Tuottaminen ja sovittaminen ›

Nykypäivänä ne, jotka ovat kyllästyneet ylituotettuun musiikkimateriaaliin, puhuvat yleensä siitä että ennen vanhaan levyjen soundit olivat rouheammat, viitaten yleensä (ymmärtääkseni) lähinnä kitarasoundeihin, joskin muissakin yhteyksissä olen termiin törmännyt.
 
Koska jokainen on varmasti törmännyt tuohon sanaan ja ymmärtää sen jollain tapaa, kysyisinkin, miten juuri sinä ymmärrät sanan "rouheus"? Mitkä ovat sen tuntomerkit ja mitkä olisivat hyviä esimerkkilevyjä/-biisejä, joista kävisi eriyisen hyvin ilmi, miten ymmärrät rouheuden. Keiden tuottajien johdolla nykyään syntyy rouheaa matskua?

Mä oon ruvennut saamaan tosta näppyjä. Groove meni pilalle jo vuosia sitten ja Rock'n'Rolliakin löytyy nykyään vaan mainostoimiston liiketoimintasuunnitelmasta... Näin taitaa käydä kaikille hyville termeille jossain vaiheessa, kun niitä ruvetaan viljelemään vähän siellä sun täällä.
 
Jotenkin tuntuu että rouhea on nykyään yhtä kuin särö.

Ehkä pitää kuitenkin yrittää omista nykyasenteista huolimatta, koska perustermi on kuitenkin kuvaava ja hyvä. Kun oikein mietin mistä se oma mielikuva rouheudesta oikein tulee, niin vaikuttaisi siltä että se on sellainen soundi, jossa instrumentin koko sointi on sellaisenaan mukana. Tätä mun mielikuvaa kuulee levyillä, joissa on riittävän vähän tavaraa, jolloin soittimet mahtuvat sellaisenaan äänikuvaan. Eli tilanteet joisissa instrumenteistä joudutaan vaikkapa EQ:lla karsimaan pois alueita jotta kaikki mahtuisi, ovat omiaan viemään hommaa poispäin siitä mun käsityksestä rouheudesta. Luonnollisen tuntuinen tila taitaa olla myös osa tätä mun mielikuvaa, samoin kuin luonnollisen tuntuinen dynamiikka. Hmm.. aika haparointia, mutta näkäjään mä miellän asian jonkinlaisena luonnollisuutena - mitä se sitten ikinä onkaan.

Tuottamisen kohdalla käytetään tällaisia omituisuustermejä muutenkin aika paljon:
 
Lämpimät vs. kliiniset soundit - Tämä vastaa aika paljon analogi/digitaalierottelua, lämpimiä pidetään pyöreämpinä eikä niin "tarkkarajaisina" kai. 70-luvun progessa on aika paljon lämpimiä soundeja, myös tulee mieleen joku hyvä putkivahvistin, kun taas monissa digitaalisissa hässäköinneissä tulee tuota kliinisyyttä, esimerkiksi jyrkkien leikkausten ansiosta.
 
Mikäköhän olisi rouhean vastakohta sitten, pehmeä kenties? Tämä on kieltämättä aika hämärä, tulee mieleen ehkä pieni säröytyminen, tai voisi ajatella että laajemmat dynamiikat. Myöskin tilaefektien käytön voisi ajatella olevan aika vähissä rouheissa soundeissa.
 
Munakkaat vs. munattomat - Tästä tulee mieleen matalien taajuuksien korostuminen ja toisaalta se että kliinisyyttä ei saisi olla liikaa.
 
Täyteläiset vs. ohuet - Miittaa mataliin taajuuksiin ainakin ja myös ylipäätänsä siihen, että soittimista erottuu tarpeaksi ylääänisarjaa.
 
Kaikissa ylläolevissa erotteluissa tuntuu olevan jotain samaa.
 
Sitten on esimerkiksi:
Ilmavat vs. tunkkaiset. Joka liittyy lähinnä selkeään erotteluun ja siihen, että on annettu tarpeaksi tilaa jokaiselle soittimelle tai sitten taas vastakohtana kirottu puuroutuminen.
 
Näitähän varmaan riittää, näitähän voisi kerätä tänne jonnekkin.

miten juuri sinä ymmärrät sanan "rouheus"? Mitkä ovat sen tuntomerkit ja mitkä olisivat hyviä esimerkkilevyjä/-biisejä, joista kävisi eriyisen hyvin ilmi, miten ymmärrät rouheuden.
 
Että "rakeet näkyy". Ja esimerkkilevy: Edwyn Collins - Girl Like You, se fuzz-kitarasoundi. Rouheammaksi ei mene
:-)

Jotta soundi olisi rouhea, niin siinä pitää olla multaa.

The Who - Live at Leeds. Suht' rouheeta mun mielestä. Siinä kuuluu kun ilma liikahtaa :)

Kyllähän tän voi ymmärtää monella tavalla. Itselleni tulee mieleen ensimmäisenä soundi, joka kuulostaa elävältä ja hengittää.(Ja mitäs se sitten on tarkottavinaan, kysyy joku seuraavaksi, hehe)
 
Toisaalta taas rouhean assosioi helposti rosoon. Esim. Tuomari Nurmio & Korkein oikeus -livellä olisi tällä sanan määritelmällä ehkä rouheimmat mahdollisimmat soundit.

