EvilDead 07.05.2014 15:27:44 (muokattu 07.05.2014 15:46:49) | |
---|
arppah8: Aika moni tuntuu tykkäävän omien huomioitten mukaan, viimeksi lauantaina tuli Oulussa todettua. Onko sulta pois? Ei tietenkään. Minua vain oikeasti kiinnosti tietää. Opethin kohdalla etenkään en ymmärrä, että miksi joku tahtoisi paljon ennemmin kuulla heidän kappaleita muiden soittamana. Bändihän kuitenkin on aivan hyvässä vedossa nykyään livenä. E: No tietysti jos ei todellakaan kykene matkustamaan etelään näkemään itse Opethia livenä ja coverbändin soittamana biisit kelpaa livenä yhtälailla. Lähinnä hämmensi heitto: "odotukset korkeammalla kuin Opethin keikalla". Noh, mutta mikäpäs siinä. |
Kulkunen 07.05.2014 15:34:09 | |
---|
EvilDead: Ei tietenkään. Minua vain oikeasti kiinnosti tietää. Opethin kohdalla etenkään en ymmärrä, että miksi joku tahtoisi paljon ennemmin kuulla heidän kappaleita muiden soittamana. Bändihän kuitenkin on aivan hyvässä vedossa nykyään livenä. Itse ainakin näen Oulussa cover-bändin helpommin tuossa naapurissa, kuin että matkustaisin vaikkapa Helsinkiin, maksaisin majoittumiset ja mahdollisesti näkisin settilistan, jossa on pääasiassa Heritagen tuotantoa ja Watershedin huonoja kappaleita. Enkä muutenkaan näe miten cover-bändin keikkaan pitäisi suhtautua "korvaavana aktina". |
ekikoo 07.05.2014 18:30:28 (muokattu 07.05.2014 18:34:04) | |
---|
Opettin nykyisestä (levytys)tyylistä johtuen. Lennettiin snadiin katsomaan jäähallikeikkaa Heritagen julkaisun aikoihin, tiedossa oli että kiertueella ei örinää kuulla, mutta kyllähän se vitutti kuunnella jotain Throat of winteriä, kun sen tilalla olisi voinut olla vaikka Demon of the fall. Hyvä keikka oli mutta hevibändinä mää tuota vielä pidän ja sitä heviä ois kiva kuulla. En edes tiedä osaako se ookke enää murista, ja soittavatko niitä raskaita ralleja missä määrin, jääny pumpun seuraaminen aika vähälle, sillä Heritage oli niin laiska. edit: En itsekään soita Opeth-tribuutissa I would if I could...! Bitch! |
Decadetroll 07.05.2014 18:36:47 | |
---|
Perkeles ku pitää mennä käymään muualla just kun tuo opeth-coverbändi on nukessa... Ois kiinnostanu nähä kyllä. I am therefore leaving immediately for Nepal, where I intend to live as a goat. |
Hetfield 07.05.2014 18:42:23 | |
---|
Itekin olin jäähallikeikalla, missä ei ördäilyitä kuultu, mutta viime kesänä olin myös Sauna Open Airissa, missä tuli seuraavat rallit: The Devil's Orchard Ghost of Perdition Heir Apparent Hope Leaves The Lines in My Hand Deliverance Ei nyt mikään täydellinen setti, mutta Ghost, Heir ja Deliverance olivat ihan parasta pitkästä aikaa kuultuna. "I hope you've had all the children you want... 'Cause this is gonna blow your balls off." |
vt1100 07.05.2014 18:48:37 | |
---|
Hyvinhän tuo Miihkali Saunassa ördäili, pelasti sen mitä tuosta viimeisestä löylytyksestä pelastettavissa oli. |
EvilDead 07.05.2014 18:48:59 | |
---|
No jäähallikeikan perusteella ymmärrän paremmin, että mistä moinen. Kieltämättä omallekin kohdalle olisi pettymys mikäli olisi täysin ördäysvapaita keikkoja. |
AnonHero 07.05.2014 19:46:41 | |
---|
Saunan keikka oli hyvä. Heritagen biisit toimivat livenä paljon paremmin kuin levyllä. |
laakeri 07.05.2014 20:28:08 | |
---|
Kohtalaisen epäammattimaista toimintaa Roadrunnerilta jättää sinkku julkaisematta ilman minkäänlaista lausuntoa. Bändin Facebook-sivulla riehuu kevyt paskamyrsky jo toista vuorokautta. |
Decadetroll 07.05.2014 20:39:44 | |
---|
laakeri: Kohtalaisen epäammattimaista toimintaa Roadrunnerilta jättää sinkku julkaisematta ilman minkäänlaista lausuntoa. Bändin Facebook-sivulla riehuu kevyt paskamyrsky jo toista vuorokautta. Heh. Kaikki roadrunnerin julkaisut omilla facebook sivuillaan on täynnä opeth-tekstejä. I am therefore leaving immediately for Nepal, where I intend to live as a goat. |
Turmis 07.05.2014 22:38:04 | |
---|
