![]() 15.01.2024 20:18:00 | |
---|---|
Jos nyt unohdetaan kaikki tuo perseily hetkeksi, niin yleisenä konseptina mielestäni ihan ok, että bändi voi myydä digitaalisia julkaisuja suoraan faneille ilman levy-yhtiötä välikätenä. Maksat summan x jostakin tuotteesta bändille ja sillä selvä. Ja verottaja ottaa osansa. Ekaan crowdfundingiin jopa osallistuin, koska siinä oli käytännössä koko bändin siihenastinen tuotanto viidellä kympillä. Jos ne rahat sitten menivät Jarin uusiin kitaroihin ja kalsareihin, niin eipä mun yöunet siitä kärsi. Enemmän vitutti, että Forest Seasonsilla oli melko puisevat konerummut (superior drummer?),vaikka olisi ollut Hahto käytettävissä. Eikä kukaan muu kuin Jari ollut soittanut levylle nuottiakaan. Ja onhan toi nyt aivan naurettavaa ja eettisesti kestämätöntä, että mainostetaan hommaa jonain Epic Crowdfunding to the stars Wintersun headquarters -höpönlöpönä faneille sillä verukkeella, että uuden musan julkaiseminen muka olisi resursseista kiinni. Jättää aika kusisen maun suuhun, koska monet hölmöt fanit saattavat oikeasti niellä tuon tarinan.... Tai näin siis ainakin ensimmäisen joukkorahoituksen kohdalla. Tokan suhteen Jari onkin postaillut kommentteja, että "oikeastaan tää on vaan Time 2 -albumin + bonusten digitaalista ennakkomyyntiä 'Crowdfunding' -nimellä". Mikä mielestäni sinänsä ihan ok, kunhan asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä eikä markkinoida hommaa katteettomilla lupauksilla. Seuraavia yllätyksiä odotellessa sitten. :D | |
![]() 15.01.2024 20:19:05 | |
trih: Varmaan tulee yllätyksiä :D Mun vahvin veikkaus on, että kaikki muu tulee ohjelmoidusti taustanauhalta paitsi laulu, ja Mäenpää esiintyy hologrammien kanssa lavalla. Mitähän tuo hologrammibändin tekeminen maksaisi? Eihän tuo nyt edes kaukaa haettu skenaario ole. Onhan Mr Mäenpää itse myöntänyt olevansa laiska ihminen musiikin teon suhteen, sen että kiertueet tappaa inspiraation ja että kiertueiden jälkeen iskee masennus. | |
![]() 15.01.2024 20:21:04 | |
Kasperi Tervonen: Jos nyt unohdetaan kaikki tuo perseily hetkeksi, niin yleisenä konseptina mielestäni ihan ok, että bändi voi myydä digitaalisia julkaisuja suoraan faneille ilman levy-yhtiötä välikätenä. Maksat summan x jostakin tuotteesta bändille ja sillä selvä. Ja verottaja ottaa osansa. Siis tuohan on ihan loistava juttu. Ongelma vaan on se esim Wintersunin tapauksessa että bändillä on ollut koko ajan levytyssoppari levy-yhtiön kanssa. Fiskumpi olisi puskenut vaikka pari puolivillaista levyä tuossa ulos että sopimus olisi täytetty ja sitten kikkailisi noilla joukkorahoituksilla eteenpäin.. Mutta ei Wintersun. | |
![]() 16.01.2024 01:03:19 (muokattu 16.01.2024 01:06:38) | |
Kasperi Tervonen: Tokan suhteen Jari onkin postaillut kommentteja, että "oikeastaan tää on vaan Time 2 -albumin + bonusten digitaalista ennakkomyyntiä 'Crowdfunding' -nimellä". Oma muistikuva ekan joukkorahoituksen tiimoilta on että asia kommunikoitiin silloinkin juuri näin? Tyyliin ostat 50e:llä nämä tuotteet (mielestäni oli ihan wörtti paketti btw) ja luvataan pistää rahulit säästöön eeppistä studiota varten. Voin toki muistaa väärin, ei siinä. Omat fiilikset studiosaagan uusimmasta käänteestä ovat, että en odottanut seuraavassa fundingissa kestävän ihan näin pitkään. Toisaalta vaikka ekaan osallistuin kun stemipaketit kiinnosti niin en koe artistin olevan minulle velkaa erityistä ripeyttä vaan enemmänkin sen, että ne rahat toivottavasti *joskus* menee siihen mitä lupailtiin ja että projektia ei yhtäkkiä hylätä. Vielä en mitään konkreettista todistusaineistoa ole nähnyt sen suhteen että jari olisi esimerkiksi maksanut elämisensä niistä viimeiset 7 vuotta tjsp. Siihen