Puhaltimet ›

Koska olen itse ajatellut opetella soittamaan molempia ja nokkahuilua jo aloitellut, niin haluaisin tietää teiltä muilta soittajilta, että kumpi on vaikeampi soitin, klarinetti vaiko nokkahuilu? Ja, perustelut, että miksi näin on! Kiitos! =)

silhouette: Koska olen itse ajatellut opetella soittamaan molempia ja nokkahuilua jo aloitellut, niin haluaisin tietää teiltä muilta soittajilta, että kumpi on vaikeampi soitin, klarinetti vaiko nokkahuilu? Ja, perustelut, että miksi näin on! Kiitos! =)
 
Kyllähän klarinetti on aloittelijalle vaikeampi niin äänenmuodostuksen, kuin paljon monimutkaisempien sormitusten vuoksi. Toisaalta vaativan musiikin soitto ei nokkahuilullakaan ole helppoa, vaikka äänentuotto ja alkuunpääsy onkin.

Sax-pappa: Kyllähän klarinetti on aloittelijalle vaikeampi niin äänenmuodostuksen, kuin paljon monimutkaisempien sormitusten vuoksi.
 
Jos soittaa ihan omista lähtökohdista, niin klaran kanssa voi oikaista pysyttelemällä pelkässä alarekisterissä jota riittää puolitoista oktaavia, helpoissa sävellajeissa, käyttää ohuita lehdyköitä. Tällöin on kyllä ihan omillaan, ja heti jos haluaa ottaa tunteja, joutuu opettelemaan lisää. Kokemusta on.
 
Kokeilin myös chalumeaun nimellä kulkevia pelejä joissa on nokkahuilun tapaan putki jossa reiät, mutta klarinetin suukappale. Sanoisin että vaikeampi se oli kuin oikea klarinetti. Niin sanoi silloinen opettajanikin: tosi vaikea soittaa vireessä. Se mutkikas koneisto klarassa kyllä myös tavallaan auttaa.

Klarinetti on EHDOTTOMASTI vaikeampi soitin aloittaa.
 
Sekä jo mainittu äänenmuodostus, että kaikkien nappuloiden paljous tekee soittamisesta aluksi hankalaa. Myös oktaaviläpän 12 äänen vaihto oktaavin sijaan saattaa tuottaa vaikeuksia. Klarinetti on myös ansatsille julmempi, koska soittokestävyys riippuu alahuulen kehittyneisyydestä ja treenauksesta. Myös puhaltaminen vaatii enemmän keskittyneisyyttä kuin nokkahuilussa.
 
Mutta asialla on myös muita puolia. Nokkahuilu ei ole niin helppo kuin sen käyttäminen kouluissa antaisi ymmärtää. Karsean äänen saa kuka tahansa, mutta herkkyys tulee puhallustekniikasta.
 
Kummankin soittimen masterointi tarkoittaa kovaa työtä ja opiskelua, ehkä klarinetin sormitukset ovat kuitenkin vähän loogisemmat kuin nokkahuilun ainakin ylöspäin mentäessä.
 
Mielestäni suurempi kysymys on mitä haluat tehdä tulevaisuudessa? Haluatko erittäin spesialisoituneen soittimen vai soittimen, jolla pystyy soittamaan melkein mitä vain ja mistä on helppo siirtyä esimerkiksi saksofoniin soittamaan vaikka jazzia? Tätä kannattanee miettiä enemmän kuin sitä, kumpi on vaikeampi - vaikeusaste tulee lopulta siitä, mitä itse haet.
 
Puolesta:
 
Klara on monipuolisempi ja ääneltään joustavampi. Klarinetista on helpompi siirtyä muihin puhallinsoittimiin.
Nokkahuilu on helpompi aloittaa.
 
