Etno, proge, latin ›

Mitä mieltä täällä ollaan kyseisestä herrasta?
 
Tossa se taas pistetään maanrakoon:
 
http://www.ejazznews.com/modules.ph … ticle&sid=1045&mode=thread(
 
Itse allekirjoitan aika pitkälle kyseisen mielipiteen WM:stä. Viimeisessä Rytmissä Zawinulli kiinteyttää minunkin mielipiteeni about näin: "Yhdessä Louis Amstrongin soittamassa nuotissa on enemmän sisältöä, kuin Wynton Marsaliksen koko tuotannossa". Että tämmöstä.. tällä on yleensä päässy ainakin trumpetistien kanssa puheisiin..;-)

En ole musiikkiaan kuullut, eikä kyllä kiinnostakaan sen perustella mitä siitä olen kuullut.

En ole musiikkiaan kuullut, eikä kyllä kiinnostakaan sen perustella mitä siitä olen kuullut.
 
Aivan. Miksi katsella museosta otettuja mustavalkoisia valokuvia, kun voi hypistellä oikeitakin tavaroita.

WM on vihattu mies, kun Mileskin ryttää miehen melko pahasti omaelämänkerrassaan. Voisi luulla, että alkaa käydä jo itsetunnon päälle ;-)
 
Mitä mieltä täällä ollaan kyseisestä herrasta?
 
Tossa se taas pistetään maanrakoon:
 
http://www.ejazznews.com/modules.ph … ticle&sid=1045&mode=thread(
 
Itse allekirjoitan aika pitkälle kyseisen mielipiteen WM:stä. Viimeisessä Rytmissä Zawinulli kiinteyttää minunkin mielipiteeni about näin: "Yhdessä Louis Amstrongin soittamassa nuotissa on enemmän sisältöä, kuin Wynton Marsaliksen koko tuotannossa". Että tämmöstä.. tällä on yleensä päässy ainakin trumpetistien kanssa puheisiin..;-)

Wynton Marsalis on jazzmusiikin museon vahtimestari. Mutta klassisena soittajan loistava.

80-luvun alussa Marsalisin ensimmäiset levyt, vaikka eivät kovin omaperäisiä olleetkaan, olivat kuitenkin parempia kuin useimmat Miles Davisin sen ajan fuusiolevyt. Kiinnostukseni Marsalisia kohtaan lopahti kuitenkin 80-luvun loppuun mennessä. Mies ei oikein koskaan lunastanut niitä lupauksia, joita hänen ensimmäiset levynsä vihjailivat.

...olivat kuitenkin parempia kuin useimmat Miles Davisin sen ajan fuusiolevyt...
 
Tähän olisikin mielenkiintoista kuulla perustelut!

Pidän vain sellaisia levyjä, kuten You're Under Arrest, Decoy, Man with the Horn ja Tutu kokonaisuuksina aika mitättöminä saavutuksina Miles Davisin tasoiselta muusikolta. Tuon ajan levyistä ainoastaan Star People saa yhä soittoaikaa silloin tällöin. We Want Miles on jostain kumman syystä yhä minulta kuulematta.

Myönnän, että en ole itsekään kyseisiä levyjä liikaa kuunnellut, mutta... Miles sentään pyrki musiikissaan koko ajan eteenpäin. Joskus siinä onnistuttiin paremmin ja joskus huonommin. WM:llä on enemmänkin tarkoituksena laittaa jazz-musiikki sinne museoon ihasteltavaksi, mikä on IMO vain huono asia. Tämän takia arvostan myös näitä Milesin 80-luvun levyjä enemmän kuin vaikka WM:n
 
Pidän vain sellaisia levyjä, kuten You're Under Arrest, Decoy, Man with the Horn ja Tutu kokonaisuuksina aika mitättöminä saavutuksina Miles Davisin tasoiselta muusikolta. Tuon ajan levyistä ainoastaan Star People saa yhä soittoaikaa silloin tällöin. We Want Miles on jostain kumman syystä yhä minulta kuulematta.

