Aihe: Uusi Black Metal
1 2 3 4 532 33 34 35 36
mega
18.03.2024 08:09:26
 
 
KORPITULI KÄSITTELEE KOLMANNELLA LEVYLLÄÄN NIIN POHJOLAN MYYTTEJÄ KUIN SUOMALAISTA SIELUNMAISEMAAKIN - NIMIBIISI NYT KUUNNELTAVISSA
 
Suomalaisen black metalin edustaja Korpituli julkaisee kolmannen Pohjola-nimisen täyspitkänsä huhtikuun 19. päivä niin diginä, CD:nä, kasettina kuin vinyylinäkin. Tuleva levy tuo tarjolle pohjoista näkökulmaa niin sanoituksissaan mutta myös musiikillaan pakanallisen folk/black metalin tyylikeinoin.
 
"En ole koskaan ollut erityisen suuri folk-metallin ystävä, jotenkin sen huumorimainen kepeys ja ilakoivaan juomakulttuurin keskittyminen eivät ole pohjoisen asukkiin vedonneet. Minun Pohjolani on kylmä ja karu paikka, missä ihmiset ovat vakavia, rehellisiä ja suoria, ja tästä näkökulmasta levy sai syntynsä.
Kokonaisuus jakautuu kahteen loogiseen osaan, joista ensimmäinen käsittelee mm. perinteisiä Kalevalan teemoja ja myyttejä kuten Louhi ja Sammon varastaminen, mutta tällä kertaa asioita tarkastellaan Pohjolan väen vinkkelistä. Inspiraation lähteenä on käytetty perinteistä Suomen kansan vanhat runot -kokoelmaa.
Levyn toinen puolisko pyrkii avaamaan suomalaista sielunmaisemaa vanhojen mutta uusiksi sovitettujen kansanlaulujen siivittämänä. Teemat kuten suru, jääräpäisyys, saunominen, luonto ja näiden tärkeys meille pyrkivät viitoittamaan mistä kaikesta kumpuaa kumma luontomme, oudot tapamme ja perisuomalainen sisu. Tervetuloa matkalle Korpitulen Pohjolaan!, S. Korpituli taustoittaa albumin konseptia.
 
Levyn nimikappale Pohjola kuunneltavissa niin YouTubessa https://www.youtube.com/watch?v=09Q9kcahAf8 kuin Spotifyssa https://open.spotify.com/track/1pf0 … NWaF4qjmClhUnGL?si=8aed5f75e6454de6
 
Korpitulen kaksi vuotta sitten ilmestynyt As Infinite Shadows of the Nightsky on nyt julkaistu myös vinyylinä Korpituli Productionsin ja Wolfspell Records yhteistyönä. Endless Whispers Echo -kappaleeseen on tehty myös musiikkivideo, joka löytyy osoitteesta https://www.youtube.com/watch?v=4RcK4LW_hHc
 
POHJOLA -BIISILISTA
Osa I: Pohjoisen kansan taruja
01. Maan ääriin
02. Pohjola
03. Pohjan akka
04. Lalli
05. Syyttä suotta Sariolaan
Osa II: Suomalaista sielunmaisemaa
06. Soittajapaimen
07. Saunavihdat
08. Yksi kaksi kolme neljä
09. Kalliolle kukkulalle
10. Väkensä luokse
 
DISKOGRAFIA
The Ancient Spells of the Past (Korpituli Productions 2021)
As Infinite Shadows of the Nightsky (Korpituli Productions 2022)
Pohjola (Korpituli Productions 2024)
 
