Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Pari kuuntelukertaa takana uutta lättyä.
 
Onpas aivan jumalattoman kova levy. Ainoastaan avausbiisi jää hieman muiden varjoon, muuten levy käsittämättömän kova. Selkeästi parasta sitten Seventh Sonin ja helposti 5/5 levy.
 
Parhautta: Brighter Than A Thousand Suns, The Longest Day, For The Greater Good Of God, The Legacy... nuo päällimäisenä, mutta kuten sanoin, koko levy loistavaa tavaraa täynnä.
 
Kyllä nyt tietää, mitä tulee luukutettua seuraavat pari viikkoa...

Ovatko nuo CD+ DVD- version extrat hintansa arvoisia?

Näinhän siinä sitten kävi, että levyä on tullut kuunneltua aamukuudesta asti ja useiden kuuntelujen jälkeen oli pakko naputella ajatukset ylös ihan täyden arvion mitassa, joskaan kappale kappaleelta kläräämiseksi en sentään tätä hommaa vienyt vielä tässä vaiheessa. Voi olla että sellaisenkin saastan vielä päästän suustani tänne suuntaan jossain vaiheessa. Joka tapauksessa, tässä teille tiirailtavaksi perinteisellä tyylilläni arvio ilman suuria pilkunypläyksiä.
 
Iron Maiden - A Matter Of Life And Death
 
01. Different Worlds
02. These Colours Don't Run
03. Brighter Than A Thousand Suns
04. The Pilgrim
05. The Longest Day
06. Out Of the Shadows
07. The Reincarnation of Benjamin Breeg
08. For The Greater Good Of God
09. Lord Of Light
10. The Legacy
 
Bruce Dickinson : Laulu
Adrian Smith : Kitarat
Dave Murray : Kitarat
Janick Gers : Kitarat
Steve Harris : Basso
Nicko McBrain : Rummut
 
Yli kolmenkymmenen vuoden ikään ehtiessään bändillä on musiikin tyypistä riippumatta takanaan jo niin paljon elämää ylä- ja alamäkineen, ettei kovin monella kokoonpanolla voi täysin rehellisesti sanoa olevan enää muuta merkitystä, kuin ihan mukavan musiikin julkaiseminen ja sitäkin enemmän niillä vanhoilla hyvillä ajoilla nostalgisointia keikkojen merkeissä. Iron Maiden on kuitenkin osoittanut 2000-luvulla, kuinka todella pitkäikäinen heavy-bändi voi nousta melkoisesta lamakaudesta 90-luvun vaikeuksineen takaisin huipulle, ilman että uudet julkaisut häpeilisivät yhtään vertailussa klassikoiksi nousseiden albumien kanssa. Bruce Dickinsonin ja Adrian Smithin tehtyä odotetun paluun bändiin pitkän hajanaisen kauden jälkeen, olivat sekä Brave New World että Dance Of Death vuorollaan sekä Iron Maidenin perinteitä kunnioittaneita, että sitä uudistaneita levyjä, jotka nostivat bändin pitkästä aikaa sen ansaitsemalle jalustalle. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, vaikuttaisi Iron Maiden todellakin olevan edelleen elämänsä vedossa, minkä myötä yli kymmenen vuotta vaikuttaisi kadonneen hämärän peittoon, kun tämä heavydinosaurus astelee eteenpäin raskaammin askelin kuin aikoihin.
 
