http://www.stalkermusic.com positiivisena:
4/5
Vuonna 1992 perustettu fuusio grindcore orkesteri Cause for Effect on vihdoin julkaissut (toim. huom. helmikuussa) kolmannen debyyttialbuminsa, 0+1=01. Albumi sisältää 33 takuuvarmaa CFE hittibiisiä, joista ei puutu vauhtia eikä yllättäviä käänteitä.
Levy lähtee käyntiin tutulla ryminällä, sisältäen vain basson, rummut sekä örinän, ja jatkuu sellaisena seuraavan puolen tunnin ajan. Tampereen Simon Peggin, Tuomon, Kynästä on jälleen irronnut käsittämätön kataloogi huikeita bassokuvioita. Unohtamatta Arin omalaatuisen rytmikästä rumputyöskentelyä.
Hittiraitoja albumilla on lukuisia joista kovimpina mainittakoon musiikkivideobiiseinäkin tunnettu Metronomic, Neutral Metro sekä Process. 33 kappaleen joukosta voi bongata monenlaisia tyylejä, kuten doomia sekä takuuvarmaa hitti deathmetal kertosäettä. Mainittakoon myös loistavien sanoitusten yhteensopivuus itse musiikkiin.
Jos itse albumi on täyttä timanttia, niin ovat myöskin musiikkivideot. Bändin monia kertoja livenä nähneenä voi todeta CFE:n kuitenkin olevan parhaimmillaan elävän yleisön edessä, sama huokuu läpi loistokkaista musiikkivideoista. Täten kysyn vain, milloin Cause for Effect live DVD näkee päivänvalon?!
http://www.getinthepit.fi hieman varautuneempi:
6/10
Rakastettu ja vihattu Cause for Effect lyö pöytään 33 lyhyttä rallia elämän pienistä iloista ja tarkastelijan tekemistä havainnoista. Tyyli on tuttua CFE:tä, eli basso ja rummut läpsehtävät hyperaktiivista jazz/grindia duona. Riffi ja rytmi vaihtuvat keskimäärin kahden sekunnin välein, ja kakun kuorruttaa säästeliäs örähtely.
Monet sanovat, että tätä ei kestä kovin suurina annoksina, ja tämä on totta myös minun kohdallani; tätä jänönjuoksua ei yksinkertaisesti jaksa prosessoida kovin kauaa. Välillä yllätyn, kun levy suokin hengähdystauon ja laskee temmon matelevaksi. Hidastelupätkillä voisi kikkailla kai enemmänkin, sillä puuduttavuuskerroin laskee välittömästi moisten ilmaantuessa. Nopeammat biisit alkavat nimittäin kuulostaa yllättävän kaavamaisilta, kun niitä isketään aimo jono peräjälkeen. Pinnan alta paljastuu toki monipuolisuutta, mutta kappaleet pitää aukoa joka kuuntelukerralla aloittaen lähes nollasta, joten helpolla ei kuuntelija pääse. Useimmat luovuttanevat.
Sanoituksissa riittää huvitusta niillekin, jotka eivät pysy musiikin kyydissä. Ancient buildings built without electricity and calculators
-- it deserves our full respect and admiration tässä Proto Calculatorin tarina. Muutkin virret seuraavat vastaavaa formaattia, eli yhdellä-kahdella virkkeellä pelataan. Kompakti ilmaisu on yllättävän vaikuttavaa, ja pöhkössä metallikliseiden maailmassa mieleenpainuvan omituista / omaperäistä (valitse omasi).
Voiman tuore
url=http://www.voima.fi/content/view/full/2153haastattelu
/url