Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Tuomoo: Tuo hesarin juttu oli vain tilaajille, joten omalta osalta jää lukematta.
 
Tuossahan se oli ylhäällä liitettynä...

vantage: Tuossahan se oli ylhäällä liitettynä...
 
Liitin vasta Tuomoon viestin jälkeen. Sen näkee siitä kellonajasta.

Henri Henri Olavi: Liitin vasta Tuomoon viestin jälkeen. Sen näkee siitä kellonajasta.
 
Tattis! Ihan eri juttu kuin MT:ssä oli, vaikka muutamia samoja aiheita sivutaankin. Ihan hyvä juttu. Vaikka bändin musiikki onkin meikälle hyvinkin tuttua, on bändin historia jäänyt vähän vieraammaksi.

Henri Henri Olavi: Liitin vasta Tuomoon viestin jälkeen. Sen näkee siitä kellonajasta.
 
Kappas, niinpä olikin. Arvelinkin ettei tuomoo voi noin pölhö olla
E: pitääpä kotona laittaa live at huvila soimaan.

Henri Henri Olavi: Hesarissa pieni juttu Amorphiksesta. Tuttua varmaan kaikille, jos bändiä on seurannut, mutta jos ei ole, niin silvuplee:
 
https://www.hs.fi/kaupunki/vantaa/art-2000007608988.html
 
E:
 
En ny tiiä onko asialla välttämättä mitään väliä, mutta jos itte soittaisin ton kokosessa bändissä ja kalustolla jotka vaatii oman huoneen, ni en ois välttämättä kauheen riemuissani jos hesari kertois kaikelle kansalle missä treenikämppä sijaitsee.

Jeszse: En ny tiiä onko asialla välttämättä mitään väliä, mutta jos itte soittaisin ton kokosessa bändissä ja kalustolla jotka vaatii oman huoneen, ni en ois välttämättä kauheen riemuissani jos hesari kertois kaikelle kansalle missä treenikämppä sijaitsee.
 
Olihan se Nosturinkin sijainti hyvin tiedossa. Ja siellä sentään reenasi rasmukset, himit ja bodomitkin.

Oon tässä nyt sivistysmielessä ottanut haltuun vanhempaa Amorphista, jota en syystä tai toisesta ollut koskaan kuunnellut.
 
Tales From the Thousand Lakes on varmasti ollut aikanaan uraauurtava levy, kun death metalliin on liitetty ekaa kertaa puhdasta laulua ja syntikoita sekä progerock-osia. Erittäin toimivaa kamaa edelleen, ja tuotanto tavallaan sopii tähän kamaan erinomaisesti.
 
Elegyllä on myös todella mielenkiintoisia crossover-juttuja, mitä voi peilata vaikka tuleviin Opethin levytyksiin. Saman biisin aikana vedetään tuplabasaria, örinää, kansanmusiikkia ja progehammondia. Toisaalta on myös vähän hajanainen paketti, joka kaipaisi jo parempaa tuotantoa ja örinät ei aina ole ihan toimivia.
 
Tuonela on sitten selkeä tyylinmuutos siistimpään alternative rockiin, josta kaikki death metal ja kansanmusiikki on riisuttu pois. Tällä on kyllä paljon hyviä biisejä, vaikka toki Kingston Wallin ja Pink Floydin vaikutteet kuuluu välillä aika suoraan läpi. Greedin raskaus tuo levylle vähän lisää dynamiikkaa, ja voisi olla vaikka toinenkin vähän hevimpi biisi mukana. Foni ja huilu on hyviä mausteita, mutta ehkä vähän liian suurissa määrin annosteltuja.
 
Am Universum on aika pitkälti kuin Tuonela, mutta vielä yksinkertaisemmin rokkia, intia-jutut ja vähäisetkin hevijutut on nyt poissa. Joissain biiseissä on hyviä himmailuosia, mutta etenkin kertsit jotenkin lässähtää. Tämä levy vähän tökki minulle.
 
Far From the Sunia on parjattu kovasti, mutta tällä levyllä on aika kivasti pörisevät kitarat ja muutenkin tykimpi tuotanto verrattuna aiempaan, ja monissa biiseissäkin on hyviä juttuja. Merkittävää myös, että sekä kebab- että Kalevala-melodiat palasivat sävellyksiin.
 