https://www.facebook.com/Korpituli
https://www.instagram.com/s.korpituli/
https://korpituli.bandcamp.com/releases
https://www.youtube.com/channel/UCnpxmY_BnmjtvR1OiN0RZsQ
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
elbowski
19.03.2024 20:19:37
Eikö Liturgy ole tuttu m.nettiläisille kun keikasta ei ole mitään juttua? Tulee kutoselle syyskuun alussa. Pitääpä pitkästä aikaa harkita menevänsä metallikeikalle, on meinaan erinomaista jyskytystä. Aesthetica-levystä kannattaa aloittaa jos ei ole tuttu.
The police? The streets are flooded with the ejaculate of the homeless and you people are counting on the police?!
Henri Henri Olavi
19.03.2024 20:41:36
elbowski: Eikö Liturgy ole tuttu m.nettiläisille kun keikasta ei ole mitään juttua? Tulee kutoselle syyskuun alussa. Pitääpä pitkästä aikaa harkita menevänsä metallikeikalle, on meinaan erinomaista jyskytystä. Aesthetica-levystä kannattaa aloittaa jos ei ole tuttu.
 
On tuttu, mutta eipä täällä näy mitään muitakaan bm-keikkoja yleensä.
Laughter is the most powerful banishing ritual. Lakkaus on raki!
Billsner
24.06.2024 23:08:39 (muokattu 24.06.2024 23:09:16)
"Death Magic Ritual - Of the Dead and the Dying" ulkona nyt.
 
Death Magic Ritual ammentaa vaikkutteensa black metallin kultaisilta ajoilta.
 
Bandcamp:
https://deathmagicritual.bandcamp.com/album/of-the-dead-and-the-dying
 
Spotify:
https://open.spotify.com/album/4GLt … Fa1VxGpRM?si=-eDMkLoOQ4ur6smgml1uzQ
 
Youtube:
https://www.youtube.com/channel/UCZ17I-x9unZJGy3u0-nJwVg
 
Facebook:
https://www.facebook.com/people/Death-Magic-Ritual/61561117926866/
 
Kaikki musiikki ja ohjelmointi VI.
 
Miksaus: Antti Karjalainen
Masterointi: Ilpo Heikkinen
Kansikuva: Mattias Ewald
 
Kontakti:
deathmagicritual@gmail.com
Supreme General Of Evil
Hukutus
08.08.2024 11:07:57
Itävaltalainen Kvlt und Kaos Productions julkaisee syksyllä Vortex Of Thornsin uuden EP:n CD:nä: https://www.kvltundkaosproductions.com/team/vortex-of-thorns
 
Vortex Of Thorns channels the dark and icy depths of the human psyche, delivering a potent blend of black metal infused with catchy riffs. Emerging from the shadows of Tampere, Finland, their music evokes the chilling essence of the Nordic wilderness.
 
Since early 2023, Vortex Of Thorns has embarked on a relentless journey of musical creation. Their debut single, "Am I The Curse," received huge acclaim. Building on this momentum, their second release, the double single "Darkest Days / We Are All," continued to captivate audiences. The band's "Useless" EP, released in autumn 2023, garnered high praise from Tuonela Magazine and desibeli.net.
 
In 2024, the band has taken time to refine their musical approach, culminating in the release of the intense single "Storm of Hatred." Their forthcoming EP, "Death Becomes Me," promises to showcase their most artistic and evocative work yet, capturing the essence of Nordic black metal with a distinctive twist.
 
Vortex Of Thorns sound is a tribute to the early 90s Norwegian black metal and late 90s Scandinavian death metal, enriched by the unique influence of Finnish metal from the 2000s.
 
Prepare to be enveloped by the dark, melodic, and hauntingly powerful soundscapes of Vortex Of Thorns.
 
Pre-Save on digital platforms: https://eclipsemusic.lnk.to/DeathBecomesMe
Hukutus
16.09.2024 18:22:37
Vortex of Thorns - Death Becomes Me nyt suoratoistopalveluissa: https://open.spotify.com/album/3G6r … Fbuw7yB0g?si=Z7rohGWpSMaRRmkSImol8A
 
Ja tilattavissa: https://www.kvltundkaosproductions. … e/vortex-of-thorns-death-becomes-me
 
Hukutus: Itävaltalainen Kvlt und Kaos Productions julkaisee syksyllä Vortex Of Thornsin uuden EP:n CD:nä: https://www.kvltundkaosproductions.com/team/vortex-of-thorns
 
Vortex Of Thorns channels the dark and icy depths of the human psyche, delivering a potent blend of black metal infused with catchy riffs. Emerging from the shadows of Tampere, Finland, their music evokes the chilling essence of the Nordic wilderness.
 
