Puhaltimet ›

Tämä on nyt soitellut kolme päivää uudella (käytetyllä) Centuryn altofonilla ja äsken kierähti läpän nahkapehmuste lattialle. Yritänkö itse soljuttaa sitä paikoilleen vai kaivanko jostain asiantuntevampaa apua? Jelp!

eiköhän se kevyesti pikaliimaamalla/pienoismalliliimalla pysy. Sutaset ohuen kerroksen sinne messinkiin ja länttäät tyynyn haluttuun asentoon paikalleen. kunhan vain varot pärskeitä niin hyvä tulee.

Muutama kuukausi centuryn kanssa eläneenä (oletan että sinullakin sellainen halpismalli on käytössä) voin sanoa sen että osia tulee tippumaan enemmänkin. Itselläni se onneksi oli kaverilta lainassa niin ei tarvinnut kovin pitkään kestää. Korjauksessa on hyvä käyttää luovuutta jos vika on itse korjattavissa. Tippuneet helmiäiset korvasin kolikoilla ja maalarinteipillä sai kiinni yhteenkuuluvat mutta saumasta irronneet metalliosat. Kyllä nyt selmerin kanssa huomaa miten helppoa kaikki on kun osat eivät vaan tippuile soittimesta yhtäkkiä vaan kun huoltotarvetta on niin soittimen voi viedä reilusti maksulliseen huoltoon.

eiköhän se kevyesti pikaliimaamalla/pienoismalliliimalla pysy. Sutaset ohuen kerroksen sinne messinkiin ja länttäät tyynyn haluttuun asentoon paikalleen. kunhan vain varot pärskeitä niin hyvä tulee.
 
Tuossa on vain yksi huono puoli.
Jos joku joskus saa päähänsä, että siitä saa ihan soivan pelin vaihtamalla läppiä, niin se pitää suunnilleen kuoria se läppä irti siitä. tuleepi kallis ylläri seuraavalle omistajalle, tosin niitä kukaan jaksa korjailla tommosia... :)

Vastahan me tuossa "kunnollinen foni" -säikeessä päätettiin, että halpakin on kyllin hyvä? Ei haittaa jos osat varisee kintuille, kunhan se vain on halpa. ;D

Vastahan me tuossa "kunnollinen foni" -säikeessä päätettiin, että halpakin on kyllin hyvä? Ei haittaa jos osat varisee kintuille, kunhan se vain on halpa. ;D
 
Hmm... mitenkähän tämän nyt kauniisti sanoisi..
 
Nimimerkistä päätellen alkuperäinen kirjoittaja on syntynyt vuonna -85, sinä taas vuonna -63. Elinkaarivarallisuudessa olette melkoisesti eri vaiheessa. Sinulle tuskin teettää tuskaa hankkia 3000 euron soitinta, sen sijaan alkuperäisen kirjoittajan ikäinen soittaja on tyypillisesti suhteellisen kireässä taloudellisessa tilanteessa. On monen moista, opiskelujen päättäminen, työelämään siirtyminen, elämänkumppanin etsimistä, monilla saattaa jo jälkikasvuakin olla tulossa. Jos semmoisessa elämäntilanteessa saa ylläpidettyä intoa niin että jaksaa aloitella uuden soittimen soittoa niin en ymmärrä kuinka tämmöinen vanhemmilta soittajilta tuleva kuittailu edistää asiaa...?
 
Joskus on vain hyväksyttävä se että kaikkea ei voi heti saada. Huonollakin soittimella voi vähän aikaa soitella, ilman soitinta ei laisinkaan.

Hmm... mitenkähän tämän nyt kauniisti sanoisi..
 
Nimimerkistä päätellen alkuperäinen kirjoittaja on syntynyt vuonna -85, sinä taas vuonna -63. Elinkaarivarallisuudessa olette melkoisesti eri vaiheessa. Sinulle tuskin teettää tuskaa hankkia 3000 euron soitinta, sen sijaan alkuperäisen kirjoittajan ikäinen soittaja on tyypillisesti suhteellisen kireässä taloudellisessa tilanteessa. On monen moista, opiskelujen päättäminen, työelämään siirtyminen, elämänkumppanin etsimistä, monilla saattaa jo jälkikasvuakin olla tulossa. Jos semmoisessa elämäntilanteessa saa ylläpidettyä intoa niin että jaksaa aloitella uuden soittimen soittoa niin en ymmärrä kuinka tämmöinen vanhemmilta soittajilta tuleva kuittailu edistää asiaa...?
 
