Funk, soul, hip hop, rap, reggae, r'n'b ›

60-luvun soul eli toisen elämän 1970-luvulla Pohjois-Englannissa missä sen keskeisimmäksi tyyssijaksi muodostui Wiganin Casino. Nyt se on taas herännyt henkiin ja tällä kertaa Bristolissa.
 
https://www.bbc.com/news/videos/c2l … dWJFAgiA_aem_XAHoUXBgkC-L91sTNLRrxg

Mainio avaus.
Vuosikymmenet Blues Newsin tietäjät mollasivat northern soulia pelkkänä nopeatempoisena rytysoulina, jonka ainoa tarkoitus oli tanssittaa 60/70 lukujen brittinuorisoa yöt läpeensä. Eivätkä olleet ollenkaan väärässä tarkoituksessa, mutta satuin hankkimaan viiden cd:een halppiskokoelman, jonka myötä korvat avautuivat.
Nämähän ovat kovia biisejä. Laitetaanpa tähän muutama maistiaisiksi.
 
Shirley Ellis anelee sielukasta yhteisaikaa.
 
https://www.youtube.com/watch?v=UzEECbB_m4k
 
Johtokunnan kaverit pyytävät hieman helppoa.
 
https://www.youtube.com/watch?v=QYHLaBBs5pY
 
Joka kokoelmalla tuntuu olevan Al Wilsonin The Snake ja mikä ettei. Kyy povella-vertaus sopii moneen tilanteeseen. Ei ihme, että itse Donny Dum Dum käytti sitä kampanjassaan.
 
https://www.youtube.com/watch?v=ULx9k2QkL94
 
Jos tanssijalka alkaa vipattamaan, niin tämä vanha konkari näyttää klassiset kuviot.
 
https://www.youtube.com/watch?v=rf15-Wl4SwI

Hei, mahtavaa! Northern Soul on ihan parasta. Ainakin tämmöinen tymäkkä cd-boksi kannattaa ottaa haltuun:
 
https://shorturl.at/0Kjqc
 
Jos aihe kiinnostaa myös tekstin tasolla, niin suosittelen lukaisemaan Stuart Cosgroven kirjan "Young Soul Rebels: a Personal History of Northern Soul" (Polygon, 2016). Se kuvaa perustuksiltaan Northern Soul -skenen vaiheita Pohjois-Englannissa ja sen ulkopuolellakin.
 
Näkökulma vaihtelee henkilökohtaisesta yleiseen. Nuorisokulttuurin kuvaus, populaarimusiikin historia ja kirjailijan henkilökohtaiset kokemukset yhdistetään osaksi laajempaa yhteiskunnallista kokonaisuutta, johon liittyvät muun muassa "Yorkshiren viiltäjäksi" nimitetyn Peter Sutcliffen tapaus ja Margaret Thatcheriin hallintokaudella tapahtunut kaivosteollisuuden alasajo 1980-luvun puolivälin tietämillä.
 
Velipesosen linkin takaa löytyvässä mainittu Levanna McLean on kyllä NS-muuveineen melkoinen ilo silmälle, vaikka itse en osaa tanssia silmääkään.
 
New Street Adventure: The Big A.C (2014):
 
https://www.youtube.com/watch?v=mhkhtu1gwpM
 
Laitetaan loppuun vielä yksi oma suosikkibiisi tältä saralta, eli Debbie Deanin "Why Am I Lovin' You" vuodelta 1968:
 
https://www.youtube.com/watch?v=p5hQKzNm2WM

Onko Northern Soul mahdollista nähdä glamrockin käänteisilmiönä?

