Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Muistaakseni Revenga-kappaleessa on kopioitu suoraan Emperoria. I Am The Black Wizards kappaletta.
 
Ei sentään yksi yhteen, mutta aika selvä yhteys on kyseessä.

Muistaakseni Revenga-kappaleessa on kopioitu suoraan Emperoria. I Am The Black Wizards kappaletta. Vissiin tarkoituksella.
 
varmaankin se mahtipontinen välisoitto ennen vikaa kertsiä

Samaa mieltä. Miksi tehdä levystä toiseen samanlaista soundia?? Juuri tuollainen tuuletus tekee hyvää. Ja kyllä noi soundit silti edelleen potkii todella hyvin. Ei ainakaan mulla ole ollut sen suhteen mitään ongelmaa. Soundi on muutenkin paljon raikkaampi kuin aikaisemmin.
 
Kyllähän sitä soundia saa muuttaa, se on suotavaakin, mutta miksi tehdä siitä äänitekniseltä kantilta katsoen huonompi? Kyllä sieltä matalasta murinastakin löytyy jos jonkinlaisia erilaisia sävyjä jos vain etsii. Lähinnä noilla huonoilla soundeilla olen tämän levyn tapauksessa tarkoittanut tuota basson uupumista. Subbariin kuulostaa ohjautuvan hyvin kapea kaista itse bassosta, sekä bassorummun jytke. Kyllä sinne alapäähän enemmänkin tavaraa mahtuisi. Ovathan nämäkin tavallaan makuasioita, mutta ainakin minusta hyvään kokonaissoundiin kuuluu myös rikas bassoalue.

Nyt muutaman läpikuuntelun jälkeen nousee levystä esiin seuraava ominaisuus, joka on oikeastaan kaikilla Systemin levyillä:
Kaikki SOADin levyt avautuvat kuulijalle kappale kerrallaan. No, vaikeasti avautuvaa musiikkiahan ne ovat muutenkin, mutta albumit muodostuvat kokonaisuuksinakin eri kerroksista. Mezmerizessä tykästyin aluksi muistaakseni B.Y.O.B:iin, sitten oli vuorossa Radio/Video, Question! ja nyt rispektiä saa This Cocaine... Tämä käynee ilmi myös kirjoituksistani.
Mielenkiintoista on SOADin tuotannossa myös se, että kun se viimeinenkin biisi on itsensä näyttänyt, löytyy ensiksi avautuneesta kappaleesta taas uusia ulottuvuuksia.
 
Kyllä tämä musiikki on oikeasti vertaansa vailla.

Olen kyllä jonkinverran samoilla linjoilla useiden kirjoittaneiden kanssa.
 
Soundillisesti levy on kyllä hienoinen pettymys. Alataajuuksissa on huomattavia puutteita. Keskialue korostuu melkoisesti. Kitarasounditkin ovat paikoitellen hienoisen töksähtäviä.
Mistä tämä johtunee, sitä tiedä ei.
 
Tankianin uljaan teatraalinen laulu saisi mielestäni korvata Malakianin osuudet paikoitellen. Pakko tosin myöntää, että useimmiten Malakianin ääni sopii bändin biiseihin paremmin kuin Alex the kidin nyrkki norsun persesilmään. Eli vallan mainiosti.
Ehkä ajatuksessa, että Malakian olisi toiminut studiossa jonkinasteisena dominaattorina, on myös jonkin verran perää.
 
Vaikka ottaisimme huomioon, että alapään taajuudet ovat hieman unohtuneet miksausvaiheessa, on pakko todeta että basso-osuudet ovat myös soitannollisesti melko peruskauraa. Hölmö ajatus, mutta voisiko tässä olla yksi masteroinnin tuloksen syistä? Tuskinpa vaan, mutta miksei?
Mutta onhan Odadjian kaikesta huolimatta aivan päällikkö äijä..
 
