![]() 29.11.2010 21:24:32 (muokattu 29.11.2010 21:26:47) | |
---|---|
zeta: Pakko vielä heittää omat 0,05 euroa tiskiin. Exoduksen Tempo of the Damned on ihan kiistatta kovimpia tän vuosituhannen puolella julkaistuja metallilevyjä. Shovel Headed toimi vielä osittain, mutta sittemmin Gary Holtiin iski ihme fiksaatio venyttää turhan moni biisi sinne kahdeksan minuutin lukemiin. Jos biisin ainekset kantaa hädin tuskin viiden minuutin kohdalle, niin pelin voi viheltää jo aikaisemminkin poikki. aivan samaa mieltä! Eka Atrocity oli aika tuskasta kuunnella kun jotkut biisit olivat sitä yhden riffin runkkausta,eikä asiaa helpota se etten oikein pidä Dukesin äänestä. Kyllä kaveri huutaa osaa sen myönnän, mutta kaverilta ei vain puutu se kaikki särmäkkyys mikä Souzalla on, vaan myös se hulluus mikä Baloffin kohdalla oli itsestäänselvyys. Dukes vetää ihan kauniisti Bonded By Bloodin, mutta esim. war is my shepherd vaatii mielestäni Souzan ja kyseisen biisin Dukes vetää mielestäni aika köyhästi. Kehun kuitenkin sen verran kaveria sanomalla että uusimmalla levyllä laulelee ihan komeasti omalla tyylillään. Mutta ikävä tosiasia on, ettei Dukes ikinä nouse Baloffin ja Souzan tasolle... ja sitten pari uutta bändiä kehiin :P mordred - State Of Mind http://www.youtube.com/watch?v=FlgXx7g8zjA Napalm - Teenage Illusion http://www.youtube.com/watch?v=GWglfeFiJi8&feature=related Korzus - Victim Of Progress http://www.youtube.com/watch?v=sB0zId5KZs0&feature=related Attomica - Samurai http://www.youtube.com/watch?v=wAONA2jrofo&feature=related Accuser - Master of Disaster http://www.youtube.com/watch?v=CMK_NA-gFn8 Amboog-A-Lard - Beyond Insanity http://www.youtube.com/watch?v=SjnFouoGFMs&feature=related Acrophet - When Time Stands Still http://www.youtube.com/watch?v=mwJgGQxr3Nc&feature=related Excel-Tapping Into The Emotional Void http://www.youtube.com/watch?v=NqMYZ3uqjqk&feature=related suosittelen ton Excelin kuuntelemista jos Metallicasta on innostunu... | |
![]() 29.11.2010 21:33:39 | |
Finzh: Korzus - Victim Of Progress http://www.youtube.com/watch?v=sB0zId5KZs0&feature=related Attomica - Samurai http://www.youtube.com/watch?v=wAONA2jrofo&feature=related Accuser - Master of Disaster http://www.youtube.com/watch?v=CMK_NA-gFn8 Amboog-A-Lard - Beyond Insanity http://www.youtube.com/watch?v=SjnFouoGFMs&feature=related Acrophet - When Time Stands Still http://www.youtube.com/watch?v=mwJgGQxr3Nc&feature=related Excel-Tapping Into The Emotional Void http://www.youtube.com/watch?v=NqMYZ3uqjqk&feature=related Vitun hyviä suosituksia. Varsinkin Attomica ja Korzus, joista jälkemmäiseltä tuli tänä vuonna uus levy. On muuten aivan hillitöntä tykitystä. ribuli | |
![]() 29.11.2010 22:21:47 (muokattu 29.11.2010 22:29:44) | |
Sori, pakko laittaa pari mainitsematonta suosikkia: Artillery: http://www.youtube.com/watch?v=U5nl4P4CUkI Holy Terror: http://www.youtube.com/watch?v=nis9bCwkEkA Dead Head: http://www.youtube.com/watch?v=GCZNbicfdms Voivod: http://www.youtube.com/watch?v=VO9diasHlzU&feature=related Näitähän vois listata vaikka kuin paljon, mut eiköhä näitä rupee olee tarpeeks. too fast my ass | |
![]() 30.11.2010 08:25:11 | |
Tässä vielä TRASH- metallia... http://www.youtube.com/watch?v=iHerYUdPe44 http://www.youtube.com/watch?v=HIRNdveLnJI | |
