Keskustelua raskaammasta musiikista ›

TTV: Kyllähän tämän uuden levyn hyvin Amorphikseksi tunnistaa, mutta pieni pettymys tää on Circlen jälkeen. Omaan makuuni liikaa "pilliä ja piiparointia", ei mitään varsinaisesti uutta Amorphis-tuotannon jatkeeksi, biisit ois voinu hyvin sujauttaa aiempien levyjen sekaan... No, ehkäpä tää levy aukenee sitten myöhemmillä kuunteluilla paremmin, Circle nosti riman ehkä liian korkealle?
 
Mulla taas meni toisin, tämä kyllä pikesee Circlen omasta mielestä. Saa nähdä miten kestää kuuntelua, luulen että paremmin kuin pari edellistä levyä. Eihän tässä suuri suunnan muutos ole kyseesä, mutta kyllä tuossa mun mielestä kuuuluu tuo mainostettu kova työ ja kivasti on korvakarkkia ripoteltu ympäri levyä. Eikä nuo pillitkään haitannet, Tree of Ages on yksittäisenä biisinä ihan tervetullutta vaihtelu; koko levyllinen tuota olisi vähän liikaa...

Parin kuuntelun jälkeen ei ainakaan vielä säväytä tämä levy. Ongelmaksi muodostuu omalla kohdalla enimmäkseen tuotanto, joka on auttamatta liian kiillotettu ja tasapaksu tällaiseen musiikkiin. Toimivatkin koukut jäävät puolitehoisiksi kun ne piilotetaan tällä tavoin äänivalliin. Mös kertosäkeeseen siirtyminen lässäyttää useammankin kappaleen tunnelman halftime-komppeineen. Death of a King jää vahvimmaksi kappaleeksi, hyviä juttuja on myös mm. Enemy at the Gatesissa. Jos antaisi vielä pari pyöräytystä ja katsoisi sitten tottuuko korva...

Perkule kun vieläkään en ole ehtinyt kuunnella tältä uudelta levyltä kuin kolme ekaa biisiä, ja nekin töissä puhelimen kaiuttimesta ja Spotifyn kautta, niin paskaakos niistä sitten arvelee onko levy millainen.
 
Kolme ekaa biisiä sen takia, että tuo kolmas biisi eli Bad Blood kolisi sen verran kovaa että kuuntelin sen pariin kertaan. Mutta kun töissä on niin paskamaista kuunnella niin jätin kuuntelun kesken. Nyt tuo rieska tuossa makaa pöydällä, kuuntelen kun ehdin.

Kyllä tämä on täysosuma. Levyllä ei heikkoa hetkeä löydy. Monella tapaa yllättävä ja tuore Amorphis-julkaisu, vaikka kuitenkin tuttua ja turvallista meininkiä. Progea ja folkkia on mukana aikaisempia levyjä näkyvämmin. Ja piru että on yksittäiset kappaleetkin tykkejä. Death of a King oli van jäävuoren huippu; Enemy At The Gates on paljon toimivampi progebiisi. Tree of Ages on todella toimiva ja tarttuva folkkiralli, Dark Path myös potkii kovaa. Enempiä jaksa listailla.
 
Henkilökohtaisilla Amo-listoillani tämä saattaa olla paras levy sitten Elegyn. Skyforgerin kanssa vielä aikalailla samoilla linjoilla, mutta aika näyttää.
 
Amorphis - Under The Red Cloud (4,5/5) @ Murska-arviot
http://murska-arviot.blogspot.com/2 … /amorphis-under-red-cloud-2015.html

Ei iskeny kumpikaan sinkkubiisi eikä näemmä sitten levykään. Ei jatkoon...
 
Katsotaampa parin päivän sisällä minkälaista mietettä saa antaa toisesta vklopun uutukaisesta. Maidenista meinaan!

Ehdin kuuntelemaan tämän levyn eilen, ja jumankauta kun tämä iskikin kovaa. Olihan levyllä toki muutama vähän nihkeämpikin biisi, mutta sanoisin että kokonaisuutena hakkaa kyllä edeltäjät.
 
Skyforger on minulle kuitenkin se suurin ja mahtavin ja paras, ja siihen asti tämä ei tosin yllä, enkä sitä odotakaan. Pitääpä kuunnella levy vielä pariin otteeseen läpi ennen kuin kummemmin analysoi.

