Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Kävinpä sitten hakemassa Watershedin kaupasta. Toimivinta Opethia pitkään aikaan kyllä. Burdenin lopun epävireiset kitarat ja tuo The Lotus Eaterin Supermario-teema ovat ainoat häiritsevät kohdat levyllä.

Kävinpä sitten hakemassa Watershedin kaupasta. Toimivinta Opethia pitkään aikaan kyllä. Burdenin lopun epävireiset kitarat ja tuo The Lotus Eaterin Supermario-teema ovat ainoat häiritsevät kohdat levyllä.
 
Hyvä että joku näkee asian näinkin.
 
Ei minunkaan mielestä tämä ole mikään maailman kovin levy tai edes tämän vuoden; kuitenkin sillä on tietty nostalgia ja -kuriositeettiarvo ja onhan tämä nyt vähintäänkin hyvää ja menevää musiikkia.

The Lotus Eaterin Supermario-teema
 
Mitä, tämähän on yksi levyn parhaita kohtia :D Ja muutenkin The Lotus Eater on järkyttävässä parhaudessaan aika heittämällä yksi Opethin all-time-parhaita biisejä. Heir Apparent potkii myös kovaa, sekä bonusbiiseistä Derelict Herds. Mutta muuten... öhh... olen hieman pettynyt. Toisaalta, en ole kuunnellutkaan levyä kokonaan kuin ehkä 5-6 kertaa, joten paha sanoa.
 
Ja Hex Omegasta todellakin tulee vähän se Diablo 2:n act II mieleen :D

Mitä, tämähän on yksi levyn parhaita kohtia :D
 
Se kuulostaa siistiltä erillisenä mun mielestä, mutta se tuntuu ainakin näin ensimmäisillä kuunteluilla niin helvetin irtonaiselta. Ei tuo tietenkään samalla tavalla häiritse kuin ne Burdenin lopun epävireet, mutta kuitenkin. Saas nähdä miten tuo lopulta alkaa toimia.
 
Sitten mua ahdistaa kanssa tuo naama siinä postimerkissä. Toisaalta en menisi tuota laskemaan huonoksi jutuksi... Loppujen lopuksi aika siisti tuo kuva itse asiassa.

Coil ja Burden ovat ehkä parasta kevyempää Opethia tähän asti. Tosin tuo Burdenin epävireinen loppu tuntuu täysin turhalta, vaikka yleensä pidänkin kaikista biiseihin tungetuista omituisista kikkailuista. Heir Apparent ja Lotus Eater olivat hyviä, mutta ei sitä parasta raskasta Opethia, eli eivät tarjoa vastusta The Moorille, Whenille jne. Loput normiversion biisit olivat vähän sellaista välimallin kamaa. Mikään ei niissä ärsyttänyt, mutta toisaalta ainakaan vielä mitään huippukohtiakaan ei ole niistä noussut esille. Tai no, Hex Omegan loppujumitus on turhan pitkä, Deliverancessa se toimi, vaan nyt ei. Bonusbiisit on vielä kuuntelematta.
 
Hirveätä valitusta tuli kirjoitettua, mutta hyvä levy tämä kuitenkin on kaiken kaikkiaan, Opethin vanhemman tuotannon taso vaan asettaa riman väkisin aina pirun korkealle. Plussaa myös siitä, että lätty on rohkeasti erityylinen aikaisempaan materiaaliin nähden. Studio-DVD oli aika pettymys, varsinkin ensimmäinen puolisko, ja syyt onkin täällä jo mainittu. Useimmat jätkistä eivät hanskaa englantia kovin hyvin, ja muutenkin varsinaista sisältöä oli ympäripyöreän länkytyksen seassa aika vähän.

Tuo Burdenin lopun kitarat on ideana loistava ja se olisi toiminut/toimii varmasti ns kertakäyttökamana, mutta ei kymmeniä ja kymmeniä kertoja toistettavalla levyllä... se alkaa pidemmän päälle häiritsemään.
 
Lotus Eaterin mario-kohta on kans turha, toivottavasti Opethtilta ei kuulla jatkossa tämmöisiä. Ok, onhan se ihan puhtaasti musiikillisesti/sävellyksellisesti ajatellen ihan jees, mutta niinkuin todettu ei istu Opethin tyyliin ja levyyn oikein muutenkaan. Toivottavasti Åke jättää tuollaiset pimputukset jatkossa semmoisille bändeille, joiden alaa vastaavat progekaahaukset on.
 
Itse levyllä ei vieläkään ole meikän mittapuulla mitään asiaa ns pyhään kolminaisuuteen, eli MAYH-SL-BWP -joukkoon ja taakse jäädään rankasti. Mutta ihan yleismusiikillisesti ajatellen on Watershed kuitenkin hyvää kamaa ja ihan rahan arvoinen kiekko.

Tuo Eaterin progekohta on just loistava, eika mielestani ole yhtaan hairitseva.

Tulihan se läjä viimein. Mitenkäs, kävikö niin että Would?-coveria ei tullutkaan?

^Eipä ole näkynyt. Piti kai Roadrunnerin jättää holveihinsa joku täky tulevalle super special editionille.

Kuuleeko joku muukin Coilissa sanojen menevän näin:
 
Oikea: Running through the fields of sorrow
 
Väärä: Riding through the fields of Zorro
 
Kun sitä noin ajattelee niin siltähän se kuulostaa:)

Åkella vähän ässä szuhahtaa tuossa kohdassa.

