RekoS 02.06.2008 15:42:54 | |
---|
Soundissa oli jotain juttua että keikkasetti rakentuu Icaros, mimic, eternium- sekä renaissance levyiltä. Harmi sinänsä sillä esim. The Beginning of the end tai Elegance in Black olisi kova sana kuulla keikalla. Täytyypä toivoa kuitenkin että vetäisivät myös harvemmin keikalla soitettuja biisijä esim. Kathryn Mimiciltä tai Reptiles Eteniumilta. Ja löisin vaikka mistä vetoa että Bad Sign kuullaan ainakin keikalla sillä niin helppo kuvitella moshpitti siihen biisiin ;) |
Marquiesce 03.06.2008 12:48:06 | |
---|
Nyt on uusin levy kuultu läpi ja täytyyy sanoa että toimii. Aluksi kun tuon Icaroksen kuulin niin oli aika mitäänsanomaton niihin odotuksiin nähden mitä levyä kohti oli. Mutta avausraita heti ehkäpä tiukin veto koko levyllä, mutta myös Resign From Life, Hammer ja Into The Sea potkii aivan pirun lujaa! Go, before it's too late. |
WyW 04.06.2008 12:17:52 | |
---|
Tosi hyvä levy kyllä. Ollut soitossa ahkeraan. Nyt kuitenkin yksi mielenkiintoinen juttu nousi tuolta englantia enemmän puhuvalta porukalta: Kuinkahan paljon herroja vituttaa asteikolla noin 1-10 se, että sana 'Icaros' viittaa johonkin etelä-Amerikkalaisten shamaaneitten lääkkeeseen ( http://en.wikipedia.org/wiki/Icaros) ja oikein kirjoitettu 'Icarus' sitten tähän stooriin, mihin kovasti on ainakin haastattelussa ollut viittauksia ( http://en.wikipedia.org/wiki/Icarus). ... Tokihan kyseessä voi olla nimeämiskikkakin kuten Stam1nan ykkönen i -kirjaimen tilalla, mutta on tuo vähän erikoinen. Varsinkin kun Icarus -sanaa ei ilmeisesti edes lausuta kuten tuo Aikhäröös, mitä tuossa laulaa rallatetaan? TJEU Googlefight: http://www.googlefight.com/index.ph … B&word1=icarus&word2=icarosThe music of the future will not entertain - It's only meant to repress and neutralise your brain -> Pofony | last.fm |
Tohtori Tonus 04.06.2008 12:30:07 | |
---|
Pahoittelen tähän väliin tunkemaani 100% offtopiccia, mutta mitä ihmettä tuo TJEU tarkoittaa? Useammassa paikassa olen lyhenteen nähnyt, ja joka kerta on ärsyttänyt kun ei ole mitään hajua mitä se meinaa... "Minustaki autojen moottorit on tosi siistejä. Turbo DeeÄx kun on pellin alla niin pääsee että BROROORROROOM!1" -Disposable |
WyW 04.06.2008 12:32:01 | |
---|
Pahoittelen tähän väliin tunkemaani 100% offtopiccia, mutta mitä ihmettä tuo TJEU tarkoittaa? Useammassa paikassa olen lyhenteen nähnyt, ja joka kerta on ärsyttänyt kun ei ole mitään hajua mitä se meinaa... Tsekkaa Jos Et Usko. Taitaapi olla City-lehden lanseeraama. The music of the future will not entertain - It's only meant to repress and neutralise your brain -> Pofony | last.fm |
kupteri 04.06.2008 12:33:11 (muokattu 04.06.2008 12:33:38) | |
---|
ei mitn... hidas |
Akitus 04.06.2008 12:43:29 | |
---|
Kyllähän se kieltämättä vähän silmiin pistää, mutta ei läheskään niin pahasti kuin Hammerin "Did I past out or...." särähtää korvaan. Eivätpä nuo Rainerin muutkaan lyriikat aina mitään kielikarkkia ole, mutta eipä herra ole ainoa. Mutta taiteessahan ei ole sääntöjä, joten mitäs me olemme lyriikoita arvostelemaan;) Ja levy on edelleen järkyttävän hyvä. 42. "Through the darkness of future past. The magician longs to see. One chants out between two worlds. Fire walk with me." |
Mohla 04.06.2008 12:46:24 | |
---|
Kyllähän se kieltämättä vähän silmiin pistää, mutta ei läheskään niin pahasti kuin Hammerin "Did I past out or...." särähtää korvaan. Eivätpä nuo Rainerin muutkaan lyriikat aina mitään kielikarkkia ole, mutta eipä herra ole ainoa. Mutta taiteessahan ei ole sääntöjä, joten mitäs me olemme lyriikoita arvostelemaan;) Ja levy on edelleen järkyttävän hyvä. Mä ajattelin että tuo on vaan kansilehden lyriikoissa... En oo tullu kuunnelleeksi tota kohtaa niin tarkkaan. Ja levy on edelleen järkyttävän hyvä. Perjantaina saunaan tsekkaamaan miten livenä potkii! Huom! On suuri todennäköisyys, että ylläoleva kirjoitus on sarkastinen. ...muttei tietenkään välttämättä. - - - - - - - - -
Kova ruumiillinen työ ei ole koskaan tappanut ketään - mutta miksi ottaa riski? -Charli |
Akitus 04.06.2008 12:48:58 | |
---|
Kyllä se siellä ihan noin huudetaankin. 42. "Through the darkness of future past. The magician longs to see. One chants out between two worlds. Fire walk with me." |