Since early 2023, Vortex Of Thorns has embarked on a relentless journey of musical creation. Their debut single, "Am I The Curse," received huge acclaim. Building on this momentum, their second release, the double single "Darkest Days / We Are All," continued to captivate audiences. The band's "Useless" EP, released in autumn 2023, garnered high praise from Tuonela Magazine and desibeli.net.
 
In 2024, the band has taken time to refine their musical approach, culminating in the release of the intense single "Storm of Hatred." Their forthcoming EP, "Death Becomes Me," promises to showcase their most artistic and evocative work yet, capturing the essence of Nordic black metal with a distinctive twist.
 
Vortex Of Thorns sound is a tribute to the early 90s Norwegian black metal and late 90s Scandinavian death metal, enriched by the unique influence of Finnish metal from the 2000s.
 
Prepare to be enveloped by the dark, melodic, and hauntingly powerful soundscapes of Vortex Of Thorns.
 
Pre-Save on digital platforms: https://eclipsemusic.lnk.to/DeathBecomesMe
ojju
17.09.2024 21:39:07
Billsner: "Death Magic Ritual - Of the Dead and the Dying" ulkona nyt.
 
Tämä oli hyvä!
Billsner
18.09.2024 06:41:42
ojju: Tämä oli hyvä!
 
Kiitoksia.
Supreme General Of Evil
ltg
19.09.2024 09:35:13 (muokattu 19.09.2024 09:35:58)
Hornan uusin on täyttä timanttia. Koskaan en ole Hornasta tai Spekkelin vokaaleista kauheasti pitänyt, mutta tässä on saatu kaikki kohdalleen soundien, sävellystyön ja ylipäänsä biisien rakenteen osalta. Tempoa myös lisätty isolla kädellä.
 
9/10
 
Omasta suosikista vuoden levyksi kilpailee tällä hetkellä tämän lisäksi vain Hauntologist - Hollow.
 
E: korjaus
Optimus Prime perusti Western Unionia vastaan kilpailevan yrityksen. Nimeksi tuli Form Transfers.
Roadkill
27.11.2024 23:56:22
 
 
Vitriolicin toinen albumi Black Steel Vengeance ulkona nyt! CD ja kassu saatavilla bandcampin kautta.
 
https://vitriolic666.bandcamp.com/album/black-steel-vengeance
 
Tammikuussa tulossa vinyylinä Dying Victimsin kautta.
We all like metal and Whiskey! Livin' Hard and chasin' down Hell.
PHS666
08.12.2024 16:35:35
ltg: Hornan uusin on täyttä timanttia. Koskaan en ole Hornasta tai Spekkelin vokaaleista kauheasti pitänyt, mutta tässä on saatu kaikki kohdalleen soundien, sävellystyön ja ylipäänsä biisien rakenteen osalta. Tempoa myös lisätty isolla kädellä.
 
9/10

 
Minulla on tästä ihan vähän nillittämistä saundien osalta, nimittäin rumpusaundi on minusta hyvä, mutta eikö teidän mielestä joko kitarasaundi ole vähän liian ohut tai sitten basso on miksattu inasen liian hiljaiseksi? Vähän jää semmoinen ohut kokonaisvaikutelma. Jos sitä on haettu niin sitten, mutta se ei minusta ihan täysin sovi noihin rumpusaundeihin jotka on kuitenkin hyvät ja tietyllä tapaa "modernit". Jos olisi haluttu tehdä ohuempaa ja paskempaa vanhanaikaista saundia niin rummutkin olisi pitänyt miksata vähän huonommin.
Cooper_Alice
11.01.2025 18:10:33 (muokattu 12.01.2025 11:56:45)
Tehtiin tällanen old school-henkinen, kaksminuuttinen black metal -biisi.
 