Joo, oikea pakettihan sieltä tuli. Pitääpä kuunnella nuo bonusbiisit.
 
Useimmat jätkistä eivät hanskaa englantia kovin hyvin
 
Hyvinhän kaikista sai selvän. Paljon pahempaakin mongerrusta on tullut nähtyä ja kuultua :) *köh* Rotting Christ *köh*
 
Tässä vielä kuva paketin sisällöstä, jos joku ei ole sitä nähnyt:
http://koti.mbnet.fi/juhau/opeth-1600.jpg

Hex Omegan loppujumitus = liian lyhyt.

Bridge of Sighsista tulee mieleen Dream Theaterin Peruvian Skies :) Varmaan DT:n poijjaat kuunnelleet Robin Trowerin tuotantoa vähän tarkemmin.

Hyvinhän kaikista sai selvän. Paljon pahempaakin mongerrusta on tullut nähtyä ja kuultua :) *köh* Rotting Christ *köh*
 
Juu kyllä siitä selvän sinänsä sai, mutta mitään syvimpiä tuntojaan eivät Åkea lukuun ottamatta pystyneet kertomaan. Sieltä tuli lähinnä "It's very nice :)" -tasoista juttua, tai sitten jotain THV:n ja dadan välimaastosta, kuten esimerkiksi se Axenrotin tarina kylpyammeesta ja kännykästä :D

Tässä vielä kuva paketin sisällöstä, jos joku ei ole sitä nähnyt:
http://koti.mbnet.fi/juhau/opeth-1600.jpg
 
Ota ihmeessä vielä sellainen extreme-säläkuva, eli levyt ulos pahvipaketista, juliste esille jne. Tuota kamaahan nimittäin on. Enpä tähän asti omistanutkaan mistään levystä kolmea kopiota...

onko sitä Alice In Chains coveria kellään?

Keskiviikosta lähtien olen kuunnellut levyä noin 8-10 tuntia kesätöitä tehdessä ja kyllä nyt tuntuu siltä (häväistys!) , että kyseessä saattaa olla ison O:n paras levy.
 
Jotenkin tämä levy tuntuu kestävän paremmin kuuntelussa kuin aiemmat.
Muistaakseni ainakaan Ghost Reveriesiä ei tullut kuunneltua näin syventyneesti ja kauan. Biisit eivät tunnu iskostuvan kovin helposti muistiin vaikka ne ovatkin huomattavasti edellisiä levyjä lyhyempiä.
Tavallaan oli hyvä, että toistoa biiseissä on selvästi vähennetty.
On hyvä huomata, ettei Opeth ole sidottu pitkiin ja mahtipontisiin riffeihin.
 
Watershedin selkeät 60- ja 70-luvun vaikutteet näen pelkästään positiivisena asiana ja toivotaan että niitä saadaan seuraavalle levylle vielä lisää. Kitara- ja kosketin soolot toivat levylle soljuvuutta ja sopivat hyvin levyn ideaan. Varsinaisia Hevisooloja tuntuu olevan yllättävän vähän ja Åkesson ei todellakaan ylisoittanut tätä levyä. Olen kerrassaan yllättynyt kuinka hyvin uudet jäsenet ovat sisäistäneet Opethin idean. Piano/koskettimet ovat Watershedillä muutenkin kerrassaan mahtavat ja Wiberg on mielestäni tuonut selvästi Spiritual Beggarsin leppoisaa meininkiä Opethin musiikkiin.
 
Mariopeth pätkän kaltaiset "irralliset" progeilut vähän huolettaa. Toivottavasti niiden määrä ei ainakaan lisäänny seuraavilla levyillä. Näin harvassa se kuitenkin toimi hienosti.
 
En ole vielä aivan varma kuinka hyvin sellot ja viulut, sun muut sopivat levylle. Vaikka pidän niiden soinnista ne jotenkin täyttävät liikaa biisien "tilaa", arvostan enemmän vanhempien levyjen ilmavuutta ja "kotoisampaa" Opeth-fiilistä :D. Sitä "meiltä teille" tyylistä yksinkertaista soitantaa ja viihdettä. Onneksi ne eivät ole kovin kuuluvassa roolissa Watershedillä.
 
Että tällaista paskaa syntyy kontrolloimattomasta kirjoittelusta :)

Ota ihmeessä vielä sellainen extreme-säläkuva, eli levyt ulos pahvipaketista, juliste esille jne. Tuota kamaahan nimittäin on. Enpä tähän asti omistanutkaan mistään levystä kolmea kopiota...
 
Kyllähän tuossa tulee jo neljä ;) Kaksi CD:tä, DVD ja vinyyli. Minulla on sitten vielä viideskin kopio, kun sen normipainoksenkin ostin.
 
E: Hoho, jos sen kuvan joku ottaa niin julisteesta pitää kuvaan sitten saada se naamapuoli.

Enpä nyt jaksa mitään syvempää analyysiä mutta on watershed loppujen lopuksi kuistekin aika kova levy! Mutta, tulee monasti sellanen fiilis et "hei, tän mä oon kullu jossain" mutta ei osaa sanoa missä.(esim. burden) Mut kai se on hyvä asia.