Aihe: Oikean soundin hakeminen 1 2 | |
---|---|
![]() 11.06.2005 22:56:32 | |
Noniin, otetaan neuvosta vaari ja pykätään pystyyn tällainen threadi. Muutamia kysymyksiä, koskien sekä ennen että jälkeen äänitystä tapahtuvaa soundin hakemista: Onko sinulla jo ennen namiskanruuvausta yleensä mielessä tarkalleen, minkälaista soundia haet, vai tuleeko "oikea" ääntö aivan sattumalta, kokeilemalla? Entä minkä olet kokenut parhaaksi tavaksi hakea se tietty soundi, onko sinulla joku tutuksi tullut turvallinen säätökokoelma, haetko kokeilemalla vai tunnetko tarkalleen jokaisen näppylän toimintaperiaatteet, jolloin saat vermeistä irti juuri sellaisen äänen kuin ikinä haluat ja tiedät tasan tarkkaan, kuinka kyseinen soundi saavutetaan? Mitä muita huomioita olisi kerrottavana aiheesta? Jäipäs ympäripyöreäksi.. Ei musiikki ääntä ole, vaan tunteita.
IMIK #12 | |
![]() 12.06.2005 01:56:39 | |
Loistava aihe! Soundinruuvailu on mulle vakava harrastus ja lähellä sydäntä, itse asiassa sellainen asia, johon olisin mielelläni halunnut erikoistua. Aikaa myöten se vain muuttuu automaattisemmaksi. Mulla on mielessäni joku ääni, vaikkapa kitarasoundi, ja sitten mietin mitä sen toteuttamiseen tarvitaan. Nyt tulevat kaikki piuhasta äänitystilaan käytyä mielessä läpi, tiedän aika tarkkaan mikä kitara, mikä vahvistin, mikä pedaali, mikä kaappi ja millaiset mikit eteen ja mihin kohti, mutta silti ei aina käy niinkuin luulisi. Joinakin päivinä joku tietty piuha tuntuu pakolliselta ainesosalta, toisena päivänä taas revitään hiuksia kunnes älytään vaihtaa vahvistimesta yksi etuasteputki toiseen, ja kaikki on kohdallaan taas. Ehkä tärkein aines on kumminkin soittajan tatsi ja tyyli, ne sanelevat pitkälle sen, mitä kalustoa lähdetään käyttämään. Twangaavan kantrikitaristin perään ei panna marsun kasisatasta. Ja tietysti projektin ehdoilla mennään, musiikin tyyli ja yhtyeen yleisön odotukset määräävät millaista äänityskalustoa sopii käyttää. Joskus on pakko ottaa kaiku suihkuhuoneesta ja delay nauhakaiusta, tuli kohinaa tai ei, vaikka räkki olis täynnä kalliita kaikuja. Ja aina on kiva leikkiä. Miettii, että tää rumpusoundi kun heijastuisi mäntyisestä parkettivanerilevystä, niin se levy pitää laittaa ja mikittää, tai miettii että akustiseen tulisi sopivaa särmää jos huoneessa olisi aaltopeltilevy, niin mikä ettei. Tähystelee mikinvartta pitkin ja mittailee etäisyyksiä ja suuntia. Aikaa myöten varsinainen namiskankääntely menee selkärankaan, eikä sitä oikein osaa selittää tai edes ymmärrä mitä tekee. Hands-on, tai ei mitään. Ja sitten lopulta se soundi ei ollutkaan ollenkaan sellainen kuin piti, vaikka kaikki oli periaatteessa kohdallaan - eikun takaisin pajalle. Jossain kohti signaalitietä soundi karkaa, ja se paikka pitää löytää ja korjata. Vika voi olla vaikka valokaapelissa. Henkimaailman juttuja ovat nää. :-) "This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba) | |
![]() 12.06.2005 15:15:26 | |
Joskushan noita soundeja löytyy myös vahingossa, esim. laittamalla väärä efekti jollekkin raidalle ja sitten huomaakin että "perkele, tämähän toimiikin hyvin". Kova ruumiillinen työ ei ole koskaan tappanut ketään - mutta miksi ottaa riski? -Charlie McCharty | |
