bonzoo 02.03.2012 01:33:55 | |
---|
Puolikkaan ihmisen toisen kertsin jälkeen alkava c-osa tuo mieleen kyllä ihan Stonen. Oisko samankaltaista menoa kuin Missionary of Charityn eräis kohdissa. Hmmm. Pearl : Better than Sex |
Antti1997 03.03.2012 16:44:46 | |
---|
Teppo Kake Santeri Paavali Velin on 43-vuotias Lemiltä kotoisin oleva rumpali. "Kaken" elämä rumpujen parissa alkoi jossain 70/80-lukujen taitteessa kun nuori ja siihen aikaan ratsastusta harrastava koijari näki Hurriganesin Herralan ratsastusleirillä. Elämä muuttui, hevoset lähtivät makkaratehtaalle ja tilalle tulivat Taman rummut. Nykyisin rumpujen soiton ohella Kakea voi nähdä myös silloin tällöin Kuusamossa rakkaan harrastuksensa parissa hoitamassa paprikatarhaansa. stam1na.com :---D |
Vainaja 04.03.2012 10:14:16 | |
---|
Missähän päin Kuusammoo se Kaken paprikatarha on? Pittääpä kävästä moikkaamassa seuraavan kerran ku kottiin satun. ''Mä mitään nuotteja tarvi! Mä vedän fantasialla!'' |
Luthanasia 06.03.2012 12:07:49 | |
---|
Lutakon perjantain keikalle vielä jotain kymmeniä irtolippuja vapautui just myyntiin, kannattaa napsia ellei tahdo oven eteen jonottamaan. Juuri omani nappasin, on nämä levynjulkkarikiertueet kuitenkin aina kivempi nähdä kuin "perussetti." "Pessimist won't never be disapointed" |
DonH 06.03.2012 18:41:43 (muokattu 06.03.2012 18:48:55) | |
---|
Nyt tästä VUV-videosta yksi kysymys. http://www.youtube.com/watch?v=3Bk7EjFDsTuota videota kun kattelee niin siinä näkyy kunkin soittajan lähellä joku viittaus siihen "ilkeyteen" mitä tehdään Hyrdelle. Ämpäri 1.20 Lääkärintakki 1.46 Zippo 1.56 Mutta missä fitussa ne punaiset hanskat on? Itse menen lauantaina Lutakkoon tsekkaamaan bändin. Aina pitää nähä ku kohalle sattuu!! On meinaan kova livenä, jos joku ei sitä jo tiennyt. "Perkele noi rummut jytisee! Voi vitsit, tuli oikein kuset housuun kun fiilistelin niin ja muija paskansi allensa." |
Räbbänä 06.03.2012 20:05:59 | |
---|
DonH: Nyt tästä VUV-videosta yksi kysymys. http://www.youtube.com/watch?v=3Bk7EjFDs Tuota videota kun kattelee niin siinä näkyy kunkin soittajan lähellä joku viittaus siihen "ilkeyteen" mitä tehdään Hyrdelle. Ämpäri 1.20 Lääkärintakki 1.46 Zippo 1.56 Mutta missä fitussa ne punaiset hanskat on? Siinähän ne taitaa lepäillä syntikoiden päällä 1:17 kohdassa. Samaa sävyä ovat soittopelin kanssa ja kuvakin vähän sumea niiltä kohdin, niin voi hämätä. ↑↑↓↓←→←→BA |
man9 11.03.2012 14:33:09 | |
---|
Mahtavat setit oli kyllä Lutakossa. Kävin kuuntelemassa kummatkin keikat. Perjantain homma oli huipuinta Stam1naa mitä itse olen kuullut, tosi tiukka meno alusta loppuun ja todella hyvällä prosentilla tuli omia suosikkibiisejä. Lauantainakin oli huippumeno ja porukka täysillä mukana, mutta jotenkin pidemmät spiikit ja suuri määrä yleisönlaulatusta vähän himmensi touhua omissa silmissäni... Perjantai oli enemmän tauotonta tykitystä alusta loppuun. Mahtawata joka tapauksessa kummatkin! Todella tiukka livebändi on tämä. Tässä lauantain settilista: Paha arkkitehti Rabies Väkivaltakunta Puolikas ihminen Jäteputkiaivot Lepositeet Likainen parketti Muuri Eloonjäänyt Ei encorea Arveton on arvoton Encore: Valtiaan uudet vaateet Viisi laukausta päähän Lääke Encore 2: Vihaan sinua ihminen Irtoaisko joltain perjantain vastaava? |
