Aihe: Nightwish
1 2 3 4 5171 172 173 174 175207 208 209 210 211
tiukkapipo
19.07.2019 17:06:15
Dirtyh: NW:stä ei ikinä olisi tullut niin iso ilman tuota episodia. Wintersunista taas kukaan ei olisi ikinä kuullutkaan ilman niitä Mäenpään kalsarivideoita. Saavuttaakseen faniporukan ulkopuolisen huomion on tehtävä asioita mitkä herättää tunteita.
 
Totta! Hyvin huomioitu! Onhan Wintersunilla uskomattoman taitavaa soittoa ja nerokkaita biisejä, mutta kyllä moni hyväkin bändi painuu unholaan nopeammallakin julkaisutahdilla. Bändi tosiaan herättää tunteita.
 
(Epuilla muuten taisi suosio nousta pitkän tauon aikana ilman suurempia kohuja, mutta olihan sitä ennen tehty keikkaa ja levyjä ihan riittävästi.)
 
Henkilökemioiden ja pankkitilin lisäksi syy Hahton työpaikanvaihtoon voi liittyä myös siihen että hän saattaa pitää NW:n musiikista paljon enemmän. Mistäpä me näitä tiedetään.
 
Näin juuri, mistä me näitä tiedetään.
 
Onneksi Nevalainen ei menettänyt terveyttään bändin takia, ja toivottavasti Hahdon vakinaistaminen avaa uusia väyliä myös Holopaisen luovuudelle.
 
Tuossa asioita hyvin valottava Hahdon haastattelu vuodelta 2014, jonka lopussa Tuomas Holopaisen ja Jari Mäenpään kommentit Hahdosta.
 
https://riffi.fi/artikkelit/haastattelut/kai-hahto-kuka-muu-muka
 
Tuomas Holopainen;
"...Jukka on edelleen maailman paras rumpali Nightwishiin, mutta Kaitsu nousi ikävän tilanteen pakottamana hienoimmaksi mahdolliseksi paikkaajaksi."
VeeKoo
24.07.2019 14:40:44
 
 
Regalis Apertura: Muuten eikö tuolla logiikalla ollut sama juttu myös Marco Hietalankin tapauksessa? Löikö Tarot loppupelissä niin leiville siihen aikaan etteikö muitakin hommia olisi Marcon tarvinnut tehdä? Tuskin hän olisi hakenut NW:n basistin paikkaa pelkästään rahan takia (no ainakin näin mutuna olettaisin)...
 
Radiohaastattelussa sanoi jotta rahat ja keikat olivat melko tiukassa ja meinasi jo ihan oikeisiinkin hommiin lähteä, kun yhtäkkiä puhelin pirahti ja kyseltiin kiinnostelisiko paikka Nightwishissä.
seppo69
24.07.2019 15:30:39
Regalis Apertura: Muuten eikö tuolla logiikalla ollut sama juttu myös Marco Hietalankin tapauksessa? Löikö Tarot loppupelissä niin leiville siihen aikaan etteikö muitakin hommia olisi Marcon tarvinnut tehdä? Tuskin hän olisi hakenut NW:n basistin paikkaa pelkästään rahan takia (no ainakin näin mutuna olettaisin)...
 
Kyllä meni rahan takia (ei nyt varmastikaan pelkän rahan takia), sanoi itse jossain haastattelussa. Silloin kun meni Nightwishiin niin lopetti Sinergyssä. Kertoi myös, että musiikillisesti piti Sinergystä enemmän, mutta Nightwish tuo leipää pöytään. Suurinpiirtein siis näin.
Welho-77: Noi sun tyhmä fantasiat on sairaita.
Kradenius
30.07.2019 15:06:25
 
 
seppo69: Kyllä meni rahan takia (ei nyt varmastikaan pelkän rahan takia), sanoi itse jossain haastattelussa. Silloin kun meni Nightwishiin niin lopetti Sinergyssä. Kertoi myös, että musiikillisesti piti Sinergystä enemmän, mutta Nightwish tuo leipää pöytään. Suurinpiirtein siis näin.
Marcohan ei siis pitänyt NW:n vanhasta tyylistä niin kauheasti, kiinnostui kun Holopainen sanoi että tarkoitus vähän raskaampaa alkaa tehdä.
vt_17
24.10.2019 08:57:01
Floor osallistui Hollannin Vain Elämää -ohjelmaan hiljattain. Viimeisenä kappaleenaan veteli Phantom of the Operan.
 
