Puhaltimet ›

Luin aikaa sitten englanninkielisen artikkelin uuden trumpetin "sisään soitosta" ja vähän jäi epäselväksi mitä se käytännössä tarkoittaa ja miten se tehdään? Vaikuttanee vireyteen? En itse ole soittanut uutta trumpetia ns. sisään ja hyvinhän se soi!

Luin aikaa sitten englanninkielisen artikkelin uuden trumpetin "sisään soitosta" ja vähän jäi epäselväksi mitä se käytännössä tarkoittaa ja miten se tehdään? Vaikuttanee vireyteen? En itse ole soittanut uutta trumpetia ns. sisään ja hyvinhän se soi!
 
Pitkää ääntä, miettien koko ajan sitä soundia mitä hakee ja sitte myös hyvällä vireellä.

Luin aikaa sitten englanninkielisen artikkelin uuden trumpetin "sisään soitosta" ja vähän jäi epäselväksi mitä se käytännössä tarkoittaa ja miten se tehdään? Vaikuttanee vireyteen? En itse ole soittanut uutta trumpetia ns. sisään ja hyvinhän se soi!
 
Nää on vähän näitä henkimaailman juttuja joita on sitten vaikeampi todentaa. Mun mielipide on että enempi on kyse siitä että soittaja ajetaan sisään uuteen torveen. Varsinkin jos soitinmerkki vaihtuu niin pitää haistella miten se torvi alkaa puhumaan. Pitkät äänet just on hyviä, ja luonnonsävelten (joojoo on ne kaikki luonnonsäveliä...) soittelua ja virityksen tutkailua (mikä tosin kannattaa tehdä jo ennen ostopäätöstä) kannattaa harrastaa.
 
Kyllähän se torven metalli ajan kanssa elää ja toiset on sitä mieltä että torvet jotenkin muuttuu soittajansa mukaan. Oma henk. koht. mielipide on se että mitään erityistä "sisäänajoa" ei torven osalta tarvita, pikemminkin soittajan kohdalla on näin. Eri torvet reagoi eri tavalla, ja se tukkoiselta ja raskaalta tuntuva torvi saattaa (huom. saattaa)ollakin oikein ihana kunhan löytää vaan hyvän tavan soittaa kyseistä instrumenttia.

Nää on vähän näitä henkimaailman juttuja joita on sitten vaikeampi todentaa. Mun mielipide on että enempi on kyse siitä että soittaja ajetaan sisään uuteen torveen. Varsinkin jos soitinmerkki vaihtuu niin pitää haistella miten se torvi alkaa puhumaan. Pitkät äänet just on hyviä, ja luonnonsävelten (joojoo on ne kaikki luonnonsäveliä...) soittelua ja virityksen tutkailua (mikä tosin kannattaa tehdä jo ennen ostopäätöstä) kannattaa harrastaa.
 
Kyllähän se torven metalli ajan kanssa elää ja toiset on sitä mieltä että torvet jotenkin muuttuu soittajansa mukaan. Oma henk. koht. mielipide on se että mitään erityistä "sisäänajoa" ei torven osalta tarvita, pikemminkin soittajan kohdalla on näin. Eri torvet reagoi eri tavalla, ja se tukkoiselta ja raskaalta tuntuva torvi saattaa (huom. saattaa)ollakin oikein ihana kunhan löytää vaan hyvän tavan soittaa kyseistä instrumenttia.
 
Kyllä siinä "sisäänajossa" täytyy olla jotain perää. Täysin vastaavat ja samanikäiset yksilöt saattaa olla keskenään ihan täysin erilaiset soittaa. Laatupeleissä kyse ei voi olla ns. maanantaikappaleista. Jos jotain torvea soitetaan koko ajan huonolla soundilla ja huonossa vireessä, niin se jotenki "oppii" siihen ja ei enää aukene. En todellakaan tiedä mistä moinen johtuu, mutta monta kertaa olen tuon saanu huomata.

Kyllä siinä "sisäänajossa" täytyy olla jotain perää. Täysin vastaavat ja samanikäiset yksilöt saattaa olla keskenään ihan täysin erilaiset soittaa. Laatupeleissä kyse ei voi olla ns. maanantaikappaleista. Jos jotain torvea soitetaan koko ajan huonolla soundilla ja huonossa vireessä, niin se jotenki "oppii" siihen ja ei enää aukene. En todellakaan tiedä mistä moinen johtuu, mutta monta kertaa olen tuon saanu huomata.
 
Tää on aivan totta, mutta vaikkapa Alexanderin 103-torvissa (jotka on kyllä laatutorvia mitä korkeammassa määrin) on aivan huomattavia eroja yksilöiden välillä. En tiedä johtuuko se käsityön suuremmasta osuudesta (vaikka prässäämällä Alexinkin kellot nykyään tehdään muun muassa). Tää soittimen "oppiminen" on kyllä jännä asia, samaahan puhutaan myös vaikkapa viuluista, että ne on soitettu tukkoon tms. Puuhan on eläväisempi materiaali joten isommat vaihtelut ymmärtää, mutta elää se metallikin ajan saatossa. Näistä olisi kyllä kiva tietää mikä saa asiat muuttumaan ja voiko sitä edes mitata mitenkään. Hyvin pienet lommotkin "oikeassa" paikassa voi tehdä suuria muutoksia, ja ronski käsittely ei varmastikaan tee hyvää millekään soittimelle. Kumpi sitten lienee merkittävämpi, soittotapa vai tapa jolla soitinta muutoin käsitellään ja huolletaan. Eiköhän se ole jollekin gradun paikka!

