Aihe: Wintersun
1 2 3 4 518 19 20 21 22281 282 283 284 285
Fantasmic
03.06.2012 19:24:01
Polaris: Wintersunin eka hakee vertaistaan koko maailman musiikkiscenessä, ja hyvää kannattaa varmasti odottaa.
 
Decadetroll ilmaisikin asian jo tosi hyvin. Saahan sitä ihminen vääntää levyä vaikka maailman tappiin. Jokainen muusikko on kuitenkin julkisessa asemassa jolloin luonnollisesti saa osakseen ihailua, vihailua, diggailua ja arvostelua.
 
Mutta jos on kauhea tarve ihan vain ihmisten muistissa pysymiseksi käydä välillä huutelemassa että kohta tulee levyä, vain että voitaisi mennä takaisin kaivamaan nenää, ei ole ainakaan minusta mitenkään arvostettavaa toimintaa.
 
Toisin kuin Decadetrollia, minua ei vituta vaikka tuo Aikamikälie ilmestyisi vasta seuraavalla vuosisadalle. Hauskuuttaa toki.
Muutamasta asiasta voidaan olla kuitenkin yhtä mieltä. Moni odottaa tuota levyä. Mäenpää on hieno muusikko.
Ja tuo Time olisi jo valmistunut ja ilmestynyt jos niin olisi oikeasti haluttu.
 
Toinen mikä hauskuuttaa hirveästi on juuri nämä "hakee vertaistaan maailman musaskenessä. Puhuitpa nyt sitten mistätahansa niistä monista, ei hae.
Wintersun-debyytissä ei ole mitään sellaista mitä ei olisi jo aiemmin tehty. Ja paremmin. Hyvä se on muttei mikään Excalibur. Sen huomaa kun heittää fanboylasit päästään.
 
Ja sunnuntaihauskuutus: Wintersunin Wikipediasivun discocraphiaan on lisätty Time I ja Time II (2013). Hyymörimiäs ollut asialla?
Metal Jewel
03.06.2012 20:27:37 (muokattu 03.06.2012 20:37:29)
dcln: Kauheeta valitusta koko ketju. Mikä helvetin kirjoittamaton laki sellainen on, että bändi tai ketään biisejä tekevä henkilö ylipäätään on jotenkin vastuussa tehdä levyjä/biisejä kuulijoille. Ei voi ymmärtää tätä vitun katkeraa paskaa mitä täällä koko ajan suolletaan. Onhan se 7v pitkä aika, mutta on helvetin positiivista että levy on kuitenkin tulossa. Itse ajattelin jo aikoja sitten, että voi olla että ks. bändin tuotokset jäivät sf. DM-klassikkoon. Noh innolla odottelen levyjä ja jos jostain syystä Jari yhtäkkiä päättäisi olla julkaisematta levyjä ja lopettaisi musiikin tekemisen niin ei minulle tulisi mieleenkään kiukutella siitä missään, vaan arvostaisin miestä hänen ainokaisen WS-albuminsa vuoksi. Musiikkia tehdään rahasta ja jonkin muun takia ja pistäisin kyllä Mäenpään jälkimmäiseen kategoriaan.
 
Paras postaus. Nimenomaan ihmiset voisivat olla kiitollisia siitä musiikkia ylipäätään julkaistaan muunkin kuin nopeiden tulojen toivossa. Muutenhan emme edes saisi kuunnella mitään muuta musiikkia kuin sitä kanavapaikalla 28 esitettävää.
 