Northern Soul -suosikkilistalleni voisin nostaa myös Yvonne Bakerin "You Didn't Say the Word", jonka aikana voi kuvitella James Bondin tanssilattialle.
 
https://www.youtube.com/watch?v=IGykz3cIMNE
 
Ja skenen tunnetuimpia biisejä taitaa olla Gloria Jonesin "Tainted Love", josta tuli myöhemmin hitti Soft Cellin esittämänä.
 
https://www.youtube.com/watch?v=9obvlVPJBEg
 
Tunnettavuus ei tosin tainnut olla yksinomaan positiivinen asia, sillä kaipa harrastajapiireissä arvostettiin levyjä myös "mitä tuntemattomampi, sen parempi" -periaatteella. Ja siitähän saadaan hyvä aasinsilta tähän:
 
velipesonen: Onko Northern Soul mahdollista nähdä glamrockin käänteisilmiönä?
 
Jos avaat vähän tarkemmin, mitä oikein tarkoitat...?

Marlowe: Jos avaat vähän tarkemmin, mitä oikein tarkoitat...?
 
Silloin syyllistyisin itse vastaamaan itse esittämääni kysymykseen.

velipesonen: Silloin syyllistyisin itse vastaamaan itse esittämääni kysymykseen.
 
Kerro vaan. Teoria kuulostaa mielenkiintoiselta!

Glamrock oli nuorison tanssimusiikkia joka pelasi usein vähän teennäisellä uudenaikaisuudella koska vähän väliä toisti 50-luvun rokkia ja doowopia. Glamrock oli Lontoon ja ristiinpukeutujien tahmeita juttuja.
 
Northern Soul oli nuorison tanssimusiikkia joka avoimesti jäi kiinni vanhaan ja entiseen, ikään kuin jäädytti ajan jonnekin 60-luvun puoliväliin, ikään kuin pahoitellen sitä että mod, joka oli suosinut soulia Englannissa, väistyi rockin tieltä (Jon Savage: "In 1966, mod became rock"). Rock taas oli korporatiivinen massojen hallitsemiseen suunniteltu projekti joka hyödynsi PA-laitteistoja joita käsittelivät anonyymit "musiikin ammattilaiset" joilla oli annosteluvalta ja siten kaikki valta. Nämä miksaajat antoivat tilaa lavalla liehuville hipeille ja glamrokkareille, säihkeelle ja sanalla sanoen spektaakkelille; rock on spektaakkeli.
 
Northern soul torjuu spektaakkelin ja musiikin uutuudenviehätyksen markkinoimisen. Se on 90-luvun housen edelläkävijä sosiaalisessa mielessä ja keskittyy glamin tavoin yksilöön; joskin glam esittää yksilön jonkinlaisena yksilöllisyyden sankarina siinä missä northern soul kääntää tarkastelun vastakkaiseen suuntaan, tanssitapahtumaan osallistuvan yksilön henkilökohtaiseen olemassaolon kokemukseen. Tässä kohtaa ilmiöt ovat käänteisiä, ikään kuin samalla asialla mutta eri päin.
 
Beatlesin menestys oli aiheuttanut musiikkibisnekseen häiriötilan jossa suuret levy-yhtiöt joutuivat uimaan joitain vuosia mukana, koska siellä täällä syntyvät haastajat haastoivat isoja yhtiöitä sillä mikä oli muotia - omilla bändeillään. Rock and roll muuttui rockiksi vuonna 1966 ja samalla jatkui bändien suosio ilman em. häiriötilaa. Rock kuoli sitten aikanaan minkä perusteella voi herkästi otaksua että rock oli musiikkibisneksen väliaikaiseksi tarkoitettu ratkaisu markinnoiden kontrollin takaisin saamiseen. Jotkut 70-luvun lopun punkkarit ja rockabilly-mod-ska-revivalistit ynnä 80-luvun indierokkarit koettivat jatkaa british invasionin aikoinaan synnyttämää häiriötilaa mutta eivät erikoisemmin kyenneet sitä uusintamaan. Yritystä heillä oli.
 