en ota kantaa onko koko studioprojekti vähän hassu, mutta ainakin kommunikointi asioiden etenemisen suhteen on selkeästi ollut puutteellista :D. Olen myös pohtinut, että mitähän siihen time II:n pakettiin oikein enää voisi edes mahtua kun aiemmat levyt ainakin on lypsetty kuiviin. Pelkillä wallpapereilla, akkariversioilla ja livetaltioinneilla on vaikea kuvitella että yhtä moni jaksaa lähteä leikkiin mukaan toistamiseen. Olisikohan jari saanut valmiiksi jonkun niistä kolmesta muusta "90% valmiista" levystään ja pakettiin sisällytetään upouusi makuuhuoneprojektilevy timen lisäksi? :D Big Sound! | |
![]() 16.01.2024 06:26:15 | |
Kasperi Tervonen: Jos nyt unohdetaan kaikki tuo perseily hetkeksi, niin yleisenä konseptina mielestäni ihan ok, että bändi voi myydä digitaalisia julkaisuja suoraan faneille ilman levy-yhtiötä välikätenä. Maksat summan x jostakin tuotteesta bändille ja sillä selvä. Ja verottaja ottaa osansa. Ekaan crowdfundingiin jopa osallistuin, koska siinä oli käytännössä koko bändin siihenastinen tuotanto viidellä kympillä. Jos ne rahat sitten menivät Jarin uusiin kitaroihin ja kalsareihin, niin eipä mun yöunet siitä kärsi. Enemmän vitutti, että Forest Seasonsilla oli melko puisevat konerummut (superior drummer?),vaikka olisi ollut Hahto käytettävissä. Eikä kukaan muu kuin Jari ollut soittanut levylle nuottiakaan. All guitars, drums, bass, synths, samples and orchestrations by Jari Mäenpää Noin lukee tekijätiedoissa koskien Forest Seasonsia. Jotenkin surullista, että Hahto ja kumppanit olivat mukana tuossa mainostamassa levyä, mutta kertaakaan ei mainita "En soita levyllä, mutta tuen tätä projektia!". Oliskohan tullut niin isoja rahoja jos tuo olisi mainittu? Ken tietää. Iskusävelmä podcast! http://www.linktr.ee/iskusavelma | |
![]() 16.01.2024 07:11:23 (muokattu 16.01.2024 07:13:04) | |
ramionparas: All guitars, drums, bass, synths, samples and orchestrations by Jari Mäenpää Noin lukee tekijätiedoissa koskien Forest Seasonsia. Jotenkin surullista, että Hahto ja kumppanit olivat mukana tuossa mainostamassa levyä, mutta kertaakaan ei mainita "En soita levyllä, mutta tuen tätä projektia!". Oliskohan tullut niin isoja rahoja jos tuo olisi mainittu? Ken tietää. Tämä häiritsi itseänikin. Vanhana fanipoikana osallistuin edelliseen keräykseen pienellä summalla, koska siinä vaiheessa Forest Seasonsia ei muuta kautta luvattu tulevan. Sittemmin ilmestyi tietysti myös levy-yhtiön toimesta, minkä ehkä olisi voinut arvata, joo, mutta olisi ollut reilua mainita myös. Kuin myös se, ettei kukaan muista jäsenistä soita levyllä. Selvästikin rahamäärä olisi jäänyt pienemmäksi, jos nämä pienet yksityiskohdat olisi mainittu (olisi jäänyt minultakin paketti ostamatta). Vähän kusinen move jättää infoamatta. This is my signature. There are many like it but this one is mine. My signature is my best friend. It is my life. I must master it as I must master my life. Without me, my signature is useless. Without my signature I am useless. | |
![]() 16.01.2024 12:29:40 | |
No nythän siellä sit mainostetaan seuraavaa rahoituskampanjaa :DDDDDDD Once is a mistake, twice is a jazz | |
![]() 16.01.2024 12:46:45 | |
Vessajono: No nythän siellä sit mainostetaan seuraavaa rahoituskampanjaa :DDDDDDD Mahtaako lyödä leiville sen ensimmäisen jäljiltä? Time II ja crowdfunding II samoihin aikoihin :D Mäenpään somekin on maksumuurin takana, niin kaipa se tekee tilaajilla rahaa sen verran, että toimeen tulee, kun ostelee customkeppejä ja studioroinaa. | |
![]() 16.01.2024 15:24:55 | |