Kryning - Kasvojen ruhtinas
 
https://www.youtube.com/watch?v=_UT … _oTwTcE&ab_channel=SampsaKujala
Brian May jr.
13.01.2025 17:38:01
Havukruunulta tuli hiljattain uusi biisi nimeltään Tavastland ulos. Aivan h*lvetin tykki kappale!
Vettä!
Jeszse
13.01.2025 20:04:30
Brian May jr.: Havukruunulta tuli hiljattain uusi biisi nimeltään Tavastland ulos. Aivan h*lvetin tykki kappale!
 
Vetivät viime perjantaina sen ja jonku toisenkin biisin tulevalta levyltä, ja se toinen oli kyllä kunnon äkästä paahtoo. Maistu.
Hipelius: Olet hieno mies, mutta sulla on aivan ällistyttävän huono maku.
Brian May jr.
30.01.2025 18:11:30
Jeszse: Vetivät viime perjantaina sen ja jonku toisenkin biisin tulevalta levyltä, ja se toinen oli kyllä kunnon äkästä paahtoo. Maistu.
 
Spotifyhin oli tullut tällä välin kuin varkain uusi biisi, Havukruunu ja Talvenvarjo (ja varkain siinä mielessä ettei tästä nähdäkseni ole tiedotettu missään). Jotenkin oletan, että tämä on lohkaistu tulevalta levyltä myös - helkkarin hyvä biisi, jälleen kerran!
Vettä!
Jeszse
30.01.2025 19:23:55
Brian May jr.: Spotifyhin oli tullut tällä välin kuin varkain uusi biisi, Havukruunu ja Talvenvarjo (ja varkain siinä mielessä ettei tästä nähdäkseni ole tiedotettu missään). Jotenkin oletan, että tämä on lohkaistu tulevalta levyltä myös - helkkarin hyvä biisi, jälleen kerran!
 
Tää se muuten oli.
Hipelius: Olet hieno mies, mutta sulla on aivan ällistyttävän huono maku.
Hokkane
31.01.2025 10:16:10
 
 
Jokos on uusi Behemoth single mainittu? Ehdolla ensimmäisen kvartaalin paskimmaksi hevi-singleksi. Nergalin taskut ovat kyllä tyhjät ideoista.
Mustien urkujen tahdissa polkee palkeita kanttori kuoleman.
Henri Henri Olavi
31.01.2025 11:02:31
Hokkane: Jokos on uusi Behemoth single mainittu? Ehdolla ensimmäisen kvartaalin paskimmaksi hevi-singleksi. Nergalin taskut ovat kyllä tyhjät ideoista.
 
Onko Behemothilta tullut Gromin jälkeen kunnon jytää? Minusta ei.
"Jos tahto on vapaa, voiko se olla sinun?" -Mirkka Rekola
Milkop
31.01.2025 11:54:04
 
 
Hokkane: Jokos on uusi Behemoth single mainittu? Ehdolla ensimmäisen kvartaalin paskimmaksi hevi-singleksi. Nergalin taskut ovat kyllä tyhjät ideoista.
 
Shit Ov God ei helvetti :D Jopa black metalliksi aikamoista hupiosastoa eikä tuossa muutenkaan ole mitään mitä ei olisi aiemmin kuultu ja paremmin tehtynä.
"Jos olet suuren hotellin aulassa ja kuulet 'Tonava Kaunoisen' soivan, häivy vähän helvetin äkkiä. Älä mieti. Juokse."
rakula
31.01.2025 20:17:21
Milkop: Shit Ov God ei helvetti :D Jopa black metalliksi aikamoista hupiosastoa eikä tuossa muutenkaan ole mitään mitä ei olisi aiemmin kuultu ja paremmin tehtynä.
 
Oli pakko tarkistaa, oliko tämä nimi vitsi. Ei helvetum, olikin totta.
Sun skittas maalin alta paljastui todella hieno puupinta
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)