Vastaan:
 
Klarinetti on vaikeampi aloittaa rekisteristä riippumatta, ja opiskelu vaatii kärsivällisyyttä.
Nokkahuilu ei ole niin monipuolinen kuin klarinetti, ja musiikkityylit ovat rajoittuneempia.
 
Toivoo 28 vuotta sitten nokkahuilun ja 22 vuotta sitten klarinetin aloittanut soittomies.

samuleinen: Klarinetti on EHDOTTOMASTI vaikeampi soitin aloittaa.
 
Sekä jo mainittu äänenmuodostus, että kaikkien nappuloiden paljous tekee soittamisesta aluksi hankalaa. Myös oktaaviläpän 12 äänen vaihto oktaavin sijaan saattaa tuottaa vaikeuksia. Klarinetti on myös ansatsille julmempi, koska soittokestävyys riippuu alahuulen kehittyneisyydestä ja treenauksesta. Myös puhaltaminen vaatii enemmän keskittyneisyyttä kuin nokkahuilussa.
 
En tarkoittanut että klarinetilla kannattaa aloittaa. Oma kokemukseni on, että nokkahuilun pohjalta oli helpompi aloittaa foni kuin luulin, ja kohta sen jälkeen klarinetti, tuttu sävelmä soi helposta sävellajista jo ensimmäisenä iltana. Omat vaikeutensa oli joka siirtymässä, ansatsi, tuki, klarassa siirtyminen toiseen rekisteriin, kielittäminen myös kun klaran suukappale on eri asennossa kuin fonissa.
 
Toisaalta nokkahuilun pohjalta sormet löysivät asteikon heti niin niin fonista kuin klarinetista. Alttonokkiksen g-mollin kohdalta sormet löysivät molliasteikon, pientä eroa toki oli. Foneissa oktaavinvaihtokin meni yksinkertaisesti. Klarinetista löytyi sama molli, rekisterinvaihdon oppimiseen meni sitten aikaa.
 
Nokkahuilun olin ostanut lapsena, jo ennen kuin sitä koulussa tarvittiin. Ja elämän varrella ajoittain sitä harrastanut. Omista lähtökohdista, en niin että opettelisin kaiken ja asteikot ylös asti. Olin myös soittanut midipuhallinta, siis syntikkaa jota soitetaan puhaltimen tapaisella ohjaimella jossa on läpän tapaiset vivut. Tästä tuskin oli muuta hyötyä kuin jonkinlaisiin läppiin tottuminen.
 
Vähän harmittaa etten jo nuorempana uskaltautunut fonin tai klaran kimppuun. Pidin niitä jotenkin ihan eri maailmasta olevina, liian vaikeina. Klarinetti olikin noista vaikein, varsinkin pitemmän päälle. Ja kun nyt puhaltimet ovat jääneet vähemmälle, niin klara on noista se missä sen huomaa nopeimmin. Eli onhan se soittimena vaativin noista. Silti sain siitäkin paljon irti ja pystyin sitä monessa jutussa käyttämään. Aloittaminen oli helpompaa kuin olin luullut. Soivan g-molliskaalan löysi alarekisteristä kutakuinkin siitä mistä nokkahuilun d-mollin. Näppäinpaljoutta ei kannattanut kauhistella, ne olivat siinä avuksi sitten kun tarvittiin.
 
Nokkahuilun siis aloitin 50 vuotta sitten, fonin ja klaran tuossa 12-13 vuotta sitten. Aikuisena aloittaminen on erilaista kuin lapsena/nuorena, varsinkin jos on jo soittanut muita soittimia. Ja ottaa selvää asioista ja pystyy hahmottamaan ongelmia soitossaan eri lailla kuin lapsi. Kaikista ei tarvitse tulla ammattilaisia, moni ei haluakaan.

samuleinen:
Klarinetti on vaikeampi aloittaa rekisteristä riippumatta
 
Jos viittaat minun tekstiini, niin vaikeus olikin, ei rekisteri vaan tietenkin se rekisterinvaihto. Kyllä se on klarassa ihan omaa luokkaansa. Ensin putki soi ihan lyhyenä ja suurin osa sormista on irti läpistä, ja seuraavan äänen pitää soida heti, kaikki sormet heti tiiviisti paikoilleen JA samaan aikaan tukea tarpeeksi kun soivan putken pituus moninkertaistuu.
 
