Käytiin tuossa juuri klarinetti- ja saksofoniseurain voimin paljastamassa yhden 1900-luvun alkupuolen merkittävimmän suomalaismuusikon uusi hautakivi. Kyseessä on taiteilija Matti Rajula (1905-1944), joka teki aikanaan saksofonille ja klarinetille sen minkä Holger Fransman käyrätorvelle. Eli nosti näiden soittimien tunnettuutta ja arvostusta konserttiyleisön ja -yhteisön tietoisuudessa. Hän oli soittajana vuosikymmeniä aikaansa edellä, innoitti kotimaisia säveltäjiä saksofoniohjelmiston luomiseen sekä esitti klarinettikirjallisuuden keskeisimmät teokset lukemattomissa solistikonserteissaan. Mm. Nielsenin Klarinettikonserton Suomen ensiesitys aikana, jolloin teosta pidettiin ylitsepääsemättömän vaikeana. Tämä aikansa merkittävimpiin ja suosituimpiin kuulunut muusikko on jäänyt historiankirjoituksissa paitsioon ehkä siksi, että hän päätti päivänsä (oman käden kautta) toisen maailmansodan muutenkin erittäin vaikeina loppuaikoina ja sodan päätyttyä - uuden aikakauden alkaessa - hän vain unohtui kenties jonain menneen maailman hahmona. Historiankirjoitus kun on niin kirjoittajasta kiinni, eikä tätä epäkohtaa - Rajulan sivuuttamista - vain osattu aikanaan lähteä korjaamaan.
Tämä hautakiviprojekti oli yksi etappi suuren taiteilijan muiston kunnioittamiseksi ja tietoisuuden sekä arvostuksen lisäämiseksi hänelle kuuluvalle tasolle. |
Olli-Pekka
steelysam