Eclipseä ja Skyforgeria olen kuunnellut aiemminkin, ne on todella hienosti sävellettyjä ja tuotettuja levyjä, joissa kansanmusiikkimelodiat ja sävyt (etenkin syntikoiden kautta) on tuotu enemmän esiin. Tomi Joutsen on myös erinomainen laulaja. Jotenkin minulle kuitenkin tökkii tuo folk metal -aspekti ja toisaalta liiankin särmätön tuotanto.
 
Skyforgeria uudempia en ole kuunnellut laisinkaan, mutta Tägtgrenin tuottama Circle kiinnostaa kommenttien perusteella.

Kaikki oli hyviä Am Universumiin asti. Tales on edelleen yksi parhaita Suomi-levyjä ja erittäin suuri vaikuttaja itselle.
 
Am Universum ja Far from the sun selekeästi heikoimmat levyt ja livenäkin tuona aikana sellasta seisoskelua ja muniinpuhaltelua että...Onneksi kaikki piristyi kokoonpanomuutoksilla.
 
Uudemmista nostaisin Eclipsen ja Circlen ohella Under the red cloudin kärkikastiin. Muissa taso on ollut vähän heiluvaa.

Exhausted: Oon tässä nyt sivistysmielessä ottanut haltuun vanhempaa Amorphista, jota en syystä tai toisesta ollut koskaan kuunnellut.
 
Tales From the Thousand Lakes on varmasti ollut aikanaan uraauurtava levy, kun death metalliin on liitetty ekaa kertaa puhdasta laulua ja syntikoita sekä progerock-osia. Erittäin toimivaa kamaa edelleen, ja tuotanto tavallaan sopii tähän kamaan erinomaisesti.
 
Kuuntele nyt ihmeessä se eka pitkäsoittokin, eli "Karelian Isthmus". Se on kova. Kuten on myös edeltävä EP "Privilege of evil".

Henri Henri Olavi: Kuuntele nyt ihmeessä se eka pitkäsoittokin, eli "Karelian Isthmus". Se on kova. Kuten on myös edeltävä EP "Privilege of evil".
 
Joo sekin on työlistalla kyllä. En vaan ajatellut kuuntelevani kaikkia, piti kuunnella vaan Tales ja Elegy, mutta sitten innostuin jatkamaan projektia kronologisesti :)

Shredator: Am Universum ja Far from the sun selekeästi heikoimmat levyt ja livenäkin tuona aikana sellasta seisoskelua ja muniinpuhaltelua että...Onneksi kaikki piristyi kokoonpanomuutoksilla.
 
Eikös siinä ollut enemmän taustalla nihkeä levysoppari, josta pääsivät eroon Farin jälkeen? Siitä uusi pirteys, toki Joutsen jeesasi.

Holopainen selitti kymmenen vuotta sitten dokkarissa Pasi Koskisen aikaista lavapreesensiä siten, että Koskinen oli aluksi vetänyt "tanhua" lavalla, mutta kun putosi lavalta ja rikkoi jalkansa, ei sen jälkeen enää liikkunut lavalla laisinkaan, vaan pysyi kiinni mikrofoniständissä. Kuulemma muukaan bändi ei sitten oikein osannut liikkua solistin takana. Tilanne vapautui sitten Joutsenen myötä.
 
Mutta tosiaan vaikka puhutaan Eclipsen kohdalla vaan Tomi Joutsenen mukaan tulosta ja lauluosuuksien muuttumisesta, niin tuotannossakin tapahtui aika iso hyppy jykevämpään. Myöskin bändin sävellyksissä ja sovituksissa tuotiin enemmän sitä kansanmusiikkihommaa Holopaisen soittamiin melodioihin. Toki saundeissa oli myös muutosta, aiemmin koskettimilla soitettiin paljon "sähköisemmin", nyt taas otettiin enemmän käyttöön pianoa ja jotain huilu- tai jousisampleja. Vastaavasti Kingston Wall -kitaroinnit delaynakutuksineen ja wah-rytmityksineen jäi aika lailla kokonaan pois samalla. Tuossa dokkarissa myös Kallio mainitsee, että kun Joutsen alkoi öristä, se vapautti sävellystyötä, kun saattoi soittaa melodiaa milloin tahansa, eikä tarvinnut jättää niin paljoa tilaa laulumelodioille.