Siksi soittelin aika pitkään lähinnä alarekisteristä, kun sitä riittää puolitoista oktaavia. Kun ei soita orkesterissa tai soittokunnassa, ja jos osaa hakea melodiat eri sävellajeista, "sovittaa" itse, niin sillä teki jo paljon. Jimmy Giuffre oli kuuluisa jazz-klarinetisti vaikkei pitkään osannutkaan mennä toiseen rekisteriin.
 
Toki ylempi rekisteri vaatii aina enemmän myös ansatsilta, ja siinä mielessä toisenkin rekisterin harjoittelu tekee hyvää vaikka rekisterinvaihto ei sujukaan.
 
Ja opinhan sen rekisterinvaihdonkin. Aloin ottaa tuntejakin, pari vuotta, ainoa soitin jossa olen käynyt tunneilla pitempään. No, pari vuotta. Kiinnostus lopahti kun mitään bändi/yhtye-tyyppistä kuviota ei löytynyt, puhallinkokoonpanot ei kiinnostaneet, enemmän tyyliin haitari, klarinetti, viulu, laulu. Hankin haitarin, se toimi paremmin yksinään.
 
PS. kyllä klaran alarekisteri miellytti minua enemmän myös soundiltaan. Mulla on myös turkkilainen klarinetti joka soi G-vireessä pientä terssiä alempaa.

Klezberg: Jos viittaat minun tekstiini, niin vaikeus olikin, ei rekisteri vaan tietenkin se rekisterinvaihto. Kyllä se on klarassa ihan omaa luokkaansa. Ensin putki soi ihan lyhyenä ja suurin osa sormista on irti läpistä, ja seuraavan äänen pitää soida heti, kaikki sormet heti tiiviisti paikoilleen JA samaan aikaan tukea tarpeeksi kun soivan putken pituus moninkertaistuu.
 
Juu, en tietenkään epäile mitä sanoit, sulla on vahva kokemus näistä soittimista ja Kertaiilin tuossa vain omia tuntojani, ja nokkahuilukin on todellakin yllättävän vaikea soitin, varsinkin hallita hyvin. Ehkä on totta myös, että varhainen nokkahuilun aloittamiseni 5-vuotiaana vaikuttaa hieman arvostelukykyyni tässä keskustelussa. Mutta klarinetti tuntui silti paljon vaikeammalta aloittaa muutama vuosi myöhemmin. Mikäli nyt edes voin muistaa, miltä 5-vuotiaana aloittaminen tuntui, tuskimpa vain muistan. Lähinnä muistan soitonopettajan, joka poltti piippua ja jolla oli parta.
 
Klarassa vain on paljon helpompi myös oppia asioita väärin. Minulla kun oli aluksi ei-koulutettu soitonopettaja, joka ei osannut kiinnittää ansatsiin ihan niin paljoa huomiota kuin koulutettu, ja opin aluksi väärän ansatsin, jonka korjaamiseen meni opistoon siirryttyäni hyvin pitkään, liekö vieläkään täysin korjautunut. Fonissa on myös vähän sama juttu, koska sen itse klarinetin pohjalta aloitin, niin ansatsi ei välttämättä ole ihan täysin oikea. Toisaalta fonissa mahdollisia ansatsejakin on vähän useampia kuin klarinetissa. Tärkeintä on kummassakin masteroida perusasiat, jonka jälkeen voi ottaa vapauksia. Ja kummassakin soittimessa, varsinkin fonissa, on oppiminen koko elämän mittainen prosessi ja erilaisia mielenkiintoisia suukappale- lehtiyhdistelmiä voi löytää aina uusia.
 