trih: Mahtaako lyödä leiville sen ensimmäisen jäljiltä? Time II ja crowdfunding II samoihin aikoihin :D Viimeksihän joukkorahoitettiin studiota, jossa Time II:n voisi viimeistellä. Ja varmaan se Time II:n myyttinen status ja ajatus sen mahdollisesta valmistumisesta kampanjan voimin siivitti joukkorahoituksen onnistumista tuolloin. Mitenköhän tosiaan tällä kerralla joukkorahoitus onnistuu, kun Time II ollaan julkaisemassa ja sen tähtipölyä ei markkinoinissa suoraan voi enää käyttää? Mitkä ovat myyntiargumentit tällä kertaa ja jaksavatko ne vetää massoja liikkeelle? Tai voihan Jari tietysti keksiä, ettei Time II:ta julkaista, jos tavoitteeseen ei päästä. Sitten saadaan se Time II -hype mukaan tähänkin kamppikseen. "Koska musiikin voidaan havaita koostuvan melodiasta ja rytmistä, on kiinnitettävä huomiota siihen vaikutukseen, mikä niillä on kasvatukseen." - Aristoteles | |
![]() 16.01.2024 15:40:23 | |
Megalomania: Viimeksihän joukkorahoitettiin studiota, jossa Time II:n voisi viimeistellä. Ja varmaan se Time II:n myyttinen status ja ajatus sen mahdollisesta valmistumisesta kampanjan voimin siivitti joukkorahoituksen onnistumista tuolloin. Mitenköhän tosiaan tällä kerralla joukkorahoitus onnistuu, kun Time II ollaan julkaisemassa ja sen tähtipölyä ei markkinoinissa suoraan voi enää käyttää? Mitkä ovat myyntiargumentit tällä kertaa ja jaksavatko ne vetää massoja liikkeelle? Tai voihan Jari tietysti keksiä, ettei Time II:ta julkaista, jos tavoitteeseen ei päästä. Sitten saadaan se Time II -hype mukaan tähänkin kamppikseen. FB:stä: Now... We need just a little bit more patience from you guys while we prepare everything for the release. The album booklet (Gyula Havancsák is working on it), promo photos (we have a photoshoot soon with Onni Wiljami Kinnunen), merchandise, physical release (CD, vinyl) with Nuclear Blast, etc. If everything goes according to plan, the album release will happen in the late summer of 2024, the latest early fall. Before that, we will launch the second crowdfunding campaign, planned to start on March 1st, which will be a pre-order for a very big PACKAGE that will include TIME II. More information about this later, but let's just say that there are a lot more surprises we have in store for you! Eli mihin tossa nyt sit oikein taas sitä rahaa kerätään jos levy kuitenkin julkaistaan NB:n kautta? Uusiin kalsareihin? Once is a mistake, twice is a jazz | |
![]() 16.01.2024 15:42:07 (muokattu 16.01.2024 15:42:41) | |
Vessajono: FB:stä: Eli mihin tossa nyt sit oikein taas sitä rahaa kerätään jos levy kuitenkin julkaistaan NB:n kautta? Uusiin kalsareihin? the second crowdfunding campaign... ...which will be a pre-order for a very big PACKAGE that will include TIME II. No tuosta nyt voisi päätellä että kyseessä on vain vähän kehnosti nimetty erikoispainoksen ennakkotilauskampanja. Metal meets the bone! | |
![]() 16.01.2024 17:50:44 | |
JohnJ: No tuosta nyt voisi päätellä että kyseessä on vain vähän kehnosti nimetty erikoispainoksen ennakkotilauskampanja. Jos edellisen kamppiksen meiningil mennään niin sieltä tulee se luvattu levy (edellisessä vain digitaalisena, toivottavasti siel nyt edes täl kertaa olis iha fyysinenkin levy) ja sitte kauhea läjä digitauhkaa ja Mäenpään itse kötöstämiä vessamiksauksia vanhoista tuotoksista. Ja hinta noin viiteen kymppiin per PÄKITS. Ja kyllä, menin halpaan viimeksi. Prönts. | |
![]() 16.01.2024 20:01:53 | |
trih: Mahtaako lyödä leiville sen ensimmäisen jäljiltä? Time II ja crowdfunding II samoihin aikoihin :D Mäenpään somekin on maksumuurin takana, niin kaipa se tekee tilaajilla rahaa sen verran, että toimeen tulee, kun ostelee customkeppejä ja studioroinaa. Tulihan siitä ekasta joukkorahoituksesta hynää. Sinällään vieläkin naurattaa se facebookin kirjoitus: "joukkorahoituksen tuotot eivät mene minulle vaan Wintersunille". No, Mäenpäähän on tuon taustayhtiön ainoa työntekijä. Mutta mainostamalla kai tuota roinaa saa. Onhan Jarilla joku endorsementti Ibanezin ja Emg:n kanssa. Tuo Wintersunin Warning-musavideokin on lähinnä mainosvideo Ruokankaalle. | |
