Tuomoo 11.06.2012 22:46:02 | |
---|
Sickness: Jostakin syystä minä allekirjotan ihan täysin. Kun 2001 löysin Metallican ei load/reloadia pystynyt kuuntelemaan ollenkaan. Nyt jälkeenpäin ihan kevyesti ja siellähän on oikeesti ihan perkuleen kovia juttuja! Vähän sama täällä. Vaikka mulle Lightning ja Justice ovat ne "the" levyt, enkä itse ennen kyennyt kuuntelemaan lainkaan Loadia tai Reloadia, niin ehkä kuitenkin ne kaikista hienoimmat biisit ovat juuri näillä levyillä. Reloadia olen vähemmän kuunnellut, mutta Loadilla on monta kappaletta, jotka uppoavat vieläkin ja lujaa. Esimerkkeinä kappaleet Bleeding Me, Hero of the Day, The Outlaw Torn sekä The Memory Remains ovat sellaisia kappaleita, jotka joskus vieläkin saavat kylmät väreet selkäpiihin. Etenkin S&M-livevedot kyseisistä kappaleista ovat mahtavia. The Memory Remains on minulla itse asiassa se kappale, jolla Metallicaan tutustuin. Kaveri kuuntelutti rippileirillä S&M-liveltä Nothing Else Mattersin, ja kappale oli ihan kuunneltava. Pyysin häntä polttamaan kyseisen kappaleen minulle levylle, mutta kaveri sitten polttikin minulle koko S&M-keikan videot. En Metallicasta kauheasti silloin tykännyt, kun kuuntelin lähinnä räppiä ja hiphoppia. The Memory Remains kuitenkin kiinnitti huomioni, ihastuin kappaleeseen välittömästi. Vähä vähältä sitten kuuntelin enemmän noita biisejä, ja yhtäkkiä se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Sille tielle sitten jäin... Olipa turha viesti, mutta kun kerran kirjoitin, niin olkoon. |
Disposable 11.06.2012 23:25:45 | |
---|
Kyllä minä ymmärrän että Metallican myöhemmästäkin tuotannosta tykätään, mutta se ei painu kaaliin että miten joku ei voi olla ylistämättä Master of Puppetsia ylitse vuorten, ohitse kuiden, läpi galaksien, loputtomaan ikuisuuteen asti. Hyvää musiikkia on paljon, on vain yksi Master of Puppets. "PS. Kirk on ihan hyvä kitaristi!" -EVH |
Sickness 11.06.2012 23:40:11 | |
---|
Disposable: Kyllä minä ymmärrän että Metallican myöhemmästäkin tuotannosta tykätään, mutta se ei painu kaaliin että miten joku ei voi olla ylistämättä Master of Puppetsia ylitse vuorten, ohitse kuiden, läpi galaksien, loputtomaan ikuisuuteen asti. Hyvää musiikkia on paljon, on vain yksi Master of Puppets. http://www.youtube.com/watch?v=paw_2EJBzFs&feature=related Ps. Kaikki on kovia (kill em all ehkä pikku kanisa nyt paras) |
Arkka 11.06.2012 23:41:39 | |
---|
Disposable: Kyllä minä ymmärrän että Metallican myöhemmästäkin tuotannosta tykätään, mutta se ei painu kaaliin että miten joku ei voi olla ylistämättä Master of Puppetsia ylitse vuorten, ohitse kuiden, läpi galaksien, loputtomaan ikuisuuteen asti. Hyvää musiikkia on paljon, on vain yksi Master of Puppets. Ei tarvi ylistää ku ei sillä oo kilpailijoita :) |
Sergei Fallinen 12.06.2012 11:24:39 | |
---|
Pari päivää sitten tuli radiosta Some kind of monster -biisi. Meni kanava kyllä boikottilistalle saman tien. |
Kampela77 12.06.2012 11:40:36 | |
---|
Sergei Fallinen: Pari päivää sitten tuli radiosta Some kind of monster -biisi. Meni kanava kyllä boikottilistalle saman tien. Old school Metallica on just parasta. Nuoriso kuuntelee vain näitä uusia Death Magneticeja ja Luluja. Kyllä St. Angerin aikaan vielä bändin musiikissa kuului nuorien poikien vimma. Interviewer: "So Frank, you have long hair. Does that make you a woman?"
