Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Gary Moore: Run for cover (-86), Wild frontier (-86)
-ensin mainitulla mukana ehkä kaikkein kovin 80-luvun kevythevibiisi, eli Out in the fields, jolla laulaa tietysti itse Phil Lynott. Muuten aika keskinkertaisia levyjä, jotka mainitsen lähinnä siksi, että näiden jälkeenhän Moore taisi jättää hevin soiton vähemmälle.
 
En kyllä näitä levyjä aivan keskinkertaisuuksiksi laskisi, sillä löytyyhän ko. levyiltä monia mahtavia tsipaleita, mutta lähinnä harmittaa Mooren puolesta se että on jäänyt melko aliarvostetuksi kitaristiksi ja biisinkyhääjäksi eikä häntä esim. ameriikoissa tunneta ollenkaan ellei michael angeloa lasketa vaikka hänen bändissäkin on vieraillut monia tunnettujakin muusikkoja kuten Bob Daisley (Rainbow,Ozzy) sekä Eric Singer (Kiss, Alice Cooper). Ainoa Moore ketä tunnetaan taitaa olla tilukunkku Vinnie Moore
 
Edit: Onhan noilla levyillä muitakin hyviä biisejä kuin Out in the Fields kuten Military Man Phil Lynottin kanssa, balladit Empty Rooms ja Crying in the Shadows sekä kasarihevin mallikappale Thunder Rising joka varsinkin tuolla Tukholmassa kuvatulla live-videolla (joka esiintyy myös tuolla Have Some Moore-kokoelmalla) rokkaa kovaa

En kyllä näitä levyjä aivan keskinkertaisuuksiksi laskisi, sillä löytyyhän ko. levyiltä monia mahtavia tsipaleita,
 
Onhan niillä hetkensä, mutta nämä ovat vähän sellaisia hajuttomia ja mauttomia levyjä jotka eivät sen paremmin naurata kuin itketäkään, niiden tahdissa ei jalka vippaa eikä pää heilu. Kunhan on ammattitaidolla tehtyä tunteita herättämätöntä musiikkia. Out in the fieldsiä lukuunottamatta siis. Mutta tämähän on siis vain minun mielipiteeni.
 
Jatketaanpa silti hieman levyhyllyni heviosaston tutkailua, kun tää nuoruuden muistelu on niin kivaa… Eli vielä muutama mielestäni jossain määrin oleellinen 80-luvun hevilevy:
 
Rainbow: Difficult to cure (-81)
-vaikka I surrender onkin todella hyvä poppikappale, niin kyllähän tästä alkoi Rainbown alamäki, ei voi mitään. Edellinen Down to Earth oli vielä loistava, vaikka sekin oli jo ”kaupallista” poppia Dion aikaisiin levyihin verrattuna
 
Black Sabbath: Born again (-83)
-tästä ei taida moni pitää ja Gillanin sopivuudesta Sabbathiin voidaan keskustella, mutta ainakin tämä levy on äärimmäisen heavy
 
Rush: Power windows (-85)
-tästä nyt ei saa kasariheviä oikein tekemälläkään, mutta hevinä tätä silloin ennen kuunneltiin ja tämä levy on myöhempien aikojen ”kaupallisista” Rushin levyistä kaikkein iskevin ja tasapainoisin
 
Bon Jovi: 7800 Fahrenheit (-85), Slippery when wet (-86)
-nyt aletaan liikkua jo vaarallisilla vesillä, mutta nämä ovat mainettaan parempia menolevyjä, eikä bändi ollut vielä astunut siihen ällöttävään balladisuohon, johon myöhemmin hukkui. Bändin ekalla levyllä ei muistaakseni ollut kuin yksi hyvä biisi, se Runaway.
 