Shredator: Uudemmista nostaisin Eclipsen ja Circlen ohella Under the red cloudin kärkikastiin. Muissa taso on ollut vähän heiluvaa.
 
Vaikka kärkipaikalle menee itellä myös Circle ja Red Cloud ni oon tosta viimesestä lauseesta vähän eri mieltä, tasohan on ollu erittäin ei-heiluvaa ku on tehty jo niin monta kertaa sama levy uudestaan.

Jeszse: Vaikka kärkipaikalle menee itellä myös Circle ja Red Cloud ni oon tosta viimesestä lauseesta vähän eri mieltä, tasohan on ollu erittäin ei-heiluvaa ku on tehty jo niin monta kertaa sama levy uudestaan.
 
Samat ajatukset. Jokaiselta levyltä löytyy ne muutamat täysosumat, kuten vaikka uusimman avauskappale, mutta kokonaisuus ei jaksa kantaa levyn läpi. Ja tämä tosiaan vaivannut jokaista levyä Skyforgerin jälkeen.

Jeszse: tasohan on ollu erittäin ei-heiluvaa ku on tehty jo niin monta kertaa sama levy uudestaan.
 
Hahah joo sen voi näinkin ilmaista. Pari biisiä on aina hyviä ja sitten lopuista ei jää paljoa mieleen.

Kuuntelin nyt Eclipsen, Silent Watersin ja Skyforgerin. 10 vuotta sitten olin sitä mieltä, että Silent Waters oli mitäänsanomaton, mutta nyt tykkäsin siitä eniten. Siinä oli eniten progea, heviä, hyviä sovitusratkaisuja, yksi kokonaan akustinen biisi tuomassa sävyä, hyviä syntsajuttuja, Toward and Againstin jännä mörködiskosovitus jne.
 
Vastaavasti 10 vuotta sitten tykkäsin kovasti Skyforgerista, nyt se kuulosti jotenkin tosi nössöltä ja överin hempeältä, ja jopa "sonatamaiselta". Tosi paljon kuuluu Marco Hietalan tekemät taustaköörilaulut, ja örinää selvästi vähemmän. Sampo toki on hieno biisi. Majestic Beastkin vaan lähinnä ärsytti kun se riffi on niin selkeä Grand Conjuration -pastissi.
 
Eclipsestä jäi vähän kaksijakoinen fiilis, toisaalta joitain hyviä biisejä ja osia, toisaalta vähän sekalainen paketti. Vikan biisin täytyy olla joku Koskisen ajan ylijäämä, kun siinä oli pelkkää puhdasta laulua, simppeli neljän soinnun kierto ja delaykitaranakutus.

Mun mielestä Am Universe, Eclipse ja Silent Waters on parhautta. Kehutusta Tuonelasta en oo ikinä saanu otetta. Skyforger on erittäin mitäänsanomaton myös. Circle ja Red Cloud on ihan jees. Uusinta en oo kuunnellu. Ne alkupään levyt ei oo myöskään lähteny. Kun en ole mitään dödis miehiä niin semmonen vanhan koulun pölynimuri meininki ei napostele. Ehkä jos sitä ois kuullu sillon joskus, vois olla eri ääni kellossa.

pehko: Ehkä jos sitä ois kuullu sillon joskus, vois olla eri ääni kellossa.
 
No täähän se on. Itselle ne oli ne ekat mitä kuulin silloin aikoinaan ja siitä syystä mikään Talesin jälkeinen ei ole toiminut. Eikö oikein enää Taleskaan kuin hetkittäin. Paitsi uusimmalla on yksi kova biisi, olisko ollut "The Bee" nimeltään. Siitä pidän kovasti.

Mun mielestä se Magic & Mayhem levy on hyvä johon on äänitetty Joutsenen kans niitä vanhoja biisejä.

Jeszse: Mun mielestä se Magic & Mayhem levy on hyvä johon on äänitetty Joutsenen kans niitä vanhoja biisejä.
 
Totta. Tästä tykkään.