Esim. Tuomari Nurmio & Korkein oikeus -livellä olisi tällä sanan määritelmällä ehkä rouheimmat mahdollisimmat soundit.
 
Oli muuten paikanpäälläkin aika meno. Vittu vaan sitä tsilitsanin vitunmoista Z-crashiä... tuli meinaan ihan vitun lujaa. Pimee jäbä se Hillilä noinniinku soitannollisestikin, sellasta ei voi opetella.

Kaverilla on kotona jukeboxi, jonka merkkiä en muista. Reteän näköinen vehje kuitenkin. Siitä kun laittaa minkä tahansa levyn soimaan, niin aika rouheelta kuulostaa.

Jotta soundi olisi rouhea, niin siinä pitää olla multaa.
 
Jabbe hyvä: Ymmärrän että jo isoisäsikin tykkäsi Beatlesin tuotannosta mutta silti arvostaisin jos heittäisit palautetta myöa tälle pappa-palstalle! ;-)

Rouheus on sitä, että äänitetään kitara sellaisena kuin se on eikä turhia tasoitella. Esim. Sonic Youthin, Bo Diddleyn, Velvet Undergroundin ja Jon Spencer Blues Explosionin levyiltä löytyy hyviä esimerkkejä.
 
Tähän liittyy usein myös se, että kitaraita on ainutkertainen ja yksilöllinen, ei viisinkertainen.

Jabbe hyvä: Ymmärrän että jo isoisäsikin tykkäsi Beatlesin tuotannosta mutta silti arvostaisin jos heittäisit palautetta myöa tälle pappa-palstalle! ;-)
 
Täytyy vähän tarkentaa, olin nauttinut pari Coronaa kun kirjoitin ton...
 
Tarkoitin siis että kiva juttu tää uusi osasto, mutta olis mukavaa jos Jabbe ja muut 'nuoren polven tuottajat' kirjoittelis tänne enemmän kanssa!

Koska jokainen on varmasti törmännyt tuohon sanaan ja ymmärtää sen jollain tapaa, kysyisinkin, miten juuri sinä ymmärrät sanan "rouheus"?
 
vrt. old school Deep Purple vs. Maroon 5
 
Tossa on aika selkeä kontrasti, ja referenssinä rouheudelle toimii mulle nimenomaan Purple, Maroon 5 on taas mulle sitä "ei lainkaan rouheaa" juttua.
 
Jokainen joka peräkkäin noita kuuntelee, ymmärtää varmasti mitä tarkoitan, olematta silti välttämättä samaa mieltä mun kanssa.

Jabbe:
Jotta soundi olisi rouhea, niin siinä pitää olla multaa.
 
Eipäs. Jos soundissa on multaa, siinä on suistoa ja suota helposti myös.
 
Rouhea soundi vaatii soraa, joskus myös hiekkaa. Ruskohiilikin käy, mut se on sit kevytrosoa.
 
Ei kande kinata ristikokemisvaivaisen kanssa. Jos soundi on punainen, niin se sit on. Ja peltojen päällä lejuu hapan.
:-)
 
JCM:
vrt. old school Deep Purple vs. Maroon 5
 
Olet asian ytimessä. Tiettyä rehtiyttä ja vilpittömyyttä tässä kai haetaan, tuoretta yhden oton fiilaria. Kutsukoot sitä sitten vaikka rouheudeksi, on sille muitakin nimiä
:-)

Eipäs.
 
Juupas. Ja minun mielipide on ainoa oikea eikä siinä ole neuvottelunvaraa!
 
:)

Täytyy vähän tarkentaa, olin nauttinut pari Coronaa kun kirjoitin ton...
 
Tarkoitin siis että kiva juttu tää uusi osasto, mutta olis mukavaa jos Jabbe ja muut 'nuoren polven tuottajat' kirjoittelis tänne enemmän kanssa!
 
Heh, kieltämättä täytyy myöntää että tosta ekasta viestistä ei oikein auennut toi pointti. Mutta joo, pitääpä kirjotella. Tää on kyl hyvä alue, hienoo et tämmönenkin saatiin! :)

Nykypäivänä ne, jotka ovat kyllästyneet ylituotettuun musiikkimateriaaliin, puhuvat yleensä siitä että ennen vanhaan levyjen soundit olivat rouheammat, viitaten yleensä (ymmärtääkseni) lähinnä kitarasoundeihin, joskin muissakin yhteyksissä olen termiin törmännyt.
 
Koska jokainen on varmasti törmännyt tuohon sanaan ja ymmärtää sen jollain tapaa, kysyisinkin, miten juuri sinä ymmärrät sanan "rouheus"? Mitkä ovat sen tuntomerkit ja mitkä olisivat hyviä esimerkkilevyjä/-biisejä, joista kävisi eriyisen hyvin ilmi, miten ymmärrät rouheuden. Keiden tuottajien johdolla nykyään syntyy rouheaa matskua?
 
Kitaristit eivät ymmärrä rouheudesta mitään!

Ruoheus on sillee niinku rakeista!

Kitaristit eivät ymmärrä rouheudesta mitään!
 
Oho! Miksei tätä ole sanottu ennemmin?
 
*siirtää ainakin puolet vinyylilevyistään saunansytykkeiksi*