Etno, proge, latin ›

Mitä mieltä täällä ollaan tästä bändistä? IQ on ehdottomasti yksi minun suurimpia suosikkejani tällä hetkellä. Minulla on Everistä lähtien viimeisimmät studiolevyt, ja pidän kyllä kaikista. Uusin levy Dark Matter on minusta ehkä tähän mennessä bändin paras, joskin niukasti. Pidän IQ:ssa erityisesti kauniista melodioista ja hienoista maalailevista instrumentaaliosuuksista. Olen harkinnut hankkivani jossain vaiheessa ainakin The Waken, vaikka näytteiden perusteella sen soundit ovatkin kärsineet aika pahasti ajan hampaasta. Onko muilla kokemuksia?

Kieltämättä The Wake:n soundit on 20 vuotta myöhemmin ajansyömät, mutta levy on loistelias, melodiat ja tunnelmat kappaleissa hienot.Ei mene rahat hukkaan!

Ei mikään suosikki artistini, mutta kyllä IQ silloin tällöin pääsee käymään levysoittimessani. Uusin Dark Matter on mielestäni IQ:n parhaimmistoa. Suosittelen hommaamaan jos IQ:sta sattuu pitämään

Joskus omistin useamman bändin tuotoksen ja 80-luvun levyistä The Wake oli paras. Tuo 80-luvun brittineoproge on välillä aika aneemista kuultavaa, varsinkin joku Pallas tai Pendragon, IQ on sieltä paremmasta päästä.

Joo vasta viime aikoina olen tutustunut IQ:n kamaan ja enmmäkseen ihan kuunneltavaa neo-progea Pallaksen, Marillionin ymv. vanavedessä. Tuossa Nichollsin ääneen totuttelussa meni jonkun aikaa (ajoittain vähän sellainen nasaali ja "laiskan" kuuloinen) mutta nyt tuntuu toimivan;)... Koko tuotanto on hallussa ja The Seventh House, Dark Matter ja The Road Of Bones tuntuisivat olevan parhaimmat levyt (ainakin tällä hetkellä).

Olen näköjään aloittanut tämän keskustelun reilut 18 vuotta sitten. Aika rientää, mutta IQ on edelleen yksi suurimmista suosikeistani. Alkuun hieman vierastin bändin varhaisen materiaalin tiettyä raakuutta, mutta aika nopeasti opin siitäkin pitämään. Tuotantoa on tullut kerättyä, ja kävin katsomassa keikkaakin muutama vuosi sitten Tukholmassa. Erittäin hieno livebändi, ja Peter Nichollsin lavakarisma on paikan päällä nähtynä mielestäni vielä vahvempi kuin mitä videoista välittyy. Bändi tuntuu vain paranevan vanhetessaan.

Laulajan tyyli aiheuttaa näppyjä. Muuten menisi ihan hyvin, mutta nyt en pysty kovinkaan pitkään kuuntelemaan.

MPU: Laulajan tyyli aiheuttaa näppyjä. Muuten menisi ihan hyvin, mutta nyt en pysty kovinkaan pitkään kuuntelemaan.
 
Koskeeko tämä ihan koko tuotantoa? Omasta mielestäni Nichollsin ääni on erityisesti 2000-luvulla kypsynyt hienosti, ja hän on itsekin pari vuotta sitten haastattelussa sanonut vähän vierastavansa vanhaa laulutyyliään ennen Frequency-levyä (2009). Varhaisessa tuotannossa laulu myös kärsii siitä, että kappaleet eivät ihan kunnolla sovi Nichollsin äänialalle ja sitten on pitänyt yrittää vähän puutteellisella tekniikalla puristaa väkisin, mikä ei kuulosta aina hyvältä.
 
Tietysti jos laulajan ääni ei perusluonteeltaan miellytä, niin eipä sille oikein mitään mahda.

No mulle kävi sama juttu aikanaan Rushin kanssa kun Geddyn ääneen totuttelussa meni pikkisen aikaa;)... Kun siihen viimein totutteli niin huomasi miten oleellinen osa bändin soundia se olikin. Vähän sama juttu kävi Nichollsin kanssa IQ:n kohdalla.

Luulin olleeni Suomen ainoa IQ-fani.
Mullakin tosin otti aikansa ennen kuin totuin Peter Nichollsin ääneen. Sitten kun totuin, olen alkanut suorastaan pitämään hänen laulamisestaan. Hänhän ei ole roisi rökkönröl-laulaja, vaan hyvin puhtaasti ja huolitellusti ääntään käyttävä vokalisti.
Mulla ei ole selkeätä suosikkialbumia, mutta kieltämättä muidenkin mainitsema Dark Matter on ehdottomasti parhaimpiin kuuluva. Nomzamo ja Are You Sitting Comfortably? - pari Paul Menelin laulamaa albumia - on huomattavasti muita huonompia, mutta ei umpisurkeita nekään.
Pidän myös kitaristi Mike Holmesin tyylistä, jossa on mun mielestä kuultavissa Gilmour/Latimer -henkistä melodista otetta, heitä ajoittain selkeästi raskaammalla tyylillä vetäen kuitenkin.
Ei IQ mun mielestä välttämättä mitenkään kauhean omaperäinen progebändi ole, Genesiksen vaikutus kuuluu selvimmin vanhoista progen suuruuksista, mutta tarvineeko kaikkien bändien tavattoman omaleimaisia ollakaan. Mulle kelpaa pääsääntöisesti oikein hyvin. Parhaat albumit taitaa toki olla jo takanapäin, kuten niin monilla tämän ikäluokan poppoilla.