![]() 30.11.2010 08:34:23 | |
INSANESLAYER: Tässä vielä TRASH- metallia... http://www.youtube.com/watch?v=iHerYUdPe44 http://www.youtube.com/watch?v=HIRNdveLnJI selvästi TRASHIA, ei meinaan mun mielestä THRASHia ollu :D | |
![]() 01.12.2010 15:03:27 | |
INSANESLAYER: Tässä vielä TRASH- metallia... http://www.youtube.com/watch?v=iHerYUdPe44 http://www.youtube.com/watch?v=HIRNdveLnJI No eipä ole Bulletti tai Avenged sevenfold thrash metallia jos sitä tarkoitit. | |
![]() 01.12.2010 17:24:53 | |
SlipKnoT: No eipä ole Bulletti tai Avenged sevenfold thrash metallia jos sitä tarkoitit. Siks mää kirjotinkin TRASH en THRASH. Ois pitäny arvata että joku ei oikein tajuu tota juttua... | |
![]() 01.12.2010 20:20:12 | |
ja sitten oikeeta rässiä vio-lence - eternal nightmare http://www.youtube.com/watch?v=59-noFUUT2w forbidden - chalice of blood http://www.youtube.com/watch?v=5frVZ_Zj4o0 blood feast - Menacing Thunder http://www.youtube.com/watch?v=WT4dLV9nzR4 coven - McDonaldland Massacre http://www.youtube.com/watch?v=SFAl5qz4gq0 forced entry - bludgeon http://www.youtube.com/watch?v=1CJQ05qDO7k cabal - Images in Blood http://www.youtube.com/watch?v=biwYg1HGcNE Explicit Hate - Invasion From Inside http://www.youtube.com/watch?v=AUkqi95lEA8 Grinder - agent orange (eri biisi ku Sodomin) http://www.youtube.com/watch?v=q6CtZfOFULI Hirax - bombs of death http://www.youtube.com/watch?v=gMyHo5ZCMsE&feature=related eiköhä sii oo ihmisil jotaki mistä valita | |
![]() 01.12.2010 23:23:23 | |
Miksei pyövelin kahjoja oo vielä mainittu? Minä vaan kysyn. Hulluin THRASH! pändi nykyään. http://www.youtube.com/watch?v=gjIZN3DNg9s Not for wimps! Pitäis tulla kai uutta levyäkin just. Tohon ekalla sivulla mainittuun rosenfeldiin liittyen Rommel: http://www.youtube.com/watch?v=OFUxP7Z08Eo&feature=related Mein Kampf: http://www.youtube.com/watch?v=FjyiUGoGFLs&feature=related Tosin noista varsinkin jälkimmäinen käy aika rankasti speedin puolella. Ja sit sakemanneista ei oo kai viä mainittu Violent Force: http://www.youtube.com/watch?v=6j7QhWw26Ds + http://www.youtube.com/watch?v=1O8eyx7y9X0 One, Two, Fuck You! | |
![]() 01.12.2010 23:49:20 (muokattu 02.12.2010 00:05:01) | |
Tämä ketju kyllä tuo muistoja mieleen :) Kotopuolessa oli pari kaveria jotka haalivat näitä bändejä vinyylinä. Hirveä kinuaminen aina että saa kopsia c-kasetille kun kellään muulla pikkupaikkakunnalla ei moisia ollut. Toinen varsinkin vannotti ettei saa kopioida eteenpäin etteivät harvinaisuudet leviä liiaksi. Tulihan noita kopioituja kasetteja ihan tilattuakin puskaradion kautta, olikohan jossain HeavyHeaven-lehdessä (kuka muistaa?) ilmoituksia parilta kaverilta jotka kopsivat harvinaisempia levyjä eteenpäin. Oi niitä aikoja... vähän eri hommaa oli toi tapetrading tuohon aikaan kuin näinä piraattipuolueiden päivinä. Kiitti muistutuksista, moni näistä olikin jo painunut unholaan. Osa syystäkin, ei siinä. E: Laitetaas yksi poikavuosien suosikesta, kolme rumaa Tonya eli Whiplash: http://www.youtube.com/watch?v=Ved9tQU-VoE&feature=related Ja toinen vielä mainitsematon muistui mieleen, Re-animator: http://www.youtube.com/watch?v=TTDUUHTkcyo&feature=related Status: Asiallinen mies, puhaltaa 1.37 promillea klo 7.30. | |
![]() 02.12.2010 00:28:34 (muokattu 02.12.2010 00:30:05) | |