Wynton Marsaliksen tuotanto ei ole minulle kamalan tuttua, mutta mainittakoon paljon parjatun miehen puolustukseksi että pidän vuonna 1994 ilmestyneestä levystä "Joe Cool's Blues", jossa Wynton ja Ellis versioivat Tenavat- animaatioista tuttuja ja ymmärtääkseni kohtalaisen tasokkaina pidettyjä jazzkappaleita.

Miles sentään pyrki musiikissaan koko ajan eteenpäin.
 
On huomattava, että jostain täytyy aloittaa, ennenkuin voi viedä asioita eteenpäin ja Marsalisin aloitus, joka siis tapahtui samoihin aikoihin kun Miles Davis viihtyi kasari-fuzakin parissa, oli lupaava.
 
Tuli vielä mieleen, että Man with the Hornilta tulee säännöllisesti kuunneltua sen aloitusbiisi (muistaakseni nimeltään Fat Time), jolla Mike Stern repii kitarastaan yhden kaikkien aikojen kitarasoolon. Harmi, että loppulevy ei yllä aloituksen tasolle. Soittopuoli oli Miles Davisin levyillä aina kunnossa. Biisivalinnoissa 80-luvun alussa miehen tyylitaju valitettavasti pieraisi useammankin kerran per levy.

Pidän vain sellaisia levyjä, kuten You're Under Arrest, Decoy, Man with the Horn ja Tutu kokonaisuuksina aika mitättöminä saavutuksina Miles Davisin tasoiselta muusikolta. Tuon ajan levyistä ainoastaan Star People saa yhä soittoaikaa silloin tällöin. We Want Miles on jostain kumman syystä yhä minulta kuulematta.
 
Mmmm... ymmärrän - ei ehkä Milesin merkittävimpiä, tosin musta Tutu on hyvä biisi ja olihan se kaikin puolin ruhkee valinta ton taso dinosaurukselta siirtyä e-musaan, kun perinteelläkin olis voinu rauhassa rahastaa loppuikänsä.

...mutta mainittakoon paljon parjatun miehen puolustukseksi että pidän vuonna 1994 ilmestyneestä levystä "Joe Cool's Blues", jossa Wynton ja Ellis versioivat Tenavat- animaatioista tuttuja ja ymmärtääkseni kohtalaisen tasokkaina pidettyjä jazzkappaleita.
 
Siis periaatteessahan se soittaa hyvin, mutta jotenkin sisältö puuttuu. Pointti mun mielestä on se, että heppu ei ansaitse sitä jalustaa, jolle se ollaan koko ajan nostamassa.
 
Ei kai liene ainoa musiikkiteollisuuden "kiiltokuvapoika", jos katsellaan musabisnestä laajemmin.

tosin musta Tutu on hyvä biisi ja olihan se kaikin puolin ruhkee valinta ton taso dinosaurukselta siirtyä e-musaan
 
Tutu vaikuttaa minusta pikemminkin Marcus Millerin soololevyltä, johon Miles Davis on otettu mukaan myyntilukuja parantamaan.

Tutu vaikuttaa minusta pikemminkin Marcus Millerin soololevyltä, johon Miles Davis on otettu mukaan myyntilukuja parantamaan.
 
Tai sitten ei - vaikka ymmärränkin pointtisi.

Olen ajastani jäljessä, koska vasta nyt aloin lueskelemaan näitä keskusteluja. WM on nero! Kuuntelin häntä Porissa takavuosina ja hän osoitti hallitsevansa kaikki tyylit aloittaen konserttinsa tribuuttina Louis Armstrongille ja sitten bebopin kautta jne. Klassinen koulutus pohjalla. Kouluaikana nousi joka aamu viideltä harjoittelemaan ennen skoleen lähtöä. Lahjakkuus + kova työ. Nyt se on joku Lincoln Centerin pomo enkä ole kuullut tuoreimpia levytyksiä. P.S. WM:n ja hänen virtuoosiensa jälkeen esiintyi Jazz Messengers, joka ei tuntunut enää miltään, mutta kuuntelin urhoollisesti loppuun asti. Veljensä fonisti ei ole erikoinen.
että näin, jos tämän vielä joku lukee...

