Muusikoiden.net
06.10.2022
 

Keskustelua raskaammasta musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Everfrost "Winterider" 6.9.19 [Suomi power metal]
1
mega
12.07.2019 08:56:52
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

KOTIMAISEN EVERFROSTIN SINFONINEN POWER METAL KAJAHTAA SYYSKUUN ALUSSA JULKAISTAVALLA KAKKOSLEVYLLÄ, MUSIIKKIVIDEO KATSOTTAVISSA
 
Kotimainen Everfrost julkaisee toisen albuminsa Winterider syyskuun 6. päivä Rockshots Recordsin kautta. Luvassa on lennokkaita melodioita, yli 15-minuuttinen proge-eepos sekä ennen kaikkea voimametallin pirteää ilotulitusta! Levyllä vierailee Wintersunista tuttu kitaristi Asim Searah kappaleessa Above The Treeline ja sillä kuullaan myös bändin tulkinta Keshan hittikappaleesta Die Young. Kaiken tämän lisäksi levyn mukana tulee bändin oma japanilaistyylinen sarjakuva eli manga, joka täydentää konseptilevyn hyistä tarinaa visuaalisilla elementeillään.
 
"Levyn suunnittelu ja tuotanto oli ehdottomasti haastavinta, mitä olemme koskaan tehneet, mutta kokemuksena aivan mahtava ja varsinainen haaveiden täyttymys! Tämä projekti on myös tuonut musiikilliseen tarinankerrontaan ihan uutta perspektiiviä, jossa manga ja sen sisältö ovat paljon isommassa roolissa edellislevyymme verrattuna. Tarina itsessään on kuitenkin aiempaa selkeämpi ja se imaisee taatusti kuulijan mukaansa", yhtye kertoo tulevasta julkaisustaan.
 
Suomen saunakulttuurista kertovasta Cold Night Remedy -kappaleesta tehty musiikkivideo katsottavissa YouTubessa https://www.youtube.com/watch?v=3TSIhLXLn2o
 
WINTERIDER-BIISILISTA
1. Winterider
2. Juhannus in January
3. Chainlace Angel
4. Actraiser
5. Cold Night Remedy
6. Above the Treeline
7. Brandy and Antifreeze
8. Die Young
9. Darkwoods Drain Backwaters
10. A Whisper in a Frozen Tale
 
KOKOONPANO
Mikael Salo - laulu
Markus Laito - soolokitara & laulu
Benji Connelly - koskettimet
Jope Salminen - rummut
Allan C Hasanen - basso
 
DISKOGRAFIA
Blue Eyed Emotion (2015)
Appetite for Candlelight EP (2017)
Cold Night Remedy single (2017)
A Cold Night Out live video EP (2018)
Winterider (Rockshots 2019)
 
https://www.everfrostband.com
https://web.facebook.com/everfrostfinland
https://www.instagram.com/everfrostfinland
https://www.youtube.com/channel/UCyFp13fzKBK0s1ZlU0VgP9w
https://twitter.com/EverfrostBenji
https://everfrostfinland.bandcamp.com/
https://www.rockshots.eu
 
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
mega
12.08.2019 09:20:45
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

EVERFROSTIN VIDEO ANTAA ESIMAKUA LEVYN MUKANA TULEVASTA MANGA-SARJAKUVASTA
 
Kotimainen Everfrost julkaisee toisen albuminsa Winterider syyskuun 6. päivä Rockshots Recordsin kautta. Levyn musiikkia voi kuvailla pirteäksi ja vauhdikkaaksi power metaliksi, jossa on kuultavissa myös progesävyjä. Bändin visuaalinen ilme taas pohjautuu japanilaistyyliseen sarjakuvaan eli mangaan, jollainen julkaistaan myös uuden albumin mukana täydentämään konseptilevyn tarinaa. Nyt lyriikkavideona julkaistava levyn nimibiisi antaa esimakua em. sarjakuvasta ja se löytyy myös digisinglenä mm. Spotifystä.
 