Joskus on vain hyväksyttävä se että kaikkea ei voi heti saada. Huonollakin soittimella voi vähän aikaa soitella, ilman soitinta ei laisinkaan.
 
Komppaan tätä.
 
Minusta siellä mainitussa keskustelussa henki oli sitäpaitsi enemmänkin juuri tuontyylinen, että halvalla soittimella voi hyvinkin saada soittamisen alkuunsa, vaikka huonolla tuurilla voi toki saada myös harrastuksen loppumaan alkuunsa. Tärkeätä on tajuta halvan soittimen riskit.
 
Tässähän oli sitäpaitsi nyt kyse käytetystä soittimesta. Thomannin halpissoittimen voi palauttaa jos se on ihan susi.

Sinulle tuskin teettää tuskaa hankkia 3000 euron soitinta, sen sijaan alkuperäisen kirjoittajan ikäinen soittaja on tyypillisesti suhteellisen kireässä taloudellisessa tilanteessa....
 
Joskus on vain hyväksyttävä se että kaikkea ei voi heti saada. Huonollakin soittimella voi vähän aikaa soitella, ilman soitinta ei laisinkaan.
 
Oletetaanko että joskus minäkin olen aloittanut? Oli vuosikerta mikä tahansa. Ensimmäinen basso oli käytetty Fenkun Jazzbass. Pohjaväri juuri vielä erottui. Ensimmäinen rumpusetti vanha Pearlin humppasetti, joka oli ulkoisesti kuin betonimyllyssä viikon pyörinyt. Molemmat silloin kohtuuhintaisia, mutta toimivia soittimia.
 
Ensimmäisen fonini ostin matkamuistona tsekeistä, niinkuin aiemmin kirjoitin. Vuoden taisin sillä jaksaa soitella. Onneksi se ei tappanut innostusta. Seuraavaksi hankin Yamahan oppilasmallin alton, joka minulla on itseasiassa vieläkin. Eikä se hintaero niin karmaiseva ole, halpiksen ja oppilasmallin.
 
Tässähän oli sitäpaitsi nyt kyse käytetystä soittimesta. Thomannin halpissoittimen voi palauttaa jos se on ihan susi.
Moniko oikeasti palauttaa? Useimmiten se jää siihen nurkkaan koristeeksi tai myydään tosi halvalla. Oli takuu tai ei. Ja kerrotaan kavereille -että on se sitten vaikeaa tuo fonin soittaminen.

Moniko oikeasti palauttaa? Useimmiten se jää siihen nurkkaan koristeeksi tai myydään tosi halvalla. Oli takuu tai ei. Ja kerrotaan kavereille -että on se sitten vaikeaa tuo fonin soittaminen.
 
Sen takia minusta pitää korostaa että jos halpissoittimen tilaa, se on hyvä kokeiluttaa jollain joka osaa sen arvioida.
 
Mutta olen kyllä kanssasi samaa mieltä että paljon parempi on laittaa se pari sataa lisää ja ostaa se Yamaha. Niiden kanssa jos ei pärjää niin vika lienee soittajassa.

Mutta olen kyllä kanssasi samaa mieltä että paljon parempi on laittaa se pari sataa lisää ja ostaa se Yamaha. Niiden kanssa jos ei pärjää niin vika lienee soittajassa.
Pärjää kaiketi liiankin hyvin, kun tämmöinen weteraani vielä soittelee sillä oppilasmallin altolla.. No, tenori on sentään tullut päivitettyä, ja se on jo sitä elinkaaren tuomaa juttua.
 
Tulee väistämättä mieleen se jazzbass. Varmaan aika moni haluaisi vielä tänäänkin ostaa sen.. siis -70 lukuisen. Nyt sillä voisi jo tehdä tilin.