Hanki kupariputkea ja lämmitä se punaiseksi jostain kohtaa ja jäähdytä se ennalleen. Tämän jälkeen putki taipuu helpoiten siitä lämmitetystä kohtaa. Ammattimiehet sanoisivat "putki plöijätään".
Kun taivuttelet putkea useamman kerran se kovenee joka taivutuksella. Lopulta se ei enää taivu vaan murtuu poikki.
 
Kun messinki/kupari -seoksia rasitetaan ne kovenevat. Näin tapahtuu myös messinkivaskilla. Soitettaessa soitin värähtelee ja aineen ominaisuudet muuttuu. Ne oppii resonoimaan eniten soitetuilla taajuuksilla.
 
En väitä, että noin tapahtuu, mutta niin se on selitetty. On myös todennäköistä, että messinkiseokseen jää jännityksiä valmistuksen jäljiltä ja ne jännitykset hiljalleen laukeavat kun soitin laitetaan resonoimaan eri taajuuksilla.

...kertovat myös, että nopeimmin soittimen saa sisäänajettua puhaltamalla voimakkaasti ääniä hyvällä ansatsilla mahdollisimman tarkkaan parhaassa resonointikohdassa (vireessä). Tämä tukisi kertomaani teoriaa.

En väitä, että noin tapahtuu, mutta niin se on selitetty. On myös todennäköistä, että messinkiseokseen jää jännityksiä valmistuksen jäljiltä ja ne jännitykset hiljalleen laukeavat kun soitin laitetaan resonoimaan eri taajuuksilla.
 
Näinhän on juuri. Kun soitin on tarpeeksi vanha niin jännitykset vähenee ja lopulta kello on "kuollut". Eurooppalaiset ei moisesta soittimesta tykkää, jenkit taas ostaa into piukeana vanhoja soittimia tai vie uusia kryogeniseen käsittelyyn, jossa periaatteessa vanhennetaan uutta soitinta. Kukin tyylillään.
 
Soittimet vissiin rakennetaan niin että jännityksiä jäisi mahdollisimman vähän, mutta varmaan nää metallin jännitykset vaikuttaa suuresti siihen miltä jokin soitin kuulostaa. En tiedä varmaksi, mutua siis ilmassa... :D
 
On se merkillistä näiden torvien kanssa, otetaan vaikkapa yamahan pillejä riviin ja on aivan sama minkä ottaa, ja taas rivillisestä Alexandereita saattaa löytää aivan helvetin hyvän, tai sitten jopa sellaisen jolla saa elämästään hirveän hankalaa. Kenties (siis kenties) Alexandereiden jännityksiä ei kontrolloida samalla lailla kuin Yamahan insinööri-ihmeitä, jolloin tuloksena on suurempi kirjavuus ja toisaalta paljon sävykkäämmät soittimet kuin Yamahalla.
 
Muuan suomalainen viulunrakentaja totesi että viulua ei kannata rakentaa liian virheettömäksi, koska tällöin soinnista tulee tylsä. Juuri ne soittimen pienet sudet (ei kannata ajatella liian kirjaimellisesti)tekee siitä soundista moniulotteisen, sävykkään. Ehkä vaskissa sama?

Niin ja pitänee edelleen paikkansa se (kuten sanoit), että myös soittaja "ajetaan sisään" uuteen soittimeen, ei edm sitä kumoa.
Soundi käsitteenä on myös subjektiivinen, kuka mistäkin tykkää. Tästä tuli mieleen kysyä; asettaako sinfoniaorkesterissa kapellimestari toiveita trumpetin (yleensä vaskien) sointiin? Siihenhän voidaan vaikuttaa monella tavalla, joista yksi on suukappalen kupin muoto.

Tästä tuli mieleen kysyä; asettaako sinfoniaorkesterissa kapellimestari toiveita trumpetin (yleensä vaskien) sointiin? Siihenhän voidaan vaikuttaa monella tavalla, joista yksi on suukappalen kupin muoto.
Sointiin kyllä, mm. balanssi, artikulaation samankaltaisuus, eri sordiinot ym. mutta eivät ne kipparit kyllä suukappaleisiin puutu. Koesoitoissa, jos on kaksi tasavahvaa kandidaattia, niin silloin saatetaan hakea jotain tiettyä soundia, joka olisi mahdollisimman samanlainen muun sektion kanssa. Erittäin suotavaa olisi, jos pystyisi olemaan mahdollisimman muuntautumis kykyinen, siis ymmärtämään mitä kapellimestari haluaa, sekä pyrkiä soittamaan niin kuin sektion äänenjohtaja, oli sitten itse kuinka eri mieltä tahansa.