"Winterider vie kuulijan matkalle Everfrostin maailmaan. Se käynnistää tulevan konseptilevymme tarttuvalla kertosäkeellään, voimakkailla kiipparivalleillaan sekä tykittävillä rummuillaan ja kuullaanpa siinä myös japanilaisen anime-musiikin vaikutteita", yhtye kertoo singlestä.
 
Winterider-lyriikkavideo ihasteltavissa osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=Wy6qZbWWSGU
 
KOKOONPANO
Mikael Salo - laulu
Markus Laito - soolokitara & laulu
Benji Connelly - koskettimet
Jope Salminen - rummut
Allan C Hasanen - basso
 
DISKOGRAFIA
Blue Eyed Emotion (2015)
Appetite for Candlelight EP (2017)
Cold Night Remedy single (2017)
A Cold Night Out live video EP (2018)
Winterider (Rockshots 2019)
 
https://www.everfrostband.com
https://web.facebook.com/everfrostfinland
https://www.instagram.com/everfrostfinland
https://www.youtube.com/channel/UCyFp13fzKBK0s1ZlU0VgP9w
https://twitter.com/EverfrostBenji
https://everfrostfinland.bandcamp.com/
https://www.rockshots.eu
 
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
mega
06.09.2019 08:24:44 (muokattu 06.09.2019 08:27:15)
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

EVERFROSTIN WINTERIDER-ALBUMI TÄNÄÄN JULKI, TUORE ACTRAISER-VIDEO KATSOTTAVISSA
 
Kotimaisen Everfrostin toinen albumi Winterider julkaistaan tänään Rockshots Recordsin kautta. Yhtyeen vauhdikkaasta ja tarttuvasta niin anime kuin manga-vaikutteisesta power metalista antaa hyvän kuvan tuore Actraiser-video, jota yhtye itse kuvaa seuraavalla tavalla:
"Sävellystyö alkoi mukaansa tempaisevan kertosäkeen luomisesta ja pienen tuunailun jälkeen tästä kehittyi ns. "happy-sad"-biisi, missä yhdistyvät niin power metalin voimalliset laulut, raskaat riffit ja perkussiot kuin koskettimien lisäämä pirteys ja toiveikkuus. Kappaleen tarina sen sijaan on haikean surullinen, sillä se kertoo sekä masennuksesta että itseinhosta ja kuinka ystävyys voi olla loppupeleissä avain onnellisuuteen."
 
Söpö Actraiser-lyriikkavideo katsottavissa osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=HA0_NwhL9zE&feature=youtu.be
 
KOKOONPANO
Mikael Salo - laulu
Markus Laito - soolokitara & laulu
Benji Connelly - koskettimet
Jope Salminen - rummut
Allan C Hasanen - basso
 
DISKOGRAFIA
Blue Eyed Emotion (2015)
Appetite for Candlelight EP (2017)
Cold Night Remedy single (2017)
A Cold Night Out live video EP (2018)
Winterider (Rockshots 2019)
 
https://www.everfrostband.com
https://web.facebook.com/everfrostfinland
https://www.instagram.com/everfrostfinland
https://www.youtube.com/channel/UCyFp13fzKBK0s1ZlU0VgP9w
https://twitter.com/EverfrostBenji
https://everfrostfinland.bandcamp.com/
https://www.rockshots.eu
 
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
mega
22.05.2020 07:59:32
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

EVERFROST TUO ILOA KEVÄÄSEEN TULKINNALLAAN POP-TÄHTI KESHAN HITISTÄ KATSO TUORE VIDEO
 
Viime syksynä voimametallin pirteää ilotulitusta Winterider-albumillaan tarjonnut Everfrost jatkaa positiivisen hengen levittämistä julkaisemalla musiikkivideon coveristaan pop-tähti Keshan hitistä Die Young. Video vie mukanaan matkalle animaatioviihteen luvattuun maahan Japaniin, jossa yhtye vieraili juuri alkukeväästä joukkopaniikkia ja suurta epävarmuutta aiheuttaneen pandemian puhkeamisen aikoihin. Tilanteesta huolimatta kaikki ilo otettiin matkasta irti ja yleisellä tasolla tarkasteltuna juuri tästä asiasta on kysymys myös Die Young -biisissä.
 
