Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Miksei uusilla raskaan rokin bändeillä ole uskallusta/tahtoa hakea ilmavuutta soundeihinsa. Se ei rankkuutta veisi pois pätkääkään.
 
Hyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi Led Zeppelinin, Black Sabbathin ja Deep Purplen levyt pullollaan.
 
Tuoreista yrittäjistä The Answer teki ilahduttavan ilmavalla soundimaailmalla varustetun levyn viime vuonna.

Miksei uusilla raskaan rokin bändeillä ole uskallusta/tahtoa hakea ilmavuutta soundeihinsa. Se ei rankkuutta veisi pois pätkääkään.
 
Jotenkin tulee mieleen että alitajuisesti pelätään ettei kappale alastomana toimisikaan ja siksi pitää ilmakohdat täyttää.
 
Hyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi Led Zeppelinin, Black Sabbathin ja Deep Purplen evyt pullollaan.
 
Joista kaksi ensinmainittua vetivät yhdellä kitaralla ja toimi todella hyvin, tietysti kun messissä olivat Geezerin tai John Paul Jonesin tasoiset bassottajat.

Niin, tässä tullaan myös siihen, että soittajien taso on pudonnut. Toisaalta loistavia soittajia yksilösoittajina löytyy, mutta bändit eivät groovaa ja soita tiukan löysästi yhteen. Vanha "tight but loose" -periaate on aika harvinaista kamaa...

Joista kaksi ensinmainittua vetivät yhdellä kitaralla ja toimi todella hyvin, tietysti kun messissä olivat Geezerin tai John Paul Jonesin tasoiset bassottajat.
 
Ei niitä kitaranvinguttajia Purplessakaan yhtä enempää ole. Kosketinsoittaja tietty, mutta soitti niitä Joneskin ja pimputtelihan Sabbathillekin mm. itse Rick Wakeman.

Mielestäni Ozzyn uusi biisi on juuri tämän syndrooman uhri (toki se kertsi alkaa risomaan jo kolmannella kerralla muutenkin). Hiton raskas soundi ja kitara/basso-akseli pompottaa niin kovalla, että tällaisen biisin kuunteleminen nappikuulokkeilla esim pyöräillessä olisi erittäin vaikeaa ja korvia raastavaa. Rammstein on oma lukunsa tässä ja en sitä ala erittelemään, koska ei muutenkaan suosikkeihini kuulu, mutta esim Trivium ja Bullet sun muut bändit, joissa toimivuutta voisi ollakin, on saatu tähän samaan liemeen. Radio Rockin kuuntelu aamusella tai työpäivän päätteeksi iltapäivällä kärsii valitettavasti jonkin verran tästä nykymetallin "rautaisesta" soundista. Sen takia onkin välillä pakko heittää soimaan kunnon glämmiä taikka Images And Wordsin kaltaista, korvia hellivää taitometallia:)

Breikki on menossa, vaihtelevalla menestyksellä. Onko joku muu saanut kipinän koittaa jotain yhtä radikaalia muuten keskustelun tuoksinnassa?
 
Radikaalista en tiedä, mutta kun itsellä tuli mitta täyteen niin vaihdoin hetkeksi klasariin. Ei heviä pätkääkään stereoista eikä kitaralla. Ehkä oli monessa muussakin asiassa mitta täynnä, mutta rentoutti ihan kivasti. Tämän jälkeen kun kuunteli metallia niin tuli kuunneltua musiikkia eri tavalla, esim. soundit aukeni ihan eri tavalla kuin aiemmin. Suurempi osa kuuntelusta meni tarkkailuun ja analysointiin joka välillä ihan viisasta.
 
Opeth toimii hyvänä esimerkkinä, kun biisit on muutakin kuin pelkkää sahaamista. Vaihtelu tuo esille sitä brutaaliutta enemmän. Rauhallisen kohdan jälkeen kun biisi räjähtää, ei tarvikkaan olla säröä täydet. Kun kokoajan tuutataan sektorilla jossain kohdassa niin rupee tylsimään piakoin. Eikä ole genrellä väliä.
 
Ja jos jotain radikaalimpaa niin kuuntele vaikka pelimannimusiikkia, jonkilainen rako metalliin luulisi syntyvän. Enkä vitsaile.