INSANESLAYER: Siks mää kirjotinkin TRASH en THRASH. Ois pitäny arvata että joku ei oikein tajuu tota juttua... Joo valitettavasti basistin pieneen päähän ei välttämättä mahdu kaikki tavara. Mutta kuitenkin paska ja vanha vitsi. Siis toi trash metalli. | |
![]() 02.12.2010 08:51:26 | |
Xentrix: For Whose Advantage? http://www.youtube.com/watch?v=_0M9Tl1fx4Y Karua meininkiä.. Justiinsa kuuntelin Forbiddenin Twisted into form levyä, todella hyvää kamaa. "What the hell is that??" | |
![]() 02.12.2010 16:12:33 | |
maggot: Xentrix: For Whose Advantage? http://www.youtube.com/watch?v=_0M9Tl1fx4Y Karua meininkiä.. Justiinsa kuuntelin Forbiddenin Twisted into form levyä, todella hyvää kamaa. Muistan kyllä ku kuulin tuon kappaleen ekaa kertaa. Heti ku kappale oli ohi, suuntasin Äxän sivuille ja tilasin Shattered Existencen ja For Whose Advantagen?. En miettiny hetkeäkään ja nuo levykkeet on kyllä perkele tiukkaa tavaraa. Mahtavan teknistä soitantaa. "Ananas on 'no' sanana." -Sikisijä | |
![]() 02.12.2010 17:54:08 | |
SlipKnoT: Joo valitettavasti basistin pieneen päähän ei välttämättä mahdu kaikki tavara. Mutta kuitenkin paska ja vanha vitsi. Siis toi trash metalli. Vanhassa vitsi paskempi vai miten se meni... Pahoittelen vitsini aiheuttamia traumoja:) Tsekatkaa "Jyväskylän kovimpia crossover- kommandojen" Delta Force 2 tsekatkaa piisi Mossaus on mun bisnestä. Loistavaa!! | |
![]() 02.12.2010 18:24:59 | |
National Suicide - Let me see your pogo http://www.youtube.com/watch?v=JZKPZnBq7II Viime vuoden kovimpia rässilevyjä? | |
![]() 02.12.2010 18:29:33 | |
Spike: National Suicide - Let me see your pogo http://www.youtube.com/watch?v=JZKPZnBq7II Viime vuoden kovimpia rässilevyjä? Tuo on kyllä mainio levyke. Tulee musiikista Overkill kovasti mieleen, johtuskohan laulajan äänestä? :D "Ananas on 'no' sanana." -Sikisijä | |
![]() 02.12.2010 21:54:23 | |
Joo nyt on ollu kyllä hyviä linkkejä. Germaniacilla pari ihan ässää esim. Protector ja Assassin oli krauträssin puolelta saatanan kovia ja Morbid Saint jenkeistä.. muutkin ihan päteviä. Protectorhan on melkein enemmän Black Metallia kun bm itsessään. Tai sanotaan 95% nykybändeistä. - | |
![]() 02.12.2010 22:38:28 | |
maggot: Xentrix: For Whose Advantage? http://www.youtube.com/watch?v=_0M9Tl1fx4Y Karua meininkiä.. Justiinsa kuuntelin Forbiddenin Twisted into form levyä, todella hyvää kamaa. Forbidden on kyllä loistoa myöskin, ovat muuten julkaissu uuden levyn tänä vuonna, kantaa nimeä Omega Wave. Kannattaa tsekata, jatkaa vanhaa progerässityyliä eikä Greenin tyylistä alt-nyhväystä. ribuli | |
![]() 03.12.2010 09:31:01 | |
sarkain: Forbidden on kyllä loistoa myöskin, ovat muuten julkaissu uuden levyn tänä vuonna, kantaa nimeä Omega Wave. Kannattaa tsekata, jatkaa vanhaa progerässityyliä eikä Greenin tyylistä alt-nyhväystä. Itsellä uusi Forbidden vinyylinä.....eka levy huippu hyvä (=Twisted Into Form tyylistä), mutta toinen levy skeidaa (=Green nyhjäystä). Fleshred New EP Streaming@http://www.myspace.com/fleshred | |
![]() 03.12.2010 10:36:16 | |
Onko tuo Forbiddenin Omega Wave sitten mistään kotoisin? Olin kyllä sen ajattelut ostaa jossain välissä mutta en ole vielä saanut aikaseksi. Forbidden Evil ja Twisted Into Form on kyllä huippukamaa. "What the hell is that??" | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)