WM:llä on enemmänkin tarkoituksena laittaa jazz-musiikki sinne museoon ihasteltavaksi
 
Ei se nyt ihan noinkaan mene! Wyntonin tarkoituksena on soittaa trumpettia. Onko Stadard Time Vol. 1. museota?? Ei todellakaan, vaan bändi jalosti Milesin 1960-luvun kokoonpanon esittämiä rytmirakenteita edelleen.
 
Ihmisiä tuntuu usein risovan se, että jotkut ovat traditiotietoisia. Kun on afroamerikkalaisesta New Orleans -heebosta kysymys, mitä muuta voi odottaa kuin ylepeyttä kotikuntansa perinnöstä. Afrikkalaisten rytmeissä soi esi-isiensä rytmi, mutta ajan hengessä, mutta miten kokee länsimainen: no rules, no authority. Mitä tulee Milesin jazzin uudistamiseen, länsimaiset haluavat kutsua innovoinniksi. Se on myytti, että joku keksii jotakin uutta ilmasta, astraalivyöhykkeeltä, omista aivoista. Oivallukset syntyvät laajasta oman alansa teorioiden, tapojen, taitojen ja tunteiden yhteisvaikutuksesta.
 
Ja mitä on se Milesin "uudistus": blues, rytmi, funk (afrikkalaista alkuperää), improvisointi, lennosta arraaminen ja kommunikointi. Esi-isätpä ne taasen siinä ovat juu...

...WM on nero!
 
No, jos kylmä tekninen osaaminen on neroutta, niin sitten.
 
Kuuntelin häntä Porissa takavuosina ja hän osoitti hallitsevansa kaikki tyylit aloittaen konserttinsa tribuuttina Louis Armstrongille ja sitten bebopin kautta jne.
 
Niinpä - hyvin on NUOTIT kopsattu, mutta miten lopunperin on musiikin laita?
 
Klassinen koulutus pohjalla. Kouluaikana nousi joka aamu viideltä harjoittelemaan ennen skoleen lähtöä. Lahjakkuus + kova työ. Nyt se on joku Lincoln Centerin pomo enkä ole kuullut tuoreimpia levytyksiä.
 
No, ihan viimeisintä kamaa en oo mäkän kuullu, mutta ehkä pistän rahani muuhun.
 
P.S. WM:n ja hänen virtuoosiensa jälkeen esiintyi Jazz Messengers, joka ei tuntunut enää miltään, mutta kuuntelin urhoollisesti loppuun asti.
 
Kuulostaa jo lauseelta: "Yngvie Malmsteenin ylivertaisen teknisen virtuositeetin jälkeen lavalle nousi B.B.King, joka ei tuntunut miltään.....;o)
 
Tässä kohtaa alan ymmärtää kantaasi: Äänten määrä korvaa laadun
 
Veljensä fonisti ei ole erikoinen.
että näin, jos tämän vielä joku lukee...
 
Herrajjessus!

Isojusssi vertasi Yngwie Malmstenia B.B. Kingiin. en malta pitää shut up ja haen vertailun YM:lle lähempää. YM:ltä puuttuu sisältö (en silti klassisen musiikin ystävänä väheksy, vaan rakastan Vivaldia, joka oli kuulemma Yngvien ensimmäinen innnoittaja), kun taas Gary Moorella on sanottavaa joka nuotilla! GM hallitsee myös tekniikan siinä kuin useimmat muutkin vastaavat, mutta käyttää sitä ekonomisesti, lue: musikaalisesti. (yksinkertainen on usein kaunista). B.B. Kingiä kuulin myös livenä Porissa takavuosina, mutta voiko olla yksitoikkoisempaa kuin perus(rhytm and) blues? Edes suurena bluesin uudistajana 1980-luvulla lanseerattu Robert Cray ei pystynyt paljon innovoimaan! Gary Mooren blueskaudet ovat sen sijaan olleet hedelmällis(emp)iä.
No nyt menin kitaristeihin, sorry. Anyway, WM:n konsertti kuuluu live-jutskista oman top tenini ykköseksi lajissaan. Maestro antoi jokaiselle bändin jäsenelle soolotilaa sopivasti ja kyllä lähti joka ukolta...
Mitä vielä tulee Miles Davisiin, niin vinyyliaarteistooni kuuluu Miles Davis' Greatest hits vuodelta 1963 ja taidanpa kuunnella sitä saman tien tässä yön hiljaisuudessa. Myös Milesin ja Birdin yhteislevy löytyy hyllystä ja sekin on nannaa...
Lopuksi tuttu tarina MD:stä: Miles kysyi konsertin jälkeen joltain konsertissa olleelta kuinka hän oli klaarannut, jolloin tämä vastasi suunnilleen: ihan jees. Johon Miles: ei, mut miltä mä näytin?
Still got the blues!

