Tuottaminen ja sovittaminen ›

Mä olen soittanut tuollaisten kanssa joskus. Raivostuttavaa on semmoinen. Ei voi yhtään nauttia soittamisesta, keskittyä lunkisti siihen että kaikki nuotit sopii kauniisti toisten kuvioihin, kun pitää koko ajan väijyä kusi sukassa, että "mitähän se nyt keksii".
 
Bändisoitto on bändisoittoa. Siihen kuuluu yhteispeli, ja yhteispeliä on se, että toiset voi luottaa että sulta tulee oikea nuotti oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kannattaa ennemmin kokeilla vaikka sitä, että yrittää soittaa sen saman jutun paremmin. Kompata, tiedätkö? Kuten Kollaa Kestää lauloi: "Minä soitin kompin ja toiset pojat säesti." Ylläreitä saa olla, muttei koko ajan, vaan improvisaation paikat sovitaan yhdessä, muuten hyviin tapoihin kuuluu mennä juuri kuten sovittiin. Keikoilla on pakkokin, siellä kun ei oo mitenkään varmaa, että muita kuulee, vaan biisit pitää vetää tiedon perusteella. Mutta missä tieto, jos yksi ei pidä linjaa?
 
Mutta tietysti, jos soitat muutenkin improvisoitua musiikkia, otan sanani takaisin. Sitten tuollainen on ok, joissain jazzin lajeissa välttämätöntäkin.
 
Tästähän tässä ketjussa ei siis ollut kysymys, vaan kysymys oli levyarrin ja livearrin saman- tai erilaisuudesta.
 
Tuli tästä vaan mieleen, et Grateful Dead on aika paljon parempi livenä kun studiossa.. Live / Dead raikaa tossa taustalla juuri.

Tuli tästä vaan mieleen, et Grateful Dead on aika paljon parempi livenä kun studiossa.. Live / Dead raikaa tossa taustalla juuri.
 
Grateful Deadin Wall Of Sound pitää huolen että kaikki kuuluu. Tavallisilla kuolevaisilla ei oo sellaista ylellisyyttä.

Mä olen soittanut tuollaisten kanssa joskus. Raivostuttavaa on semmoinen. Ei voi yhtään nauttia soittamisesta, keskittyä lunkisti siihen että kaikki nuotit sopii kauniisti toisten kuvioihin, kun pitää koko ajan väijyä kusi sukassa, että "mitähän se nyt keksii".
 
Bändisoitto on bändisoittoa. Siihen kuuluu yhteispeli, ja yhteispeliä on se, että toiset voi luottaa että sulta tulee oikea nuotti oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kannattaa ennemmin kokeilla vaikka sitä, että yrittää soittaa sen saman jutun paremmin. Kompata, tiedätkö? Kuten Kollaa Kestää lauloi: "Minä soitin kompin ja toiset pojat säesti." Ylläreitä saa olla, muttei koko ajan, vaan improvisaation paikat sovitaan yhdessä, muuten hyviin tapoihin kuuluu mennä juuri kuten sovittiin. Keikoilla on pakkokin, siellä kun ei oo mitenkään varmaa, että muita kuulee, vaan biisit pitää vetää tiedon perusteella. Mutta missä tieto, jos yksi ei pidä linjaa?
 
Olen kyllä kiven linjoilla tässä asiassa. Itse ainakin saan kicksit siitä että kappale vedetään vähän sujuvammin, vähän tiukemmin ja svengiä on vähän enemmän sekä siirtymäkohdat sujuvat hieman paremmin. Ne jotka haluaa vain soittaa "rennosti" koska jos soittaa samalla tavalla aina niin siinä ei ole soittamisen iloa ja "rentoutta". Omasta mielestäni asia on niin, että jos todella tietää mitä' muuta soittavat ja miten kappale menee, niin silloin voi soittaa _oikeasti_ rennosti niin että kokonaisuus on rennon kuuloinen. Nyanssejakin saa mielestäni biisiin paremmin jos tietää tarkalleen missä on vähän varaa pelata ilman että sotkee kokonaisuutta millään lailla. Tästähän ei tosin ollut kyse joten: jatkakaa.

Mun mielestä tärkeä juttu soittamisessa soitossa on kuunteleminen. Sillä pärjää hyvinkin erilaisissa tilanteissa ja kokoonpanoissa. Pätee sekä studioon että liveen.

