Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Hewy medal: Queensrÿche
Black Metal: Emperor
Ei genreä: Death

Maidenista kaikki lähti, nykyään kuunnellaan pääasiassa rässiä. Lisätietoa aiheesta saa jäsenkuvauksesta.

Progedeath on aikas kiva yhdistelmä...
 
Monelle varmaan tulee mieleen bändi Death mutta puhun huomattavasti progemmasta totta puhuen

Progedeath on aikas kiva yhdistelmä...
 
Monelle varmaan tulee mieleen bändi Death mutta puhun huomattavasti progemmasta totta puhuen
 
Kuulostaa pelottavalta.

Black Metallia tulee kuunneltua eniten, mutta yleensä ottaen metalli jossa on tunnelmaa iskee hyvin. Kun lyöt Emperorin ITNE:n soittimeen yön pimeydessä niin tunnelmaa voi leikata veitsellä. Samaten kun lyöt Panteraa soimaan niin tulee sellainen fiilis että on pakko lähteä pomppimaan/riehumaan.
 
Itsellekkään ei iske tuo pippelihevi ja sen kaltainen, mutta viimeaikoina oon löytäny tuosta Blind Guardianista kanssa samalla lailla tunnelmaa ja sekin on alkanut maistumaan. Blindi iski tuossa viimeviikolla kun lenkillä kuuntelin mp3-soittimesta ja kävelin lumisten peltojen vierellä niin Hansin kuorot kuulosti oikein mahtavilta.

Melkeinpä kaikki menee. Paitsi black-metal, ei iske, johtunee siitä, etten ole päässyt tutustumaan kyseiseen genreen kovin tarkasti. Joka tapauksessa niin melodinen, death, tunnelmointi, doom jne. jne. alagenret iskevät kaikki. Vaikea sanoa, mikä on lähinnä sydäntä, aikalailla kaikkiruokainen olen metallin ja rockin suhteen.

Aikalailla kaikkiruokainen oon minäkin metallini suhteen. Ihan laidasta laitaan tulee kulutettua. Tosin menee hirveen kausiluontoisesti, että mitä jaksaa eniten luukuttaa.
Nyt on viime aikoina tullut kuunneltua lähinnä ol' schoolimpaa death metallia á la Obituary, Dismember, Bolt Thrower & Morbid Angel (tuossa taitaa maailman parhaat death metal bändit ollakkin sit) ja karumpaa black metallia á la Horna, Azaghal, Behexen, Enochian Crescent, Satanic Warmaster sekä erityisesti Deathspell Omega & Mütiilation. Jotenkin älyttömän fiilispohjasesti aina lähtee mitä jaksaa enemmän kuunnella. Tosin noiden lisäksi viime aikojen ehkä eniten kuunneltu artisti mahtaa olla tämmönen vanhempi löytö kun Babylon Whores.
Inhokkeja ei varsinaisesti löydy, jotain bändejä nyt pidän auttamattoman yliarvostettuina niinkun Metallica (mut lynkataan kohta tosta hyvästä) ja tällä hetkellä yks mikä ei oikein sula on tuo uudemman aallon jenkkipauke. En ymmärrä mikä ihmisiä viehättää esim. Killswitch Engagessa, Triviumissa tai All That Remainsissa. Lamb of Godissa on onneks semmosta mukavaa Panteran sukuista groovea mikä nostaa sen noiden aktien yläpuolelle, tasapaksua kamaa sekin tosin ja toimii vaan pienissä annoksissa. Lisäksi on nämä tekniset kikkailubändit eli ns. uusioproge kuten Dream Theater joille en lämpene. Symphony X kolisee kyllä, mutta se onkin niitä harvoja. Muuten tulee yleensä sivuutettua fiiliksettömänä kamarunkkauksena.
Iron Maidenista se lähti kuudennella, siitä kevyemmän kamat kautta Katatoniaan, Katatoniasta doomiin (sekä funeral, että traditional), doomin kautta thrashiin, thrashin kautta takas doomiin ja nyt taidetaan sit olla menossa black metal -osastolla. Death on sitten kulkenu aina tossa sivussa.