Ja kyllä Deliverance/Damnationin digikikkelit on aika raskasta tavaraa sillä tahdilla huudatettuna mitä minä kuuntelen normaalisti musiikkia.
 
kai stereoistasi löytyy volume numiska? opettele hyvä mies kuuntelemaan hiljemmalla musiikkia.
 
ei sitä keikallakaan mistään mitään saa jos mökä tulee liian kovaa. ja vähemmästäkin sitä turtuu.

Niin, tässä tullaan myös siihen, että soittajien taso on pudonnut. Toisaalta loistavia soittajia yksilösoittajina löytyy, mutta bändit eivät groovaa ja soita tiukan löysästi yhteen. Vanha "tight but loose" -periaate on aika harvinaista kamaa...
 
AHAHAHAHAHA! Olipas se asiantunteva kommentti. Soittajien ja laitteiston taso on noussut, ja sitä myöden esim. kappaleiden tempot ja vaatimustaso, varsinkin hevimusassa. Kerro niistä vanhoista bändeistä yksi, joka soitti yli 200bpm 16-osatukutukubiisejä tiukasti, saaden ne sun määrityksen mukaan vielä groovaamaan.
 
Pelkästään se, että saa korkeat tempot toimimaan tiukasti on helvetin hankalaa. Erittäin harva soittaja pääsee niin korkealle siinä tiukkuudessa, että voi alkaa irrotella tempon kanssa. Vanhoilla bändeillä oli irrottelua, mutta ei soittotaitoa. Nykybändit pyrkivät soittamaan hyvin ja tinkivät irrottelusta, mikä on ihan loogista. Myöhemmin tulee varmasti vielä nykyisiäkin kovempia soittajia jotka pystyvät kumpaankin.

Pelkästään se, että saa korkeat tempot toimimaan tiukasti on helvetin hankalaa. Erittäin harva soittaja pääsee niin korkealle siinä tiukkuudessa, että voi alkaa irrotella tempon kanssa. Vanhoilla bändeillä oli irrottelua, mutta ei soittotaitoa. Nykybändit pyrkivät soittamaan hyvin ja tinkivät irrottelusta, mikä on ihan loogista. Myöhemmin tulee varmasti vielä nykyisiäkin kovempia soittajia jotka pystyvät kumpaankin.
 
En samaistaisi soittotaitoa ja kykyä soittaa tiukasti kovaan tempoon; jälkimmäinen voi ehkä olla osa edellistä, riippuen hieman siitä keneltä mielipidettä kysytään ja - ennen kaikkea - siitä mikä on tarpeellista.
 
Puhumattakaan siitä, että yleinen soittotaso kehittyisi jotenkin lineaarisesti siten, että parinkymmenen vuoden päästä oltaisiin yleisesti jotenkin parempia...joopajoo. Se on ihmisten maku ja mieltymykset jotka muuttuu ja vaihtelee. Soittajat soittaa siten kuin tuntuu siihen hetkeen "oikealta" (joko omasta tai muiden mielestä - ja näitä kahtahan ei voi erottaa vaikka kuinka yrittäisi olla "tosi taiteilija"), miten se korreloi soittotaidon kanssa, niin, sellaista yhteyttä ei sitten välttämättä löydykään.
 
E: Lisään vielä, että kokemukseni mukaan on helpompaa opetella soittamaan tiukasti kovaan tempoon kuin jouhean taidokkaasti irrotella letkeämpään tahtiin. Jälkimmäinen kysyy näkemystä, edellinen lähinnä mekaanista harjoittelua. (Ja ei, multa ei taitu kumpikaan.)

Ehkä vika onkin siinä et kyylätään noita vitun bpm:ä ja ikään kuin unohdetaan biisit.

Ehkä vika onkin siinä et kyylätään noita vitun bpm:ä ja ikään kuin unohdetaan biisit.
 
Tai kyylätään vaan jotain vitun tylsiä biisejä kun voi katsoa vain nopeaa ja taitavaa soittoa. Jos haluaa biisejä niin voi aina kuunnella Beatlesia tai Abbaa.

AHAHAHAHAHA! Olipas se asiantunteva kommentti. Soittajien ja laitteiston taso on noussut, ja sitä myöden esim. kappaleiden tempot ja vaatimustaso, varsinkin hevimusassa. Kerro niistä vanhoista bändeistä yksi, joka soitti yli 200bpm 16-osatukutukubiisejä tiukasti, saaden ne sun määrityksen mukaan vielä groovaamaan.
 
