Super-Jari 05.05.2007 13:36:36 (muokattu 06.05.2007 17:51:46) | |
---|
Koitetaanpas taas uutta leikkiä. Oikein arvannut siis kysyy joko bändiä, biisiä tai henkilöä. Annetaan vihjeitä. Nettiä voi toki käyttää koska kukaanhan ei sitä voi valvoa, mutta omat skenepisteet toki nousee kun tietää ilman nettiä tai kaverille kilauttamista. Kolme vihjettä per kyssäri voisi olla sopiva ja uudet vihjeen voi antaa halutessaan vaikka tunnin välein jos siltä tuntuu, mutta uutta kysymystä ei tietenkään arvaaja postaa ennen kuin vastaus on hyväksytty. Pisteitä on turha laskea koska tämä ei ole kilpailu. Vihje voi olla kuva tai kysymys, riffin pätkä tai vaikka rumpufilli. Mielikuvitus käyttöön ihan reippaasti. Kysymysten tulee toki pysytellä metallin puolella joten Hanoi Rocksin rumpalia tai Janne Tulkin laulumaneereita on turha kysellä. Tiivistetään siis vielä: - vastaus voi olla bändi, soittaja, biisi.. melkein mikä tahansa OIKEASTI arvattavissa/tiedettävissä oleva asia joka liittyy metallimusiikkiin - Vihjeitä voi antaa kaikkiaan kolme. Vihjeet saat pudotella haluamaasi tahtiin - ÄLÄ KIILAA! Eli älä postaa uutta kysymystä ennenkuin edellinen on hyväksytty - älä anna toisten odottaa päivä tolkulla uutta kysymystä, vihjettä tai vastauksen hyyväksymistä - lievä offarointi tai kysymyksestä keskustelu ei ole kiellettyä. Rölötyksille toivon että painatte vain varoitusta jotta mode voi suorittaa moottorisaha penetraation rölöttäjälle. - pidetään metallipalsta siistinä Ensimmäinen lähtee: Kuka henkilö? 1) Fart stinks like a motherfucker! Tämä ensimmäinen on siis helppo, mutta tätä voisi viedä vielä eteenpäin vaikka vaihtamalla kysymyksen esim: minkä merkkinen soitin? |
Ronsto 05.05.2007 13:40:53 | |
---|
Vinnie Paul? Mystisesti hintahtavat romantikot #2 |
Super-Jari 05.05.2007 13:54:15 | |
---|
Vinnie Paul? Sama mies. |
Ronsto 05.05.2007 13:58:22 | |
---|
Sama mies. Ok. Kuka henkilö? Eka vihje, nahkakuteet Mystisesti hintahtavat romantikot #2 |
Super-Jari 05.05.2007 13:58:48 | |
---|
Ok. Kuka henkilö? Eka vihje, nahkakuteet Rob Halford |
Ronsto 05.05.2007 13:59:28 | |
---|
Rob Halford Arvasin että jätkä vastaa :D Juu, oikein meni. Mystisesti hintahtavat romantikot #2 |
Super-Jari 05.05.2007 14:08:18 | |
---|
Mitenhän onnistuisi tämmönen kaksosainen. Henkilö? Before creation of time Miksi? Miksi ei päässyt samalle levylle King Diamondin ja Lemmyn kanssa? |
Drumjamo 05.05.2007 14:29:55 | |
---|
Chuck Schuldiner, ei päässy aivosyöpänsä vuoksi? Se nyt vaan on semmosta |
Super-Jari 05.05.2007 14:34:38 | |
---|
Chuck Schuldiner, ei päässy aivosyöpänsä vuoksi? Juuei. Uusia arvauksia tai tietoja. |
Adrift 05.05.2007 14:36:53 | |
---|
Snowy Shaw? Mikkey Dee veti pitemmän korren? |
Super-Jari 05.05.2007 14:39:43 | |
---|
Snowy Shaw? Mikkey Dee veti pitemmän korren? Väärin taas. |
Oan 05.05.2007 18:53:18 | |
---|
Tää vissiin liittyy Dave Grohlin Probot-projektiin? Jos ei Chuck niin Tom Arya? Katsokaa, kun syön kadulla lunta;
kuunnelkaa, kun laulan katolla.
Uskokaa niin näette punaista unta
- huutakaa mustaa valoa! |
Super-Jari 05.05.2007 19:43:02 | |
---|
Pieni sana näymmä uupuu. Ensimmäinen vihje on siis Before the creation of time. |
Tobby 05.05.2007 19:51:38 | |
---|
Before the creation of time. Unleashedilla on ton niminen biisi...ei varmaankaan liity millään tavalla kys aiheeseen. Rot In Piss |
Super-Jari 05.05.2007 19:52:33 | |
---|
Unleashedilla on ton niminen biisi...ei varmaankaan liity millään tavalla kys aiheeseen. Vai liittyykö ehkä sittenkin? |
Nidhöggr 05.05.2007 20:35:10 | |
---|
Vai liittyykö ehkä sittenkin? Johnny Hedlund? Krää-ähh. |
Super-Jari 05.05.2007 20:36:22 | |
---|
Johnny Hedlund? Ensimmäinen vihje ratkaistu. |
salmivaara 06.05.2007 11:53:32 | |
---|
Grohl epäili jantteria nasuksi? Against the grain |
Super-Jari 06.05.2007 13:10:30 | |
---|
Grohl epäili jantteria nasuksi? Näin pääsi käymään. |
-J.- 07.05.2007 17:01:19 | |
---|
Kumpi jatkaa? Jawski vai salmivaara? If you're going to hell...
Keep going.
-Winston Churchill |