Ihan kiva ois tietää miten porukka treenaa kiertoja kun itse en meinaa löytää mitään metodia jolla saisi ne toimimaan käytännössä. Olen lähinnä arpeggioina soitellut noita tietenkin aina tuonne 13 asti, mutta kun yrittää sooloa soittaa kuulostaa melko valjulta. Jotkut kappaleet tuntuu kyllä toimivan ihan hyvin mutta joissakin tulee jostain syystä ongelmia, vaikka olisivat ihan helppojakin biisejä. Soiton sujumiseen ei vaikuta myöskään se että olisin harjoitellut niitä kyseisiä jotka tuntuvat "luonnollisilta" soittaa erityisen paljon, en vain pysty sulautumaan kaikkien kappaleiden harmoniaan sitten mitenkään, vaikka kuinka sen sointuja pyörittelisin ja miettisin. Tää ongelma on ollu jo melkon pitkään mulla ja taas viimeaikoina on alkanut haitata kun on uusia stankkuja ruvennu vääntää. Kysymys olisi siis että kuinka saisi soolon soiton kulkemaan rennosti ja luonnollisen tuntuisesti ja muutenkin olisi kiva kuulla jotain metodeja sointukierron treenaamiseen, sekä muita hyviä improvisointiharjoituksia. e. siirsin tonne jassipalstalle myös josko enemmän vastauksia tulisi |
Treenauslevyjen avulla pääsee aika mukavasti eteenpäin ja saa soolojen treenaamiseen mukavuutta. Kokeile laulaa soolon pätkä ja soittaa sitten se. Jos et osaa soittaa laulamaasi, treenaa lisää soittotekniikkaa. Jos et osaa edes laulaa kunnon sooloa, niin kuuntele lisää musaa ja lauleskele vaikka autoa ajaessasi. Soitat täsmälleen niin hyvin kuin itse kuulet musiikkia. Ongelmasi taitaa olla siis, että et osaa jäsentää ajatuksiasi soittamiseen. Treenaa lisää, esim. plokkaamalla muiden sooloja. Sonny Rollinsin biiseilla on esimerkiksi hyvä treenata sooloja. Ei tarvi aina tuskastella sitä perus Bebob tilutusta, mutta Rollinsilla soolojen eleganttius on vähintään yhtä loistavaa. |
"...en vain pysty sulautumaan kaikkien kappaleiden harmoniaan sitten mitenkään, vaikka kuinka sen sointuja pyörittelisin ja miettisin." En minäkään tykännyt soittaa Robbie Williamssia fonilla ja sen kyllä taatusti kuuli myös soitossani. Näen asiasi hyvin, hyvin yksinkertaisena: toinen stankku (lue: biisi) päästää fiiliksen ja nautinnon irti, toinen ei. Miksi yrittää väkisin jos ei toimi? THE SHIP IS SINKING, THE SHIP IS SINKING, THE SHIP IS SINKING |