A Matter Of Life And Death on pitkään odotetun 2000-luvun aikakauden kolmas Iron Maiden albumi ja samalla yhtyeen tuotannossa peräti neljästoista tuotos, mutta väsähtäneestä tai edes paikallaan polkevasta bändistä on mahdotonta puhua, vaikka monet siihen sortuvatkin. Jos Brave New World ja Dance Of Death olivat molemmat vuorollaan parasta Iron Maidenia sitten 1980-luvun klassikoiden, vaikuttaisi A Matter Of Life And Death olevan taas se seuraava porras ylöspäin lähes jokaisella tasolla. Jo perusasioiden asteella Iron Maiden on muovautunut perinteisillä juurillaan uusilla albumeillaan joka kerta rohkeammaksi ja nyt A Matter Of Life And Deathilla koetaan jälleen eräänlainen kliimaksi, kun armottoman pitkät ja monipuoliset kappaleet eivät vaikuttaisi pelkäävän minkäänlaisia suuntauksia, mutta samalla myös perinteistä tohditaan pitää sopivasti kiinni. Iron Maidenin kokoonpano on jälleen saavuttanut uudella aikakaudella paremman tason, kun Bruce Dickinson vokalisoi paremmin kuin kahdella edellisellä albumilla ja koko yhtyeen historiankin valossa hyvin, kitaristikolmikko tekee kukin tasollaan erittäin persoonallista jälkeä aina raskaista riffeistä käsittämättömän laadukkaisiin sooloihin saakka, Steve Harrisin työskentelystä löytyy jälleen legendaarisia bassokuvioita sekä sitä kuuluisaa kolinaa ja samalla myös Nicko McBrain kunnostautuu parhaimmillaan melkoisiin eläimellisyyksiin, jolloin albumin ulosannissa mahtava tuotanto toimii enää eräänlaisena kruununa tälle kaikelle.
 
Pinnalliset ja tekniset puolet ovat kuitenkin vasta alkua siinä vaiheessa, kun A Matter Of Life And Deathin todellinen hurmos pääsee valloittamaan koko valtavalla olemuksellaan ja sitä huomaa nopeasti leijuvansa Iron Maidenin taian pauloissa. Uudella albumilla Iron Maiden on todellakin kulkenut jälleen selvän askeleen eteenpäin edellisien albumien ennakkoasetelmista ja nyt pitkät kappaleet levittäytyvät koko albumin mitalle, kun suurelle osalle kappaleista kertyy pituutta kymmenkunta minuuttia. Pitkiin kappaleisiin mahtuu onneksi äärimmäisen paljon sisältöä ja samalla kappaleet eivät sorru myöskään toistamaan samoja kaavoja, joskin monissa sävellyksissä hyödynnetään hieman liikaakin pitkiä introja, mikä jääkin lopulta lähes kaikkein kielteisimmäksi puoleksi koko levyllä, lukuun ottamatta muutamia korviin pistäviä pieniä melodisia tai riffillisiä yksityiskohtia. Lähes koko A Matter Of Life And Deathin ajan tarjolla on kuitenkin Iron Maidenia, joka kasvattelee pitkiä sävellyksiä huumaavien suvantojen kautta komeisiin korkeuksiin aina tarttuvia kertosäkeitä, melodioita, harmonioita, raskaita riffejä ja pieniä yksityiskohtia myöten, joista esimerkiksi sovitukset, rytmivaihdokset, akustiset kitarat ja tyylitajuisesti hyödynnetyt koskettimet keräävät nopeasti huomiota. Kaikkeen oleellisimpana asiana Iron Maiden on kuitenkin pitänyt hienoilla sovituksilla ja sopivan laajalla vaihtelulla huolen siitä, että kappaleiden teho ei jää yksityiskohtiin, vaan levittyy läpi koko levyn koko sävellyksiin.
 
Aika ja loputtomat määrät kuuntelukierroksia tulevat vasta paljastamaan A Matter Of Life And Deathin tehon, mutta lukuisien kuuntelujen jälkeen voi vain todeta levyn sisältävän luvattoman tehokasta materiaalia, sillä kymmenestä kappaleesta yksikään ei vaikuttaisi jäävän selvästi paitsioon, toisin kuin kävi kahdella viimeisellä albumilla. Vankalla linjalla edetään jo melko erikoisilla tunnelmilla etenevillä Different Worldilla ja For The Greater Good Of Godilla, mutta kun monivaiheiset These Colours Don't Run, The Longest Day, The Reincarnation of Benjamin Breeg ja varsinkin jopa vielä komeammilla yksityiskohdilla herkuttelevat raskas Brighter Than A Thousand Suns, jopa itämaisesti höystetty The Pilgrim, akustisuuksillaan vaikuttava Out Of the Shadows, yllättävän räväkkää riffiä kehiin heittävä Lord Of Light ja lähes käsittämättömiin mittoihin nouseva The Legacy saavat kukin kerta toisensa jälkeen hämmentyneemmäksi, on koko albumin massiivisuutta mahdotonta edes käsittää tässä vaiheessa sen historiaa. Sen sijaan voi vain arvella, miten monella tapaa A Matter Of Life And Death ja sen eri puolet tulevat vielä avautumaan, sen kaikkien eri puolien tarjoillessa jo nyt timanttisen vaikuttavia raskaita tunnelmia ja kaikkia sävellyksien eri puolia myöten, jolloin koko levy vetää lähes sanattomaksi. Jos albumin tasaisemmat puolet todellakin jäävät muutamiin yksityiskohtiin ja pariin vain hyvään kappaleeseen, voidaan todellakin puhua Iron Maidenin paluusta mahtaville linjoille.
 
