilmoitetaan vaan, että loppunut. Hinta taisi liikkua 60-70 euron paikkeilla, mutta ostan sen heti kun löytyy, kaikki muut levyt kun jo on...

Mitäs Projeckt-levyjä kannattaisi hankkia? Vai onko niitä edes useita?