carnation 26.07.2006 15:10:18 | |
---|
Pakko kyllä sanoa että petyin hieman tähän uuten mustaan. Olisi saanut olla kyllä astetta raskaampi, ei silti ole huonoin SYL levy minun silmissäni. Mun mielestä tää on huonoin SYL-levy. Tunnustan, että waretin levyn ennen julkaisua, poltin levylle ja kuuntelin sitten siitä, mutta jotenkin harmillisesti se jäi hyllyyn jonkun vajaan kymmenen kuuntelukerran jälkeen. Nyt ei ole aikoihin hotsittanut ottaa levyä hyllystä ja työntää soittimeen. Sellaisen napakan 4-5 huippubiisin ep:n tästä olisi saanut raavittua kasaan, mutta jostain syystä ei kunnolla jaksa potkia persuuksille tämä Uusi Musta. Oikeastaan hyvä että kuuntelin ennakkoon, koska olisi voinut SYLettää jos olisin tästä kakskymppiä maksanut, niin kovasti kun Devinistä noin muuten tykkäänkin. Ihan ok lätty kuitenkin, mutta vähän pettymyksen maku tästä suuhun jäi. Kolme tähteä antaisin viidestä, pitää kuitenkin kuunnella lisää sitten joskus kun taas innostaa. |
Zammy 26.07.2006 15:23:07 | |
---|
Oikeastaan hyvä että kuuntelin ennakkoon, koska olisi voinut SYLettää jos olisin tästä kakskymppiä maksanut, niin kovasti kun Devinistä noin muuten tykkäänkin. Ihan ok lätty kuitenkin, mutta vähän pettymyksen maku tästä suuhun jäi. Kolme tähteä antaisin viidestä, pitää kuitenkin kuunnella lisää sitten joskus kun taas innostaa. Minusta tällainen asenne on jollain tavalla huolestuttavaa.. Ensin ripataan levy ja leukaa raapien kuunnellaan sitä kymmenen kertaa läpi ja sen jälkeen todetaan Kummelista tuttuun tyyliin "tässä on kuulkaa niin paljon pikkuvikaa, että kaksikymmentä euroa on ai-van lii-kaa" Susikoira Roi Orbison |
carnation 26.07.2006 15:43:51 | |
---|
Minusta tällainen asenne on jollain tavalla huolestuttavaa.. Ensin ripataan levy ja leukaa raapien kuunnellaan sitä kymmenen kertaa läpi ja sen jälkeen todetaan Kummelista tuttuun tyyliin "tässä on kuulkaa niin paljon pikkuvikaa, että kaksikymmentä euroa on ai-van lii-kaa" Ei nyt passaa yleistää, sillä ostan paljon levyjä kuulematta niitä etukäteen sekuntiakaan, esim. Synchestra tuli haalittua kotiin vaikka olisi ollut mahdollisuus warettaa sekin. En kuitenkaan näe siinä mitään väärää, että tutustuu levyyn ennen kuin siitä kakskymppiä maksaa, oli se sitten sellaisen artistin levy josta diggailee älyttömästi tai ei. Jotkut levyt kolahtavat heti ja pakko laittaa tilaus vetämään jonka jälkeen poltettu kopio (jos sellainen on) lentää metsikköön saastuttamasta levyhyllyä. Tai sitten ostaa levyn parin kuukauden päästä kun sen saa +-10 eurolla, ja tähän ei yleensä kauaa mene. Nykyään tulee harvemmin ostettua levyjä heti tuoreeltaan, kun sillä hinnalla saa useamman hyvän levyn divaristakin. Aina ei kuitenkaan sokeasti voi luottaa artistin tason säilymiseen, kun henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että jo Synchestra aiheutti lievähkön pettymyksen tunteen. Kun uusi SYL pukattiin ilmoille näinkin äkkiä Alienin ja Synchestran jälkeen, olin vähän ennakkoluuloinen että mitenkä se musiikillisen tason pysymisen kanssa oikein on, kun ennakkomaistiaisena kuultu You Suck:kin oli sitä tasan samaa joka ei suuria reaktioita herättänyt. Olisinko sitten nauttinut musiikista enemmän jos olisin maksanut tuotoksesta 20 euroa vai olisiko pettymys tuntunut karvaammalta kun siitä joutui maksamaan? Mutta ei nyt tehdä tästä mitään piraattikeskustelua. |
Deino 26.07.2006 15:56:44 | |
---|
Mutta ei nyt tehdä tästä mitään piraattikeskustelua. Waretin kaikki maailman levyt ja kuuntelin niitä 20 vuotta, mutta nyt ei enää nappaa joten en osta. :J |
joonasvalve 26.07.2006 20:25:27 (muokattu 26.07.2006 20:25:50) | |
---|
Meikälle tämä uus kolahti kyllä aivan täysillä. Toi rokimpi ote (verrattuna kaaokseen) tuo mielestäni mukavaa vaihtelua tuotantoon. edit: siistin kielenkäyttöä Uuuguli....guuguli |
lord of this world 26.07.2006 20:53:13 | |
---|