![]() 12.06.2005 16:13:40 | |
Tästä vois jauhaa tuopin ääressä aika monta iltaa... Mä tykkään hakea soundia ennemminkin äänitysvaiheessa kuin miksatessa. Silloin tuntuu, että on onnistunut, kun ennen miksausta avaa vaan kanavat ja kuulostaa jo melkein valmiilta. Miksaus on sitten enemmänkin balanssia ja sellaista jo hyvien soundien maksimointia ja yhteensovittamista. Soundi lähtee äänilähteestä, jotan siitä pitää aloittaa. Valitaan oikea soitin ja tarvittaessa vahvistin ja efektit. Sitten ruuvataan niin, että kuulostaa vaitussa tilassa hyvältä. Seuraavaksi valitaan mikki ja etsitään sille oikea paikka kuuntelemalla ja kokeilemalla. Tietenkin kokemus auttaa tietämään mistä kannattaa läheteä liikkeelle, mutta joskus kannattaa kokeilla tavallisesta poikkeavia ratkaisuja - löytyy joko jotain uutta hyvää tai tieto siitä miten ei ainakan kannata tehdä. Jostain syystä mä vältän EQ:n ja kompuran käyttöä äänitysvaiheessa, mielummin ruuvaan sitä äänilähdettä ja mikkien sijoittelua. Poikkeuksena tähän on laulu ja basso, joita tulee yleensä kompuroitua jos kuunteluun on luottaminen. Jos tila soundaa hyvällä niin sen mielellään poimii mukaan jos resurssit antavat myöden - sitähän ei ole pakko käyttää, mutta jälkikäteen on hyvän tilan purkista kaivaminen joskus tuskaa, kun muistaa miltä siellä tilassa kuulosti ja haluaa just sen. "Vire on vain suositus, ei pakko" -Juzzu- | |
![]() 13.06.2005 07:54:38 | |
Mä olen enemmänkin sellaisen kolmen-neljän soundin mies ja pysyn hyväksi havaituissa konsteissa. Olen kuitenkin valmis kokeilemaan muuta jos joku käskee ;) Less is more. | |
![]() 13.06.2005 12:43:02 | |
Soundi lähtee äänilähteestä Minäkin edustan juuri tätä koulukuntaa. Lähtösoundi on kaiken aa ja oo. Mitä parempi se on, sitä vähemmän tarvitsee ekutella ja kompuroida. Ellei tietoisesti pyritä "normaalista" poikkeavaan soundimaailmaan... tai nykypäivän ylikliiniseen ja -tuotettuun radionova-sabluunaan. | |
![]() 14.06.2005 00:30:13 | |
Samaa mieltä olen siinä, että lähtösoundi on kaiken a ja o, mutta vielä toistaiseksi vaatimattomassa kotipajassa on mahdotonta päästä kokeilemaan äänitysvaiheessa erilaisia kitaranuppeja ja kaappeja ja kymmeniä eri pedaaleita. Minulla kitarasoundin hakeminen tapahtuu pod 2.0:lla ja sitä sitten plugaroidaan vielä cubasessa. Jotenkin kaikki tuntuu aina korreloituvan suoraan käytettävissä olevan rahan määrään... Hyvä soundi = Paljon rahaa. Joskus hyvän soundin voi saada myös halvalla, mutta se on silti sitä samaa arpomista mitä huomaa kun ostaa behringerin tai muiden halpisvalmistajien tuotteita, eli joskus voi saada hyvää mutta useimmiten paskaa. Hmmh. hieman ehkä karkasi aihe käsistä. - Li'oN pop pop pop - kornipop kuplii kattilassa | |
![]() 14.06.2005 02:24:56 | |
Niin noh, studio, joka on käytössäni on soittokamoiltaan vähän puutteellinen, ja köyhiä opiskelijoita kun olemme, ei meillä ole mitään ihmeellisiä kaappeja studiolle kannettavaksi. Sitä tekee voitavansa äänitystilanteessa, ja sitten loput ruuvataan miksatessa. Itse voisin jäädä hiomaan saundeja vaikka kuinka pitkäksi aikaa, niin paljon ideoita ja vaihtoehtoja, liian vähän aikaa ja liian kärsimättömät bändikaverit. Aloittelija kuitenkin vasta olen, kyllä se tatsi tästä syvenee ja soundin hakeminen on sitten enemmän määrätietoista nykyisen säätämisen ja häsläämisen sijaan. "Well I ain't evil, I'm just good-looking"