Jaaha. Minä liimasin sen läpän. (ja koira söi lopun liiman) on se pysynyt. Eipä kai tuo maailman paras foni ole, mutta neljässä päivässä opin nollasta soittamaan Jouluyö, juhlayön ihan siedettävästi. Pari muutakin alkaa olla jo tunnistettavissa. Foni oli joululahjana toteutunut pitkäaikainen unelma. Miten hemmetissä maksaisin kolme tonnia soittimesta, johon en aikaisemmin ole edes koskenut. Ei meillä ole koulussa mitään tälläisiä hienoja pelejä ollut, oli rummut ja surkea sähkökitara.
 
Kyllä mä tällä soittelen kolmeen asti joka yö. Jos joskus kehityn niin hyväksi, että huomaan, miten joku toinen pilli olis mulle parempi, hankin sitten semmosen. Suukipaleen ostan uuden varmaan sitä ennen.
 
Hauskaa muuten, kun joku puollustaa ja spekuloi mun elämäntilannetta. Se elämänkumppani on Luojan kiitos löytynyt. Muuten varmasti haaveilisin fonistakin ikuisesti. Kun äiteekin sanoo, että älä vaan osta, kun et kumminkaan jaksa soittaa, niin kummasti toisenlainen kannustus piristää.
 
Varmasti ovat toiset pillit parempia, mutta miksi, oi miksi, lähteä nupisemaan asiasta sille, jolle se epätäydellinen foni on kuitenkin aarre.

Varmasti ovat toiset pillit parempia, mutta miksi, oi miksi, lähteä nupisemaan asiasta sille, jolle se epätäydellinen foni on kuitenkin aarre.
 
Hyvin on läppää irronnut tästä aiheesta. Itse olen myös näitä halvan puolustajia. Rahaa kun ei ole koskaan liikaa ollut. Fonista jaksoin haaveilla 30 vuotta ennen kuin raaskin ostaa, ja senkin käytettynä 300 eurolla viime syksynä. Ja aarrehan se on. :) Laitan kuvan jahka olen päättänyt mistä kulmasta se on parhaimmillaan.
 
Niin...ja kehunpa nyt vielä sen verran, että veli oli käymässä viikonloppuna ja pyysi soittamaan. Vetäisin prima vistana What a wonderfull world enkä ollut uskoa korviani kun tämä samainen veli, joka silloin 30 vuotta sitten piteli korviaan, kun harjoittelin läppävikaisella klarinetilla kaiken maailman vinkaisuja (puhdasta ääntä sillä ei saanut ilman parin tunnin liotusta), sanoi, että saksofonissahan on yllättävän pehmä ääni ja ettei ole työttömyysaika ihan hukkaan mennyt. :)

Jaaha. Minä liimasin sen läpän. (ja koira söi lopun liiman) on se pysynyt. Eipä kai tuo maailman paras foni ole, mutta neljässä päivässä opin nollasta soittamaan Jouluyö, juhlayön ihan siedettävästi. Pari muutakin alkaa olla jo tunnistettavissa. Foni oli joululahjana toteutunut pitkäaikainen unelma. Miten hemmetissä maksaisin kolme tonnia soittimesta, johon en aikaisemmin ole edes koskenut.
 
Juurikin näin. Itselläni kävi niin, että ostin ensimmäiseksi omaksi foniksi muutamalla sadalla Yamahan alton ja suht. monta vuotta olen soitellut ja itseasiassa soitan vielä sillä samalla Yamahalla.
Tyhmää lähteä joka asiassa olettamaan, että kallein=paras. Kysymyshän on siitä, miten fonin saa soimaan ja toimimaan. Itse en ole vielä huonoääniseen foniin törmännyt vaikka olen nähnyt aikamoisia varaosakyhäelmiä.

Varmasti ovat toiset pillit parempia, mutta miksi, oi miksi, lähteä nupisemaan asiasta sille, jolle se epätäydellinen foni on kuitenkin aarre.
Aarrehan se varmaan on, kieltämättä. Siihen saakka kunnes alkaa tehdä mieli parempaa. Ellei se esim. vuotavien läppien takia ole jo tappanut innostusta ennen sitä.
 
Aarre oli (silloin) mielestäni sekin Amati, minkä matkamuistoksi ostin. Kunnes pääsin kokeilemaan keveämmin soitettavaa soitinta. Onnekseni ostin sen tehtaanmyymälästä -ja sain siitä vuoden käytön jälkeenkin enemmän kuin ostaessani sen.
 
Mukavia hetkiä uuden soittimesi parissa.
 