Mä olen soittanut tuollaisten kanssa joskus. Raivostuttavaa on semmoinen. Ei voi yhtään nauttia soittamisesta, keskittyä lunkisti siihen että kaikki nuotit sopii kauniisti toisten kuvioihin, kun pitää koko ajan väijyä kusi sukassa, että "mitähän se nyt keksii".
Mutta tietysti, jos soitat muutenkin improvisoitua musiikkia, otan sanani takaisin. Sitten tuollainen on ok, joissain jazzin lajeissa välttämätöntäkin..
 
Se soittelun muuttaminen ei tarkoita sitä että biisi sovitetaan joka kerta uusiin kuoseihin. Lähinnä siinä on kyse sooloista elikkä se on raivostuttavaa ja puuduttavaa että joka kerta soitetaan soolo tm. täsmälleen ja nuotilleen samalla lailla. Bändillä pitäisi biisi olla sillei kuosissa että ylläri siellä ylläri täällä ei sotke välittömästi pasmoja. Lisäksi, jos ollaan soiteltu pidemmän aikaa jo yhdesä, voisi olettaa että tietynlaisesta katseesta tai eleestä toiset suunnilleen arvaavat mitä on tulossa ja osaavat ottaa sen ennakointina. Toisaalta mitä isompi kokoonpano, sen vähemmän varaa improvisointeihin. Mutta perus rock tms. kokoonpanossa jos ei pysty hakemaan soittoonsa aikaa myöten uusia ulottuvaisuuksia ja improvisointi on kiellettyä niin mitä jää jäljelle ? Yhtä hyvin voisi istahtaa liukuhihnan äärelle ja alkaa duunaamaan siinä.

Hmm..
 
Koitan nyt jos vaikka olisin tajunnut kysymyksen oikein.
Eli, itse mietin yleensä jo biisien teko-/treenausvaiheessa, että minkälaiset soundit tähän nyt tulee ja nauhoitellaanko jotain ekstrahöttöä vai ei. Meillä on esimerkiksi muutama sellainen biisi mikä pitää vaan toteuttaa sellasilla "livesoundeilla" ja "livetatsilla", vaikka se veisi sen 60 ottoa. Siten taas on muutama sellainen biisi missä silotellummat soundit ja kliinisempi soitto toimii paremmin. Göö! Tajusitteks?

Lisäänpä tähän ainakin itseäni edelleen puhuttelevan esimerkin, jossa sama materiaali pelaa erittäin hienosti levyllä ja livenä:
 
Talking Headsin Remain in Light -lp vuodelta 1982, tuottajana ja yhtenä biiisien tekijänä Brian Eno. Ja sitten samat biisit livenä isolla bändillä vaikkapa Stop Making sense -liveleffassa.
 
Eli se monessa mielessä aikaansa edellä ollut, huippuviilattu ja tuotettu soundimaailma levyltä muovataan lievästi sanottuna sujuvasti konserttiversioiksi. Silloin ei ollu sekvenssereitä, otettiin vaan porukkaa lisää lavalle hommiin...
 
Eroa on ja paljon: mm. vino ja ahdistava levyn tunnelma on poissa ja livemeno on kuin afrikkalaisissa kyläjuhlissa. Ja tietenkään ei ole livenä sitä "Enoa" järin paljoa...

Kuuntelen Remain in Lightia ja katselen Stop Making Senseä edelleen aika ahkerasti. Merkkitapauksia!

pääasia että biisin tunnistaan.. soolot sun muut on kyllä livena ai parempia kuin levyllä..

