Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Mistä vetoa, että seuraava julkaisu on livelevy?
 
Veikkaan itse History pt.2 vaikka se tuleekin varmaan vasta 2007 :P

No nysse on ostettu ja kertaalleen kuunneltu. Aika metallia on ja aikas täynnä tavaraa. Se Normandian maihinnoususta kertova biisi jäi ensikuulemalta parhaiten mieleen, verenhimoinen militaristi kun olen.
 
Harvoinpa tuota nykyisin tulee maattua sohvalla luurit korvilla yhteen menoon 72 minuuttia levyn kansivihkosta selaillen. Nyt tuli.

ei ole tullut XD!!!!!!!!!!!!!!!!!!111
 
no hyvä talikko, siultahan mie sitä kyselinkin..
 
muita??????????????????????????

Viitsitkö vähän perustella?
Millä tavalla väsyneiltä?
 
Bruce on ainoa, jonka laulun "heittelemistä" on ollut ilmassa, ja tämä nyt menee varmasti miehen viittäkymmentä lähentelevän iän piikkiin. Itse en kuitenkaan dissaa brucen nykylaulua, minulle miehen nykyisen laulelon kypsempi, tummempi soundi uppoaa paremmin kuin 80-luvun melko kireäkin vokalisointi.
 
Ja AMOLAD on Maidenin paras levy.
 
Kuulun niihin ketkä tykkää maidenin 80luvun materiaalista ja en oikeen sulata tätä levyä tai dance of deathia. joku tykkää minä en

Kuulun niihin ketkä tykkää maidenin 80luvun materiaalista ja en oikeen sulata tätä levyä tai dance of deathia. joku tykkää minä en
 
Itse olen täysin samaa mieltä.
 
Maidenin parhaat levythän ovatkin Killers sekä Iron Maiden, mutta nämä ovat onneksi vain mielipideasioita.

Tällä levyllä ei oo kyllä mitään tekemistä Dance Of Deathin kanssa. Se levy ei auennut mulle yhtään, tämä uusi on aivan helvetin kova paketti. Tosiaan vaatii muutaman kuuntelukerran että alkaa avautumaan mutta sanoisin että tällä hetkellä tuntuu kyllä Iron Maidenin parhaalta levyltä. Se että bändi tekee tällaisen levyn 20 vuotta huippukautensa jälkeen on aivan käsittämätöntä. Oon kuunnellu about 10 kertaa nyt ja paranee vaan koko ajan.

no nyt on levy soittimessa, 3. tsipale menossa.. perkele mitä kamaa.

no Jumalauta Mitä Musiikkia!!! Levy on nyt kuunneltu lävitte kun sen vihdoin käsiini sain ja helvetin hyvä oli! Bruce vetää korkeelta ja kovaa, soolot on hauskoja, basso kolosee kotoisasti ja kitarasaundi on parempi ku edellisillä levyillä! Nyt vaan keikkaa odottelemaan suu vaahdoten! Up the Irons!
 
p.s. Pitää tolle CDON.comille laittaa mojovat risut tuosta toimituksen kestosta... ;)
 
p.p.s. Benjamin on paras, sanokaa mitä sanotte!

no Jumalauta Mitä Musiikkia!!! Levy on nyt kuunneltu lävitte kun sen vihdoin käsiini sain ja helvetin hyvä oli! Bruce vetää korkeelta ja kovaa, soolot on hauskoja, basso kolosee kotoisasti ja kitarasaundi on parempi ku edellisillä levyillä! Nyt vaan keikkaa odottelemaan suu vaahdoten! Up the Irons!
 
p.s. Pitää tolle CDON.comille laittaa mojovat risut tuosta toimituksen kestosta... ;)
 
p.p.s. Benjamin on paras, sanokaa mitä sanotte!
 
