Burn 17.02.2014 10:58:31 | |
---|
Tosta teemariffistä tulee vähän mieleen Megadethin Poison Was the Cure: http://www.youtube.com/watch?v=rI0_ … &feature=player_detailpage#t=60 Mutta oli miten oli, niin melko päättömältä kaahaamiselta tuo biisi tuntui. Puolet lyhyempänä biisinä saattaisi olla iskevämpi, mutta tolla mitalla ei kyllä lähde. Armoton kiertäminen on tainnut vaatia laulajalta veronsa, kun tuo ulosanti ei mun mielestä ole läheskään yhtä tiukalla tasolla kuin debyytissä. |
-Lassi- 17.02.2014 12:08:44 | |
---|
Mielenkiinnolla odotan että mitä tästä bändistä tulee sitten kun väsyvät tähän "vitun nopeeta rässiä"-kaahaukseen. Hyvänkuulosta kamaa ja taitavia soittajia mutta vähän mielikuvituksettomia biisejä mikäli oikeasti tämä kakkoslevy on samaa suoraa paahtoa kuin debyytti. Jos nyt verrataan 80-luvun lopun suomithrashbändeihin, mikä on tässä tapauksessa varmaan ihan relevanttia, oli esimerkiksi Stonen ja Airdashin kolmannet täyspitkät aika paljon alkupään tuotannosta poikkeavaa tavaraa. Kumpikaan nyt ei tainnut olla mitään kaupallisia menestyksiä, mutta omasta mielestä Colours on ihan yhtä hyvä kuin S/T ja Anaesthesia jos ei jopa aavistuksen parempi. Loput sen ajan bändeistä ei sitten tainnutkaan saada edes pihalle sitä kolmatta. Kolmas levy tältä bändiltä tulee olemaan tärkeä siinä mielessä että diggaanko täpöillä vai en. Nyt tää on vähän tämmöstä jämäträssiä, jolle on kyllä paikkansa minunkin hyllyssä, mutta eihän tätä loputtomiin jaksa. 20.8. 22:54:21 NEVÖ FOGET |
Blitz 17.02.2014 12:50:16 | |
---|
-Lassi-: Colours on ihan yhtä hyvä kuin S/T ja Anaesthesia jos ei jopa aavistuksen parempi. Olet väärässä. Ei ole. |
Jzci 28.03.2014 14:58:35 (muokattu 30.03.2014 12:32:33) | |
---|
|
Metall1n JuudaS 30.03.2014 19:33:11 | |
---|
''So it's on and on and on
...it's Heaven and Hell, oh well'',
Black Sabbath, Heaven And Hell, 1980. |
Påskägg 31.03.2014 02:20:10 | |
---|
-Lassi-: Mielenkiinnolla odotan että mitä tästä bändistä tulee sitten kun väsyvät tähän "vitun nopeeta rässiä"-kaahaukseen. Hyvänkuulosta kamaa ja taitavia soittajia mutta vähän mielikuvituksettomia biisejä mikäli oikeasti tämä kakkoslevy on samaa suoraa paahtoa kuin debyytti. Jos nyt verrataan 80-luvun lopun suomithrashbändeihin, mikä on tässä tapauksessa varmaan ihan relevanttia, oli esimerkiksi Stonen ja Airdashin kolmannet täyspitkät aika paljon alkupään tuotannosta poikkeavaa tavaraa. Kumpikaan nyt ei tainnut olla mitään kaupallisia menestyksiä, mutta omasta mielestä Colours on ihan yhtä hyvä kuin S/T ja Anaesthesia jos ei jopa aavistuksen parempi. Loput sen ajan bändeistä ei sitten tainnutkaan saada edes pihalle sitä kolmatta. Kolmas levy tältä bändiltä tulee olemaan tärkeä siinä mielessä että diggaanko täpöillä vai en. Nyt tää on vähän tämmöstä jämäträssiä, jolle on kyllä paikkansa minunkin hyllyssä, mutta eihän tätä loputtomiin jaksa. Pitkälti samoja ajatuksia. Itse myös kaipaisin "rässimpiä" soundeja. Eka kosketus tähän bändiin oli yllättäen "Trash All Over You"-biisi, ja se oli ikävä kyllä vähän tylsän kuuloinen, ja johtui täysin soundeista. Varsinkin kitarat kaipaisivat roimasti lisää rosoisuutta. Mutta jotain hyvääkin, bändin ansiosta olen löytänyt esim. Speedtrapin. INTO THE JUNGLE'S DEPTH,INTO THE DESERT STORM
https://soundcloud.com/kovat-arvot |
Burn 31.03.2014 14:04:17 | |
---|