Myönnettevähän tuo on toki, että on aika ärsyttävää aina kuulla, että levy tulee viimeistään vuoden sisällä, muttei tule. Siitä on kuitenkin minusta turha inistä, koska eiköhän nuo äijät koita saada haluamaansa muotoon saatettua lättyä niin nopeasti ulos kuin oman elämän kiireet sen sallii. Koko nelikko sitä paitsi tietääkseni tuo leivän pöytään jollain aivan eri tavalla kuin musiikilla. En ainakaan itse tunne kavereita ja tuskin kukaan täällä kovin moni muukaan tuntee. Varmasti juuri esim. Jarilla on omat henkiläkohtaiset syyt siihen miksei riittävää panostusta levyn valmistumiselle löydy.
Timo Tolkki: "Mä en riko kieliä, mä rikon kitaroita."
Fantasmic
03.06.2012 20:47:36
Metal Jewel: Koko nelikko sitä paitsi tietääkseni tuo leivän pöytään jollain aivan eri tavalla kuin musiikilla. En ainakaan itse tunne kavereita ja tuskin kukaan täällä kovin moni muukaan tuntee. Varmasti juuri esim. Jarilla on omat henkiläkohtaiset syyt siihen miksei riittävää panostusta levyn valmistumiselle löydy.
 
Ihan helmeä pohdintaa. :D
Janus
05.06.2012 16:34:23
Metal Jewel: Koko nelikko sitä paitsi tietääkseni tuo leivän pöytään jollain aivan eri tavalla kuin musiikilla.
 
Kai Hahto on ihan täysiverinen ammattirumpali, jota työllistävät mm. todella aktiivisesti kiertävä Swallow the Sun sekä erinäiset sessio- ja opetustyöt.
John Titor
05.06.2012 20:44:21 (muokattu 05.06.2012 20:48:21)
 
 
Metal Jewel: Koko nelikko sitä paitsi tietääkseni tuo leivän pöytään jollain aivan eri tavalla kuin musiikilla. En ainakaan itse tunne kavereita ja tuskin kukaan täällä kovin moni muukaan tuntee. Varmasti juuri esim. Jarilla on omat henkiläkohtaiset syyt siihen miksei riittävää panostusta levyn valmistumiselle löydy.
 
Aika mutu-pohjalta jäbä vetää. Kaitsu on ammattirumpali, jonka pöytään suurimman osan leivästä tuo opettaminen. Sama juttu Teemulla. Jari ei paljon muuta tee kuin Timeä, mutta ihan omassa tahdissaan. Kaveri on sen tason perfektionisti, että kitaroita, lauluja yms. on monta kertaa vedetty levynteon aikana uusiksi kun mieli on muuttunut.
 
Ja sepä se suurin ongelma koko tommosessa levyntekoprojektissa onkin - mieli muuttuu matkan varrella, ja sen takia proggis on pakko saada jonkin järkevän ajan puitteissa loppuun, tai aiemmat, vuosia sitten tehdyt ratkaisut eivät enää tyydytä koska senhetkisen taiteilijan mieli on eri kuin sen vuosia sitten proggista tehneen taiteilijan. Sitten samoja juttuja tehdään uudelleen, ja taas mieli muuttuu jne. Se on loputon kierre. Projektinhallinta on vaikea laji, varsinkin jos tekijänä on ihminen, joka ei suostu tinkimään visiostaan yhtään, vaikka kaikki ympärillä viittaisi siihen, että tinkiminen olisi kannattavaa.
Ne, jotka väittävät etteivät kuule ääniä päässään, eivät ole ikinä kuulleet millaista on kun ne ovat vaiti.
Burn
05.06.2012 22:04:56
 
 
John Titor: Ja sepä se suurin ongelma koko tommosessa levyntekoprojektissa onkin - mieli muuttuu matkan varrella, ja sen takia proggis on pakko saada jonkin järkevän ajan puitteissa loppuun, tai aiemmat, vuosia sitten tehdyt ratkaisut eivät enää tyydytä koska senhetkisen taiteilijan mieli on eri kuin sen vuosia sitten proggista tehneen taiteilijan. Sitten samoja juttuja tehdään uudelleen, ja taas mieli muuttuu jne. Se on loputon kierre. Projektinhallinta on vaikea laji, varsinkin jos tekijänä on ihminen, joka ei suostu tinkimään visiostaan yhtään, vaikka kaikki ympärillä viittaisi siihen, että tinkiminen olisi kannattavaa.
 