![]() 16.01.2024 20:09:23 | |
Oon tainnut tältä orkesterilta kuulla yhden biisin mutta tän kaiken härdellin ja sitä spekuloivan keskustelun seuraaminen käy ihan viihteestä. Jatkakaa. | |
![]() 16.01.2024 20:10:58 | |
ttpp44: Oon tainnut tältä orkesterilta kuulla yhden biisin mutta tän kaiken härdellin ja sitä spekuloivan keskustelun seuraaminen käy ihan viihteestä. Jatkakaa. Sama. Sen Sons of winter & stars treeni"live" videon olen nähnyt. Laughter is the most powerful banishing ritual. Lakkaus on raki! | |
![]() 16.01.2024 20:14:50 | |
ramionparas: All guitars, drums, bass, synths, samples and orchestrations by Jari Mäenpää Noin lukee tekijätiedoissa koskien Forest Seasonsia. Jotenkin surullista, että Hahto ja kumppanit olivat mukana tuossa mainostamassa levyä, mutta kertaakaan ei mainita "En soita levyllä, mutta tuen tätä projektia!". Oliskohan tullut niin isoja rahoja jos tuo olisi mainittu? Ken tietää. Olisikohan kovin pieleen mennyt veikkaus että kohta alkaa tipahdella videoita Jukasta, Jarista ja Teemusta joissa nämä kertovat miten kalleimman perkin mukana tulee universumin eeppisin Wintersun-poikakalenteri? Lopullisessa tuotoksessa onkin sitten 12 kuvaa Jarista milloin menninkäisenä, velhona, lohikäärmeenä, tv-lupatarkastajana yms... | |
![]() 16.01.2024 21:32:10 | |
Mä kyllä olen vähän pettynyt Jarin bisnesvainulle, kyllä tämä joukkorahoitus kakkosen kohteena olisi pitänyt olla joku Time 1.98 beta, mutta ei sentään Time II. Loppuu nimittäin hyvän lehmän lypsäminen, jos se nyt vihdoin saa tuon lätyn julkaistua. 19.2.2021 never forget | |
![]() 16.01.2024 21:52:08 | |
Tuomoo: Mä kyllä olen vähän pettynyt Jarin bisnesvainulle, kyllä tämä joukkorahoitus kakkosen kohteena olisi pitänyt olla joku Time 1.98 beta, mutta ei sentään Time II. Loppuu nimittäin hyvän lehmän lypsäminen, jos se nyt vihdoin saa tuon lätyn julkaistua. Time 3 on todennäköisesti edennyt pitkälle vaivihkaa... Olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä. | |
![]() 18.01.2024 13:07:09 | |
Saapi nähdä, jos tämä projekti vielä joskus lavalle nousee, keitä siellä on soittamassa. Yli 4 vuotta edellisestä keikasta, ja muut ns. jäsenet kirjoilla muualla paremmin työllistävissä orkestereissa. Hahto ei tietysti ole enää aikoihin ollut puikoissa, hänellä viimeisin Wintersun-keikka taisi olla 70k-risteilyllä lähes päivälleen 9 vuotta sitten. | |
![]() 18.01.2024 16:12:54 (muokattu 18.01.2024 16:15:09) | |
Xingu: Saapi nähdä, jos tämä projekti vielä joskus lavalle nousee, keitä siellä on soittamassa. Yli 4 vuotta edellisestä keikasta, ja muut ns. jäsenet kirjoilla muualla paremmin työllistävissä orkestereissa. Hahto ei tietysti ole enää aikoihin ollut puikoissa, hänellä viimeisin Wintersun-keikka taisi olla 70k-risteilyllä lähes päivälleen 9 vuotta sitten. Alkaa varmaan olla vaikea saada ammattimuusikoita riveihin jos rahaa ei tipu mistään. Asim Searah erotettiin "Wintersunin" mukaan kulisseissa tapahtuneiden asioiden johdosta mutta redditissä joku joka kertomansa mukaan valmistaa Asimin kitarahihnat, sanoo tämän eronneen koska yhtyeessä ei tapahdu mitään. Samaahan sanoi Hahto StS:iin liittymisestään. Plus näyttäähän se melko tyhmältä jos eturivin metallimuusikoiden pääasiallinen funktio yhtyeessä on vain olla menekinlisääjinä ennen joukkorahoitusta muutamalla videolla hehkuttamassa miten eeppistä kamaa on tulossa. | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)