"Winterider-albumimme tarina kuvaa kamppailua elämän vaikeuksien kanssa keskellä pohjoista talvea. Die Young on taas pop-tähti Keshan hitti, joka julkaistiin aikoina jolloin olimme juuri jättämässä peruskoulun taaksemme ja aloittamassa oman aikuiselämäämme. Kappalehan on kuvainnollinen keskisormi maailman murheille muistuttaen täysillä elämisen tärkeydestä ja siitä, kuinka meidän tulisi nauttia vain tästä hetkestä aivan kuin tietäisimme kuolevamme nuorina. Tajusimme jo varhain levyntekoprosessissa, kuinka räjähtävä metallisovitus biisistä sopisi täydellisesti albumin toiselle puoliskolle tarinan kääntyessä entistä synkempään suuntaan", yhtye kertoo lainaversionsa taustoista.
 
Die Young -video katsottavissa osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=Lnd4pNwz-Ls&feature=youtu.be
 
KOKOONPANO
Mikael Salo - laulu
Markus Laito - soolokitara & laulu
Benji Connelly - koskettimet
Jope Salminen - rummut
Allan C Hasanen - basso
 
DISKOGRAFIA
Blue Eyed Emotion (2015)
Appetite for Candlelight EP (2017)
Cold Night Remedy single (2017)
A Cold Night Out live video EP (2018)
Winterider (Rockshots 2019)
 
https://www.everfrostband.com
https://www.facebook.com/everfrostfinland
https://www.instagram.com/everfrostfinland
https://www.youtube.com/channel/UCyFp13fzKBK0s1ZlU0VgP9w
https://twitter.com/EverfrostBenji
https://everfrostfinland.bandcamp.com/
https://www.rockshots.eu
 
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
mega
25.07.2022 08:37:01
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

EVERFROST JULKAISEE MARRASKUUSSA ANIME-TUNNAREISTA KOOSTUVAN COVER-EP:N ENSIMMÄINEN SINGLE JULKI
 
Japanilaisesta animesta ja mangasta inspiraatiota ammentava kotimainen power metal -yhtye Everfrost julkaisee marraskuun lopussa tunnetuista anime-tunnussävelmistä koostuvan cover-EP:n. Frostbites-nimeä kantavan lyhytsoiton julkaisijana toimii edellisen Winterider-albumin (2019) tapaan Rockshots Records.
 
Nyt EP:ltä on ilmestynyt sen ensimmäinen videoksikin tehty single Flyers, jonka laulajana kuullaan hauskan ja energisen tyylin omaava Rob Lungren (Mentalist & Reveal). Kertosäkeen nostattaa massiivisiin sfääreihin Yannis Papadopoulosista (Beast in Black), Bini Silvennoisesta (Blame Me!), Mikael Salosta (ex-Everfrost, Thy Row, & Dyecrest) sekä Sara Strömmerista (Shereign & ex-Fear of Domination) koostuva kuoro.
 
"Bradio-yhtyeen Flyers räjähti hitiksi animeskenessä Death Parade -kulttiklassikon avausbiisinä. Olemme halunneet koveroida kappaleen jo pitkään, koska sen mieletön groove ja joukolla laulettava kertosäe sopivat täydellisesti meille. Ei muuta kuin biisi soimaan, kädet ylös ja ala viettämään kanssamme hulppeaa kesää", basisti Roi Partanen kehottaa.
 
Flyers-biisin video katsottavissa osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=1NCl8_45kHc ja kappale myös Spotifyssa https://open.spotify.com/track/4TNX … 40n1x8RwG7SQSDl?si=bdc58d8fc1c14bec
 
Everfrost keikalla Tampereen roolipeli- ja anime-tapahtuma Traconissa syyskuun 3. päivä.
 