Frank Zappa: "You have a wooden leg. Does that make you a table?" |
Entropia666 15.06.2012 09:07:29 | |
---|
Downloadissa Metallica tarkastettu. Hengattiin miksauskopilta pikkusen lavalle päin, hyvä näkyvyys. En itse enää mikään älytön metallica-fani ole, mutta kyllähän siinä tietty ympärän sulkeutuminen koettiin kun 100 000 ihmistä fiilistelee Black albumin lopusta alkuun. Kuitenkin ensimmäinen hevilevy meikäläiselle kyseessä, eli nostalgiakerroin oli ns. kohdallaan. Larssin tuplia ja kirkan wahia kyllä riitti, välillä meni taimi vähän jännästi. :D Soitannollisesti ei ehkä timanttia, mutta viihdearvoa löytyi. Ei tuota varmaan omalle keikalleen tulisi lähdettyä katsomaan... |
FatSam 15.06.2012 19:23:05 | |
---|
"Chillaa, senkin läskisami." -M4ss3 m/ |
juuso a 15.06.2012 19:56:45 (muokattu 15.06.2012 19:59:10) | |
---|
FatSam: http://www.youtube.com/watch?v=YBJuFSI3_9s Ettikää mulle jumalauta tällä äänenlaadulla/miksuksella oleva koko Woodstock99-keikka! Mulle kelpais kanssa. Oiskoha tässä kyse jostain blu-ray-ripistä? Joskus kait DVD:llä julkaisivat ainakin Woodstock94 "parhaita paloja" niin ehkä mahdollisesti joku tällainen julkaisu? '94 keikkahan se vasta kelpaisikin.:D "Elämä on lyhyt ja surkea. Kannattaa iloita kun voi." |
Booombox 15.06.2012 19:59:50 (muokattu 15.06.2012 20:01:13) | |
---|
FatSam: http://www.youtube.com/watch?v=YBJuFSI3_9s Ettikää mulle jumalauta tällä äänenlaadulla/miksuksella oleva koko Woodstock99-keikka! Kyseinen keikka on kyllä meikäläisen yksi lempi metallica keikka mitä näin videolta nähnyt. Helvetin kova meno bändillä. James pienessä viski pöhnässä ja Lars liekeissä. Lentävä lause. |
Matti_77 15.06.2012 20:23:01 | |
---|
Mulla on VHS:llä toi WS- 94 keikka. TV2:selta muistaakseni nauhoitin. Ei kyllä mitään hajua missä kunnossa nauha on. "Mitä on kännirölötys?" -kaveri naamakirjassa |
FatSam 15.06.2012 20:34:50 (muokattu 15.06.2012 20:40:44) | |
---|
juuso a: Mulle kelpais kanssa. Oiskoha tässä kyse jostain blu-ray-ripistä? Joskus kait DVD:llä julkaisivat ainakin Woodstock94 "parhaita paloja" niin ehkä mahdollisesti joku tällainen julkaisu? '94 keikkahan se vasta kelpaisikin.:D Joo, kelpais seki vaikka tuli kyylättyä silloin teininä se tv:stä nauhotettu live puhki. Mutta ihmettelin noita soundeja ja miksausta, kun kaikki muut Woodstock-pätkät (94 ja 99) on sitä tv-suttua. -99 Ruisrock-keikka oli melko ihana myös! E: Mun mielestä Lars oli tiukin ja paras rumpalina tuossa 1994-2000. "Chillaa, senkin läskisami." -M4ss3 m/ |
HaloOfFlies 15.06.2012 21:32:58 | |
---|
Matti_77: Mulla on VHS:llä toi WS- 94 keikka. TV2:selta muistaakseni nauhoitin. Ei kyllä mitään hajua missä kunnossa nauha on. Minulta löytyy itsepoltettuna DVD:nä tuo keikka. We're like migrating birds, we smell the air and scratch our arses and say, "Hmm think it's time." - Brian Johnson S.M.A.K.-jäsen #5 |
Artturi 16.06.2012 02:20:41 | |
---|
|
obiwan 16.06.2012 06:31:12 | |
---|
|
HaloOfFlies 16.06.2012 12:24:15 (muokattu 16.06.2012 12:26:45) | |
---|
obiwan: Joo, Oh your so cool, I've been dying to meet.... James/Kirk/Lers: Yes yea. Here's your autograph. Let's take a picture *click* Nice. OK, next!! Lepposaa. Hyvää menoahan noissa meet and greeteissä oli. Ainakin kun vertasin niitä Poriin ja Helsinkiin, joissa suomalaisfanit vain katsoivat tuppisuina vierestä ja ehkä yksi tai kaksi uskalsi sanoakin idoleilleen jotain... We're like migrating birds, we smell the air and scratch our arses and say, "Hmm think it's time." - Brian Johnson S.M.A.K.-jäsen #5 |
ramionparas 16.06.2012 18:54:31 | |
---|
sentään bändi viitsii tuommoisia järjestää..ja kokemuksesta voin sanoa että kun saa tavata oman idolinsa niin kyllä siinä menee aika hiljaiseksi, että ei keksi mitään sanottavaa, kuin sen perus "thank you for making great music!".. http://www.evilpiggy.tk
http://www.mikseri.net/epm
http://www.myspace.com/evilpiggymachine |
Mad-Mike 17.06.2012 00:12:44 | |
---|
ramionparas: sentään bändi viitsii tuommoisia järjestää..ja kokemuksesta voin sanoa että kun saa tavata oman idolinsa niin kyllä siinä menee aika hiljaiseksi, että ei keksi mitään sanottavaa, kuin sen perus "thank you for making great music!".. Voin vain kuvitella tapaamistani Jamesin ja kumppaneiden kanssa vaikkeivat olekaan mitään suuridoleitani niin lukkoon menisin. Esimerkkinä voin ottaa vaikkapa tapaamisen Krokuksen kanssa, vaikka englantini on suhtkoht hyvää ei vain sanoja tahtonut suusta ulos saada vaikka kuinka olisi ollut sanottavaa äijille. Ja vaikka saisin tavata suomeakin puhuvan idolini (esim. Timo Tolkki) en saisi varmaankaan mtään fiksumpaa sanottua :D "Jos tietosanakirjassa olisi termi heavy metal, sen vieressä pitäisi kuvana olla Painkillerin" kansi."
-Tobias Sammet, Edguy |
Arkka 17.06.2012 01:33:54 | |
---|
jos näkisin kirkin, olisin vaa että wau. wau. wau. |
kaljataiteilija 17.06.2012 15:33:24 | |
---|
Ihme ettei lars ole alkanut pitämään rumpuklinikkaa kiertueilla. had a rough night, and I hate the fucking Eagles, man...
The Big Lebowski |