Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Tästä Arjen Lucassenin tuoreimmasta projektista taisi myös olla pientä puhetta ennen palstan uudistamista, mutta aika laihaksi taisi jäädä tuo keskustelu. Olisi kuitenkin mukavaa kuulla enemmän mielipiteitä tästä varsin neo-progehtavasta levystä, joka liikkuu ääripäästä toiseen monella tapaa, joten eiköhän aloiteta keskustelu uudestaan.
 
The Human Equation on siis ihmisyydestä kertova teemalevy, joka kertoo auto-onnettomuuden seurauksena koomaan vaipuneesta miehestä, jonka ajatuksia seurataan 20 kappaleen/20 päivän verran tällä kahden CD:n albumilla. Tarinaa en ala sen enempää pilaamaan paljastuksilla, sillä jotkut kuitenkin tutkivat niitä laajasti, mutta kappalelistan jälkeen voisi tietenkin mainita levyn oleellisimmasta erikoisuudesta.
 
Levy I:
01. Day One: Vigil
02. Day Two: Isolation
03. Day Three: Pain
04. Day Four: Mystery
05. Day Five: Voices
06. Day Six: Childhood
07. Day Seven: Hope
08. Day Eight: School
09. Day Nine: Playground
10. Day Ten: Memories
11. Day Eleven: Love
 
Levy II:
01. Day Twelve: Trauma
02. Day Thirteen: Sign
03. Day Fourteen: Pride
04. Day Fifteen: Betrayal
05. Day Sixteen: Loser
06. Day Seventeen: Accident?
07. Day Eighteen: Realization
08. Day Nineteen: Disclosure
09. Day Twenty: Confrontation
 
Levyn laulajista neljän ihmishahmon lisäksi suurin osa esittää nimittäin erilaisia tunnetiloja, kuten raivoa, pelkoa, rakkautta ja niin edelleen. Laulajakaarti ei ole mikään kaikkein nimettömin, sillä albumilla ääniään käyttävät Lucassenin itsensä lisäksi ainakin Mikael Åkerfeldt (Opeth), Devin Townsend, James LaBrie (Dream Theater), Eric Clayton (Saviour Machine), Heather Findlay (Mostly Autumn), Mike Baker (Shadow Gallery), Irene Jansen (Karma), Magnus Ekwall (The Quill), Devon Graves (Dead Soul Tribe), Marcela Bovio (Elfonia)
 
Levyarvio -> http://www.sonosmetallicos.net/arvostelut.php?action=show&id=468

Loserin kuulin. Teoriassa aika hyvää hippimetallia.
Meininki kyllä ärsytti. Tietkö? Vaikka itse kappale oli ties kuinka hyvä, niin se miltä se SAUNDAA voi ärsyttää välillä hyvinkin paljon.
 
Hyvä levy kaveripuheiden perusteella. Kai tuo ärsyttävyyskin katoais jos vaan pystyis kuuntelemaan enemmän. Vois vaikka ostaa sen niin olis pakko kuunnella :)
(eikä päättää yhen mp3sen perusteella)

..Aikamoisen vakuuttava arvosteluhan ainakin tuo näytti olevan, hankitalistalla ehdottomasti kunhan rahaa tulee. Hyviä asioita olen myös levystä vain kuullut, etenkin tuosta 1 levystä.

Hyvä levy kuten Ayreonin teoksen yleensä.

Haastattelu -> http://www.sonosmetallicos.net/haastattelut.php?id=42

Uusimmasta levystä olen kuullut pari kolme kertaa tuon ekan CD:n ja varsin vakuuttavalta kyllä kuulostaa. Mutta ei se Dream Sequencerista todennäköisesti pääse minun listallani ohi. DS on nimittäin jotain aivan jumalaista, etenkin biisi The First Man on Earth.

Taattua Ayreon-kamaa on kyllä, täynnä tunnelmaa. Ajoittain jotkin naislaulajien osuudet vähän ärsyttää, ja välillä tökkii Reasonin osuudet laulavan Gravesin "ooppera-David Bowie"-ääni.
 