KOKOONPANO
Samuli Heiskanen - soolokitara
Joose Ylianttila - kitara
Benji Klint-Connelly - koskettimet
Roi Partanen - basso
Jope Salminen - rummut
 
DISKOGRAFIA
Blue Eyed Emotion (2015)
Appetite for Candlelight -EP (2017)
Cold Night Remedy -single (2017)
A Cold Night Out live video -EP (2018)
Winterider (Rockshots 2019)
Frostbites-EP (Rockshots 2022)
 
https://www.facebook.com/everfrostfinland
https://www.instagram.com/everfrostfinland
https://twitter.com/Everfrosttt
https://everfrostfinland.bandcamp.com/
https://www.youtube.com/channel/UCyFp13fzKBK0s1ZlU0VgP9w
https://www.rockshots.eu
 
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
mega
22.09.2022 11:38:15
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

EVERFROST COVEROI POKEMON-TUNNARIA TULEVALLA EP:LLÄ - VERSIO NYT KUUNNELTAVISSA
 
Japanilaisesta animesta ja mangasta vaikutteensa ammentava kotimainen power metal -yhtye Everfrost julkaisee marraskuun lopussa tunnetuista anime-tunnussävelmistä koostuvan Frostbites-cover-EP:n. Nyt julkaistava kakkossingle on Pokémonin ensimmäisestä tuotantokaudesta tuttu Gotta Catch Em All, joka oli bändille itsestään selvä valinta tulevalle pienjulkaisuille. Kappale on samalla myös toiseksi viimeinen Everfrost-biisi, jolla kuullaan ex-laulaja Mikael Saloa yhdessä Yannis Papadopoulosista (Beast in Black), Bini Silvennoisesta (Blame Me!) ja Sara Vanhamäestä (ex-Strömmer) (Shereign, ex-Fear of Domination) koostuvan kuoron kanssa.
 
Basisti Roi Partanen kertoo Pokémon-tunnarin valinnan taustoista:
"Lapsuutemme viikonloppu- ja arkiaamut eivät olisi olleet samanlaisia ilman tätä erinomaista ja eteenpäin katsovaa kappaletta. Pokémon on ollut tavalla tai toisella osa meidän jokaisen elämää: Jope halusi muodostaa parhaan mahdollisen tiimin Red/Blue-peleissä, Benjille sarja taas antoi iloa kouluun, Jooselle se avasi portit videopelien maailmaan ja Samuli sanoo Pokémonin olleen hänen koko lapsuutensa. Ja tulihan noita kortteja itsekin kerättyä ja pelattua.
Sen lisäksi, että biisi on mieletön bängeri, sen viesti parhaansa tekemisestä kantaa luihin ja ytimiin. Meidän versiomme pysyy uskollisena alkuperäiselle käyttäen kuitenkin suomalaisen power metalin voimaa tarkoituksenamme tarjota ikimuistoinen nostalgiatrippi!"
 
Gotta Catch Em All -biisin video katsottavissa osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=gulzQhT2pto ja kappale myös Spotifyssa https://open.spotify.com/track/7q61 … sK8qMDUL0TEf4ru?si=127545e77e234d0f
 
KOKOONPANO
Samuli Heiskanen - soolokitara
Joose Ylianttila - kitara
Benji Klint-Connelly - koskettimet
Roi Partanen - basso
Jope Salminen - rummut
 
DISKOGRAFIA
Blue Eyed Emotion (2015)
Appetite for Candlelight -EP (2017)
Cold Night Remedy -single (2017)
A Cold Night Out live video -EP (2018)
Winterider (Rockshots 2019)
Frostbites-EP (Rockshots 2022)
 
https://www.facebook.com/everfrostfinland
https://www.instagram.com/everfrostfinland
https://twitter.com/Everfrosttt
https://everfrostfinland.bandcamp.com/
https://www.youtube.com/channel/UCyFp13fzKBK0s1ZlU0VgP9w
https://www.rockshots.eu
 
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2022, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti