Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Woimaorja: äläkä ole tuollainen neiti.
 
Seksismi on sairaus josta voi parantua ihan oma-aloitteisesti. Kannattaa, mikäli ei halua kuolla yksinäisenä...
 
Hell on Earth on muistuttaa mukavasti siitä miksi Maidenia on tullut kuunneltua.

Näissä biiseissä, eteenkin pitkissä, on aika lailla kaikenlaista sieltä ja täältä. Maidenin omasta tuotannosta tietenkin mutta esim. ton The Parchmentin intro on kyllä niin Ravelin Boleron tunnelmissa että huhhuh.
 
Ja se kans että osassa biiseissä eri osat on niin eri maailmasta, että ne ois voinu splitata omiksi biiseiksi. Ehkä osa ei ois sitten kantanu, mutta sitä varten on roskis tai kehittäis sitten seuraavalle levylle niistä ajan kans jotain.
 
No ehkä Stevellä oli hieno idea että pystyy laittamaan noin monta eeppistä biisiä samalle levylle. Silti arvostan enempi vaikka Powerslave-levyä, missä on monta ytimekästä, nimibiisi vähän pidempi ja sitten pitkä eeppinen Rime, jossa kaikki toimii eikä oo mitään pitkittelyä. Yksi eeppinen = sopivasti. Ehkä max kaksi jos ne ois todella hyviä eikä ois mitään leikattavaa.
 
Haastava levy. Silti parempi kuin edellinen ja AMOLAD. Ei voita Brave New Worldiä kuitenkaan. Katotaan kehittyykö mielipide tässä pyörittäessä.

Jumankauta tuo Hell On Earth. Paras biisi sitten Afraid To Shoot Strangersin julkaisun jälkeen. Uskomatonta, miten bändi voi tämän ikäisenä vielä yllättää näin rankasti ja rykäistä ulos tuollaisen kappaleen. Kappaleessa on yksi vika - se on liian lyhyt. Tuota kuuntelisi kyllä mielellään pidempäänkin.
 
E: Spotifyssä joissakin kappaleissa on kyllä karmiva särö, mutta em. kappaleessa mulla ei ollut tuota havaittavissa. Sen sijaan Darkest Hourissa ja The Parchmentissa on aivan järkyttävän kuuloinen. Johtuneeko pakkausalgoritmista, vai onko samaa vikaa fyysisilläkin kopioilla?

Pakkausalgoritmi ei tuollaisia rätinöitä tee, kuuluvat cd-levylläkin valitettavasti. Vinyylimasterista en tiedä. Olisi mielenkiintoista tietää, onko siinä sama juttu.

kupteri: Näissä biiseissä, eteenkin pitkissä, on aika lailla kaikenlaista sieltä ja täältä. Maidenin omasta tuotannosta tietenkin mutta esim. ton The Parchmentin intro on kyllä niin Ravelin Boleron tunnelmissa että huhhuh.
 
Vahvasti samat vibat parin kuuntelun jälkeen. Kuten joku jo kerkesi toteamaankin, kunnon medley menneistä Maiden-tuotoksista. Pystyi poimimaan tuttuja teemoja ja elementtejä vuosien varrelta, erityisesti Harrisin tuotoksista, vähän turhankin helposti. Alkupuoliskon jaksaa vielä idea kantaa, mutta loppua kohden meno kyllä hyytyy. Tempot heittelee ja Nickolla rummuttelu varsin laiskanpuoleista.
 
Haastava levy. Silti parempi kuin edellinen ja AMOLAD. Ei voita Brave New Worldiä kuitenkaan. Katotaan kehittyykö mielipide tässä pyörittäessä.
 
Haastava: ehdottomasti, mutta omissa kirjoissa AMOLAD ja Book of Souls varsin hyvin kuuntelua kestäneitä tuotoksia. Senjitsusta en yhtä pitkäikäistä uskalla veikata, ellei ahaa-elämys pääse syntymään vasta pidemmän ajan kypsymisen jälkeen. 2000-luvun levyistä itselle etäisimmäksi jäänyt The Final Frontier, johon ehkä lähtisin näin varhaisessa vaiheessa tuoreintakin vertaamaan.