Glam oli läpeensä korporatiivinen ja laskelmoitu projekti jossa silmiinpistävää on musiikin muotokielen äkillinen köyhtyminen. Vuosi 1967 merkitsi valtavan määrän eri muotokieliä tulemista yhtä aikaa muotiin designissa ja taiteessa; vuonna 1972 tuo oli kaikki ohitse. En voi olla otaksumatta että design- ja taidemaailman mielipidejohtajat olivat ensinnä syöneet LSD:tä ja pursottaneet vangoghilaiset aivoituksensa maailmalle minkä jälkeen vähitellen tapahtuu väistämätön eli happohyökkäyksen uhrit tuijottavat apaattisena pimeään komeroon. Bisnekselle sopi täysin mainiosti myydä tylsää pötköä karkkikuorrutuksella, kultalameella ja tolppakoroilla.
 
Northern soul oli askel tuon kehityslinjan ulkopuolelle eli ei-mihinkään suhteeseen sen kanssa, paitsi tietysti sellaiseen ettei se kommunikoi valtavirran kanssa. Northern soul oli siis undergroundia.

Hienot vinkit Marlowelta. Tuo boxi on aika täydellinen, mutta aika hintava.
Itse olen lueskellut David Nowellin kirjaa The Story of The Northern Soul. Omakohtaisia kokemuksia, DJ-haastatteluita sekä biisilistoja ehkä hieman kurittomassa muodossa.
 
Sattumalta tilasin pari viikkoa sitten brittifirma Northern Soul Directiltä erään sielukkaan levyn ja otin sille matkakaveriksi Haynesin (vanhat autonropaajat muistavat) Ultimate Guide To Northern Soul (3 cd). Paketti on Sony koostama ja menee aika lailla päällekkäin vanhan 5 cd:eisen kokoelmani kanssa, mutta sisältää muutamia kivoja löytöjä.
 
Laitetaas tähän Northernia Chessin kataloogista.
 
https://www.youtube.com/watch?v=VMeAwKO8dd8
 
Motown se taitaa olla se alkuperäinen Northern tanssittaja, joten...
 
https://www.youtube.com/watch?v=-0Gc0_kf_sA
 
Northern Soulin positiiviset vibat maistuvat niin autoillessa kuin tiskatessakin.

Ketjun innoittamana luin tarkemmin tuota David Nowellin kirjaa ja kuuntelin muutamaa kokoelmaa.
Kerrassaan peribrittiläinen ilmiö tuo Northern Soul, lähes kultti, jossa harvinaisten sinkkujen omistajat nauttivat arvostusta ja niitä pyörittävät DJ:t olivat tähtiä. Usein nämä yhdistyivät samassa persoonassa.
Parhaimmilla keräilijöillä voi olla yli 20 000 60-luvun soul-singleä ja harvinaisuuden arvo voi nousta jopa 15 000 puntaan, jonka Kenny Burrell maksoi Frank Wilsonin 'Do I Love You'-singlestä 1998. Singleä ei pitäisi olla maailmassa kuin pari kappaletta, mutta jos niitä jostain löytyisi kopallinen, niin jollekulle saattaisi jäädä mustapekka käteen ja itse biisi on melko mitäänsanomaton.
 
Jotta tanssijalka olisi jaksanut nousta All-Nighter-tapahtumissa, niin tarvittiin jotain piristävää ja mikäs sen parempaa kuin tuo sissienkin käyttämä Pervitiini eli amfetamiini, jota sai Englannissa laillisesti reseptillä 60-luvulla tai sitten isoäidit hakivat laihdutuslääkereseptillä pillereitä jälkikasvun rientoihin. Myös poliisivoimat kiinnostuivat moisesta menosta ja ratsasivat menomestoja.
Eipä sitä luomulla olisi jaksanut veivata tätä Orlonsien biisiä aamuun asti.
 
https://www.youtube.com/watch?v=WlaVS3ur8Aw
 
Sitten 70-luvulla skene alkoi musiikin muuttuessa diskoutua, mikä aiheutti tietysti vanhauskoisten ja uudistajien välillä skismaa johtaen samanuskoisten jakaantumista omiin pyhättöihinsä.
Mutta myös väki kävi vanhemmaksi, jolloin oli helpompaa tehdä muuvit Trammpsien komean biisin tahdissa.
 
https://www.youtube.com/watch?v=OGKgR4jPlyM