öö.. okei, soolot hauskoja? ne on vittu LOISTAVIA!!(1)
 
siis zumalauta.. tällä hetkellä ränkkinkin ygösenä on benjamin ja toisena tulee for the greater good for god, iha mieletön tsipale..!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Huh. Levyä kuunneltu yli 20 kertaa eikä vielä kyllästytä :-) On se niin monipuolinen kyllä. Sieltä täältä tulee kyllä häivähdyksiä historiasta (eteenkin Somewheren suuntaan, esim. Loneliness Of Long Distance Runner tulee These Colours Don't Runista mieleen sieltä ajasta 3:10 eteenpäin). Ja muita paikkoja löytyy kans. Mutta on tuossa yhdistetty vähän uutta vertakin että keitos kuulostaa silti uudelta.
 
Basso kyllä määrää ja kitarasoolot kuulostaa varsin hienoilta (jopa Jan vetää hommat kohilleen, mutta H se mun mielestä parhaiten pistelee - jo eka biisissä). Biiseissä on tuota vaihtelua vaikka pitkiä ovatkin. Itämaiset tunnelmat Pilgrimissä on myös veikeitä, vaikka se yksi lauluosa "missä vesi muuttuu viiniksi" tuplauksineen hassulta kuulostaakin. Longest Daysissa Nicko vetää sitä yhtä komppia (ennen hidasta kertsiä) varsin hienosti ja maustaa sitä omalla tavallaan. Tässäkin tosin tuo kertsi osaa joskus vähän ärsyttää (se edeltävä osa pelastaa kyllä paljon).
 
Että ei tuo ihan täydellinen ole, mutta nuo mun mielestä pienet detailit ei silti ole niin merkittäviä etteikö tuo kuitenkin kokonaisuutena olisi erittäin hyvä levy. Ja ykkösbiisin duurihommastakin opin tykkäämään kun muutaman kerran kuunteli.
 
Mutta se on aika jännä että ei osaa sanoa mikä ois paras biisi. Tuntuu vähän vaihtelevan fiiliksenkin mukaan. Joskus tuo ykkönen menee rokkausbiisinä (ja se soolo, aijjai ku on hieno vaikka aika "perus-Adriania" onkin) ja toisaalta taas synkästä Brighteristä saa tuomiopäivän meininkiä. Coloursissa on noita tempomuutoksia mitkä on aika veikeitä, tosin ennen puolta väliä alkava instruilu ja soolot on kuten sanottu mukavasti Lonelinessin tyyppisiä. Shadowsissa on sitten tuota hienoa Brucen laulua ja muutenkin mukavan leppoisa "sytkäribiisi". Luulis uppoavan laajemmallekin yleisölle :-) Breegiä on tullu ehkä liikaa jo radiosta, toisaalta onhan se mukavan "junnaava". Loppupäässä on myös hyvää tavaraa, Legacy on kyllä varsin monipuolinen paketti (siinä taas pientä fibaa on tuosta kertsin laulutuplauksista ettei nyt ihan täydellinen).
 
Joo. Viihdyttävä ja monipuolinen paketti. Ei tosiaan mikään biisi ole ylivoimainen hitti, kuten vanhoilta levyiltä tuppaa löytymään. No eipä kulu niin puhki. Ja löytyy noista monipuolisista biiseistä uusia juttujakin pikkuhiljaa. Ei täydellinen mutta suosittelen avoimin mielin kuuntelevalle että tää iskee kyllä! Trooperin / Aces Highin odottajat kyllä pettyy, jos ei muuten suurimmasta osasta tuotantoa tykkää. Ittelle kolahtaa ihan alkuajoista uusimpiin asti, pieni notkahdus tasossa (jotain keskikertaisempia biisejä) Prayerin ja Virtual XI:n välissä toki oli (X Factor silti synkkyydessään kätkee helmiäkin ja Fear Of The Darkista yli puolet biiseistä varsin hyviä).

Onko Derek Riggsin kansitaide? Että on mitä pällistellä kunhan levy on hankittu.

Onko Derek Riggsin kansitaide? Että on mitä pällistellä kunhan levy on hankittu.
 
Taisi olla Melvyn Grant tjsp. nimisen henkilön materiaalia. Sinkussa lisäksi mukana Benjamin Breegin tuotantoa (jotain verijuttuja taulun takapuolella).