Minusta biisin ei tarvitse kuulostaa livenä ollenkaan samalta kuin levyllä. Tokihan jollakin tapaa voi olla shokki jos alkuperäisessä biisissä on 60 päinen kuoro hoilaamassa massiivisia shamanistisia kuoroja 7/8 tahdin päälle ja livenä ne hommat hoitaa yksi mies, mutta minusta livenä kysymys on siitä että meininki groovaa ja meno on kylmää, ei siitä musiikin hienovivahteisuudesta. Itse en ainakaan suostuisi esim. soittamaan taustanauhojen päälle, koska se tekisi hommasta staattista, vailla mitään elämisen varaa. Vaikka biisit treeneissä vedettäisiinkin joka kerta aivan samalla tavalla fillejä ja sooloja lukuunottamatta niin silti minusta se livesoiton groovaavuus tulee siitä että yhtye kuuntelee toisiaan ja reagoi toistensa soittoon lavalla, ja mikäli tämä toimii, meininki kyllä tarttuu yleisöön ilman ylimääräisiä syntetisaattorimattoja jotka tulevat taustalta. Ja päinvastoin, jos koko touhu vedetään taustanauhojen sun muiden viimaisen päälle hiottujen härpäkkeiden kanssa mutta se on vain teknistä suoritusta vailla henkeä, ei keikka ole bileet enää.
Tietystihän se on eri asia että mitä keikalle menee katsomaan. Jos joku saa kicksinsä siitä että katsoo viimaisen päälle hiotuilla soundeilla virtuooseja soittamassa vailla virheitä soitossa tahi elämässä, niin mikäs siinä. Minusta rokkikeikalla on kuitenkin oleellista meno ja meininki, ei se miltä bändi kuulostaa kun keikan ottaa nauhalle ja kuuntelee otsa kurtussa kriittisenä kotosohvalla.
 
Nightwish toimi ihan hyvin livenä taustanauhojen kanssakin. Siinä bändissä tosin se juttu on tämä mahtipontisuus jota valtavien kuoro-ja-orkesterisovitusten ohella täydentävät liekit, ilotulitukset ja muu härpäke. Tämän näin Himos-festivaaleilla viimekesänä. Nightwishin jälkeen esiintyi The 69 Eyes, joka käytti taustanauhoja joidenkin kertosäkeiden 16-osasäksätysten ja syntikoiden muodossa, ja minulle tuli vain olo että a) nuo on turhia, ei musiikki tuota tarvitsisi, ja b) homma ei futaa niinkuin sen pitäisi noista huolimatta.
 
Pisteet kotiin sille joka tietää mistä biisissä puhuin ensimmäisessä kappaleessa.
 
-Kamikaze Kettunen

Pisteet kotiin sille joka tietää mistä biisissä puhuin ensimmäisessä kappaleessa.

Aika vaikea noilla vihjeillä mutta esimerkiksi Pat Metheny Group saattaisi tulla kyseeseen?
 
EDIT: Eiku kyse olikin biisistä... höh

Mie e tykkää yhtää ku jotkut pändrit laittaa 1000 kitararaitaa levyille. Toisaalta, jos ideana on saada mahdollisimman paljon tavaraa(=soittimia) levylle niin sitte voi olla kiva. (Tarkoitan jos laitetaan joku sinfoniaorkesteri tai torvia useampi)

Pisteet kotiin sille joka tietää mistä biisissä puhuin ensimmäisessä kappaleessa.
 
Tulepa kylymänmarja, tulepa pakkasmarja.

Tulepa kylymänmarja, tulepa pakkasmarja.
 
Pojot himpeen.
 
-Kamikaze Kettunen

Kai se vähän musiikkityylistäkin riippuu, miten vapaasti voi livenä tulkita. kyllä joku punkralli saa livenä kulkea esim. huoletta nopeammin kuin levyllä, jos siltä tuntuu. Miten vain päästään kaivattuun tunnelmaan. Vastaavasti hidas ja murskaava biisi saa laahata. Ja saa improvisoida, jos osaa. Ja jos bändi on tunnettu uskomattomasta teknisyydestä, voi yleisöä tympästä, jos soolot onkn livetilanteessa jätetty pois.
Kaikenlaiseen musiikkiin ei ehkä kuulu arvaamattomuuskaan. Humoristina vertaan nyt G.G. Allinin lavalle paskomista ja Stratovariuksen kuseskeluita :)
Itse olen pääosin sitä mieltä, että biisit pitäisi studiossa vetää niin, että ne pystyy livenä ylipäänsä soittamaan, ilman että yleisölle jää semmoinen fiilis, että jotain puuttuu. Oli versio sitten millainen tahansa.

Ei mielestäni mitään väliä kunhan liveä tsiigaillessa tulee se fiilis, että tyyppi osaa vetää ihan oikeasti ainakin yhtä hyvin kun levyllä. Aika harvoin tosin törmää semmoiseen, ja vielä harvemmin niihin jotka on livenä parempia, niinku Melrose vaikka.
 
Jean-Michel Jarre lienee myös näitä no ainakin minusta livet on
parempia. Vielä sittenkin jos ovat feikkejä.