Vaikka tässä vaiheessa tekisi mieli sanoa, että tavallaan ainakin albumin laadun osasi ennustaa etukäteen kahden edellisen levyn ja niiden selvähkön kehityskaaren perusteella, pääsi Iron Maiden kuitenkin yllättämään jopa pitkäaikaisen kuuntelijan todella vankalla tavalla. Monella tapaa A Matter Of Life And Death on juuri se askel erinomaiseen albumiin, jota hyvän Brave New Worldin ja kiitettävän Dance Of Deathin jälkeen odottikin, mutta kaikki muut yksityiskohdat tulivatkin sitten lähes puun takaa viimeistään siinä vaiheessa, kun albumia alkoi todella kuunnella. Pitkät ja eeppiset sävellykset pitävät yksinkertaisesti sisiällään niin paljon erilaisia tunnelmia, raskaita riffejä, herkullisia sooloja ja kaikkia kaivattuja Iron Maiden elementtejä aina odottamattomia yksityiskohtia myöten, ettei ihan tällaista levyä voinut mitenkään odottaa etukäteen. A Matter Of Life And Deathissa riittää varmasti pureskeltavaa vielä vuosikausiksi ja albumi tulee kestämään jo moniulotteisuutensa ja laatunsa takia paljon kuuntelua, mutta kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, kuinka albumin uskaltaa nostaa jo nyt kaikesta vanhojen levyjen tunnearvosta huolimatta Iron Maidenin parhaiden albumien joukkoon.
 
5/5
 
-Aki Nuopponen

Pääkaupunkiseudulla olevat voivat käydä hakemassa levynsä Jäänsärkijästä reilun tunnin kuluttua:
 
http://www.emi.fi/emi2/uutiset/336/21-08-2006

Pääkaupunkiseudulla olevat voivat käydä hakemassa levynsä Jäänsärkijästä reilun tunnin kuluttua
 
Jep. Kävelin tänään tuossa puolen kuuden maissa kaupan ovista sisään ja siinähän oli jo pari jamppaa venttailemassa kyseistä lättyä :D
 
Aikamoista hehkutusta muuten tuo "arvostelu", suhtautuisin varauksella. Sen verran vahvasti haiskahtaa puhtaalta fanitukselta tuo. Noiden parin kuulemani biisin
perusteella sanoisin Maiden-fanien saavan sitä vanhaa tuttua matskua, elleivät nuo useat kuulemattomat kipaleet sitten kummasti noiden tyylistä poikkea. Ja mikäs siinä... Ei mikään.
 
Mulle maistuvat vieläkin nuo seitsemän ekaa lättyä vallan mainiosti, eikä uutta matskua osaa oikein edes kaivata :)

Kipasin äxästä levyn puolenyön jälkeen ja nyt soinu siitä asti......mitä tästä levystä voi sanoa? ylivoimasesti paras levy mitä tänä vuonna julkastu, piste.

Lainaus Imperiumin keskustelupalstalta:
 
"Iso käsi sille melkein kuudesta asti ovella päivystäneelle äidille, joka piti jonon ykköspaikkaa pojalleen, kun tämä pääsi takaisin Turkuun luokkaretkeltä vasta klo 23 jälkeen."
 