-AC:FeedMyFrankenstein- | |
![]() 14.06.2005 02:48:21 | |
Tässä kun muutamakin tuo esiin tuon "olosuhteiden pakosta miksatessa ruuvaamisen", niin mikään pakkohan se ei ole. Aivan hyvin voi tehdä sen soundin ehdoilla, mikä nyt satutaan saamaan. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Husker Du:n tuotanto, ja erityisesti Metal Circus. Sen sijaan soundin naamioiminen joksikin, mitä se ei oikeasti ole, ei ole välttämättä kaikkein kehityskelpoisin ajatus. Jollain tasolla sen lähtösoundin pitää olla "oikea", olipa kysymys sitten vaikka sitä, että pikkuvahvistinkin on mikin kapseliin verrattuna kerrostalon kokoinen. :-) Tietysti ymmärrän, että nykyään (ja ehkä aina) musiikin määrittely ja genrettäminen on soundista kiinni. Mutta sen soundin voi ymmärtää laajemmallakin tasolla, kuin juuri tietyn vahvistimen ominaissoundina ja juuri tiettynä bassarisamplena. Pakkohan esim nykyisen mainstream-metallin on erottaa iskelmästä ja elokuva-oopperamusiikista muukin kuin mustat vaatteet ja tietyt soittimet kuvissa, onhan? Mun mielestäni ehkä rakentavin tapa on lähteä siitä, mikä kulloinkin työn alla olevassa yhtyeessä on ominta, persoonallisinta, ja - hyvässä tai pahassa - vähiten muutettavissa (persoonallinen solisti, omaperäinen kitaristi, näppärä rumpali, ovelat sovitukset, taipumus kikkailuun, yksitotisuus...) ja tällaisten piirteiden ehdolla valita muut asiat sopimaan kuvaan. Sellaisia asioita, jotka ovat "tavallisia" (ja muualta saatavssa & ennenkin kuultuja) viilataan muuhun sopivaksi sen sijaan, että pyrittäisiin tasapäistämään persoonallisuus genrensä vakiokamaksi. Loputtomiin noin ei tietenkään voi tehdä - yleisöllä on oikeus tunnistaa bändi (ja genre) levyltä - mutta kaikilla on nastempaa levynteossa, kun jokaiselle varataan mahdollisuus loistaa, ja yhtyettä arvostetaan persoonallisena, ainutkertaisena kokonaisuutena. Sanoo kivi, erittäin vakava harrastaja :-) "This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba) | |
![]() 14.06.2005 16:13:25 | |
Ite en ole ollut ku muutamalla lätyllä ns. tuottajana tai "vastaavana ääniukkona" mutta lisää tulee koko ajan tehtyä. Ite pidän tärkeimpänä sitä, että tietää etukäteen miltä kokonaisuuden tulee kuulostaa. Esituotanto on kaikkien saundien äiti ja olen erittäin pahoillani jos en kuule bändiä livenä muutamaa kertaa ennen esaria/nauhotuksia. Heti kun on nähnyt bändin livenä tietää, miten bändi itsensä kuulee ja mitä se tulee hakemaan studiossa tai tarkemmin ottaen tarjoamaan äänitystilanteessa. Joidenkin bändien kohdalla taasen on toivotonta lähteä rakentamaan siitä "järisyttävän makeasta" live-soundista. Johtuen joko siitä että bändin ominaissaundi sisältää liikaa "visuaalista energiaa" tai sitten huonosta sovituksesta tms. Taannoin sorruin itse luottamaan siihen että bändin livenä luoma järjetön lataus säilyisi ja jopa jalostuisi lopulliselle