Täällä myös ollaan melko kaikkiruokaisia metallin (ja muutenkin musiikin suhteen). Nykyään tulee kuitenkin metallin puolelta huomattavasti eniten kuunneltua extremea, eli black/death/thrash metallia. Varsinkin black metal fiiliksensä puolesta on nostanut päätään lähiaikoina huimasti. Emperor, Darkthrone, Mayhem, Bathory, Horna, Dark Funeral, Immortal..etc iskee täysillä. Death metallin puolelta löytyy myöskin suosikeita vaikka millä mitalla, joista voisi mainita mm. Deathin, Nilen, Morbid Angelin, Cannibal Corpsen sekä Göteborg-skenen ainoan oikean helmen, At the Gatesin.
Thrash metal oli kauan itselleni se genre, jota tuli luukuteltua huomattavasti eniten. Perusheavyn jälkeen tuo olikin melko luonnollinen askel eteenpäin. Rässin puolelta kuitenkin on säilynyt huomattavan paljon lemppareita, esim. Slayer, Kreator, Sepultura, Metallica, Megadeth, Sodom, Destruction...
Heavy metallin puolelta edelleen ykkösinä ovat säilyneet luonnolliset Maiden ja Priest. Myös Manowar, Dio, Black Sabbath sekä Accept iskevät lujaa.
Power metal on jäänyt itselläni lähes kokonaan taakse. Helloween iskee vieläkin melko kovaa lähinnä nostalgia-arvonsa takia, toki edelleen ensimmäiset levyt ovat parhautta. Joitakin ihan positiivisia yllätyksiä tulee joskus esille, esim. Dragonforce, joka on kaikessa korniudessaan aivan loistava.
Progemetallin diggaus on jäänyt aikalailla Dream Theateriin ja Opethiin. Lisää pitäisi tutustua, vaikkei nyt aivan tutustumislistan kärjessä genre olekaan. Doom on samoilla linjoilla, vaikka oikeastaan yksikään oikea doom-bändi ei ole itselleni kovin tuttu. Grindcorea tulee kuunneltua jonkun verran, mm. Napalm Death, Rotten Sound ja Nasum ovat omaa luokkaansa. Ja koska tämä genre onkin melko pitkälti dödiksen ja punkin risteytymä, toimii se itselleni yleensä hyvin.
Yhtä genreä en pysty valitsemaan, mutta tosiaan tolle black/death/thrash linjalle se menee.
 
Ensimmäinen viesti laudalle, vihdoin jaksoin kirjoittaa kaiken lukemisen jälkeen.

Rässikuolo kasaristail

Aikalailla kaikkiruokainen olen minäkin. Ainoat kriteerit on että musiikin täytyy potkia munaskuille ja olla pirun hyvää, genrejä en katsele enkä välitä yhtään mihin lokeroon joku bändi pudotetaan. Black metalli on kuitenkin sellainen mikä ei ole koskaan uponnut, nevör evör. Sen sijaan tällä hetkellä lähellä sydäntä ovat Strapping Young Lad , Opeth, The Haunted, Killswitch Engage sekä Mokoma. Kaikkia muita tulee myös kuunnteltua ahkerasti, mutta tämä viisikko tosiaan potkii tällä hetkellä parhaiten.

1. Thrash/speed
 
Testament, Slayer, Kreator, Metallica, Anthrax jne.
 
2. Heavy
 
Iced Earth, Queensrÿche, Judas Priest, Manowar, Iron Maiden jne.
 
Muut metalligenret ei juurikaan uppoa, deathmetallin puolelta tosin yksi bändi erottuu selvästi: Death

Slayer, ehdottomasti.
 
Ei siinä, myösuseimmat muut vanhat thrashibändit kolahtavat. Metallicasta kaikki alkoi ja se on edelleen on myös parhaita bändejä ikinä, mutta omaan musiikilliseen kehitykseen on eniten vaikuttanut Slayer. Uuudemmista thrashmetalbändeistä eniten vaikutusta on tehnyt The Haunted ja tällä hetkellä olen erityisen rakastunut Terror 2000 -orkesteriin. Sekopäinen meininki. Myös deathmetal puskee vyön alle, eritoten teknisemmät kuten Death ja astetta brutaalimpi Necrophagist. Brutaalimpi deathmetal on myös nautinnollista kuunneltavaa, Nile ja Cannibal Corpse varsinkin.
 
Noin vuosi sitten tuli sukellettua genreen, jota eritoten ennen inhosin, grindcoreen. Kasvanut oma aggressio vaati mielentilaa tukevaa musiikkia, jonka ensiapua tarjosi Rotten Sound. Sitä myötä on tullut sukellettua enemmän eksoottisiin orkestereihin, kuten Last Days of Humanityyn tietenkään vanhempia kuten Napalm Deathia ja Nasumia unohtamatta.
 
Lopullinen haksahdus tuli, kun löysin Strapping Young Ladin. Joku aikasemmin kirjoittikin, että oli luullut kokeneensa metallissa kaiken mahdollisen, mutta tämä bändi yllätti. Devin Townsendin omaperäinen tyyli kätkee kappaleisiin uskomattoman raivon ja vihan, johon en ole ikinä minkään muun orkesterin kokenut pystyvän.
 
Sen sijaan inhoa minussa herättää nykyajan lässynlässyn-powermetal, josta inhoan eritoten Sonata Articaa. Niillä ei ole minkäänlaista raivoa ja meininkiä, mitä musiikissa arvostan. Koko powermetalgenreä ei voi kyllä sulkea pois laskuista. Dragonforce ja Rhapsody of Fire ovat jo niin överiksi vedettyä kikkeliheviä ja tietyissä määrin paskaa, että sen on pakko olla jo hyvää.
 
Myös kaikki muu lässynlässyn hevi, pikkutyttöjen kyyneliä kalastelevat surkumelodiabändit eivät kiinnosta yhtään. Nimiä en tiedä, mutta aina vaihtuu radiossa kanava kun kohdalleen osuu.

Maidenista se lähti joskus kolmos - nelosluokalla.
Sitte tuli bodomit sun muut tilutalut.
Nykyään varmaan thrässi se jota eniten kuuntelen.
Silti kyllä Iron maiden on se bändi "lähinnä sydäntä".

tykkään eniten semmosesta jossa musiikin perusosa on sitä metallia, mutta että on uskallettu soveltaa sekaan ties mitä tyylilajeja. kunnon cross overia. parasta.