Onhan tämä nyt todellakin kelpoa tavaraa. Vaikka tempot ovat napsausta rauhallisempia, kuin ehkä aikaisemmin, niin se ei haittaa yhtään, kun vastapainona on hienoja melodioita ja Maidenin uniikia poljentoa.
 
Laudan Maiden-amatöörit ei vaan tajuu. :)
 
Lost in a Lost World varsinkin tuo mm. X-Factorin hyviä puolia mieleen, vaikka alku muistuttaakin vähän Röllin kummitusten linnaa. Itse pidän myös nimikkobiisitä, vaikka tuon kohdalla joutuu kyllä sanomaan, että turhaan venytetty biisi.
 
Nuo kolme viimeistä biisiä joutuu kuuntelemaan vielä ainakin pariin kertaan, ennen kuin kehtaan sanoa mitään.

Onpas upea tämä booklet-versio.

aaaaa hyvä levy kuuntelen eilen simapäissään 3 kertaa putkeen. hell on earth on kova. bruce voisi laulaa aggressiivisemmin, jollottaa suurimman osan ajasta

Noh, näinhän siinä käy aina itselle uuden Maiden-levyn kanssa, että aluksi kova kriittisyys ja osittainen pettymys, ja sitten aukeaa. Harris ja kaverit ikään kuin kaivavat kauneutta tuhosta, olisiko se iän tuomaa kypsyyttä :) Jopa ne kolme pitkää päätösbiisiä tuntuvat erottuvan riittävästi toisistaan.
 
Tosin testasin semmoista, että nopeutin Hell on Earthia Audacityllä maltillisesti, niin potkii omaan makuun enemmän, ja se ekan laukkariffin lievästi mielikuvitukseton melodia alkaa kuulostaa paremmalta. Livenä biisi varmaan pakosta kiihtyykin.

Tuomoo: Afraid To Shoot Strangersin
 
Ai niin, näillä on tosiaan tuokin biisi. Onhan siis jotain hyvää tullutkin Seventhin jälkeen.

Ruutukunkku: Laudan Maiden-amatöörit ei vaan tajuu. :)
 
Mikä riittää ettei ole enää amatööri? Olen kuunnellut Maidenia about vuodesta 1984. Ja diggaillut intensiivisesti vuosikaudet aina sinne Fear -levyyn saakka. Mä koen että noilla kilsoilla pystyy jotain tajuamaan. :)

introista ja parista biisi rakenteesta tulee niin kova fiilis että nää on jo kuultu niin monta kertaa esim. x factor levyllä....

Henri Henri Olavi: Mikä riittää ettei ole enää amatööri? Olen kuunnellut Maidenia about vuodesta 1984. Ja diggaillut intensiivisesti vuosikaudet aina sinne Fear -levyyn saakka. Mä koen että noilla kilsoilla pystyy jotain tajuamaan. :)
 
Sama juttu.
Muistan kun Run To The Hills tuli radiosta (usein) ja mietin, että mitäs v...a tämä nyt sitten on! Pakko ostaa levy.
 
Samoihin aikoihin levykokoelmani laajeni bändillä nimeltä Dio.
Luokkakaverini, bändiretku, lainasi Black Sabbathin levyt (70-luku + Dion vedot) ja sanoi: "Iron Maiden on vasta oppipoika tässä lajissa!"

Henri Henri Olavi: Voi voi kun ottaa tunteisiin. Lopeta olemasta neiti ja kuuntele jotain muuta. Niin minäkin teen.

En ota, älä huoli. Tuohtumuksen kun korvaa huvittuneisuudella, niin ollaan asian ytimessä. Harvoin kun saa musiikkiesityksestä näin makeita nauruja. Pahoittelut virheellisestä tuntemusten määrittelystä.
 
Jos nyt jotain positiivista yrittää väkisin tonkia, niin levy olisi saattanut olla kohtuullinen puristettuna puoleen mitastaan. 40 minuuttiin olisi mahtunut typistettyinä parhaat siivut joka biisistä, joista sellaisia jollain tasolla löytyy (mm. Days of Future Past, The Time Machine, Hell on Earth ainakin). Reilua 80 minuuttia näin laihoilla eväillä ei jaksa mitenkään kuunnella tympääntymättä.