äänitteelle mikä johti osittain lievään alituottamiseen. Tulos oli parhaimmillaan ehkä tyydyttävä+. Jokatapauksesssa mun mielestä saundin pitää olla olemassa jossain isommassa mittakaavassa ennenkuin se tehdään nauhoitteelle ja tuottajan/äänittäjän tulee ymmärtää yksittäisten asioiden merkitys kokonaisuuden näkökulmasta, eikä toisinpäin. Saundi on saundi vain kaikkien muiden saundien antaessa sille merkityksen. Am I making any sense...? Tyhmästä päästä kärsii koko hippi. | |
![]() 14.06.2005 16:33:40 | |
Jokatapauksesssa mun mielestä saundin pitää olla olemassa jossain isommassa mittakaavassa ennenkuin se tehdään nauhoitteelle ja tuottajan/äänittäjän tulee ymmärtää yksittäisten asioiden merkitys kokonaisuuden näkökulmasta, eikä toisinpäin. Eli: kuningas-skittasoundi ei ole itseisarvo, rumpujen ei tarvi jytistä kuin ukkonen ja solistin ei tarvi seistä vuoren huipulla miekka tanassa, ellei muu kokonaisuus tue sitä? Saundi on saundi vain kaikkien muiden saundien antaessa sille merkityksen. Am I making any sense...? Vertailukohta /kohdat pitää yrittää sisällyttää vähintään samalle äänitteelle. Mahtavuus ei ole mahtavuutta ellei jossain kohti ole referenssiksi pihinää ja piipitystä. Did i get it? "This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba) | |
![]() 15.06.2005 10:05:49 | |
Alussa mä hain soundit osin tuurilla, osin neuvojen ym painotuotteiden avulla, mutta ajan kanssa joitain yleisiä lainalaisuuksia alkaa olla niin vaistonvaraisina, että ne vain tekee (esim yleisimmät mikitystavat ym). Rummuissa tärkeintä on - yllätys yllätys - että ne on vireessä ja alunperin jo hyvän kuuloiset, sitten siitä jatketaan tarpeen mukaan. Yleensä 5 mikkiä settiä kohden riittää mulle (bd, snare, 2 oh ja tila), mutta tulee toki joskus sitten lähdettyä urheilemaankin...tykkään kuitenkin live-soundista setissä. Kitaroissa taas mikä tahansa kelpaa. Aika usein jopa mä omissa jutuissa lähden kokeilemaan jotain uutta hauskaa (esim 0,2 wattinen vanha danelectron putkivahvari 60-luvulta) ja sitten päädyn siihen ja rakennan loput raidat ko "vision" pohjalle; omissa jutuissa kun on varaa seikkailla :) Periaatteessa kuitenkin vähempi-on-enempi, eli mitä vähemmällä saa toimivan soundin, sen parempi - kaiut mä tykkään lisätä miksauksessa ellei se soundi ole niin kiinni soittotavassa, että se on efekteineen kaikuineen kaikkineen saatava kerralla purkkiin. Jousikaiku ym vintage-kama sitten erikseen. Yleisesti kuulun vanhemman koulukunnan ihmisiin, eli mitä enemmän potikoita ja vähemmän parametrien säätämistä vaativia preset-vempuloita sen parempi ja mun skitta-laitteet ovatkin järjestään yli 10 vuotta vanhoja analogisia värkkejä. Ihan aidot toimivat potikat (ja mielummin parametrinen eq kuin graafinen...) ovat nyt mulle vain se "käyttöliittymä", jolla toimin parhaiten. Onneksi ostelin niitä silloin kuin digitaali oli se kova juttu ja pikku-studiot möi analogisia laitteitaan halvalla - siinä missä soittajatkin >;) Mutta tulee sitä sitten joskus väännettyä pluggareillakin tuntitolkulla (pahimpia on jos alkuperäisestä basso-soundista puuttuu jotain: sitä mä olen hakenut usein tunti/päivätolkulla). | |