EvilDead: Kaikella kunnioituksella porukkaa kohtaan, mutta ketä oikeasti kiinnostaa mennä katsomaan coverbändejä? Varmasti se on "ihan mukavaa" soittaa sellaisessa, mutta että mennä katsomaan. Tähän ottaisin kantaa etenkin elävän musiikin yhdistyksen aktiivitoimijana, eli kokemusten perusteella (ainakin täällä Rovaniemellä) cover/tribuuttibändi-illat ovat olleet erittäin suosittuja tapahtumia - voisi sanoa, että niille on olemassa selkeä tilaus. Ihmiset keskimäärin tykkäävät tulla kuulemaan tuttuja kappaleita livenä soitettuna, etenkin jos muuta mahdollisuutta ei ole kuulla ko. alkuperäisesittäjän performanssia livenä. Ainiin, ja kiitos herra J.L luottamuksesta, mutta taijamma kuitenkin piettää jalat tiukasti maassa! :) Musiikki on vakava asia, se ei saa olla iloista. |
sustain65 08.05.2014 07:03:53 (muokattu 08.05.2014 07:04:35) | |
---|
EvilDead: Kaikella kunnioituksella porukkaa kohtaan, mutta ketä oikeasti kiinnostaa mennä katsomaan coverbändejä? Varmasti se on "ihan mukavaa" soittaa sellaisessa, mutta että mennä katsomaan. Ihmeellinen lausuma! Tulisiko sitten esim. jonkun tietyn bändin musan kuolla bändin mukana, mitä live-soittoon tulee? The Beatlesin musiikkia ei olisi bändin lopettamisen jälkeen kenenkään pitänyt soittaa livenä? (no, makuasiakin tietysti) Ehkäpä on välillä jopa niin, että alkuperäistä mennään "katsomaan" ja coveria kuuntelemaan? Ja toki coverissakin voi olla myös katsottavaa, jos homma on tehty tyylikkäästi. |
Musta Arkipyhä 08.05.2014 09:16:40 | |
---|
sustain65: Ihmeellinen lausuma! Tulisiko sitten esim. jonkun tietyn bändin musan kuolla bändin mukana, mitä live-soittoon tulee? The Beatlesin musiikkia ei olisi bändin lopettamisen jälkeen kenenkään pitänyt soittaa livenä? (no, makuasiakin tietysti) No itse näen tuollaisen enemmän tribuuttina."Cover-bändi" edustaa mulle sellasta bilebändi-tyyppistä all-around meininkiä ja se ei nappaa.Toisaalta itse en aio maksaa senttiäkään edes tribuuttijutuista jos tributoitava bändi keikkailee ja toimii edelleen aktiivisesti. Ehkäpä on välillä jopa niin, että alkuperäistä mennään "katsomaan" ja coveria kuuntelemaan? Ja toki coverissakin voi olla myös katsottavaa, jos homma on tehty tyylikkäästi. Ai että coverbändi on aina musiikillisesti parempi kuin alkuperäinen? Ei ole. "I'm a free spirit baby - olen ilmainen väkevä alkoholijuoma,vauva" |
arppah8 08.05.2014 09:17:41 | |
---|
PsychedelicWarlord: Ai että coverbändi on aina musiikillisesti parempi kuin alkuperäinen? Ei ole. Eihän tossa niin sanottu. Sisälukutaito FTW. Status: Asiallinen mies, puhaltaa 1.37 promillea klo 7.30. |
Musta Arkipyhä 08.05.2014 12:26:23 | |
---|
arppah8: Eihän tossa niin sanottu. Sisälukutaito FTW. No kyllä itse ainakin sain käsityksen ,että alkuperäistä ei mentäisi kuuntelemaan. "I'm a free spirit baby - olen ilmainen väkevä alkoholijuoma,vauva" |
arppah8 08.05.2014 12:44:05 (muokattu 08.05.2014 12:44:37) | |
---|
PsychedelicWarlord: No kyllä itse ainakin sain käsityksen ,että alkuperäistä ei mentäisi kuuntelemaan. Rautalanka/ratakiskoversio: Tarkoitettiin sitä että orkkiksen keikalla MYÖS näkee sen bändin, cover/tribukeikalla saa nauttia hyvistä biiseistä muitten esittämänä. Ja jos on satsattu niin saattapi tommoisella keikalla olla myös ulkoiset puitteet hoidettuna alkuperäisesittäjää kunnioittaen. Status: Asiallinen mies, puhaltaa 1.37 promillea klo 7.30. |
bedlam 08.05.2014 12:44:12 (muokattu 08.05.2014 12:44:26) | |
---|
PsychedelicWarlord: No kyllä itse ainakin sain käsityksen ,että alkuperäistä ei mentäisi kuuntelemaan. Itse käsitin niin, että suosikkibändiä mennään kuuntelemaan, katsomaan ja fiilistelemään; kokemaan kokonaisvaltaisesti ne hahmot lavalla ja nauttimaan tilanteesta. Hyvää cover-bändiä voi "vain" kuunnella keskittyen nauttimaan niistä itse biiseistä. E: myöhästyin. http://www.petrilampela.net |
Kampela77 08.05.2014 13:13:48 | |
---|
Itse käsitin tuon että välillä on jopa niin, että alkuperäistä mennään "katsomaan" ja coveria kuuntelemaan. Interviewer: "So Frank, you have long hair. Does that make you a woman?"
Frank Zappa: "You have a wooden leg. Does that make you a table?" |
EvilDead 08.05.2014 15:47:08 (muokattu 08.05.2014 16:02:03) | |
---|
sustain65: Ihmeellinen lausuma! Ei tämä nyt niin pahasti voi hiertää kenkiänne, ettei mua coverbändit kiinnosta, ja että keskityn ennemminkin esim. tässä tapauksessa itse Opethiin. Olen kuitenkin yrittänyt jo aikasemmin tuoda esille sen, että mistä itselleni tuli moinen reaktio. |
sustain65 08.05.2014 18:36:41 | |
---|
arppah8: Eihän tossa niin sanottu. Sisälukutaito FTW. Kiitos. Juuri niin, (sisä)lukutaito olisi hyvä juttu. |