Onhan se totta, että IQ:n musiikki ei varsinaisesti ole avannut uusia uria vaan Genesis- ja Yes-vaikutteet kuuluvat monessa kohtaa selvästi. Ovathan bändin juuretkin siinä, että Holmes ja Nicholls tapasivat toisensa jonottaessaan Genesiksen konserttiin. Kuitenkin IQ mielestäni kuulostaa aika vahvasti itseltään mm. laulumelodioissa, kitara- ja kosketinharmonioissa ja päällekkäisissä tahtilajeissa.
 
Oikeastaan kaikki IQ:n tuotanto 1990-luvulta eteenpäin on minusta tasaisen hyvää, mutta jos pitää valita, niin itselleni kaikkein läheisin levy taitaa lopulta olla Ever.

Mulla on vahvasti samat vibat liittyen Nichollsin ääneen. Joskus hämää paljonkin, mutta bändin musasta ja etenkin kitaroinnista pidän paljon. Mulla on lähes koko tuotanto cd:inä ja on siellä hyllyssä jotain juhlajulkaisujakin tietyistä levyistä sekä useampikin livedvd. Että kyllä sitä lauluakin on tullut tässä vuosien mittaan aika paljon kuunneltua ;-)
 
Aikanaan "sekosin" siihen Subterranea-konseptilevyyn, tuli paljon sitä kuunneltua ja liveversiota dvd:ltä tsiigattua. Oon mä niistä uusistakin pitänyt, viimeisin Resistance on paljonkin soittimessani pyörinyt!

Progressor: IQ mielestäni kuulostaa aika vahvasti itseltään mm. laulumelodioissa, kitara- ja kosketinharmonioissa ja päällekkäisissä tahtilajeissa.
 
Hyvä pointti! Olet ilman muuta oikeassa. Mainitsemasi asiat toimivat IQ:ssa erinomaisesti. Kitaristi Mike Holmesin ja entisen kosketinsoittaja Martin Orfordin kudelmat instrumenteillaan ovat tärkeitä syitä sille, miksi IQ:sta kiinnostuin.
Osaltaan ehkä juuri Orfordin puuttuminen sävellystyöstä on vaikuttanut siihen, että Frequency oli itselleni ensimmäinen IQ-albumi, johon ilmestyessään vähän petyin. Ei tokikaan huono, kuten ei mikään myöhempikään IQ-albumi, mutta edelliset, joilla Orford on vahvasti mukana, ovat mielestäni kestävämpiä.
 
Oikeastaan kaikki IQ:n tuotanto 1990-luvulta eteenpäin on minusta tasaisen hyvää, mutta jos pitää valita, niin itselleni kaikkein läheisin levy taitaa lopulta olla Ever.
 
Ever on mahtava! Kuuntelin sen muutama päivä sitten, kun tämä ketju sai taas ottamaan esille Live Like This live-DVD:n, jolla kyseinen albumi soitetaan läpi - mutta tuhmasti kappaleet väärässä järjestyksessä (hyi hyi, ei näin!). Tästä riehaantuneena tarkistin mitä bändille nykyään kuuluu ja päädyin tilaamaan tämän: https://shop.iq-hq.co.uk/products/iq40-forty-years-of-prog-nonsense
Suosittelen myös Orfordin sooloalbumeja Classical Music and Popular Songs ja The Old Road. Harmi, että Orford on pitkälti jättäytynyt pois musiikkimaailmasta. Valtava potentiaali menee hukkaan siinä.

vanha_pieru: Osaltaan ehkä juuri Orfordin puuttuminen sävellystyöstä on vaikuttanut siihen, että Frequency oli itselleni ensimmäinen IQ-albumi, johon ilmestyessään vähän petyin. Ei tokikaan huono, kuten ei mikään myöhempikään IQ-albumi, mutta edelliset, joilla Orford on vahvasti mukana, ovat mielestäni kestävämpiä.
 
Orford oli kyllä käsittääkseni mukana vielä Frequencyn tuotantovaiheessa ja ehti ilmeisesti äänittääkin jotain ennen eroamistaan. Siitä syntyi jopa riitaa Orfordin ja bändin välille, kun häntä ei ollut mainittu levyn krediiteissä ja hän väitti kuulevansa omia synasoundejaan lopputuloksessa. Mene ja tiedä. Itselläni ei riitä asiantuntemus kuulemaan, mitkä osat ovat kenenkin säveltämiä.