Muusikoiden.net
23.10.2018
Soittimet, laitteet, tarvikkeet | Ylöjärven Musiikkikauppa 

Keskustelua raskaammasta musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Alasin "Harharetket" 2.11.18
1
mega
03.10.2018 08:42:20
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

ALASIN MOUKAROI ESIKOISALBUMINSA MAAILMAN TIETOISUUTEEN MARRASKUUN ALUSSA, TUORE VIDEO KATSOTTAVISSA
 
Turkulainen Alasin julkaisee esikoisalbuminsa Harharetket marraskuun 2. päivä pienen painoksen vinyylinä, CD:nä kuin diginäkin. Vuonna 2003 perustetun bändin musiikki on kehittynyt alkuaikojen Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -tyylisestä ränttätänttähevistä kohti CMX:n ja YUP:n progressiivisuutta, Viikatteen melodisuutta ja Mokoman vauhtia ja raivoa. Tulevalta debyytiltä on jo aiemmin irrotettu videoksi kuvatut singlet Ääripäät sekä Kysymys, joka valittiin mukaan Oulun musiikkivideofestivaalien kilpailusarjaan.
 
"Levy rakentui pitkälti Harharetket-kappaleen ympärille. Tämä hyvin henkilökohtainen biisi sai seurakseen löyhästi samaa teemaa käsitteleviä tekstejä, joissa harhailevat ja tuntematonta kartoittavat niin yksilö kuin yhteisökin", kommentoi levyä sanoituksista vastaava rumpali Ville Ruuskanen.
 
Katso tuore "Kuori"-video Youtubesta: https://www.youtube.com/watch?v=5RtVlqIdYTc
 
Alasin juhlistaa levyä keikoilla Turussa 2.11. Bar Arthursissa ja seuraavana päivänä 3.11. Rokkitalkoot III -tapahtumassa Porissa, jossa paikkana Wanha Konera.
 
"HARHARETKET"-BIISILISTA
1. Kartantekijä
2. Kysymys
3. DNA
4. Ääripäät
5. Illuusio
6. Diskopalo
7. Astuvansalmi
8. Kuori
9. Harharetket
 
KOKOONPANO
Jani Leinikka - laulu
Vesa Siltanen - kitara & taustalaulu
Markus Lehto - basso & taustalaulu
Ville Ruuskanen - rummut
 
DISKOGRAFIA
Pantheon single (2014)
Maanantaikappaleet EP (2015)
Kysymys single (2016)
Ääripäät single (2018)
Harharetket (2018)
 
https://www.facebook.com/alasinyhtye/
https://www.instagram.com/alasinyhtye/
https://open.spotify.com/artist/5QgxtkJBLY1GOKCaVCXXM8
 
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2018, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti