Muusikoiden.net
08.12.2016
 

Keskustelua raskaammasta musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: U.D.O.-keskustelua
1 2
yellow
02.12.2005 15:21:03
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tulevien keikkojen kunniaksi keskustelua miehen soolotuotannosta. U.D.O.:n tarinahan alkoi vuonna 1988 Animal House-levyllä. Vaikka superhittejä on vähän, niin silti levy kolahti aikanaan melkoisesti allekirjoittaneeseen. Levyltä löytyy neljä biisiä ylitse muiden eli nimibiisi, Go back to hell, kaunis balladi in the darkness ja The want war(aivan loistava biisi). Muuten tasaista materiaalia.
 
Seuraava levy Mean Machine on aivan hyvä tekele myöskin. Break the rules, Dirty Boys ja nimibiisi erottuvat muista mielestäni. Mean Machine ei kuitenkaan yllä Animal Housen tasoon.
 
Vuonna 1990 ilmestyi sitten U.D.O.:lta levy, joka räjäytti pankin meikäläisen osalta. Faceless World on edelleen kaikkien aikojen paras U.D.O.-levy. Hiukan konemaisia soundeja, hyviä köörejä, tarttuvia biisejä, akustista lisämaustetta. Keikalla ehkä hiukan hankalia biisejä toteuttaa, mutta toivottavasti helmikuussa kuullaan tämän levyn biisejä. Heart of gold on yksi äijän parhaista kipaleista. Blitz of lightning on mukavan rokkaava biisi. Nimibiisi on taas aikas mahtipontinen pläjäys. Trip to nowhere on aivan loistava kipale. Eipä tältä lätyltä juurikaan täytebiisejä löydä.
 
Seuraavana tullut Timebomb-levy ei meikäläiselle oikein ole kolahtanut. Rankempaa menoa kuin edellisillä levyillä ja kovaa kitarointia. Metal eater ja Timebomb ehkä parhaat biisit. Muuten ei oikein sytytä.
 
Timebombin jälkeen Udo kärsi burnoutin ja tuli monen vuoden breikki ennen seuraavaa Solid-levyä. Levy on askel parempaan Timebombista, mutta ei mitään häikäisevää. Two faced woman ja Desperate balls tykittävät kivasti.Hate stinger on hyvä biisi sekin.
 
No Limits on taas pudotusta taaksepäin. Paras biisi on Azrael, mutta paljoakaan muuta ei levystä käteen jää. Kasvotonta meininkiä jotenkin tämä.
 
Vuonna 2000 ilmestynyt Holy on sen sijaan loistavaa kamaa. Nimibiisi pistää heti jauhot suuhun. Yksi U.D.O.:n parhaista biiseistä löytyy tältä levyltä, nimittäin Recall the sin. Melodista metallia parhaimmillaan. Shout it out toimii ja Cut it out kuulostaa aika hauskalta. Dangerissa on tarttuva kertosäe. Hieno levy kaiken kaikkiaan.
 
Man and machine levy on keskitasoa parempaa Udo-tuotantoa. Nimibiisi on silkkaa rautaa.Private eye rullaa kivasti sekin. Balladiosastoa edustaa Doron kanssa duettona vedetty Dancing with an angel, joka on aika perusballadi. Dorosta plussaa. Tasaisen hyvä levy kokonaisuudessaan.
 
Vuosi sitten ilmestynyt Thunderball jätti vähän kylmäksi.Nimibiisi on hyvä, samoin venäläismarssi Trainride in russia. Muuten pikkaisen mitäänsanomatonta junttausta. Biisit eivät vaan tartu päähän.
 
Äskettäin ilmestynyt Mission no.X on taas nousua huipulle. 24/7 on hienoa Udo-matskua. Eye of the eagle ja cry soldier cry ovat komeita biisejä, vähän vakavahenkisiä sellaisia. Mad for crazy kuuluu myös levyn parhaimmistoon. Nimibiisi omaa tarttuvan kertosäkeen "C'mon, join our mission no.X" Mikä ettei!
 
Siinäpä allekirjoittaneen lyhyt näkemys Udon tuotannosta. Innolla odotan helmikuun keikkaa, koska nyt ilmeisesti soitetaan vanhempiakin biisejä.
 
Akiman
02.12.2005 15:23:34
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuoretta U.D.O. haastattelua -> http://www.sonosmetallicos.net/haastattelut.php?id=96
 
:: LEVYARVIOT, HAASTATTELUT YM. -> SONOS METALLICOS :: TUOREIMMAT HAASTATTELUT: FACE DOWN, DARK FUNERAL, THYRANE. ::
Deeku
03.12.2005 16:13:39
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Timebombin jälkeen Udo kärsi burnoutin ja tuli monen vuoden breikki.
 
Eli lauloi Acceptissa.
 
Itse olisin odottanut tuossa keikkabiisiäänestyksessä Mean Machinelta enemmän biisejä. Se taitaa kuitenkin olla mielestäni paras herran levy, vaikka Animal House ja Faceless World kovasti kampoihin laittavatkin.
 
Myöhemmistä tuttuja ovat vain Holy ja Solid. Solid hieman tasapaksu, mutta Holy toimii ja potkii.
 
Hyvä, jos Acceptin biisejä ei tule älytöntä määrää, koska soolomateriaalikin on tappokamaa.
 
Bartender, more beer! Make it fast or I´m outta here!
incomplete-86
04.12.2005 14:59:17
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

17.2 meitsin syntymäpäivänä tulee U.D.O Tampereelle ja siitä tulee kyllä paras syntymäpäivä ikinä!! U.D.O:lla on aivan helkutisti mahtavia biisejä, mutta eniten odotan kappaletta They Want War!!
 
HEAVY: Puhdistaa mieltä, poistaa ahdistusta ja tuottaa mielihyvää!
fmcruelty
05.12.2005 10:59:09
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pakko kyllä olla Tamperella maisemissa. Viime vuonna poikettii nosturissa tsekkaas, mut ny ei tartte ihan nii kauas ajella.
 
Yks vaikuttavimpia artisteja (myös Acceptin kanssa) takavuosilta kun hevi teki tulemista allekirjoittaneen päänahkaan.
 
Ja joo... Tuskas tuli Accept nähtyä ja eipä voi muuta sanoo, ku että VOI JEESUS! Parhaimpia ja veret seisauttavimpia keikkakokemuksia ikinä.
 
Hevi - Elämä
Umpihullu
05.12.2005 23:17:26 (muokattu 05.12.2005 23:18:42)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Animal Househan oli Acceptin biisejä täynnä, ne vaan esitti tämä U.D.O. orkesteri.
Acceptin kanssa äijä on aina toiminut paljon paremmin kuin omaa nimeään kantavan ryhmän kanssa.
 
Muista syödä nautaa, jos joudut kaivamaan hautaa!
yellow
06.12.2005 01:11:26
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Animal Househan oli Acceptin biisejä täynnä, ne vaan esitti tämä U.D.O. orkesteri.
Acceptin kanssa äijä on aina toiminut paljon paremmin kuin omaa nimeään kantavan ryhmän kanssa.

 
Olen eri mieltä. Acceptilla on monta klassikkoa, mutta U.D.O. on potkinut allekirjoittaneeseen paremmin jo piitkän aikaa. Makuasioista ei kannata kiistellä.
 
yellow
06.12.2005 19:42:35 (muokattu 06.12.2005 19:44:59)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

UUTTA INFOA:
 
U.D.O. tekee keikan myös Oulussa, 19.2. Club Teatria.
 
Dinorocker
06.12.2005 20:47:51
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

U.D.O. on KOVA!!!
 
Vaikka AccepT on se joka ´86 kolisi niin et viäläkii tiätää!
 
Outrider
Flash
07.12.2005 08:50:10
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

U.D.O. tekee keikan myös Oulussa, 19.2. Club Teatria.
 
Uijui, mahtavuutta!
 
Live Music Is Better!
yellow
15.12.2005 21:54:31
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://www.metal-rules.com/zine/ind … =content&task=view&id=436&Itemid=54
 
Tuolla asiallinen Udo-haastattelu.
 
mega
15.12.2005 23:00:10
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tässä viime syksynä tekemäni Udo-haastattelu: http://www.imperiumi.net/inferno/inf_int_2.php?id=489
 
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
yellow
12.01.2006 12:10:00
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pannaas nyt tännekin sitten settilista millä Udon Mission-tour lähti liikkeelle muutama päivä sitten:
 
SPOILERIA!!!
 