Jzci: http://kaaoszine.fi/ennakkokuuntelu-lost-society-terror-hungry/ Uusi levy ennakkokuuntelussa! E: Ei perkele. Tämä on kyllä ihan tappokamaa! Jumalauta näitä riffejä. Tosin aivan kuten Soundin arvostelussakin, niin mä tartuin melkein ekana näihin biisien pituuksiin. Meno on melkolailla yhtä äkäistä kuin debyytillä, minkä pituus oli yksi sen vahvuuksista. Terror Hungry on huomattavasti pidempi levy ja toivoa sopii, ettei levyyn kyllästy pidemmän päälle. |
inkognito 02.04.2014 12:01:00 | |
---|
Mistäs näiden keikkakalenteri löytyis? On kyllä livenä aivan jumalattoman kova pumppu, se energian määrä on jotain käsittämätöntä. |
Luthanasia 02.04.2014 12:17:22 | |
---|
inkognito: Mistäs näiden keikkakalenteri löytyis? Vaikka tästä: 03.04.2014 FI Tampere - Klubi 04.04.2014 FI Turku - Klubi 11.04.2014 FI Mikkeli - Stoppari On The Rocks 12.04.2014 FI Lahti - Torvi 17.04.2014 FI Järvenpää - Blackpool 18.04.2014 FI Helsinki - Tavastia 30.04.2014 FI Jyväskylä - Lutakko 02.05.2014 FI Seinäjoki - Rytmikorjamo 03.05.2014 FI Helsinki - Radio Rock Cruise 08.05.2014 ES Barcelona - Sala Rocksound 09.05.2014 ES Madrid - We Rock 10.05.2014 ES Zaragoza - Sala Explosivo 11.05.2014 ES Reus - Sala Toman Music 15.05.2014 FI Oulu - 45 Special 16.05.2014 FI Kuopio - Henrys Pub 17.05.2014 FI Joensuu - Kerubi 30.05.2014 FI Kouvola - House of Rock 06.06.2014 FI Oulu - JääliCityRokki 07.06.2014 FI Tampere - South Park 05.07.2014 FI Turku - Ruisrock 18.07.2014 FI Vuokatti - Sotkamon Syke 25.07.2014 FI Oulu - Qstock xx.08.2014 DE Schlotheim - Party.San Metal Open Air 13.08.2014 DE Dinkelsbühl - Summer Breeze Open Air 14.08.2014 DE Gardelegen am Erlebnisbad - Metal Frenzy Ja uus levy vaikuttaa parin pyöräytyksen perusteella oikein hyvältä. Pitää perehtyä tarkemmin perjantaina. "Pessimist won't never be disapointed" |
inkognito 02.04.2014 12:18:04 | |
---|
Luthanasia: Vaikka tästä: Tänks! Täytynee raahautua 15.5. Oulun keikalle. |
mungiisi 04.04.2014 10:54:27 | |
---|
Olipa kova veto eilen Tampereen Klubilla! Oon bändin nähnyt muutaman kerran aiemmin, mm. viime kesänä Tuskan isolla lavalla mutta vasta eilen lähti ns. kunnolla. Kyllä huomaa että bändille on tullut soitto- ja esiintymisvarmuutta. Innostuksen voi aistia bändistä itsestään ja sehän ei ole kuin vain todella hienoa. |
Boltsa 12.04.2014 13:53:12 | |
---|
-Lassi-: Mielenkiinnolla odotan että mitä tästä bändistä tulee sitten kun väsyvät tähän "vitun nopeeta rässiä"-kaahaukseen. Hyvänkuulosta kamaa ja taitavia soittajia mutta vähän mielikuvituksettomia biisejä mikäli oikeasti tämä kakkoslevy on samaa suoraa paahtoa kuin debyytti. Jos nyt verrataan 80-luvun lopun suomithrashbändeihin, mikä on tässä tapauksessa varmaan ihan relevanttia, oli esimerkiksi Stonen ja Airdashin kolmannet täyspitkät aika paljon alkupään tuotannosta poikkeavaa tavaraa. Kumpikaan nyt ei tainnut olla mitään kaupallisia menestyksiä, mutta omasta mielestä Colours on ihan yhtä hyvä kuin S/T ja Anaesthesia jos ei jopa aavistuksen parempi. Loput sen ajan bändeistä ei sitten tainnutkaan saada edes pihalle sitä kolmatta. Kolmas levy tältä bändiltä tulee olemaan tärkeä siinä mielessä että diggaanko täpöillä vai en. Nyt tää on vähän tämmöstä jämäträssiä, jolle on kyllä paikkansa minunkin hyllyssä, mutta eihän tätä loputtomiin jaksa. Samanlaisia ajatuksia. Tuossa levy on pyörinyt viikon ajan työmatkoilla auton soittimessa ja ekana tuli mieleen et pari vähän hidastempoisempaa biisiä parantaisi levyä reilusti. Ohan noi riffit kovia ja biisit hyviä, mutta toistakymmentä biisiä paahtoa putkeen on vähän liikaa. Ohan tuolla esim. Overdosed brain, joka on hieman hidastempoisempi ja tasoittaa levyn loppupuolta sopivasti. Toinenkin vastaava levyn alkupuolella niin paketti olisi parempi. Ja en nyt tarkoita mitään slovareita vaan juuri tuollaista keskitempoista riffittelyä. Mutta soundit toimii debyyttiä paremmin. Rummut lätisee ja paukkuu just hyvin ja kitarat sopivan riipivät. Boltsa |