Omat suosikkibiisit Pain ja Loser. Limited/special editionin lisuke-DVD on kyllä hubaa katsottavaa. Arjen on varsin hilpeä veikko, kuten myös monet laulajat.
 
Into the Electric Castlea ei kuitenkaan voita vielä mikään.

Into the Electric Castlea ei kuitenkaan voita vielä mikään.
 
Totta. Mulle jää jotenkin tuosta Human Equationista sellanen maku että lauluosuuksia olisi pahasti menty vähän ylikirjoittamaan. Electric Castlella musiikki ja laulut löivät kättä valtavalla voimalla mutta tuolla uudella sitä samaa tasapainoa ei kyll ole. Mainio levy kylläkin, mutta paatosta on ehkä vähän liikaa.
 
Townsendin osuudet ovat levyn parasta antia vaikka bonus-DVD:ltä saakin kuvan että herra olisi liian periaatteellisuuden ja kusipäisyyden rajoilla keikkumassa.

Minä taas annan plussaa pelkästään jo siitä, että tarina ei ole liian mahtipontinen, toisin kuin tämä Universal Migrator-tarina. Ja kun laulajilla on selvät roolit, eikä mitään kappalejakoa, niin homma pysyy jo huomattavasti paremmin kasassa kuin aikaisemmilla levyillä.

Minä taas annan plussaa pelkästään jo siitä, että tarina ei ole liian mahtipontinen, toisin kuin tämä Universal Migrator-tarina.
 
Itse pidän Lucassenin tavasta liittää noita levyjen teemoja toisiinsa noilla parilla hieman levottomalla jatkuvalla juonella. Nythän kaikki Ayreon-albumit Actual Fantasya lukuunottamatta viittaavat mukavasti toisiinsa. (Vaikka THE:ssä onkin viite lähinnä vaan loppuvitsinä. :)
 
Flight of the Migratorilla on kyllä ollut heikoimmat sanoitukset, kun ne lähinnä olivat semmoista "me tultiin tuolta, nyt ollaan täällä, tuossa on musta aukko oujee"-tasoa.
 
Ja kun laulajilla on selvät roolit, eikä mitään kappalejakoa, niin homma pysyy jo huomattavasti paremmin kasassa kuin aikaisemmilla levyillä.
 
Into the Electric Castlessa on myös laulajilla roolit. Mutta siksi se onkin niin tykki levy.

välillä tökkii Reasonin osuudet laulavan Gravesin "ooppera-David Bowie"-ääni.
 
Graves on agony. Clayton laulaa reasonin osuuden. Itse kyllä pidin Claytonista.
 
Sitten itse levystä. Loistava paketti. Olen jonkin verran kuullut aikaisempia Ayreoneita, eikä ne ole oikeen toimineet minulle. Mutta tämä lähentelee täydellisyyttä. Talvella kun kuuli, että tällä levyllä on laulamassa Townsend ja Åkerfeldt, niin levy meni heti ostoslistalle. Varsinkin Åkerfeldt on aivan loistava. Devinillä olisi voinut olla suurempikin rooli.
 
LaBrietä olen yleensä inhonnut ja varsinkin aluksi tuntui että herra kyllä tekee kaikkensa pilatakseen tämänkin levyn, mutta onneksi hänen hirveää kiekumista on vain parissa biisissä ja herran hiljaisempi laulu on ihan siedettävän kuuloista.
 
Marcela Bovio on uusi tuttavuus, mutta naikkosen ääni on todella upea.
 
Suosikkibiisit ovat Day six: Childhood josta varsinkin Åkerfeldtin laulama kertsi on jumalaisen kuuloinen. Day eleven: Love, Heather Löydäpanon ääni sopii tähän biisiin loistavasti. Day sixteen: Loser, Mike Baker kuulostaa juuri niin vittumaiselta ja inhottavalta kuin pitääkin ja Lopussa Devin vapauttaa raivon.
 