Ainut bändin jäsen joka kykenee mielestäni täyden kympin suoritukseen, on rumpali Dolmayan. Perkeleellistä, tiukkaa, ihanaa settiä, joka ei ikinä petä. Ei lisättävää.
 
Levyn mitta on mielestäni hiuksenhienosti liian lyhyt. Ei pahasti, mutta 1-2 lisäbiisiä toisi albumiin optimaalisen mitan.
 
Loistolevy. Aika näyttää, yltääkö Mezmerize omassa asteikossani jopa itse Toxicityn rinnalle (tai jopa yli).
Mission impossible, mutta onhan nähty että bändi kykenee ylittämään odotukset kerrasta toiseen.
 
Kappaleista tarkempaa analyysiä ja jatkoa tähän kirjoitukseen kenties myöhemmin. Heräsin aamulla neljältä ja silmien alla on jo sellaiset kivespussit että nukkumaanhan tästä jo joutaa. Öitä!

Nyt muutaman läpikuuntelun jälkeen nousee levystä esiin seuraava ominaisuus, joka on oikeastaan kaikilla Systemin levyillä:
Kaikki SOADin levyt avautuvat kuulijalle kappale kerrallaan. No, vaikeasti avautuvaa musiikkiahan ne ovat muutenkin, mutta albumit muodostuvat kokonaisuuksinakin eri kerroksista. Mezmerizessä tykästyin aluksi muistaakseni B.Y.O.B:iin, sitten oli vuorossa Radio/Video, Question! ja nyt rispektiä saa This Cocaine... Tämä käynee ilmi myös kirjoituksistani.
Mielenkiintoista on SOADin tuotannossa myös se, että kun se viimeinenkin biisi on itsensä näyttänyt, löytyy ensiksi avautuneesta kappaleesta taas uusia ulottuvuuksia.
 
Kyllä tämä musiikki on oikeasti vertaansa vailla.
 
Tiedä olenko ainut, mutta minulle SOADin musiikki on aina ollut melko helposti avautuvaa.

Levyn mitta on mielestäni hiuksenhienosti liian lyhyt. Ei pahasti, mutta 1-2 lisäbiisiä toisi albumiin optimaalisen mitan.
 
Ei missään nimessä enempää pitäisi olla, koska silloin hukkabiisien mahdollisuus nousisi paljon suurempaan. Tällaisena juuri hyvän mittainen, kaikkien levyjen pitäisi pyrkiä suunnilleen tuohon mittaan.

No nyt olen sitten kuunnellut levyn pari kertaa läpi ja onhan se nyt hyvä. Suurin osa biiseistä on joko hyviä tai huippuja mutta sitten on tämä Hollywood -kaksikko.
Ensinnäkin Old School Hollywood on kuraa noine robottiäänineen, voi tietty olla että mielipide vielä muuttuu, mutta ei kuulosta yhtään siltä bändiltä joka on mielestäni erittäin kova. Sitten taas Lost In Hollywoodissa on ihan ok, ei kuitenkaan nouse useamman muun levyn biisin tasolle.
 
Pitää vielä kuunnella jos noistakin vaikka oppisi pitämään enemmän.
 
Sama "ongelma" minulla. Aluksi kun laitoin levyn soimaan, oli ihan selvää, että se on täydellinen. Kuitenkin sitten kun se loppui, ei ollutkaan enää sellainen samanlainen innostunut, "jes System Of A Down ON paras!!" - olo, kuin joskus levyn keskivaiheilla. Vähän aikaa piti miettiä, että mitä tapahtui, mutta sitten paikansin ongelman kahteen viimeiseen kappaleeseen. Joissa ei sinänsä ole mitään pielessä, mutta...en niistä niin varauksetta tykkää kuin tavallisesti SOADin kappaleista.
Ymmärrän, että SOAD on just sellainen bändi, joka haluaa kokeilla kaikkea, ja useimmiten siinä onnistuu paremmin kuin kukaan olisi arvannutkaan, mutta nämä Hollywood-kokeilut ei ehkä onnistunut kovin hyvin, heh.
(Daron Malakianin ääni sopii kyllä hyvin Lost In Hollywoodin tyyliin.)
 