Samoja ajatuksia olen itekin päässäni pyöritellyt. Jos Mäenpää jotain olisi tarvinnut, niin mun mielestä tuottajaa varmistamaan, että levy valmistuu edes jonkun aikataulun mukaisesti.
M4ss3 m/: Ajatukset oli lähinnä alakerran ilmaisissa karkeissa ja Pepsissä. NEREUS
J.Newkid
06.06.2012 08:21:06
 
 
John Titor: Aika mutu-pohjalta jäbä vetää. Kaitsu on ammattirumpali, jonka pöytään suurimman osan leivästä tuo opettaminen. Sama juttu Teemulla. Jari ei paljon muuta tee kuin Timeä, mutta ihan omassa tahdissaan. Kaveri on sen tason perfektionisti, että kitaroita, lauluja yms. on monta kertaa vedetty levynteon aikana uusiksi kun mieli on muuttunut.
 
Ja sepä se suurin ongelma koko tommosessa levyntekoprojektissa onkin - mieli muuttuu matkan varrella, ja sen takia proggis on pakko saada jonkin järkevän ajan puitteissa loppuun, tai aiemmat, vuosia sitten tehdyt ratkaisut eivät enää tyydytä koska senhetkisen taiteilijan mieli on eri kuin sen vuosia sitten proggista tehneen taiteilijan. Sitten samoja juttuja tehdään uudelleen, ja taas mieli muuttuu jne. Se on loputon kierre. Projektinhallinta on vaikea laji, varsinkin jos tekijänä on ihminen, joka ei suostu tinkimään visiostaan yhtään, vaikka kaikki ympärillä viittaisi siihen, että tinkiminen olisi kannattavaa.

 
Jea, ulkopuolinen tuottaja olisi joillekin tarpeen, tai edes jokinlainen projektipäällikkö, joka ei kuule komppikitararaidalta jotain ihme rahinaa minkä johdosta kaikki komppikitarat pitää vetää uudelleen.
 
Mutta yhtäkaikki, olen aika vakuuttunut että uusi materiaali tulee olemaan täräyttävää. Olen kuullut yhden 10min biisin ilman lauluja ja voin sanoa että leuka loksahti lattiaan.
Fists pumping everywhere, Guitars are crancking!!
janezki_
06.06.2012 12:43:13
J.Newkid: Olen kuullut yhden 10min biisin ilman lauluja ja voin sanoa että leuka loksahti lattiaan.
 
The Way Of The Fire? Paitsi että olihan siinä livenä laulut...
Mie oon vaan basisti...
ramionparas
13.06.2012 14:17:26
 
 
La 13.10.2012, ovet 21:00, 25€, S/K18
WINTERSUN
Ennakkomyynti Tiketissä alkaen ke 20.6
 
tommoinen löyty nosturin sivuilta..
http://www.evilpiggy.tk http://www.mikseri.net/epm http://www.myspace.com/evilpiggymachine
J.Newkid
13.06.2012 14:43:16
 
 
janezki_: The Way Of The Fire? Paitsi että olihan siinä livenä laulut...
 
Ei ollut mikään live, vaan ihan levyversio tai jokin bounce. Ei kai sitä oo vielä edes loppuunsa miksattu koko levyä.
Fists pumping everywhere, Guitars are crancking!!
John Titor
14.06.2012 14:16:17
 
 
J.Newkid: Ei ollut mikään live, vaan ihan levyversio tai jokin bounce. Ei kai sitä oo vielä edes loppuunsa miksattu koko levyä.
 
Huomenna on kuuntelusessio, eli aika viimeisillään on synnytys.
Ne, jotka väittävät etteivät kuule ääniä päässään, eivät ole ikinä kuulleet millaista on kun ne ovat vaiti.
J.Newkid
14.06.2012 14:27:45
 
 
John Titor: Huomenna on kuuntelusessio, eli aika viimeisillään on synnytys.
 