Vähän jotkin soolo-osuudet ovat turhan pitkiä, mutta se kuuluu asiaan.

Ostolistalla keikkuu tämäkin levy. Vituttaa vaan kun se ostolista kasvaa suunnilleen jokapäivä ainakin yhdellä levyllä.

Yleisesti ottaen olen pitänyt Ayreonin levyjä varsin mallikkaina, ja olen pitänyt herran muistakin projekteista suurimmaksi osaksi (ainakin niistä, joihin on pystynyt tutustumaan).
 
Tätä levyä odottelen, mutta olen myös asettanut sille jonkin verran paineita. Toivotaan, että se täyttää ne :)

Townsendin osuudet ovat levyn parasta antia vaikka bonus-DVD:ltä saakin kuvan että herra olisi liian periaatteellisuuden ja kusipäisyyden rajoilla keikkumassa.
 
Juuri niin. Pisti ihan ihmetyttämään se Devinin rock-starailu, "Mä en laula muuta, kuin omia juttuja". Muistaakohan Devy, että hän on joskus lauleskellut erään Steve Vain säveltämällä ja sanoittamalla levyllä?

LaBrietä olen yleensä inhonnut ja varsinkin aluksi tuntui että herra kyllä tekee kaikkensa pilatakseen tämänkin levyn, mutta onneksi hänen hirveää kiekumista on vain parissa biisissä ja herran hiljaisempi laulu on ihan siedettävän kuuloista.
 
Nojoo, mielipiteet on onneksi vain mielipiteitä.

Juuri niin. Pisti ihan ihmetyttämään se Devinin rock-starailu, "Mä en laula muuta, kuin omia juttuja". Muistaakohan Devy, että hän on joskus lauleskellut erään Steve Vain säveltämällä ja sanoittamalla levyllä?
 
Devin käsittääkseni antoi sen lausunnon suunnilleen niihin aikoihin kun tuotti Soilworkin levyn johon vielä lupasi laulaa Black star deceiver-biisin. Kai sillä oli vaikeuksia sitten kieltäytyä kun Anttoni soitti että "tuuppas laulaan muutama juttu". Oisin minäkin mennyt.

Tuo Lucasenin Star One - Spacemetal on kyllä parasta heavyä mitä on tullut kuultua. Alusta loppuun laadukasta kamaa ja soundimaailma on a i v a n uskomaton!

Aivan uusi tuttavuus tämä Ayreon, ja saa heti täydet pisteet ja papukaijamerkin. Varsinkin päivät 3, 8, 11 ja 17 ovat loistavia.
 
Eli mikäs Lucassenin levy pistetään seuraavaksi ostoskärryyn? Ehdotuksia?

Aivan uusi tuttavuus tämä Ayreon, ja saa heti täydet pisteet ja papukaijamerkin. Varsinkin päivät 3, 8, 11 ja 17 ovat loistavia.
 
Eli mikäs Lucassenin levy pistetään seuraavaksi ostoskärryyn? Ehdotuksia?
 
Oma mielipiteeni on, että ehdottomasti The Dream Sequencer. Joskin moni tuntuu pitävän The Electronic Castlea Ayreonin parhaana (tupla)lättynä.

Kaksi levyä löytyy: Electric Castle ja tämä uusin.
 
Näin kaksi kertaa uuden kuunnelleena voisin sanoa, että Electric Castle on ainakin tähän mennessä iskenyt paremmin. Mutta täytyy kuunnella tätä uutta lisää niin muodostuu paremmin perusteltu mielipide.
 
Sen kyllä voisin sanoa, että kyllä tuo Lucassen kierrättää noita omia ideoitaan aika hyvin. Tai no, se iski korvaan, että jossain uuden levyn kohdassa (tai useammassa) joku kitaramelodia on ihan samanlainen (mutta ei kuitenkaan) kuin Electric Castlen ekan levyn kolmannen biisin about kahdeksan minuutin kohdalla tuleva aivan mahtava melodia. En tiedä muistanko väärin mutta kuitenkin...