Etno, proge, latin ›

Mistä alkaa tutustuminen tähän Pye Hastingsin johtamaan progebändiin? Lainasin äskettäin kirjastosta Battle of Hastingsin vuodelta 1995 ja ihan mukavalta kuulosti. Varmaan vanhemmasta tuotannosta löytyy vielä parempia helmiä?

Caravan ja muu canterbury-osasto ei ole meikäläiseen ihan täysin kolahtanut. Battle of Hastings kuulosti nopean tutustumisen perusteella aika tylsältä levyltä. In the Land of Grey and Pinkillä (1971) sitävastoin on kyllä hetkensä.

If I Could Do It All Over Again, I'd Do It All Over You (1970)
In The Land Of Grey And Pink (1971)
For Girls Who Grow Plump In The Night (1973)
 
Nämä ovat parhaat levyt ja seuraavatkin ovat hyviä:
 
Caravan (1968)
Waterloo Lily (1972)
Cunning Stunts (1975)
 
Caravan on Canterbury -bändeistä helpointa kamaa, biisit ovat loppujen lopuksi aika poppia (hyvässä mielessä). Jos Caravanista tykkää, niin Stackridge ei ole tyylillisesti kovin kaukana (tai Rain Dances ja Breathless -kauden Camel).
 
Muista Canterbury -bändeistä suosittelen lämpimästi:
 
Hatfield & The North
National Health
Alkuaikojen Soft Machine

Tulipa tutustuttua Caravaniin For Girls Who Plump In The Nightin muodossa, tykkäsin. Mukavalla tavalla kepeää, menee taustamusiikkinakin ihan mainiosti. Jotenkin tulee mieleen Camelin Snow Goose, vaikka ei tämä aivan samanlaista eikä samantasoista ole.

Mulla on in the land of grey and pink.
Se on vähän epätasainen mun mielestä. Winter wine ja nimibiisi ovat suorastaan loistavia ja muut taas vähän tylsänoloisia. Ja se pitkä biisi on ikävystyttävä. Mutta silti hyvä hankinta noiden kahden loistobiisin takia.
Canterburysta puheenollen, Soft Machinen Vol.2 on maailman paras levy. Tai ainakin melkein. En oikein niistä SM:n fuusiojazz-levyistä perusta.
Pitäisi taas hommata jotain Canterbury-scene kamaa.

Nostetaanpas tämä uunituore ketju. Sain käsiini juuri Caravanin tuotantoa ja voi veikkoset, että Waterloo Lily on kova levy. Tässähän on loistoralleja! The World is Yours edustaa selkeästi sokerisen romanttisen progen parhautta ja Aristocracyssa on niin muakva poljento, että siitä on pakko diggailla. Tässähän syntyi suorastaan Wurly-himo!
 
Jostain syystä muut Caravanin julkaisut eivät aivan samalla tavoin säväyttäneet. Tuli kuunneltua myös tuota monien hehkuttamaa In the Land of Grey and Pinkiä, mutta ei se vain avaudu. Ehkä, jos sitä yrittäisi pakkokuunnelluttaa itsellään.
 
Edit: Olisiko muita bändejä, joilla olisi samaa kamaa kuin tämä Waterloo Lily?

 
Edit: Olisiko muita bändejä, joilla olisi samaa kamaa kuin tämä Waterloo Lily?
 
Niin, tuolla levyllä Caravan oli hieman jazzimmalla otteella liikenteestä, johtui pitkälle Steve Millerin poikkeavasta tyylistä, hän kun oli selkeästi pianisti verrattuna urkuri Dave Sinclairiin.
 
Ehkä saattaisit tykätä Richard Sinclairin seuraavasta bändistä Hatfield & The North, mikä toki on paljon kimurantimpaa, mutta sisältää myös Richardille tyypillistä poppiakin. Bändin ensimmäiset kosketinsoittajat olivat muuten Steve Miller ja sitten Dave Sinclair. Pieni piiri pyörii.

Nostinpas nyt sitte tämän ikivanhan ketjun, kun mainitsin Camelin yhteydessä bändin. Liekkö tähän kukaan reagoi.
 
Mun lempparilevyt bändiltä on eka, If I Could Do It Over..., ja In the Land Of Grey & Pink juuri tuossa järjestyksessä, paras ekana. Mutta eipä bändiltä tyystin kehnoa levyä ole tullut ja viimeisinki vuonna -21 tullut "Its None Of Your Business" on vallan hyvä vanhan progebändin levyksi!

Mortte: Nostinpas nyt sitte tämän ikivanhan ketjun, kun mainitsin Camelin yhteydessä bändin. Liekkö tähän kukaan reagoi.
 
Mun lempparilevyt bändiltä on eka, If I Could Do It Over..., ja In the Land Of Grey & Pink juuri tuossa järjestyksessä, paras ekana. Mutta eipä bändiltä tyystin kehnoa levyä ole tullut ja viimeisinki vuonna -21 tullut "Its None Of Your Business" on vallan hyvä vanhan progebändin levyksi!
 
Waterloo Lily myös ihan kelpoisaa ajoa, kuten Juho tuossa sanoikin. Ehkä Caravanilla on välillä turhan paljon tyhjäkäyntiä levyillä verrattuna vaikka Camelin parhaisiin ja tälläkin levyllä sitä vähän tuntu olevan. Tuo in the land of grey and pink on kuitenkin bändiltä omakin suosikki.