No nyt on pitkä odotus ohi ja hyllystä löytyy limited editon dvd paketti. On nämä maidenin uuden levyn ensi kuuntelemiset nämä aina yhtä hienoja hetkiä :)

öö.. okei, soolot hauskoja? ne on vittu LOISTAVIA!!(1)
 
siis zumalauta.. tällä hetkellä ränkkinkin ygösenä on benjamin ja toisena tulee for the greater good for god, iha mieletön tsipale..!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
 
suksi suohon!
 
do diin, nyt tulee minun osalta levyn arviointi.
 
Levyn rihvi - nimitys menee ehd. Benjaminille sen rankasta meiningistä. Muutenkin tämä on varmastikin levyn "näkyvin" / "korvaanpistävin" rihvi. Myös Benjaminin soolo on siisti (hauska!!!!!!!1!1!1!!!). Benjaminin sanat eivät kovin kummoiset ole, demonit pään sisällä ja pelastakaa minut helvetiltäni on jo jonkinverran kulunut aihe metallimusiikissa. Mutta ei paha silti.
 
Brighter than a Thousand Suns - tsipaleen idea ei ole mikään tavanomainen Maidenille. Ydinpommeista laulaminen on ollu Mustainen hommia tähän mennessä. Mutta lussa hyvästä ideasta. Myös tästä kappaleesta löytyy suhteellisen rankka rihvi, heti sen vähän "oudomman" jälkeen. Mutta ehkä se "oudompikin" riffi lähtee tästä aukeamaan.
 
Jokaisesta kappaleesta ei viitsi ruveta arviota vääntämään, vain kaksi parasta pääsi listalle.
 
Ruusut ja Risut:
 
+ Hyvä Saundi!!!
+ Hyviä Riffejä löytyy
+ Kolina, sweet kolina...
+ Soolot on HAUSKOJA
+ IHQ Meininki!
+ Kansi on piirretty (ja komeasti), toisin kuin edeltäjänsä
 
- Miltei joka kappaleessa jonkimmoinen rämpytysintro ;D
- Vain Pari mainittavaa nopeaa kappaletta
 
Joka tapauksessa levy on maidenin parhaimpia, sanokaa mitä mielitte.

Eilenpähän tuokin lätty postista tuli, mutta tänään vasta kuuntelemaan pääsin. Vaan kylläpäs odotus kannatti! Yllätyin kyllä positiivisesti heti kun "Different World" lähti soimaan. Ja sama meno vaan jatkui. Itsekin kuulun kyllä enemmän tähän "80-luvun ihannointiin" Maidenin kohdalla, mutta tämä levy kyllä tekee kolon tuohon gategoriaan Brave New Worldin lisäksi, vaikkakin mielestäni BNW ei kylläkään yllä ihan tämän levyn tasolle. Mutta sepäs siitä pohdinnasta, asiaan:
 
Kiinnitittekö huomiota rumpusoundeihin? En saanut levyä loppuun asti kuunneltua, koska piti pistää Dance of Death soimaan ja tarkistaa miltä rummut kuulostavat. Mielestäni rummut ovat parempi soundiset tällä uutukaisella kuin Maidenin millään uudemmalla levyllä. Mites teistä muista?
 
Sitten syna. Kylläpäs olin ihmeissäni kun näin Harrisin soittolistan kohdalla basson lisäksi synan! Vaan levyn kuunneltuani syna käy oikein hyvin jokaiseen kohtaan, mihin sitä onkin soitettu.
 
Omasta mielestäni Maiden teki parhaan levynsä sitten The Number of the Beastin. Harris oli luvannut, että fanit tulevat yllättymään tämän levyn kuunneltuaan ja niin totisesti kävikin, ainakin minun kohdallani. :)

Kiinnitittekö huomiota rumpusoundeihin? En saanut levyä loppuun asti kuunneltua, koska piti pistää Dance of Death soimaan ja tarkistaa miltä rummut kuulostavat. Mielestäni rummut ovat parempi soundiset tällä uutukaisella kuin Maidenin millään uudemmalla levyllä. Mites teistä muista?
 
Jep, rumpusoundit ovat aivan timanttia. Nicko myös soittaa paremmin kuin koskaan. Mua on aina häirinnyt joku sen soitossa, mutta nyt menee just eikä melkein.