Eipä ois meidän äitee jonottanut pojalleen Powerslavea viittä tuntia, eikä kuulemma jonota oman lapseni äiteekään sitten tulevaisuudessa...

Ovatko nuo CD+ DVD- version extrat hintansa arvoisia?
 
Niin, neuvokaas mikä versio kantsuu hankkia! Oon tästä just kauppaan lähdössä.

Lähdenpä tästä kohta ostamaan, toivottavasti on vielä jäljellä.

Aikamoista hehkutusta muuten tuo "arvostelu", suhtautuisin varauksella. Sen verran vahvasti haiskahtaa puhtaalta fanitukselta tuo.
 
Vaikka Iron Maiden fani olenkin, niin en sentään niin fani, että se vaikuttaisi täysin sokaisevasti arvion laatuun. Olenhan sentään sen luokan kuuntelija, että olen aikanaan arviossani antanut esimerkiksi bändin debyytille 3/5, Killersille 2½/5, The Number Of The Beastille 3½/5, Piece Of Mindille "vain" 4/5 ja niin edelleen, eli kyllä sitä tasaisempaakin pistettä on tullut annettua monien muiden huippuunsa arvostamille levyille. Puhumattakaan sitten niistä vielä heikommista aineksista, kuten vaikkapa No Prayer For The Dyingista, The X-Factorista ja Virtual IX:sta. Niille pisteitä onkin sitten herunut vain sitä 2-3/5 luokkaa levyä kohden.
 
Sen sijaan Somewhere In Time, Seventh Son Of A Seventh Son ja nyt A Matter Of Life And Death ovat ainoat Iron Maiden albumit, joille olen antanut tai tulen todennäköisesti antamaan sen täyden 5/5 potin ja kuten sanoin, en usko että uuden levyn kohdalla on kyse kummoisesti uutuudenviehätyksestä. Sen verran usein nämä ennakkoaavistukset uuden levyn lopullisesta laadusta ovat pitäneet paikkansa jo hyvin varhaisessa vaiheessa kaikkein tutuimpien bändien tapauksissa. Uudelta levyltä en yksinkertaisesti löydä muita pieniäkään naarmuja, kuin liian usein toistuvat pitkät introt, erittäin harvassa olevat hölmömmät melodiapätkät ja ainoa tasaisempi kappale vaikuttaisi lopultakin olevan Different World ja kun sekin on sellainen 3½/5 pläjäys muiden ansaitessa 4-5/5 pistettä per kappale, en voi kuin nauttia koko levystä skippaamatta kappalettakaan.
 
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että levy olisi mieleen kaikille, mutta itselleni AMOLAD on jo nyt noussut Maidenin top3 joukkoon ja listahan näyttää nykyään tällaiselta. Itse kun en häpeile yhtään nostaa uusia levyjä vanhojen rinnalle, jos vain laatu on oikeasti korkeaa. Siinä ei nostalgiakaan pääse liikaa vaikuttamaan.
 
01) Somewhere In Time
02) Seventh Son Of A Seventh Son
03) A Matter Of Life And Death
04) Dance Of Death
05) Powerslave
06) Piece Of Mind
07) Brave New World
08) The Number Of The Beast
09) Fear Of The Dark
10) Iron Maiden
11) No Prayer For The Dying
12) The X-Factor
13) Killers
14) Virtual XI
 
Lopulta on vielä nostettava hattua Iron Maidenin suuntaan. Tämä yksinkertaisesti siksi, että vaikka pidän musiikillisesti muutamia bändejä melko paljon suuremmassa arvossa henkilökohtaisella tasolla ja Iron Maiden ei esimerkiksi yllä omaan kaikkien aikojen top3 bändien joukkoon, on yhtye kuitenkin ainoa lajissaan, joka on onnistunut tekemään tämän tason albumin 30v. olemassaolon jälkeen ja 20v. suurimpien klassikkojensa jälkeen. Siihen ei moni muu pysty, jos kukaan.