Nyt on uusi levy aivan timanttia! Ja ylipäätään ensimmäinen Amorphis levy, jota soundien puolesta viitsii kunnon hifivehkeillä kuunnella.

Tämä on kovin metal scene julkaisu tällä vuosi kymmenellä. Loistavien melodioiden juhlaa alusta loppuun. Mahtavaa jätkät!

Alkupään biisit vähän peruskauraa, mutta vitosbiisistä eteenpäin on kyllä aika meininki loppuun asti! Aikasta kova rieska näin ens'alkuun.

Juu kyllä tää toimii. Soundit on täydelliset, biisit on hyviä ja vaihtelevia, ja yllätystäkin löytyy. Yhtä superhittiä ei pukkaa niin selkeästi päälle kuin aiemmin, mutta ei tämä tasapaksuksi käy missään kohti. Oisko vain yksi biisi minkä saattaa jollakin toistokierroksella skipata (White Knight), muttei sekään oo ollenkaan huono.
 
Tykki levy. Uppoaa paljon paremmin kuin samana päivänä julkaistu Maideni. Ja tää kyllä kestää kuunteluakin. Kyllä noilla soundeilla on osansa asiassa mutta myös hyvät sävellykset imaisee.

Vähäisellä kuuntelulla tuo levy vielä, mutta hyvältä vaikuttaa. Ja tuore Amorphis kirjakin nimmareilla varustettuna tulla pläjähti postista kotiin eilen.

Onpas hyvä levy. Ostoslistalle menee.

Kylläpä maistuu. Jopa heikoksi arvioimani sinkkubiisi Sacrifice toimii levyllä hyvin, tosin tässä helpottaa sekin etten kuuntele radiota joten voimasoitto ei ole mädättänyt kipaletta. Circle oli kova mutta tämä on kovempi, saa nähdä mitä seuraavaksi.

vt1100: Kylläpä maistuu. Jopa heikoksi arvioimani sinkkubiisi Sacrifice toimii levyllä hyvin, tosin tässä helpottaa sekin etten kuuntele radiota joten voimasoitto ei ole mädättänyt kipaletta. Circle oli kova mutta tämä on kovempi, saa nähdä mitä seuraavaksi.
 
Maistuu kyllä. Saapa nähdä, minkä kipaleen irrottavat seuraavaksi sinkuksi. Bonuskipale Come the Spring olis kyllä kuin tehty Radio Rockille puhki luukutettavaksi.

Mut varmaan teilataan, mut mun mielestä Amorphis on Suomen yliarvostetuin orkesteri.
 
Olen yrittänyt digata orkesterista, mutta ei vaan uppoo. Mä en vaan kuule näköjään sitä mitä muut kuulee.
 
Teoriassa esim. Poisonblack on saman kategorian bändi ja sitä kuuntelee huomattavasti mielummin.

Angra Mainyu: ...mun mielestä Amorphis on Suomen yliarvostetuin orkesteri.
 
No mitäpä sitten?
 
Ja mitä muuten käytännössä on jonkun orkesterin tai artistin "yliarvostus"? Ihan aidosti kiinnostaa, koska en ymmärrä yliarvostuksen käsitettä sellaisessa yhteydessä.

Kirja oli helvetin hyvä, kiitos siitä! Uutta levyä en ole kuunnellut. Eclipse on viimeisin omaan makuun loistava levy bändiltä. Vois käyä tulevalla kiertueella katsomassa livekunnon. Toivottavasti soittavat To fathers cabinin.

Angra Mainyu: Amorphis on Suomen yliarvostetuin orkesteri. Teoriassa esim. Poisonblack on saman kategorian bändi
 
Juuh juuh.

Angra Mainyu: Mut varmaan teilataan, mut mun mielestä Amorphis on Suomen yliarvostetuin orkesteri.
 
Olen yrittänyt digata orkesterista, mutta ei vaan uppoo. Mä en vaan kuule näköjään sitä mitä muut kuulee.
 
Teoriassa esim. Poisonblack on saman kategorian bändi ja sitä kuuntelee huomattavasti mielummin.
 
Niin teilataan. Vertaus Poisonblackiin kertoo lähinnä siitä ettei Amorphikselta ole kuunneltu kuin ne muutama 2000-luvun radiohitti, eikä tuollainen pinnallisuus ansaitse muuta kuin teilauksen.

Yliarvostus, tekotaiteellinen ja mukarankka ovat yleensäkin sellaisia termejä että oikeastihan ne eivät tarkoita mitään.