Silti olen sitä mieltä että pikkasen lisää rahaa, ja saatavilla olisi ollut soitin johon saattaa olla tyytyväisempi pidempään. Esim. siinä Yamahan oppilasmallissa on siedettävä suukappale heti alkuunsa matkassa. Säästöä sekin kun ei tarvi heti uutta suukappaletta ostaa. Säästöä sekin kun soittimella on parempi jälleenmyyntiarvo.
 
Ei ole minulta mitenkään pois, jos joku toimii toisin. Kerroin vain oman mielipiteeni.
 
Taitava soittaja soittaa kauniisti huonollakin soittimella. Aloittelijalla on alussa takuulla tarpeeksi vastuksia muutenkin.
 
Mulla on vieläkin kaikki alkuperäiset tyynyt paikoillaan siinä oppilasmallin pillissä. Kaikkien vuosien jälkeenkin. Ja laukussa varalta kynsilakkapullo, jos sattuisi tyyny vaikka irtoamaan. Sillä kuulemma saa tehtyä pikakorjauksen, joka on purettavissakin.

Ja laukussa varalta kynsilakkapullo, jos sattuisi tyyny vaikka irtoamaan. Sillä kuulemma saa tehtyä pikakorjauksen, joka on purettavissakin.
 
Miks en oo tätä aiemmin kuullu... täähän oli hyvä!

Miks en oo tätä aiemmin kuullu... täähän oli hyvä!
Se on sitä niksipirkka-tietoa jota on sellaisilla soittajilla, jotka ovat soittaneet tuhansia tanhuja ympäri maata. Valitettavasti tuo vanhin kaarti ei majaile netissä, joten osasta tuota mainiota tietoa tulee katoavaa kansanperinnettä.
 
Täällä netissä näköjään kulkee kuitenkin sellaisia, jotka kertovat jotain mitä ovat kuulleet noilta "isoilta pojilta". Mieluusti pitäisi heidänkin pitää suunsa kiinni ja keskittyä kehumaan halpoja rännejä hyviksi. ;D
 
Voin hyvin kuvitella miten tuokin niksipirkkakonsti on saanut alkunsa. Jotkut lavakinkerit ja irronnut tyyny. Joka toisella daamilla on laukussaan kynsilakkapullo, jonka sisältö kyllä liimaa tyynyn paikoilleen tauolla. Ja purettavissa se liimaus se on tavallisella asetonilla. Löytyy muuten siitä samaisesta kassista. Siinä vain lukee että kynsilakanpoistoaine...
 
Mainitsin minä tuosta keinosta jossain fonin puhdistusketjussa aiemminkin.
 
Ja älkää ottako pientä sarkasmiani liian vakavasti. Soittaminen on kiva joukkuelaji, eikä sen tulisi olla liian vakavaa. Niitä täydellisiä soittokavereitakaan ei ole olemassa. Saati soittimia.

"Nimimerkistä päätellen alkuperäinen kirjoittaja on syntynyt vuonna -85, sinä taas vuonna -63. Elinkaarivarallisuudessa olette melkoisesti eri vaiheessa. Sinulle tuskin teettää tuskaa hankkia 3000 euron soitinta, sen sijaan alkuperäisen kirjoittajan ikäinen soittaja on tyypillisesti suhteellisen kireässä taloudellisessa tilanteessa."
 
Eipä se soittimen osto ihan ostajan iästä ole kiinni, vaan motivaatiosta, ja tietysti
rahatilanteesta. Jos on ihan auki niin toki on vaikeaa ostaa yhtään minkäänlaista soitinta. Itse olen -88 ja ostin joulun alla 3000e sopraanofonin. Kyllähän siihen rahaa meni, mutta mieluummin ostan kerralla hyvän kun joka vuosi uuden halvan joita saa korjautella vähän väliä. En ole mitenkään rikas tai edes töissä. Tilillä vaan sattu löytymään muutama tonni ja halusin sen laittaa soittimeen.
 
Joskus on vain hyväksyttävä se että kaikkea ei voi heti saada. Huonollakin soittimella voi vähän aikaa soitella, ilman soitinta ei laisinkaan.
 