Y&T: Anthology (-89)
-mainitaan nyt tämä kokoelma kun ei bändin muita levyjä hyllyssä ole. Mielestäni sellainen bändi muiden amerikan keskinkertaisuuksien joukossa, että selvisi hyvin siitä vaaran vyöhykkeestä jossa useat ”vakavasti otettavat” bändit muuttuivat meikkipelleiksi. Ts. bändin popimmat kappaleetkin ovat ihan ookoo. Y&T on jotenkin taas hyvä esimerkki keskinkertaisesta ja ammattitaitoisesta b-luokan hevibändistä, joka ei suuria tunteita herätä. Esim. Mötikät, Europe, Cinderella yms. herättävät useimmissa varmasti enemmän tunnekuohuja kuin Y&T.
 
Olen edelleen sitä mieltä, että hevirokki olisi voitu lakkauttaa tarpeettomana 80-luvun puolen välin jälkeen, joskus vuosien 86-87 taitteessa.

Ainii.. Skid Row tietysti, joka jo tulikin mainituksi tuossa aiempana.. Parhautta.

Gary Moore: Run for cover (-85), Wild frontier (-86)
-ensin mainitulla mukana ehkä kaikkein kovin 80-luvun kevythevibiisi, eli Out in the fields, jolla laulaa tietysti itse Phil Lynott. Muuten aika keskinkertaisia levyjä, jotka mainitsen lähinnä siksi, että näiden jälkeenhän Moore taisi jättää hevin soiton vähemmälle.
 
No olihan siellä kuitenkin myös se Over the Hills and Far Away, joka mainitsemasi Out in the fieldsin kanssa lukeutuu kyllä Mooren parhaisiin sävellyksiin . Onhan se tehnyt hyviä bluesrallejakin, mutta mä oon hevimiehiä:)

No olihan siellä kuitenkin myös se Over the Hills and Far Away, joka mainitsemasi Out in the fieldsin kanssa lukeutuu kyllä Mooren parhaisiin sävellyksiin . Onhan se tehnyt hyviä bluesrallejakin, mutta mä oon hevimiehiä:)
 
Samaa mieltä, Moore teki rokkänrolliaikaan hyviä biisejä, kuten mainittujen lisäksi mm. Murder In The Skies. Omaan korvaan sen myöhemmät kyhäelmät ovat kyllä myöskin viimeisen päälle.
 
Dokkenin varhaistuotanto kärsii surkeista rumpusoundeista, tosin Lynchin kitarointia se ei himmennä. Tossa olisi yksi reunion-konsepti josko Dokken ja Lynch saisivat hingattua egoistaan kolmisen metriä pois, vaikkei mistään Sabbath / Priest-luokan julkisuudesta olisikaan kyse.

Shotgun Messiah - toista tulemista kannatti odottaa, kun ekakin oli niin hyvä
 
Hei,kertokaa jotain tästä bändistä??Levy löytyy,kun kerran ilmaseksi sain,mut mitään infoa ei ole.
 
Ei sovi unohtaa IRONCROSSIA!!!

Hei,kertokaa jotain tästä bändistä??Levy löytyy,kun kerran ilmaseksi sain,mut mitään infoa ei ole.
 
Jossain -89 kitaralehdessä oli kuva kitarististaan, ruotsalaisesta "Harry Codysta". Sillä oli Ibanez Jem, korkea tukka ja ruma nahkarotsi, kaiken kukkurana pyöräilyhanskat.

Jossain -89 kitaralehdessä oli kuva kitarististaan, ruotsalaisesta "Harry Codysta". Sillä oli Ibanez Jem, korkea tukka ja ruma nahkarotsi, kaiken kukkurana pyöräilyhanskat.
 
Harry K. Cody - muistaakseni oikealta nimeltään Kemppainen - Suomen lahja 80-luvun tiluskenelle siis:)?! Laulaja oli tässä bändissä aika karsea eikä ne biisitkään minusta kovin kummoisia olleet. Debyytti löytyis vinyylinä hyllystä, mutta eipä ole tällä hetkellä toistoon kykeneviä laitteita, jotta vois tilanteen tarkistaa.