kkaarre 11.03.2012 20:34:37 | |
---|
man9: Tässä lauantain settilista: Paha arkkitehti Rabies Väkivaltakunta Puolikas ihminen Jäteputkiaivot Lepositeet Likainen parketti Muuri Eloonjäänyt Ei encorea Arveton on arvoton Encore: Valtiaan uudet vaateet Viisi laukausta päähän Lääke Encore 2: Vihaan sinua ihminen
Tämäntyylisen setin kun vetävät Tampereella niin olen tyytyväinen. Mun pitäis pitää turpani kiinni. |
Trendkeel 11.03.2012 21:36:11 | |
---|
Sen verran mehukasta kimaraa etten edes kehtaa valittaa muutamasta keskinkertaisemmasta valinnasta. Sama linja kautta kiertueen, kitoos. |
allupatukka 11.03.2012 21:53:44 | |
---|
Encore 2: Vihaan sinua ihminen Tarkoittaako tuo Kadonneet kolme sanaa vai onko minulta mennyt jotain täysin ohi? Hyvältä setiltä kuulostaa, etenkin jos tuo on viimeisenä. Harmittaa, että jää keikat väliin. Kesällä sitten... "sä vain tunnut ottavan sen sillätavalla ku kukaan ei vittu määrää mun ajatuksia nih lässynlää." |
Antti1997 11.03.2012 22:38:07 | |
---|
Sipesuikka: Tämäntyylisen setin kun vetävät Tampereella niin olen tyytyväinen. Prkl, oli tarkoitus tulla Tampereelle katsomaan, mutta keikka on loppuunmyyty. |
man9 11.03.2012 23:58:06 | |
---|
allupatukka: Tarkoittaako tuo Kadonneet kolme sanaa vai onko minulta mennyt jotain täysin ohi? Hyvältä setiltä kuulostaa, etenkin jos tuo on viimeisenä. Harmittaa, että jää keikat väliin. Kesällä sitten... Heh, kyllä se taisi multa tässä mennä ohi kun fiiliksissäni kirjoittelin :) KKS siis kyseessä. |
Jeszse 12.03.2012 09:31:18 | |
---|
man9: Mahtavat setit Helvetin tiukka settilista kyl. Hienosti saatu sotkettua kuus uuden levyn biisiä vanhojen joukkoon. Monet bändit tekee semmosta et alotetaan heti uudella, vedetään pari vanhaa ja lisää uutta loppuun asti, mut tällanen toimii. Harmi ettei kans pääse tonne Tampereelle kattoon. |
mungiisi 16.03.2012 12:02:27 | |
---|
Kaverilta haluaisi kovasti tän päivän Tampereen keikalle, mutta lippu puuttuu! Jos jollain on ylimääräsenä lippu tai kaksi, niin laittakaa vaikka yksityisviestiä meikäläiselle. |
PlaneettaKaravaanari 16.03.2012 12:07:46 | |
---|
|
J.Nikkanen 16.03.2012 13:22:38 | |
---|
Asenne treenaamista kohtaan voi olla perseestä, treenaminen itsessään ei koskaan. Chuck Norris |
llarppp 16.03.2012 14:35:12 | |
---|
pahaeno: On. Mutta eivät soittaneet sitä Salossa käydessään. Mainitsin asiasta Hyrdelle kyllä keikan jälkeen. Eihän ne kaikil keikoil voi kaikkia soittaa. Kierrättää niin kivasti biisejä et heikompaa hirvittää. "Every man dies, not every man really lives." |
kkaarre 16.03.2012 14:42:15 | |
---|
pahaeno: On. Mutta eivät soittaneet sitä Salossa käydessään. Mainitsin asiasta Hyrdelle kyllä keikan jälkeen. Toivottavasti soittavat tänään Tampereella tai mulle tulee ihan paham mieli :( Mun pitäis pitää turpani kiinni. |
J.Nikkanen 16.03.2012 16:33:17 | |
---|
llarppp: Eihän ne kaikil keikoil voi kaikkia soittaa. Kierrättää niin kivasti biisejä et heikompaa hirvittää. Joo, ja se on hemmetin hyvä juttu se. Siis että kierrättävät, ja myös se että hirvittää! ;-P Asenne treenaamista kohtaan voi olla perseestä, treenaminen itsessään ei koskaan. Chuck Norris |
phf 17.03.2012 09:26:47 | |
---|
Eilen Radio Cityllä soittivat Stam1nan uutta sinkkua Puolikas Ihminen... Varmaan siitäkin kohta tulossa video sitten? |