Werde 04.06.2008 13:39:57 (muokattu 04.06.2008 13:40:17) | |
---|
Eivätpä nuo Rainerin muutkaan lyriikat aina mitään kielikarkkia ole, mutta eipä herra ole ainoa. Mutta taiteessahan ei ole sääntöjä, joten mitäs me olemme lyriikoita arvostelemaan;) ..puhumattakaan siitä että levyn nimi / nimikkobiisin & sinkkubiisin kertosäe on lausuttu vituralleen. ´Aikharosta´ ei englannin kieli tunne, ´ikaruksen´ kylläkin. Suomalainenhan ei tuosta tiedä mitään, mutta englantia äidinkielenään puhuva tuttavani sai hyvät naurut. Dead men tell no tales. |
Mohla 04.06.2008 13:41:26 | |
---|
..puhumattakaan siitä että levyn nimi / nimikkobiisin & sinkkubiisin kertosäe on lausuttu vituralleen. Aikharosta ei englannin kieli tunne, ikaruksen kylläkin. Suomalainenhan ei tuosta tiedä mitään, mutta englantia äidinkielenään puhuva tuttavani sai hyvät naurut. Niin, tuossahan siitä jo mainittiin pari kirjoitusta ylempänä tällä samalla sivulla. Huom! On suuri todennäköisyys, että ylläoleva kirjoitus on sarkastinen. ...muttei tietenkään välttämättä. - - - - - - - - -
Kova ruumiillinen työ ei ole koskaan tappanut ketään - mutta miksi ottaa riski? -Charli |
Werde 04.06.2008 14:05:43 | |
---|
Niin, tuossahan siitä jo mainittiin pari kirjoitusta ylempänä tällä samalla sivulla. En lue Karin postauksia. Dead men tell no tales. |
Tuomio 04.06.2008 15:14:18 | |
---|
Kuinkahan paljon herroja vituttaa asteikolla noin 1-10 se, että sana 'Icaros' viittaa johonkin etelä-Amerikkalaisten shamaaneitten lääkkeeseen (http://en.wikipedia.org/wiki/Icaros) ja oikein kirjoitettu 'Icarus' sitten tähän stooriin, mihin kovasti on ainakin haastattelussa ollut viittauksia (http://en.wikipedia.org/wiki/Icarus). Nygårdille kyllä mainittiin asiasta hyvissä ajoin. Vastaus kuului suurin piirtein, että "Jos Icaros kelpaa Emperorille, se kelpaa myös meille". ( http://fi.wikipedia.org/wiki/IX_Equilibrium) Etenkin bassotaiteilija Virtanen allekirjoittanee tämän täysin. Hassua tai ei, tässä on kyse tietoisesta vapauden ottamisesta sanan oikeasta kirjoitusasusta - toisin kuin siinä "past out" -kohdassa. Saikkonen / Sakara |
Werde 04.06.2008 16:59:47 (muokattu 04.06.2008 17:00:26) | |
---|
Nygårdille kyllä mainittiin asiasta hyvissä ajoin. Vastaus kuului suurin piirtein, että "Jos Icaros kelpaa Emperorille, se kelpaa myös meille". (http://fi.wikipedia.org/wiki/IX_Equilibrium) Etenkin bassotaiteilija Virtanen allekirjoittanee tämän täysin. Hassua tai ei, tässä on kyse tietoisesta vapauden ottamisesta sanan oikeasta kirjoitusasusta - toisin kuin siinä "past out" -kohdassa. Hienoa että tähänkin saatiin selvyys, ja vieläpä oikealta suunnalta. Ulkomaille lähtisin silti tarjoamaan jotain muuta vaihtoehtoa sinkuksi - olkoonkin ettei metallimusiikki ole maailman vakavin asia ja joku neropatti on kuolemattoman "any publicity.." -sutkautuksen päästänyt. Dead men tell no tales. |
Booombox 05.06.2008 19:51:21 (muokattu 05.06.2008 19:51:41) | |
---|
Huomenna diablo livenä ;P Toivottavasti tulee uudelta lätyltä reilusti biisejä. Sais setti alkaa Trail of kingsillä introineen :) "Cannot the Kingdom of Salvation Take Me Home" |
mega 05.06.2008 20:13:36 (muokattu 05.06.2008 20:14:15) | |
---|
Huomenna diablo livenä ;P Toivottavasti tulee uudelta lätyltä reilusti biisejä. Sais setti alkaa Trail of kingsillä introineen :) Eiköhän sieltä nyt muutama biisi ainakin tule, oma veikkaus on että neljä. "I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor" |
Henkka370 05.06.2008 21:11:00 (muokattu 05.06.2008 21:11:17) | |
---|
Aikharosta ei englannin kieli tunne. Eihä se taida tuntea myöskään sanaa 'diablo' :) E: yks sana listätty |
Hipelius 08.06.2008 20:30:29 (muokattu 08.06.2008 20:49:37) | |
---|
Levyn ostin viimein. On tässä kyllä bändin parhaan levyn ainekset kasassa. Saapi nähdä, taitaa mennä jopa Renaissancen ohi. Light of the End on aivan parhautta. E: "...anteeksi, kuusisataakuusikymmentäkuusi." :------------D http://www.sacrecy.com | >-)))> |
Hipelius 08.06.2008 20:49:20 (muokattu 08.06.2008 20:49:54) | |
---|
Röytöä. http://www.sacrecy.com | >-)))> |
Niklodeus 08.06.2008 21:36:07 | |
---|
Tietääkö joku tämän Renaissance- levyn Intomeese kipaleen Räp kohdan tarinan ? Vähän pistää ihmetyttämään. CROM !!
- Conan The Barbarian |