Loisto lätty. You suck on se ainut skipattava siellä välissä johtuen järkyttävästä ennakkokuuntelujen määrästä. Anti product ja Monument on ainoat heikommat lenkit mielestäni, vaikka mikäpä ei kolahtaisi kun tarpeeksi kuuntelee... Tulihan tuo viikkoa aiemmin kuunneltua läpi pari kertaa, ja toinen kuuntelu oli vei jo alta. Kaikki metalli clicheet löytyy, mikä ei ehkä ollut kovin lupaavaa, mutta levyn kirjavuus ratkaisee nykyään aika paljon, kun musaa on niin paljon, tuotanto on avain asemassa. Kyllähän tuo taitaa selkeesti olla ns. läpimurtolätty bändille, jollei se nimikkolevy sitä jo ollu... Mä tuun munakennottaan sua! |
Akiman 26.07.2006 21:42:37 | |
---|
TNB valtasi Suomen listalla sijan 17. Rock! |
Heartwood 26.07.2006 21:51:06 | |
---|
TNB valtasi Suomen listalla sijan 17. Rock! Himmeen kaupallista paskaa, myyn kaikki SYLin ja Devinin levyt. "Ihan epistä kun kärpänen ei pistä"
Romantikkoitkijät #42 |
Late_ 26.07.2006 22:05:02 | |
---|
Himmeen kaupallista paskaa, myyn kaikki SYLin ja Devinin levyt. Sama :D Mutta kyllähän se niin on, että TNB on vaan saatanan kova levy, suo sen myyvänkin siitä hyvästä. -We dreamed of a world in peace, but killed for a life of ease- |
Zammy 27.07.2006 09:24:42 | |
---|
Aina ei kuitenkaan sokeasti voi luottaa artistin tason säilymiseen, kun henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että jo Synchestra aiheutti lievähkön pettymyksen tunteen. Kun uusi SYL pukattiin ilmoille näinkin äkkiä Alienin ja Synchestran jälkeen, olin vähän ennakkoluuloinen että mitenkä se musiikillisen tason pysymisen kanssa oikein on, kun ennakkomaistiaisena kuultu You Suck:kin oli sitä tasan samaa joka ei suuria reaktioita herättänyt. Olisinko sitten nauttinut musiikista enemmän jos olisin maksanut tuotoksesta 20 euroa vai olisiko pettymys tuntunut karvaammalta kun siitä joutui maksamaan? Mä vaan oon sitä mieltä, että Devin ja pojat on "meidän miehiä" ja sillon minä aion olla heitä tukemassa uuden levyn ilmestyessä. Sen kummemmin levyn tasoa etukäteen arvuuttelematta. Niin ja ei minulla Devinin soolotuotantoa ole kuin yksi levy, mutta ei niitä löydy myöskään warena. Susikoira Roi Orbison |
Torniojaws 27.07.2006 11:07:06 | |
---|
|
Hipelius 27.07.2006 13:48:10 | |
---|
http://fileanchor.com/47932-d Siinä Fuckerin "Radio Edit" :D Haha :D. Juuri vähän aikaa sitten vitsailin tyttöni kanssa siitä jos Fuckerista tehtäisiin sensuroitu versio :D. Ota plussa! http://www.sacrecy.com |
KoRn_GoD 27.07.2006 17:09:54 | |
---|
Viittiskö joku äänittää sen tän päiväsen haastiksen Ylex:ltä? http://www.freewebs.com/korn-fin
Korn fanit sinne mars! |
pehko 27.07.2006 17:12:57 | |
---|
Viittiskö joku äänittää sen tän päiväsen haastiksen Ylex:ltä? Moneltako? HEAVY...FUCKING...METAL! |
KoRn_GoD 27.07.2006 17:15:49 | |
---|
19.10 tais olla. http://www.freewebs.com/korn-fin
Korn fanit sinne mars! |
Jake.e 27.07.2006 17:47:29 | |
---|
Eikös se tullut jo pari päivää sitten? Jerk. |
KTR 27.07.2006 18:06:21 | |
---|
Ensikuuntelu takana. Vaikuttaa ihan sairaan hyvältä levyltä, ei tunnu epäuskottavalta ajatukselta että tästä nousisi suosikki SYL-lätty meikälle. Olen aina digannut enemmän Townsendin soolokamasta kuin SYListä ja tässä oli vähän muitakin sävyjä kuin vain AAARGGHH, joten tykkäilin helvetisti. Katsotaan nyt vielä että mitä lisäkuuntelut tuovat tullessaan. |
Ze Kink 31.07.2006 00:46:24 | |
---|
Pistinpäs sen limited editionin tilaukseen. Ainakin kaikki biisit mitä olen etukäteen kuullut on kuulostaneet ihan tosi hyvältä, joten odotukset on korkealla. "Vittu! Mä diggaan viinaa, naisia ja rumpuja!" -Tuntematon spurgu metrossa |
Zach 31.07.2006 15:30:48 | |
---|
|
slipkorn 31.07.2006 17:30:36 | |
---|
Ensimmäisillä kuuntelukerroilla vaikutti vahvasti pettymykseltä, mutta vitut. Kuulokkeiden kanssa kun muutaman kerran pyöritin ja omaksuin uuden kevyemmän tyylin, niin johan rupes maistumaan. Ainoa heikompi biisi on Fucker, jonka kertosäe on jotenkin niin mielikuvitukseton, että ei. Se ensimmäinen säkeistö taas on melko loistava. Ei tää kuitenkaan Cityn ohi ainaskaan mee, muiden ohi ehkä. |