https://www.youtube.com/watch?v=plCScjvDOJM
Snapo
30.10.2019 16:06:26
vt_17: Floor osallistui Hollannin Vain Elämää -ohjelmaan hiljattain. Viimeisenä kappaleenaan veteli Phantom of the Operan.
 
https://www.youtube.com/watch?v=plCScjvDOJM

 
Tämä oli kyllä todella kova veto, kuten myös aiemmatkin biisit.
"Mitään hyödyllistä tietoa musiikista tai soittimista täältä tuskin oppii, mutta kielioppi väännetään kuntoon vaikka väkisin."
Unmasked
16.11.2019 16:42:17 (muokattu 16.11.2019 16:46:17)
https://www.youtube.com/watch?v=wA44tjaP5n0&feature=emb_title
 
Slaying the Dreameria livenä. Saundaa kyllä varsinkin rumpujen osalta harvinaisen paskalta, toivottavasti kuulostaa lopullisella julkaisulla paremmalta.
Vertailun vuoksi kun satuin aiemmin kuuntelemaan Maidenin liveä, näillä rumpusaundeilla kuulostaa mikä tahansa musisointi loistavalta. Linkissä alla Powerslave.
 
https://www.youtube.com/watch?v=mAX … VvWZgWCJuBWUwOlx_sLRESM&index=8
joku muu sikko
16.11.2019 16:55:43
Unmasked: https://www.youtube.com/watch?v=wA44tjaP5n0&feature=emb_title
 
Slaying the Dreameria livenä. Saundaa kyllä varsinkin rumpujen osalta harvinaisen paskalta, toivottavasti kuulostaa lopullisella julkaisulla paremmalta.

 
Floor on kyllä upea, kuten on nähty vaikka Ayreonin projekteissa. Mutta ei pääse tässäkään oikeuksiinsa koska homma ei muuten valitettavasti toimi. Purkkapoppia ja mitäänsanomaton biisi. Nightwish on vähän niinkuin Sonata Arctica. Ns heviä vedetään mutta kitaristi ei saa olla paljon missään roolissa. Ei jatkoon.
Juu mast tsamp övei from skvirröls baik ant staat living diu. -Sjömanni-
aivokuolio
16.11.2019 19:26:45
joku muu sikko: Mutta ei pääse tässäkään oikeuksiinsa koska homma ei muuten valitettavasti toimi. Purkkapoppia ja mitäänsanomaton biisi. Nightwish on vähän niinkuin Sonata Arctica. Ns heviä vedetään mutta kitaristi ei saa olla paljon missään roolissa. Ei jatkoon.
 
Hetkinen, vihjaatko siis että NW ei ole... tr00?
joku muu sikko
17.11.2019 21:30:03
aivokuolio: Hetkinen, vihjaatko siis että NW ei ole... tr00?
Mnjöou. Mutta flooria vois ikatsella noissa kuteissa vaikka koko päivän
Juu mast tsamp övei from skvirröls baik ant staat living diu. -Sjömanni-
Decadetroll
18.11.2019 17:04:15
joku muu sikko: Mnjöou. Mutta flooria vois ikatsella noissa kuteissa vaikka koko päivän
 
Mitä helvettiä sillä on päällä edes? Joku kokovartalokortsu hörhelöillä?
Tokkopa! Tai no tokkopa n0kkoset tokkivat nokkopa niimpäkö ökköset pökköset pölöpölplöttö hirnau iihahaa! -NHR
yellow
18.11.2019 19:03:18
joku muu sikko: Mnjöou. Mutta flooria vois ikatsella noissa kuteissa vaikka koko päivän
 