Brighter than a Thousand Suns - tsipaleen idea ei ole mikään tavanomainen Maidenille. Ydinpommeista laulaminen on ollu Mustainen hommia tähän mennessä.
 
Eikös 2 minutes to midnight kertonut ydinsodan uhasta?

Sitten syna. Kylläpäs olin ihmeissäni kun näin Harrisin soittolistan kohdalla basson lisäksi synan! Vaan levyn kuunneltuani syna käy oikein hyvin jokaiseen kohtaan, mihin sitä onkin soitettu.
 
Taitaa löytyä kyllä listalta jo Somewhere in time -levyltä lähtien...

Olen pitkän linjan fani, ostin The number of the beastin silloin kun se ilmestyi. Seurasin bändiä tarkasti aina 90-luvulle saakka, mutta Dickinsonin lähdettyä Maidenin levyjen osto ja kuuntelu jäi…kunnes:
 
Uusin levy A Matter Of Life And Death tuli hankittua jo ilmestymispäivänä. Nyt on yli 10 kertaa kuunneltu levy läpi, vähintään kerran joka päivä. Kuten yleensä, soitto kulkee kuin rasvattu ratas; tuntuu kuin näitä olisi jo soitettu keikoilla vuosikaudet. Levy on hyvä, mutta ei sentään täyden viiden tähden luokkaa, kuten innokkaimmat jo ilmestymispäivänä hehkuttivat.
 
Parhaimmillaan levyltä voi kuulla kaikuja 80-luvun kultaisista vuosista. Voin jo paljastaa, että The Number Of The Beast on mulle Maiden-mittari, jota vasten muita levyjä peilataan.
 
Uuden levyn ensimmäinen korviinpistävä ongelma on se, että se iskevä ässäbiisi, joka naulaa kaiken olennaisen, puuttuu levyltä (vrt. The Number OF The Beast, The Trooper, Aces High, Wasted Years). Avausraita Different World yrittää selvästi täyttää tätä virkaa, mutta uskallan sanoa ettei tämä biisi 20 vuoden kuluttua herätä sellaisia viboja, kuin esim..Aces High vielä tänään. Different World ei kuitenkaan ole huono biisi, vaan semmoinen hard rockin ja popin välimaastossa flirttaileva mukava biisi kouluarvosanalla 8.
 
Toinen lievä pettymys on se, että uuden levyn pitkissä biiseissä ei ole kovin paljon eri rakenteita tyyliin Hallowed Be Thy Name, vaan lähinnä ylipitkiä tilulilu-sooloja (ns. easy-way-out-ratkaisu), joissa juoksutetaan muutamaa nuottia nopeaan tahtiin. Onneksi kaikissa biiseissä kuullaan kuitenkin myös selkeämpiä riffirakennelmia. Näitä vaihtuvia ja selkeitä riffirakenteita olisi kaivattu tekemään pitkistä biiseistä eeppisiä, nyt kuullaan liiaksi "mössömäistä ja mitäänsanomatonta tiluttelua", mikä kuitenkin on teknisesti hyvin soitettua.
 
Kolmas nipotuksen aihe;) Okei, me kyllä tiedetään kaikki, että Dickinson pystyy laulamaan korkealta ja kovaa, mikä on hevibiiseissä mahtava tehokeino. Nyt tuntuu siltä, että uudella levyllä on pitänyt todistella jatkuvasti, että herra pystyy laulamaan korkealta ja kovaa edelleen. Tuota tehokeinoa olisi voinut sävellyspuolella käyttää säästeliäämmin, jolloin sen vaikutus olisi ollut tehokkaampi. Se, että säkeistöt ja kertsit vedetään monessa biisissä äänialan ylärajoilla, vie tehoa pois ja kuulostaa paikoitellen rasittavalta. Rupeaa jo omaankin kurkkuun sattumaan kun oikein eläytyy kuuntelemaan;) Paikoitellen Dickinsonin laulu menee niin äänialan ylärajoilla, että soundi kuulostaa pakottuneen kireältä. Minun neuvoni olisi ollut se, että joissakin biiseissä olisi voinut melodiakulku mennä 1-2 sävelaskelta alempaa. Se ei olisi muuttanut biisejä olennaisesti, mutta se laulusoundin riipivä kireys olisi hävinnyt . Jonkinlaista tasapainoa matalien korkeiden melodioiden välillä olisi kaivattu.
 