Toisaalta, silloin kun en vielä ollut tottunut System Of A Downiin, se eka levy kuulosti ensimmäisillä kuuntelukerroilla kauhealta, ja mietin, että miksi ostin koko levyn. Aloin arvostamaan bändin sanoituksia ja sitä levyn takakannen kirjoitusta ennen kuin musiikkia...Itse asiassa jos System Of A Downin sanoituksista ei olisi selvinnyt, että ne on järkeviä henkilöitä (varsinkin John Dolmayan oli vasta jossain haastattelussa super-viisas), en usko, että olisin antanut sillekään ensimmäiselle levylle ns. toista mahdollisuutta.
Vielä Toxicitynkin tullessa oli sama tunne, mutta siihen mennessä osasin varautua siihen.
 
Oho, menikin sitten koko viesti näiden muka vikojen analysointiin, vaikka piti tulla sanomaan, että Mezmerize on ihan mahtava levy System Of A Downilta, jälleen kerran. Siinä on kyllä bändi, jonka musiikki on aina yhtä loistavaa, hauskaa ja mielenkiintoista.
 
Lempilaulut tähän mennessä on Radio/Video (asiantuntemukseni tulee kyllä nyt häikäisemään kaikki, mutta se mandoliinintyyppinen soitin on cool, ja sitten erityisesti väliosa :-), Question!(josta tulee vähän mieleen Spiders), ja Sad Statue.
Suosikkisanoituspätkäni on "Can you say brainwashing?".

Tiedä olenko ainut, mutta minulle SOADin musiikki on aina ollut melko helposti avautuvaa.
 
Tuota noin.
Helposti avautuva musiikki on minulle sitä Mtv-listapoppia, joka musiikkia ymmärtävillä henkilöillä menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Se avautuu helposti ja unohtuu helposti. Erittäin lyhytikäistä musiikkia siis.
Toinen musiikin laji on vaikeasti avautuva musiikki. Tällä en tarkoita sitä, että jotain kappaletta kuunnellessa tulisi jotenkin vaivautunut olo tai sitä ei jaksaisi kuunnella loppuun, vaan tarkoitan nimenomaan aiemmin mainitsemiani "kerroksia".
Vaikeasti avautuva musiikki mitataan minun mielestäni siis albumeissa, siksipä sitä ei listoilla pyörikään. Oikeastaan vaikeasti avautuva musiikki on siis vain hyvin koottuja albumeita, joihin ei ole pelkästään kasattu singlejä peräkkäin.
 
E: Olipa muuten vähän saatanan kova video tuo B.Y.O.B! Repesin totaalisesti kertosäkeessä...
Kyllä nuo pojat vaan osaa esiintyä. Ovat löytäneet mielestäni aika hyvin "oman tyylinsä". Keep on rocking.

Dolmayan on kyllä SOAD:n "vahvin" lenkki. Todella tiukkaa ja varmaa rumpalointia taas!

Mezmerize pamahti Suomen albumilistan kakkoseksi, edellä vain Antti Tuisku. Jokohan tästä kiirisi bändillekin tietoa, että hei teistä tykätään ihan oikeasti Suomessa, menkää sinne soittamaan.
 
Mitenköhän Toxicity menestyi 2001?

Mitenköhän Toxicity menestyi 2001?
 
8. sijalle meni näköjään: http://www.yle.fi/top40/lista.shtml?id=1324
 
seuraavat viikot: 18., 26., ja sen jälkeen ei listoilla näy.

Ei missään nimessä enempää pitäisi olla, koska silloin hukkabiisien mahdollisuus nousisi paljon suurempaan. Tällaisena juuri hyvän mittainen, kaikkien levyjen pitäisi pyrkiä suunnilleen tuohon mittaan.
 