Huonolla soittimella voi soitella jos ei paremmasta tiedä, mutta jos on joskus kokeillut parempaa, niin itkuhan siinä tulee huonolla soitellessa. Pari tonnia johonkin jota pitää tärkeänä ei ole paljoa. Prioriteeteistä on tämäkin kiinni, ostaako soittimen vai kaataako rahat kurkusta alas...
 
Jos kyse on vain satunnaisesta soittelusta, eikä ole aikeissa omistautua soittamiselle sen enempää, on tietysti ihan turha ostaa kolmen tonnin soitinta, tottahan sen ymmärrän. Mutta jos on tosissaan, ei kannata edes harkita halpisromuja.

Jos kyse on vain satunnaisesta soittelusta, eikä ole aikeissa omistautua soittamiselle sen enempää, on tietysti ihan turha ostaa kolmen tonnin soitinta, tottahan sen ymmärrän. Mutta jos on tosissaan, ei kannata edes harkita halpisromuja.
 
Mutta mitä väliä soittamisella yleensäkään on universumin sykkeessä? elämämme on vain silmänräpäys ikuisuuden rinnalla, ja kaikki yhteenlaskettu soittoaikamme vielä vähemmän.
 
Ja soittaminen on vain hetkellistä hupia, jolla ei mitään tee. ei se tee meistä parempia ihmisiä, ei edes hidasta ilmastonmuutosta, ei ratkaise nälänhätää tai paranna AIDSia.
 
Joten miksi kirjoittaa niinkin suuresta turhuudesta kuin soittaminen, etenkin nettifoorumeille, joiden nimimerkkien kasvottomuuden takana lymyävät kaikenmaailman hyypiöt, hiipparit, ja basistit?
 
okei ei pitänyt enää pokka. mutta pointit siis ovat että 1. aika kauas tultiin irronneen läpän korjaamisesta 2. eikös jokainen voi soittaa sillä minkä parhaaksi itselleen katsoo? ei se paremmuus rahasta ole kiinni.
:)

pointit siis ovat että 1. aika kauas tultiin irronneen läpän korjaamisesta 2. eikös jokainen voi soittaa sillä minkä parhaaksi itselleen katsoo? ei se paremmuus rahasta ole kiinni.
:)
 
1. itse asiassa soittimen laadulla (=hinnalla) on juurikin tekemistä tuon hajoilemisen kanssa, halpisromut hajoilevat huomattavasti helpommin
2. oliko kyse soittajan vai soittimen paremmuudesta? soittimen paremmuus on rahasta kiinni, soittajan ei. Soittajan paremmuus on taas lahjakkuudesta ja harjoittelusta kiinni. Harjoittelu motivaatiosta, ja motivaatio voi taas johtua soittimesta, huono soitin ei motivoi, hyvä soitin kylläkin.

1. itse asiassa soittimen laadulla (=hinnalla) on juurikin tekemistä tuon hajoilemisen kanssa, halpisromut hajoilevat huomattavasti helpommin
2. oliko kyse soittajan vai soittimen paremmuudesta? soittimen paremmuus on rahasta kiinni, soittajan ei. Soittajan paremmuus on taas lahjakkuudesta ja harjoittelusta kiinni. Harjoittelu motivaatiosta, ja motivaatio voi taas johtua soittimesta, huono soitin ei motivoi, hyvä soitin kylläkin.
 
1. Myönnettäköön, että laatutyö maksaa aina, kodinelektroniikasta musiikki-instrumentteihin
2. Väitätkö, että on olemassa yleispätevästi THE PARAS soitin? Sellainen, joka sopii jokaisen henkilökohtaiseen soittotyyliin, tuottaa aina korvaa miellyttävän saundin, ja taipuu sormissa kuin sula voi joka genreen, biisiin ja linjaan? Missä tämä musiikin "viisasten kivi" on, kuka niitä valmistaa ja paljonko se maksaa?
 
muuten olen sitä mieltä että ei ole olemassa parempia ja huonompia soittajia, on vain eri tavalla edistyneitä ja eri tavalla taiteensa näkeviä.
 
Mutta se on kylläkin totta, että jos ei ole mieleinen soitin käsissä ei varmaan hirveemmin nappaa soittaa. Mutta jos jotakuta ei Centuryyn puhaltaminen nappaa, se ei tarkoita sitä etteikö joku voisi nauttia siitä täysin siemauksin (tai puhalluksin), eikö vaan?