Minua ei nuo rämpytysintrot sinällään haitannut, sillä niissä kuultiin yleensä vokalisonnin osalta hieman vaihtelua siihen korkealta ja kovaa -linjaan. Biisejä olisi voinut lyhentää mieluummin niistä kitarasooloista. Nyt tuntui siltä, että liian moneen biisiin piti ängetä jokaiselta kolmelta kitaristilta oma soolo. peräjälkeen. Kolmea kitaraa voisi paremminkin hyödyntää päällekkäisten kitarastemmojen osalta.
 
Viimeinen nipotuksen aiheeni on aika pieni. Ilmeisesti syntikkaa tai muuta keyboardia kuullaan silloin kuun kuuluu se "kirkkomainen urkusoundi", ilmeisesti kitara toistaa samaa riffiä. (Legacyn ja Brighter Than…riffeissä?). Kuitenkin tuo soundi on mun korvaani korviariipivä. Onneksi se ei ole mitenkään pääosassa. Pelkistetympää soittoa toivoisin!
 
Kaikesta kriittisyydestäni huolimatta pidän levyä onnistuneena. Levyn paras anti on jälkipuoliskon pitkät biisit. Yksi biisi on aika selvästi muita parempi, ja saa aikaan kylmät väreet. For The Greater Good Of God ei häpeä 80-luvun tuotannon rinnalla. Pre-chorus ja kertsi on hienoa kuunneltavaa. Brucen laulu on karun jylhää eikä sitä vedetä liian korkealta. Tämä jää päähän soimaan, ja on helppo kuvitella yleisön käsien heiluvan tämän biisin tahdissa. Tarkemmin mietittyäni tässä on jotain kaikuja Hallowed Be Thy Namesta, mutta ei silti mikään kopio vaan tarpeeksi omanlaisensa biisi. Benjaminista loppuun levy on parjahaimmilaan.
 
Levyn alkupuolelta myös Longest Day saa paikoitellen hyväksyvää nyökyntää osakseen, jo aavemaisen alkuriffin alkaessa.
 
Out of the Shadows on selvästi levyn heikoin biisi: tasapaksusti laahustava ja tylsä. Ei kuitenkaan mikään nolostuttavan huono.
 
Loppujen lopuksi kyseessä on 3.5-4 /5 arvoinen levy. Hienoa!
 
PS: Tähän loppuun kummastelen vielä sitä, että tämän foorumin Maiden fanit liputtavat niin suurella joukolla 7th Sonin ja Somewhere In Timen puolesta bändin parhaina levyinä.
Itselleni nuo ovat pääosin hyviä levyjä, mutta häviävät kyllä sitä aiemmin julkaistuille 1982-1984 levyille.
Nuo (7th son ja SIT) levyt ovat koko bändin tuotantoa ajatellen kaikkein kevyintä soundia; vähiten heviä, suorastaan hard rockia ja jotkut sävellykset poppia. Mun mielestä Maiden on parhaimmillaan aito hevibändi. Lisäksi nuo ovat ekoja levyjä, jonne on eksynyt nolostuttavan korneja ja pömpöösejä (ylimahtipontisia) ja huonoja (liian poppimaisia;) biisejä (Esim. Alexander The Great, Can I Play With Madness, Heaven Can Wait). Lisäksi näillä levyillä ruvettiin liikaa leikkimään kitarasyntikoilla (joskus onnistuneestikin)
 
Näin loihe lausumaan pitkän linjan vanhapartajääräfani!

Näin loihe lausumaan pitkän linjan vanhapartajääräfani!
 
Plopsauksen arvoisesti mielestäni, vaikka en ole uutta levyä kuullutkaan. Jutusteluistasi päätellen olen hyvinkin samoilla linjoilla kanssasi. Kattellaan millon itse ehtii hankkimaan.