Jes! Levy oli postis jo ennen yheksää.
Kiitoksia äxälle ja suomen postille nopeesta toiminnasta!
Saiko kukaan nettitilaaja täältä mitään ylimääräistä levyn mukana?

Perin ässältä vaikuttaa tämä AMOLAD! Iskee jo kättelyssä aivan eri tavalla kuin Dance of Death, joka sitten osoittautuikin aika tylsäksi. Uutukaisella pitkät rallit tuntuvat toimivan huomattavasti paremmin. Tuntuisi tällä heikotkin hetkensä olevan, mutta näin varovaisesti uskaltaisin kyllä minäkin sanoa tämän olevan parasta Maidenia sitten 7th Sonin. Pakkohan sen on olla, jos saa niinkin paatuneen pakanan kuin minä hoilaamaan "for the greater good of God"..!
 
On muuten tyylikäs paita Crubella tossa ryhmäkuvassa.

Hyvä lätty. Parhaana piisinä näin alkuhuumassa taitaa olla Benjamin - siinä on sellaista ikivihreyttä, niin kuin esim. fear of the darkissa. Albumina tämä nousee varmasti ajan ja lisäkuuntelun myötä BNW:n tasolle, joka on mielestäni Maidenin parhaita levyjä. Somewhere in timea ei kyllä taida päihittää mikään. Hienoa kuitenkin, että Dancen kaltaisesta lipsahduksesta selvittiin.

Kerran kuuntelin ja loistava levy on kyseessä. Ihan kaikki kappaleet eivät vielä ensimmäisellä kerralla auenneet, mutta suurinosa kumminkin. Suosikkini on tällä hetkellä Lord of Light jossa on loistava riffi.

Hyvältä kuulostaa....
Siihen asti kun biisissä 9, Lord of Light, cd jumahtaa ja pitää kelata eteenpäin parikytä sekkaa, että alkaa taas rullaamaan.
Kävin levyn jo kerran vaihtamassa, sama juttu, biisi 9 ja....perkele.
 
Varmaan täältä näkee jos jollain muulla tekee saman ja liikeellä on jokin virheellinen painos.
 
Pikkasen meinaa laskia viiliksiä moinen....
 
E: Taitaa olla tuolla soittimella joku tätä levyä vastaan.

Noiden parin kuulemani biisin
perusteella sanoisin Maiden-fanien saavan sitä vanhaa tuttua matskua, elleivät nuo useat kuulemattomat kipaleet sitten kummasti noiden tyylistä poikkea.
 
Ensimmäiseen lauseeseen ei voi sanoa kuin että "paskapuhetta", ja toiseen... juuri niin!
 
Uskalias levy papoilta, mutta totta kai tästä bändin itsensä tunnistaa. Kaksi ensimmäistä kuuntelukertaa on henk.koht. mennyt silkkaan sulatteluun, ei osaa sanoa vielä juuri mitään.
 
Mutta ratikassa nähdään.

On järjettömän kova levy kyseessä. Hyvää odotin mutta enpä olisi villeimmissä unelmissakaan osannut arvata että bändi vielä tällaisen mestariteoksen saa aikaiseksi. Ei pysty lopettaa kuuntelua hetkeksikään!!!

Nyt on levyä kuunneltu, ja loistavastihan se jyrää; loppupuolen biisit vielä odottavat lopullista aukeamista. Dance of Deathiin verrattuna hienoja riffi- ja melodiakulkuja löytyy runsaasti enemmän, laulumelodiat taas tuntuvat jäävän niiden rinnalla hieman sivuseikaksi, mutta tuokin saattaa olla aukeamiskysymys. Tosin niinpä 80-luvun Maidenissakin monesti tuli esim. yksiviivaista H:ta säe toisensa perään :)

Todella hyvä levy! Suosittelen ostamista.
Pisteet: 5/5

Pari kertaa tämän kuunneltuani alkaa järjenvastainen pisteytys 6/5 tuntua hyvinkin järkevältä. Minä kun olin jo luopunut toivosta sen suhteen, että tällaisia levyjä enää nykyään tehtäisiin.
Tunnen itseni jälleen kokonaiseksi. Ugh.