Pelkästään se, että saa korkeat tempot toimimaan tiukasti on helvetin hankalaa. Erittäin harva soittaja pääsee niin korkealle siinä tiukkuudessa, että voi alkaa irrotella tempon kanssa. Vanhoilla bändeillä oli irrottelua, mutta ei soittotaitoa. Nykybändit pyrkivät soittamaan hyvin ja tinkivät irrottelusta, mikä on ihan loogista. Myöhemmin tulee varmasti vielä nykyisiäkin kovempia soittajia jotka pystyvät kumpaankin.
 
Niinpä niin. Viestisi vain vahventaa käsitystäni nykymusiikin arvoista ja prioriteeteistä.
 
Kuten tuossa joku yllä hyvin toteaa on se olennainen unohtunut, eli ne biisit ja se miten niiden vahvuudet tuodaan parhaiten esille.
 
Jos haluat kuulla käsittämättömän hienoa, tiukkaa, tarkkaa, mutta rentoa livesoitantaa, niin hanki kuunneltavaksesi Lynyrd Skynyrdin livelevy "One more from the road" ja saatat ehkä ymmärtää mistä puhun.
 
Mitä tulee esimerkiksi 60- ja 70 -lukujen varhaisiin hard rock -bändeihin, niin monilta soittajilta löytyi jazz-taustaa ja aitoa paloa improvisoida. Katsopa esimerkiksi Purplen 70-luvun alun vetoja, joissa soitossa on hienosti ilmaa, mutta samalla tiukkuutta.
 
Sama pätee soundeihin ja näistä nykyikoneista hyvä esimerkki löytyy Zakk Wylden tuotannosta ja sen soundimaailmasta. Tsekkaappa Pride&Gloryn levy ja vertaa sitä vaikka BLS:n tai miksei Ozzynkin soundeihin. Eroa on nimittäin (mielestäni) ensin mainitun eduksi todella paljon.
 
Mutta makuja on yhtä monia kuin on persereikiäkin ja ainahan sitä voi hakea niitä, miten se nyt menikään, "200bpm 16-osatukutukubiisejä" näiltä kaikenmaailman dragonforceilta.
 
Peace!

Tai kyylätään vaan jotain vitun tylsiä biisejä kun voi katsoa vain nopeaa ja taitavaa soittoa. Jos haluaa biisejä niin voi aina kuunnella Beatlesia tai Abbaa.
 
Ai raskaassa musassa ei tartte olla hyviä biisejä? Just vittu joo..

Ai raskaassa musassa ei tartte olla hyviä biisejä? Just vittu joo..
 
Sarkasmi avoimella webbipalstalla on näemmä edelleen kovin vaikeaa :)

Sarkasmi avoimella webbipalstalla on näemmä edelleen kovin vaikeaa :)
 
Niin tai selkeä puhuminen.

Rölötys ja huutaminen seis, lisää sisälukutaitoa ihmisille ja pilkkakirvehet kiveen.
 
Tarvi soittaa liian nopeaa, sludge ja laahaus on kivaa. Pittää tehä hyviä biisejä ja yrittää olla kompuroimatta tukkoon. The cancer has been cured, hallelujah.

Rölötys ja huutaminen seis, lisää sisälukutaitoa ihmisille ja pilkkakirvehet kiveen.
 
Tarvi soittaa liian nopeaa, sludge ja laahaus on kivaa. Pittää tehä hyviä biisejä ja yrittää olla kompuroimatta tukkoon. The cancer has been cured, hallelujah.
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/print.php?p=7600232

ei mitään. enää.

http://muusikoiden.net/keskustelu/print.php?p=7600232
 
Kysymykseen on vastaus:
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/print.php?p=7600232

Pakko kysyä että onko sen pakko sitten olla pelkästään heviä mitä kuunnella? Maailma on pullollaan loistavaa musiikkia, joten en näe mitään järkeä kuunnella pelkkää metallia. Genrepurismi on yksi hölmöyden muoto. Se on vähän sama kun söisi joka päivä ruuaksi makkaraa, kyllä se mitta tulee jossain vaiheessa tulee täyteen. Avarra mieltäsi ja tutustu uusiin artisteihin metallin ulkopuolelta.