Jeszse 14.04.2014 08:34:39 (muokattu 14.04.2014 08:34:50) | |
---|
Spotifysta kuuntelin lätyn läpi tossa viime viikolla. Jäi vähän pettyny fiilis kertakuuntelusta, ekan levyn jälkeen oli vissii vähä liian suuret odotukset. Saundit ja soolot oli mun mielestä paremmat ku ekalla, mutta ekalla oli paremmat biisit ja hillitympi pituus. Tommonen 50 minuuttia ton tyyppistä tasavahvaa kaahausta rupee oleen vähän liian iso kerta-annos. |
heviäijä 13.02.2016 12:04:17 | |
---|
Nostellaanpas vähän. Eilen tuli siis uusi "braindead" niminen levy. Levyltä löytyy vähän uutta tatsia ja itse ainakin tykkään. Laulussa on uusia ulottuvuuksia, kuten myös kitarasooloissa ja melodioissa. Myös tutumpaa nopetempoista turpaanvetoa löytyy. Onko täällä kukaan kuunnellu uutta levyä? SOTKEMINEN ON KIVAA SIIHEN ASTI KUNNES PITÄÄ ALOITTAA SIIVOAMINEN!ll Wake up dead, in a plywood bed six feet from rest of your life. |
fgh 13.02.2016 12:15:55 | |
---|
|
Entropia666 14.02.2016 14:56:10 | |
---|
Mä kuuntelin tän jo hyvän aikaa sitten viime vuonna, mutta nyt kun lätty on julki niin voi huudella julkisesti ajatuksia. Ukoille sanoin jo aiemmin että luonnollista musikaalista kasvua on tapahtunut. Farkkuliivipuristit tuskin tykkää, mutta kovia biisejähän tässä on. Kolme leevyä homonopeeta humppakomppia tuskin ois kantanu. Uskoisin että moni näistä on omiaan kun lietsoo isoja yleisöjä puimaan nyrkkiä festareilla. Soundit näistä kolmesta parhaat, varsinaisen levyn mitta on myös passeli ja bonuskappaleetkin puoltaa paikkaansa. Semiakkariversiolle lyötynee myös kuulijoita. Omat lempparit on I am the Antidote, Hollow Eyes ja Only (My) Death Is Certain. Toisaalta mä tykkään isoista biiseistä ja tuotannosta, niin ei sinällään yllätä. Loppukaneettina hyvä levy ja oikee suunta. |
Boltsa 14.02.2016 15:52:32 (muokattu 14.02.2016 15:52:40) | |
---|
Entropia666: Kolme leevyä homonopeeta humppakomppia tuskin ois kantanu. Uskoisin että moni näistä on omiaan kun lietsoo isoja yleisöjä puimaan nyrkkiä festareilla. Soundit näistä kolmesta parhaat, varsinaisen levyn mitta on myös passeli ja bonuskappaleetkin puoltaa paikkaansa. Semiakkariversiolle lyötynee myös kuulijoita. Loppukaneettina hyvä levy ja oikee suunta. Samanlaiset mietteet täälläkin. Ehkä paras kokonaisuus näistä kolmesta. Sopivassa suhteessa kaahausta ja keskitempoista louhimista. Hyvä näin! Boltsa |
Jeszse 16.02.2016 08:28:54 | |
---|
No ei ollu kyllä kummonen. Alko iha hyvin mut siihen se jäikin, eka biisi oli paras ja sekin liian pitkä. Omaan korvaan huomas riffeistä ja saundeista et isosti jenkkimuottiin tuotetun bodomin kans on rundattu. Eka levy edelleen paras. |
Metalkallo 16.02.2016 10:31:35 (muokattu 16.02.2016 11:31:52) | |
---|
Tuosta uuden levyn materiaalista tuli heti itsellekin mieleen aivan jenkki muotti. Ääh, ei kai nämäki lähteneet samaan leikkiin? Ja kaiken kukkuraksi menivät vielä ESP:n puolelle mitä tulee kamoihin. Stratossa pitää olla iso lapa! |
Perro Stupido 16.02.2016 12:13:11 | |
---|
Nyt pystyy kuunteleen. Keskinkertaiset rässikaahaukset vähemmällä ja enemmän hyvää junttaa. Hyvä! |