![]() 23.06.2005 09:08:27 | |
Eli: kuningas-skittasoundi ei ole itseisarvo, rumpujen ei tarvi jytistä kuin ukkonen ja solistin ei tarvi seistä vuoren huipulla miekka tanassa, ellei muu kokonaisuus tue sitä? Vertailukohta /kohdat pitää yrittää sisällyttää vähintään samalle äänitteelle. Mahtavuus ei ole mahtavuutta ellei jossain kohti ole referenssiksi pihinää ja piipitystä. Did i get it? Yep. You got it. Tyhmästä päästä kärsii koko hippi. | |
![]() 23.06.2005 12:04:16 | |
mun saundi lähtee 57:sta...:) tulinen vai mieto? | |
![]() 26.06.2005 00:43:26 | |
mun saundi lähtee 57:sta...:) Eikös se ole niin että soundi menee sinne mikkiin :P Kuuntelet huonoa musiikkia ja sitäkin väärin. | |
![]() 27.06.2005 10:26:48 | |
Eikös se ole niin että soundi menee sinne mikkiin :P Näin on! ;) korjataan että mun saundi värjäytyy 57:ssa. tulinen vai mieto? | |
![]() 27.06.2005 16:04:12 (muokattu 30.06.2005 12:06:54) | |
----------- Mr. Muzak: "ku Note soittaa ni kaikki kuulostaa Whitney Houstonilta" | |
![]() 06.07.2005 13:04:37 | |
Olen hakenut molemmilla tavoilla. Tykkään enempi siitä, että "oikea soundi" haetaan soittamon puolella, ja se tallennetaan mahdollisimman "luonnollisesti" (on monenlaista "luonnollista", kun vaihtaa mikkiä tai muuttaa sen paikkaa, soundi muuttuu varmasti...). Oikean soundin määrää konteksti (biisi, muiden instrumenttien soundi, genre jne.). Tämä lähestymistapa vie enemmän aikaa äänitysvaiheessa, mutta palkitsee miksatessa. Miksaus on nopeampaa, ja voi käyttää aikaa hyvän balanssin rakentamiseen, eikä soundien "pelastamiseen"... Jälkeenpäin efekteillä haettu soundi kuulostaa juuri siltä. | |
![]() 11.09.2005 11:44:19 | |
Noniin, otetaan neuvosta vaari ja pykätään pystyyn tällainen threadi. Muutamia kysymyksiä, koskien sekä ennen että jälkeen äänitystä tapahtuvaa soundin hakemista: Onko sinulla jo ennen namiskanruuvausta yleensä mielessä tarkalleen, minkälaista soundia haet, vai tuleeko "oikea" ääntö aivan sattumalta, kokeilemalla? Entä minkä olet kokenut parhaaksi tavaksi hakea se tietty soundi, onko sinulla joku tutuksi tullut turvallinen säätökokoelma, haetko kokeilemalla vai tunnetko tarkalleen jokaisen näppylän toimintaperiaatteet, jolloin saat vermeistä irti juuri sellaisen äänen kuin ikinä haluat ja tiedät tasan tarkkaan, kuinka kyseinen soundi saavutetaan? Mitä muita huomioita olisi kerrottavana aiheesta? Itselläni soundi tulee monesti "vahingossa" sellaiseksi kuin se on. Olen sikäli saman koulukunnan miehiä kuin moni kirjoittajista, että yritän saada jo vahvistimessa kitarasoundin niin hyväksi kuin olla ja voi, ettei sitä tarvitse lähteä enää plugareilla vääntämään. Muutenkin yritän käyttää luonnollisia soundeja, ettei biisistä tule kliininen ja "muovisen" kuuloinen. Joskus kitararaidoille on jäänyt kohinaa aikamoiset määrät ja sitten kun niitä noise gatella poistaa ja kokeilee, huomaakin, että jostain syystä se kohina istuu sinne ihan hyvin. Ehkäpä siitä tulee elävämmän kuuloinen. Ja toisekseen se on makukysymys, en vain itse pidä kovin kliinisestä tuottamisesta, enempi roisi maku istuu jotenkin paremmin. Enkä tarkoita sitä, että tuotanto olisi huonosti tehty millään muotoa. | |