Monipuolisuudesta vielä sen verran, että nokkahuilulla toki voi laajentaa omaa skaalaansa vaikka noilla midipuhaltimilla tai esimerkiksi siirtymällä irkkupillien tai etnisten soitinten maailmaan. Sehän tekee hommasta mielenkiintoista, mutta fokus lienee silti ihan hieman erilainen kuin klarinetin ja fonin maailmassa. Ja aina, kun sattuu näkemään youtubessa jonkun videon esimerkiksi irkkumusiikin ammattilaisista tai ammattinokkahuilubändeistä, niin siinä omakin leuka loksahtaa monasti, miten hienoja juttuja alaa oikeasti tekevät tyypit osaavat tehdä näennäisesti yksinkertaisila soittimilla.
 
Rekisterinvaihdosta vielä sen verran, että se juuri on tosi hämmentävä ainakin aluksi klarinetissa. Mutta kyllä siihenkin tottuu, jos vain oppii ajattelemaan sitä sen vaatimalla tavalla ja muistaa puhaltaa tarpeeksi ilmaa torveen vaikka koko putken sulkiessaan. Nokkahuilulla vaikeus tulee taas mielestäni siitä, että heti vaihdon jälkeen joutuu vähän enemmän miettimään miten sormitukset menivätkään, niitäkin on muutamia vaihtoehtoja kuitenkin.

samuleinen: ... irkkupillien tai etnisten soitinten maailmaan. Sehän tekee hommasta mielenkiintoista, mutta fokus lienee silti ihan hieman erilainen kuin klarinetin ja fonin maailmassa. Ja aina, kun sattuu näkemään youtubessa jonkun videon esimerkiksi irkkumusiikin ammattilaisista tai ammattinokkahuilubändeistä, niin siinä omakin leuka loksahtaa monasti, miten hienoja juttuja alaa oikeasti tekevät tyypit osaavat tehdä näennäisesti yksinkertaisila soittimilla.
 
Mä en näe esim. klarinettia itsessään eri asiana kuin esim. kansansoittimia. Ero on enemmän siinä että orkesterisoittimissa on tietty repertuaari- ja koulutustraditio. Klarinettia on käytetty kansansoittimenakin, ja moderni klarinetti on kehittynyt vähitellen. Alussa oli vähän kuin nokkahuilun putki jossa klarinetin suukappale, sitten siihen lisättiin reikiä ja läppiä, ensin siksi että saatiin täytettyä rekisterien väli, ja sen jälkeen että helpotettiin soittamista eri sävellajeissa. Mulla on myös modernit versiot sekä tuommoisesta ihan nokkahuilumaisesta pelistä ja sitten semmoinen, missä on pari läppää jotta pääsee saumattomasti rekisteristä toiseen. Turkkilaisessa klarinetissa taas on ns. Albertin systeemi, joka on oleellisesti yksinkertaisempi kuin Boehmin. Muissakin etnisissä tyyleissä käytetään sitä, koska se yhdessä isorakoisen suukappaleen (kuten Vandoren 5JB) ja ohuen lehden kanssa antaa soittajalle paljon liikkumavaraa esim. vireen kanssa.
 
Mä en myöskään pidä niin pahana että ansatsissa on virheitä tai puutteita, jos se ei haittaa omaa soittoa eikä ole sen korkeampia tavoitteita. Showstopper-virheet on sitten eri juttu, mulla oli fonin kanssa semmoinen ensimmäisten viikkojen ajan, kunnes kävin muutamalla tunnilla ja sain oikeammat lähtökohdat. Varsinkin aikuisena aloittavalle pitkän kaavan mukaan opiskelu jo ajatuksena voi pysäyttää homman alkuunsa. Parempi minusta jos kevyempää tietä pääsee soittamaan itselleen antoisalla tavalla.
 