Möh! ja mua ei oo kutsuttu!!
Fists pumping everywhere, Guitars are crancking!!
John Titor
15.06.2012 22:33:38
 
 
Jäbät. Kyllä se levy vaan näemmä sieltä nyt tulee ulos.
Ne, jotka väittävät etteivät kuule ääniä päässään, eivät ole ikinä kuulleet millaista on kun ne ovat vaiti.
-HP-
16.06.2012 15:46:48
John Titor: Jäbät. Kyllä se levy vaan näemmä sieltä nyt tulee ulos.
 
Minä luulin että tämä tulisi jäämään aina historiaan levynä jota ei koskaan saatu valmiiksi mut kai se on uskottava! Taitaa olla pakko-ostos kun saapuu, ihan mielenkiinnonkin vuoksi.
Immature asshole
Burn
18.06.2012 09:59:17
 
 
John Titor: Jäbät. Kyllä se levy vaan näemmä sieltä nyt tulee ulos.
 
Pic or it didn't happen.
M4ss3 m/: Ajatukset oli lähinnä alakerran ilmaisissa karkeissa ja Pepsissä. NEREUS
janezki_
18.06.2012 12:38:01
ramionparas: La 13.10.2012, ovet 21:00, 25€, S/K18
WINTERSUN
Ennakkomyynti Tiketissä alkaen ke 20.6

 
Tästä päätellen voisi olla että Time I tulis pihalle mahd. syyskuun lopussa tai lokakuun alussa. Yleensähän läpyskät tulee vähän ennen Suomen rundia. Ja Nuclear Blast ei ole vielä aloittanut sitä kolmen kuukauden promoamista (isoimpien levy-yhtiöiden tapa) ennen julkaisua niin lokakuun alku varmaan ois aika lähellä julkaisun ajankohtaa.
 
Ellei sitten peruta kaikkia jo sovittuja rundeja ja miksata Time I vielä pari kertaa uudestaan :)
Mie oon vaan basisti...
John Titor
18.06.2012 13:42:31
 
 
Burn: Pic or it didn't happen.
 
Time I:sen miksaukset oli käytännössä valmiit kun perjantaina kuunneltiin Sonic Pumpilla. Pikku balanssihiontaa vielä kesäkuussa, masterointiin levy on menossa heinäkuussa. Lokakuu on varmastikin aika hyvä arvaus.
Ne, jotka väittävät etteivät kuule ääniä päässään, eivät ole ikinä kuulleet millaista on kun ne ovat vaiti.
Burn
18.06.2012 14:02:20
 
 
John Titor: Time I:sen miksaukset oli käytännössä valmiit kun perjantaina kuunneltiin Sonic Pumpilla. Pikku balanssihiontaa vielä kesäkuussa, masterointiin levy on menossa heinäkuussa. Lokakuu on varmastikin aika hyvä arvaus.
 
Kai se on sitten uskottava!
 
Sikäli vähän huolestuttaa jos osa levyn tehoista uppoaa tämän odottelun, selitysten ja lupausten aiheuttamaan ärsytykseen. Kakaramainen asennehan se on, mutta kyllä siinä monella saattaa olla nalli herkässä jos joku asia levyssä ei miellytä. Sen törsätyn aikamäärän verukkeella on helppo todeta, että "tämmöstäkö mä sitten odotin?"
M4ss3 m/: Ajatukset oli lähinnä alakerran ilmaisissa karkeissa ja Pepsissä. NEREUS
Lego
04.07.2012 17:33:57
SWOLLEN EYE VIEW Oma bändi. Jossain Death metallin harmaalla alueella liikutaan.
Decadetroll
04.07.2012 19:57:59
JAK: http://youtu.be/OoAUK5KOwRs
 
Vau, oikein viis sekuntia jotain viulua ainaki kuulu. Pakko ostos jne.. heh.
don't look so surprised, happy birthday...fucker! Blow that candle out, we're gonna kick you, kick you!
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)