Isojusssi vertasi Yngwie Malmstenia B.B. Kingiin. en malta pitää shut up ja haen vertailun YM:lle lähempää. YM:ltä puuttuu sisältö
 
Tätähän mä ainakin yritin tarkottaa...
 
..kun taas Gary Moorella on sanottavaa joka nuotilla! GM hallitsee myös tekniikan siinä kuin useimmat muutkin vastaavat, mutta käyttää sitä ekonomisesti, lue: musikaalisesti.
 
Jotenkin mulle Belfastin pojan musa on jääny tetyllä tavalla sieluttomaks ja kylmäks, mutta ei se nyt ihan huono oo...
 
(yksinkertainen on usein kaunista). B.B. Kingiä kuulin myös livenä Porissa takavuosina, mutta voiko olla yksitoikkoisempaa kuin perus(rhytm and) blues?
 
Eihän sillä B.B:llä montaa riffiä oo, mutta sielua ja syvyyttää touhussa mun mielestä on enemmän, kuin muissa tässä mainituissa keppimiehissä.
 
Edes suurena bluesin uudistajana 1980-luvulla lanseerattu Robert Cray ei pystynyt paljon innovoimaan!
 
Tätä en kyllä mä käy kinaamaan. Mulla on yks ko. herran levy - ja lisää ei ihan heti tuu....
 
Gary Mooren blueskaudet ovat sen sijaan olleet hedelmällis(emp)iä.
 
Nåjåå. Pakko myöntää, että onhan se edellämainittua valovuosia musikaalisempaa puuhaa.
 
No nyt menin kitaristeihin, sorry. Anyway, WM:n konsertti kuuluu live-jutskista oman top tenini ykköseksi lajissaan. Maestro antoi jokaiselle bändin jäsenelle soolotilaa sopivasti ja kyllä lähti joka ukolta...
 
Minä en kyllä parhaammalla tahdollianikaan lämpene Wyntonin soittoon. Samaa mieltä on muuten merkittävä kaarti jazzlegendoja.
 
No, se poitsuhan tosiaan jakaa rankasti mielipiteet ympäri maailmaa, mutta juuri siitä "todellisen sisällön" puutteestahan häntä arvostellaan erittäin paljon.
 
Mitä vielä tulee Miles Davisiin, niin vinyyliaarteistooni kuuluu Miles Davis' Greatest hits vuodelta 1963 ja taidanpa kuunnella sitä saman tien tässä yön hiljaisuudessa. Myös Milesin ja Birdin yhteislevy löytyy hyllystä ja sekin on nannaa...
 
Milesin kanssa työskennelleethän siis nostaa herran todelliselle jalustalle, kulloisenkin yhtyeensä sieluna ja energianlähteenä.
 
Mutta turha toisaalta on verrata Milesiä ja Wyntonia. Davisin ja kumppaneiden kastiin Marsaliksella ei oo minkäänlaisia eväitä.
 
Lopuksi tuttu tarina MD:stä: Miles kysyi konsertin jälkeen joltain konsertissa olleelta kuinka hän oli klaarannut, jolloin tämä vastasi suunnilleen: ihan jees. Johon Miles: ei, mut miltä mä näytin?
Still got the blues!
 
Miles Davis ei ollut muusikko - hän oli Miles Davis
 
Ai niin, mitä siihen aiemmin mainittuun Tutuun tulee, niin Marcus Miller on itse sanonut, että siitä tuli biisi vasta kun Miles tuli ja veti juttunsa.