![]() 15.09.2005 13:49:06 | |
Loistava aihe! Soundinruuvailu on mulle vakava harrastus ja lähellä sydäntä, itse asiassa sellainen asia, johon olisin mielelläni halunnut erikoistua. Aikaa myöten se vain muuttuu automaattisemmaksi. Mulla on mielessäni joku ääni, vaikkapa kitarasoundi, ja sitten mietin mitä sen toteuttamiseen tarvitaan. Nyt tulevat kaikki piuhasta äänitystilaan käytyä mielessä läpi, tiedän aika tarkkaan mikä kitara, mikä vahvistin, mikä pedaali, mikä kaappi ja millaiset mikit eteen ja mihin kohti, mutta silti ei aina käy niinkuin luulisi. Joinakin päivinä joku tietty piuha tuntuu pakolliselta ainesosalta, toisena päivänä taas revitään hiuksia kunnes älytään vaihtaa vahvistimesta yksi etuasteputki toiseen, ja kaikki on kohdallaan taas. Ehkä tärkein aines on kumminkin soittajan tatsi ja tyyli, ne sanelevat pitkälle sen, mitä kalustoa lähdetään käyttämään. Twangaavan kantrikitaristin perään ei panna marsun kasisatasta. Ja tietysti projektin ehdoilla mennään, musiikin tyyli ja yhtyeen yleisön odotukset määräävät millaista äänityskalustoa sopii käyttää. Joskus on pakko ottaa kaiku suihkuhuoneesta ja delay nauhakaiusta, tuli kohinaa tai ei, vaikka räkki olis täynnä kalliita kaikuja. Ja aina on kiva leikkiä. Miettii, että tää rumpusoundi kun heijastuisi mäntyisestä parkettivanerilevystä, niin se levy pitää laittaa ja mikittää, tai miettii että akustiseen tulisi sopivaa särmää jos huoneessa olisi aaltopeltilevy, niin mikä ettei. Tähystelee mikinvartta pitkin ja mittailee etäisyyksiä ja suuntia. Aikaa myöten varsinainen namiskankääntely menee selkärankaan, eikä sitä oikein osaa selittää tai edes ymmärrä mitä tekee. Hands-on, tai ei mitään. Ja sitten lopulta se soundi ei ollutkaan ollenkaan sellainen kuin piti, vaikka kaikki oli periaatteessa kohdallaan - eikun takaisin pajalle. Jossain kohti signaalitietä soundi karkaa, ja se paikka pitää löytää ja korjata. Vika voi olla vaikka valokaapelissa. Henkimaailman juttuja ovat nää. :-) Täysin samaa mieltä tosta, että tärkein aines on soittajan tatsi ja tyyli, ennen kaikkea tuo tatsi. Itse olen vielä pahan luokan märkäkorva näissä miksaushommissa, mutta sen mitä oon studioissa rumpupalliltani usein huomannut, on että esim. kitaristi jolla on se oma tatsinsa ja joka soittaa "miehekkäästi", ei hipelöiden, saa melkein minkä tahansa styrkkarin tai miksaajan retaleen kuullostamaan hyvältä. Se on sormissa. Hyvä esimerkki tästä oli taannoinen studioreissu, jolla toinen kitaristi ensin purkitti biisit ja ei meinannut tulla mitään. Sitten illemmalla, poloisen poistuttua studiolta, sai rytmikitaristi tilaisuuden näyttää kyntensä. Täysin samalla laitteistolla, täysin samoilla säädöillä ja samat linjat soittaen. Miksaaja oli melkoisen äimänä, lähes mahdottomista skittaraidoista yhtäkkiä suunnilleen uransa helpoimmin miksattaviin raitoihin. Mainittakoon vielä, että molemmat kitaristit ovat tekniseltä tasoltaan aika tarkkaan samaa tasoa, kaikin puolin. Mitä tästä opimme? Studiossa kitaraa soitetaan, ei hipelletä. | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 2 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)