Tuomas on sanonut, että NW ei ole metallibändi vaan rockbändi.
Regalis Apertura
19.11.2019 09:48:57 (muokattu 19.11.2019 09:51:53)
Olzon näköjään edelleenkin katkera Nightwishille:
 
https://www.soundi.fi/uutiset/anett … -he-kohtelivat-minua-niin-huonosti/
 
Tuli vaan mieleen että mitenköhän "huonosti" häntä nyt sitten oikein noin loppupelissä kohdeltiinkaan raskausaikana? Ja toisessa tapauksessa bändin olisi muka pitänyt lopettaa keikka kun vokalisti päättääkin ykskaks häipyä lavalta kesken kaiken??? Ettei vaan ollut LSD (Lead Singer Disease) päällä...
yellow
19.11.2019 15:28:10
Regalis Apertura: Olzon näköjään edelleenkin katkera Nightwishille:
 
https://www.soundi.fi/uutiset/anett … -he-kohtelivat-minua-niin-huonosti/
 
Tuli vaan mieleen että mitenköhän "huonosti" häntä nyt sitten oikein noin loppupelissä kohdeltiinkaan raskausaikana? Ja toisessa tapauksessa bändin olisi muka pitänyt lopettaa keikka kun vokalisti päättääkin ykskaks häipyä lavalta kesken kaiken??? Ettei vaan ollut LSD (Lead Singer Disease) päällä...

 
Anette ei ole mikään hevimimmi, toisin kuin Floor. Ei tossa hommassa hienohelmat pärjää. Olen taipuvainen uskomaan NW:n jätkien kertoman asiasta.
Hetfield
19.11.2019 15:32:38 (muokattu 19.11.2019 15:32:45)
 
 
Ei kyllä ole Anettea ikävä, kerran näin livenä ja se riitti. Floor on aevan ygöne.
Alright, alright, alright!
joku muu sikko
19.11.2019 18:20:09 (muokattu 19.11.2019 18:22:02)
Lehessä luki että Anetten NW levyt on bändin parhaat albummit. Onko?'
Taidampa kuunnella jonkun niistä
Juu mast tsamp övei from skvirröls baik ant staat living diu. -Sjömanni-
Juicy
19.11.2019 18:57:42
 
 
Dark Passion Play oli ihan hyvä, mutta sehän oli käytännössä jo valmis ennen kuin Anette tuli remmiin. Imaginaerum onkin sitten sieltä heikommasta päästä, vaikkei sentään mikään surkea sekään.
"Alkoholismihan on trendinä käsittääkseni vanhanaikaista, sen vuoksi ihmiset on keksineet uusia vaikeuksia, kuten masentuminen ja veganismi." -Krice
Jeszse
19.11.2019 20:53:12 (muokattu 19.11.2019 20:53:47)
Juicy: Dark Passion Play oli ihan hyvä, mutta sehän oli käytännössä jo valmis ennen kuin Anette tuli remmiin. Imaginaerum onkin sitten sieltä heikommasta päästä, vaikkei sentään mikään surkea sekään.
 
Juu DDPllä Anette ei ymmärtääkseni päässy erityisemmin irti ku biisit ei ollu sävelletty sen saundille. Jotain tämmöstä Holopainen jossain joskus sano. Imaginaerum on kokonaisuutena ihan jees, Scaretale on Anettea parhaimmillaan ja Last Ride of the Day yks Nightwishin parhaista biiseistä.
 
Siltikin Anette oli mun mielestä melko huono valinta ja aika keskinkertanen laulaja. Floor heittämällä paras kolmesta. Ja parhaat levyt Wishmaster ja Oceanborn.
Regalis Apertura
19.11.2019 21:19:37
Juu Dark Passion Play on omastakin mielestä parempi Anetten aikaisista levyistä. Kuten aiemminkin olen todennut niin Imagenaerum oli taas yltiöpömpöösi ähkylevy jota ei jaksanut yhdeltä istumalta kokonaan kuunnella...
texan
19.11.2019 22:44:40 (muokattu 19.11.2019 22:45:54)
Anette ei sopinut Nightwishiin. Semmoinen ihan kiva poppi laulaja, mutta homma ei toiminut livenä ,eikä ääni ollut kyllin vahva ja muutenkin laulajana liian yksipuolinen. Floor on selkeästi paras Nightwish laulaja.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)