Tavallaan tämä mun ajatusmalli on varmaan sitä perua että lapsena en päässyt musiikkiopistoon. Siellä oli jonkinlainen karsintakoe, aika lyhyt, jossa piti laulaa ja varmaankin vastata joihinkin kysymyksiin pianolla soitetuista sävelistä. Ei mulla ollut siinä vaiheessa mitään pohjaa vastata äänenkorkeuksista enkä ollut vielä tajunnut sitäkään että laulunkin pitää mennä oikeassa sävellajissa. Muistan kun hämmästyin kun jossakin laulaja sanoi säestäjälle että tää menee sitten g-duurissa. Mä siis jo tiesin mikä on g-duuri, kyllä. Kotona ei ollut soittimia eivätkä vanhemmat ottaneet kiinnostustani tosissaan. Kansakoulun laulunopettaja opetti minulle koulun jälkeen pianon alkeet Aaronin aapisesta. Olen myöhemmin ihmetellyt että miksi hän siihen rupesi, mutta kiitos hänen mun kiinnostus soittamiseen jatkui. Mutta kun ei kotona ollut sitä pianoa, ostin sitten omilla rahoilla nokkahuilun.

Mielenkiintoinen keskustelu!
 
Nokkahuilussa joutuu ylärekisterssä, toisessa oktaavissa raottamaan peukalon reikää hieman ja sehän vastaa fonin ja klarinetin oktaaviläppää. Voi tietysti vain puhaltaa lujempaa mutta ei yhtä kivan kuuloista.
 
Putkimaisissä puhallinsoittimissa on mielenkiintoista seurata niiden kehittymistä ja muuntumista. Huiluja on ollut jo 43 000 vuotta sitten ja jos se löytö olisi ehjä, ilmeisesti nokkahuilun soittaja oppisi soittamaan sitä aika nopeasti.
https://en.wikipedia.org/wiki/Divje_Babe_Flute
 
Itselläni on pari vanhaa fonia ja niissä oktaaviläpän ongelmaa ei oltu vielä ratkaistu tai siis oli ratkaistu eri tavalla. Ei vaikeaa oppia mutta erilaista. On tosi mielenkiintoista tutustua soitinmuseoissa vanhoihin soittimiin.
 
Olen itse fonien soittaja ja korjailenkin niitä. Silti on mukava aina välillä soitella kaikenlaisia pillejä mitä matkoilta on mukaan tarttunut. Klezbergin (?) kanssa juteltiin naamakkainkin näistä ja on kiva vertailla soittimia eri maista.
 
Itse en ole päässyt klarinetin kanssa sinuiksi mutta joskus vielä....

Hekku56: Mielenkiintoinen keskustelu!
 
Itselläni on pari vanhaa fonia ja niissä oktaaviläpän ongelmaa ei oltu vielä ratkaistu tai siis oli ratkaistu eri tavalla. Ei vaikeaa oppia mutta erilaista.
 
Mulla on myös unkarilainen tarogato, jossa on kaksi erillista oktaaviläpän näppäintä. Soitin ei ole edes vanha, mutta tuntuvat pitäytyvän edelleen perinteisessä koneistossa. Tosin "automaattistakin" oktaaviläppää esiintyy.
 
Tarogato on jännä, puisena ja varsinkin mustana sitä jotkut luulevat klarinetiksi, mutta poraus ja koko soitinkin ovat kuitenkin kartiomaisia, joten se on enemmänkin sopraanofonin luonteinen. Oli vähän liian iso pala mulle tuokin, kyllä sitäkin oppisi mutta kun ei jaksa.
 
Klezbergin (?) kanssa juteltiin naamakkainkin näistä ja on kiva vertailla soittimia eri maista.
 
Juu, näin oli. Muistaakseni olit löytänyt nimenomaan Albertin systeemin klarinetin, ja kävit hakemassa siihen vähän selvennystä.