Ilmeisesti tuottajakaan ei kokenut tarpeelliseksi huomauttaa asiasta missään vaiheessa, koska "kyseessä on kuitenkin legendat", joiden tekemisiä ei luonnollisesti sovi kyseenalaistaa. Samainen luolamieshän kun tuotti edellisenkin yli 90 minuuttisen töräyksen.

#neiti
#maidentoo

Henri Henri Olavi: Mikä riittää ettei ole enää amatööri? Olen kuunnellut Maidenia about vuodesta 1984. Ja diggaillut intensiivisesti vuosikaudet aina sinne Fear -levyyn saakka. Mä koen että noilla kilsoilla pystyy jotain tajuamaan. :)
 
Jari-Matti Latvalakin ajoi rallia toistakymmentä vuotta, eikä milloinkaan voittanut mestaruutta. Sen sijaan Loeb voitti heti toisella tai kolmannella kaudellaan ja oikeastaan sen jälkeen aina, kun vain jaksoi ottaa osaa. :) Ei ne mailit vaan taidot.
 
No niin, huumoria huumoria.

Okei. Mä varmaan vaan sitten kuuntelen huonosti ja mulla on huono maku.

Mä iteasiassa teen tosta edittiä. Ensimmäinen versio 51 minuuttia (eli 30min lyhyempi, sama mitta ku Somewhere in Time) nyt kuuntelussa. Katon vielä että onko jotain mitä voi trimmata ennen ku pistän jakoon, mutta siis TÄMÄ kuulostaa hyvältä levyltä.
 
Nakkasin myös iZotopen RX7 de-clipperin tähän. Tuli tarpeeseen.
 
Ei sillä että originaali ois objektiivisesti huono. Se ei vaan oo se levy mitä ite haluan kuunnella. :D

Ianuarius: Mä iteasiassa teen tosta edittiä. Ensimmäinen versio 51 minuuttia (eli 30min lyhyempi, sama mitta ku Somewhere in Time) nyt kuuntelussa. Katon vielä että onko jotain mitä voi trimmata ennen ku pistän jakoon, mutta siis TÄMÄ kuulostaa hyvältä levyltä.
 
Nakkasin myös iZotopen RX7 de-clipperin tähän. Tuli tarpeeseen.
 
Ihailtavaa omistautumista. Itsekin jouduin näyttämään RX8:n de-clipperiä eilen yhden dokkarin autossa äänitettyyn dialogiin. Perseestä kun joutuu korjailemaan jutttuja ennen kuin voi keskittyä taiteelliseen puoleen. Onneksi klippasi vain parissa kohdassa ja aika miedosti, mut on se digisärö silti ikävän kuuloista aina. Piti sitä dialogia toki putsata enemmänkin, onneksi Maidenin tapauksessa ei tarvitse poistaa lavalierin rahinoita tai kohinaa :)

Ianuarius: Mä iteasiassa teen tosta edittiä. Ensimmäinen versio 51 minuuttia (eli 30min lyhyempi, sama mitta ku Somewhere in Time) nyt kuuntelussa. Katon vielä että onko jotain mitä voi trimmata ennen ku pistän jakoon, mutta siis TÄMÄ kuulostaa hyvältä levyltä.
 
Nakkasin myös iZotopen RX7 de-clipperin tähän. Tuli tarpeeseen.
 
Ei sillä että originaali ois objektiivisesti huono. Se ei vaan oo se levy mitä ite haluan kuunnella. :D
 
Tuota suunnittelin Book of Soulsille, mutta en ole jaksanut tehdä. Varmasti paranisi kumpikin levy.

Tuossa aiemmin ehdin jo tuomita levyn keskinkertaiseksi, mutta nyt kun on muutama kuuntelukerta takana on alkanut avautua paremmin, kyllä tämä hyvä levy on. Tyhjäkäyntiä on joo välillä, mutta myös vastapainoksi komeita sävelkulkuja. Bruce laulaa hyvin, vaikka toki ajan patina jo äänestä kuuluukin. Kyllä herrat hommansa edelleen osaa, ei nykypäivän bändit tälläistä musaa tee. Joku imu tässä Maidenissa on joka edelleen tuntuu hyvältä,herrat alkaa olemaan jo vanhoja ja niin tässä alkaa olla pikkuhiljaa jo itsekin. Edelleen nuo nauttivat siitä mitä tekevät, joten eiköhän levyjä tule vielä lisää.