Henkilökohtaisesti jäin kaipaamaan n. 5-10 lisäminuuttia. No, jäipähän ainakin nälkää noin Hypnotizea ajatellen..
 
Mezmerize pamahti Suomen albumilistan kakkoseksi, edellä vain Antti Tuisku. Jokohan tästä kiirisi bändillekin tietoa, että hei teistä tykätään ihan oikeasti Suomessa, menkää sinne soittamaan.
 
Kiertävät ilmeisesti Ruotsissa, Norjassa sekä Tanskassa. Voihan vidu.
 
Cigaro, cigaro, cigar!

Kyllähän toi hyvä levy on B.Y.O.B. on kyllä loisto veto vaikka singlenä onkin... eh. Todellakin raikas levy osasi jotenkin odottaa tota ("sue" lehteä lainataksani) modernia kikkeli-heviä. Kun taitaa ukot kuunnella vanhempaa kamaa..... joh... Jotenkin levystä paistaa kasari kyllä kovaa lävitse, kasari-disko ja sit se heavy-metalli......

Jotenkin levystä paistaa kasari kyllä kovaa lävitse
 
Ei mun mielestä. Ehkä joistain kohdista voi kasaria kaivaa mut ei noin yleisesti.

Ihan loisto levy nytten, kun monta kertaa läpi kuunneltuna.
 
Radio/Video ja Quoestion ei ole vielä oikein auennut, Hollywood kaksikko on aivan parhautta

Ehkä ajatuksessa, että Malakian olisi toiminut studiossa jonkinasteisena dominaattorina, on myös jonkin verran perää.
 
Kai se ny on ollu dominaattori, jos se on ollu toinen tuottaja ja tehny melkein kaikki biisit.
 
Vaikka ottaisimme huomioon, että alapään taajuudet ovat hieman unohtuneet miksausvaiheessa, on pakko todeta että basso-osuudet ovat myös soitannollisesti melko peruskauraa. Hölmö ajatus, mutta voisiko tässä olla yksi masteroinnin tuloksen syistä? Tuskinpa vaan, mutta miksei?
Mutta onhan Odadjian kaikesta huolimatta aivan päällikkö äijä..
 
Malakian on skulannu ne beisit. Odadjian veti koko tuplalle kokonaiset kolme stygee.

Malakian on skulannu ne beisit. Odadjian veti koko tuplalle kokonaiset kolme stygee.
 

 
Hoho!! Plussaa antasin jos niitä laittaisin, mutta ku en laita ni et saa.
 
Stygee=?

Stygee=?
 
Ai etsä snaijaa dösää bosaa, lande?
Taitaa tarkoittaa musiikkikappaletta.
 
Toxicityn pistin myyntiin, kun en pitänyt, tää uusin kyllä sopii mun korville paremmin. Malakianin laulu ei ole erityisen häiritsevä elementti, soundeista puhumattakaan (tällaiset on mieleeni muutenkin).

Ai etsä snaijaa dösää bosaa, lande?
Taitaa tarkoittaa musiikkikappaletta.
 
Vedän sporan kaulaan ja lähen skrakalla stadiin!
 
Toxicityn pistin myyntiin, kun en pitänyt, tää uusin kyllä sopii mun korville paremmin. Malakianin laulu ei ole erityisen häiritsevä elementti, soundeista puhumattakaan (tällaiset on mieleeni muutenkin).
 
Minä pidän myös tästä Mesmerizen soundista enemmän kuin Toxicitystä! Siltikin s/t on ehkä kovin! Kuulostakoonkin kliseiseltä kommentilta, mutta niissä biiseissä/tuotannossa on sellaista alkukantaista meininkiä! Vaikka itsekin pidän "hyvistä" soundeista, niin kyllä levyllä pitää joku särmä olla! Hyvänä vertailukohtana kelvannee Nirvanan In Utero.