 

 

 

 

 

 

 
01. Mission No.X
02. 24/7
03. Independence Day
04. Trip To Nowhere
05. Metal Heart
06. Mean Streets
07. Heart Of Gold
08. Blind Eyes
09. Cry Soldier Cry
10. Princess Of The Dawn
11. Thunderball
12. Drum Solo Francesco Jovino
13. They Want War
14. Guitar Solo Igor Gianola
15. Animal House
16. Man And Machine
17. Mad For Crazy
- - - - - - - - - - - - -
18. Holy
19. Cut Me Out
20. I'm A Rebel
- - - - - - - - - - - - -
21. Balls To The Wall
22. Burning
 
Lapis
12.01.2006 12:25:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ja joo... Tuskas tuli Accept nähtyä ja eipä voi muuta sanoo, ku että VOI JEESUS! Parhaimpia ja veret seisauttavimpia keikkakokemuksia ikinä.
 
Näin oli! Judas Priest Sweden Rockissa ja Tampereella pääsi lähelle mutta Tuska / Accept ... VOI JEESUS. Piti jo Nessuja kaivaa taskusta..
 
Percu
02.02.2006 01:04:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Muistelisin myös että U.D.O:n eka tuotos, Animal house olisi Acceptin biisejä jotka olisi kaivettu studion varastohyllyltä. Biisit olisivat olleet ylimääräistä Accept-tuotantoa mitkä eivät koskaan päässeet Acceptin levyille. Mean machine olikin massaa mikä erottui ainoastaan Dirchsneiderin lauluäänen ansioista. U.D.O:n eka kokoonpanohan oli kasattu Saksan sen ajan parhaimmistosta mikä kuuluukin hyvin Animal housessa. Faceless worldilla muutamien jäsen vaihtojen jälkeen U.D.O nosti taas päätään tiukan melodisen hevin saralla, nykybändi on varmasti tiukka ja hoitaa Suomen keikat vankalla kokemuksella ja raudanlujalla otteella. Keikoilla nähdään muuten Acceptin alkuperäinen rumpali kitarassa.Stefan Kaufmann!!
 
yellow
02.02.2006 09:24:06
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Muistelisin myös että U.D.O:n eka tuotos, Animal house olisi Acceptin biisejä jotka olisi kaivettu studion varastohyllyltä. Biisit olisivat olleet ylimääräistä Accept-tuotantoa mitkä eivät koskaan päässeet Acceptin levyille.
 
Näinhän se meni. Biisit eivät Acceptille kelvanneet, koska olivat liian rankkaa tavaraa. Anima House-levyllä oleva kitaristi Mathias Dieth oli tajuton kepittäjä, josta on nykyään tullut lakimies.
 
arppah8
02.02.2006 15:59:23 (muokattu 02.02.2006 16:01:39)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Animal House-levyllä oleva kitaristi Mathias Dieth oli tajuton kepittäjä, josta on nykyään tullut lakimies.
 
Mitä, Dieth lopettanut soittamisen? Sääli. Hemmetin kova jätkä kitaran varressa. Tuli muuten nähtyä U.D.O. tuolla ekalla kiertueella Oulun Kuusrockissa '88 (ekat festarini!), uskomaton keikka. Puolet setistä koostui Accept-klassikoista, korvaa melkein sen ettei Acceptia tullut nähtyä kulta-aikanaan. Täytyy tyytyä Staying a life-tuplaan ja Metal blast from the past-DVDn liveosioon.
Ja oma suosikkini Mr. Dirkscneiderin soolotuotannosta on Timebomb, jolla konsepti vähän uudistui ja modernisoitui. Dieth on kyllä aivan liekeissä tuolla levyllä.
 
...and music? Well, it's just entertainment folks.
fmcruelty
10.02.2006 20:23:20
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Soo ny tasan viikko ku saa reissata Tampereelle tsekkaan UDOn livekunto. Jos yhtää o samas virees, ku nosturis viime vuonna, nii päitä voi irrota yllättävän helposti.
 
Viimeks pääs ohimennen tapaan kitaristi Igoria ja rumpali Fransescoa. Mieshä oli silloon tuuraas ku vakkarirumpalilla oli ollu joku läheisen kuolema. Sittemmin hemmo lopetti kokonaan ja Fransescosta tuli vakkarijäsen.
 
Mitä porukka o mieltä uudesta lätystä "MISSION NR. X"? Itelle ainaki 24/7 ja Cry soldier, cry iskee kovimmin.
 
Hevi - Elämä
yellow
18.02.2006 16:01:16
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Loistava keikka eilen Pakkahuoneella. Keikkatunnelmat-osiossa juttua tapahtumasta.
 
fmcruelty
18.02.2006 20:41:43
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Oli todella loistava veto. 2 tuntia täyttä tappoa ja hittiä hitin perään. Varsinki "Trip To Nowhere" ja "Burning" oli melkosia yllätyksiä.
 
Hevi - Elämä
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti