Aihe: Children of Bodom
1 2 3 4 5132 133 134 135 136173 174 175 176 177
volvo240
26.03.2021 15:20:39
dDevil: Kyllähän Laiho on potenssiin X merkittävin kepittelijä mitä yksikään toinen täältä peräpohjolan perukoilta on koskaan maailmalle lähtenyt. Suomessa tuskin koskaan saa sitä arvostusta mitä ansaitsisi. Se osanottojen määrä maailmalta oli mykistävää, ja hahmot ketä niiden takana, huh huh.
 
Veikkaisin että aika usea nykypäivän keihäsmiehistä ja -naisista kertoo esikuvakseen Allun. Ja allumaiset veemäiset tiluttimethan on myyty loppuun kaikkialta, Allun viimeinen osoitus suuruudestaan. ;)
 
Mitä Järviseen tulee, niin tämän lyhyen reilun 40 vuoden elinikäni aikana kyseisestä hahmosta en ole kahvipöytäkeskusteluissa koskaan kuullut puhuttavan. Taitaa olla juurikin keltaiset lehdet mistä hänestä välillä jonkun lööpin lukenut. Ilmeisesti joskus ollut suuri herra täällä pohjolassa, mutta ei mitenkään verrattavissa Laihon maineeseen maailmalla.
 
Tributointi on bueno, Allu / Bodom teki sen mallikkaasta. Nykypäivän covers only -tubettajat yms. on musahommien syöpä. Kunnianosoitusmielessä ja hatunnostona coverit on hyväksyttävää ja hieno asia, mutta se että pelkästään apinoimalla muita tekee ihtestään massipäällikön on vaan osoitus lahjattomuudesta.
 
Ugh, olen puhunut. :P

 
No mutta tuo kannattaa pitää -pysyy kahvipöydässä pullakin tuoreena kun jättää musan lähihistorian omaan arvoonsa. Tietohan saattaisi pahimmillaan lisätä tuskaa jos oman sankarin merkitys isossa kuvassa alkaisikin hahmottumaan.
volvo240
26.03.2021 15:27:11
The Jack: Minusta Järvinen kierrätti enemmän perinteistä jo ennen moneen kertaan kuultua geneeristä blues/rock-kitarointia, mikä saattoi olla silloin 70-luvulla toki uutta Suomessa. Laiho sen sijaan ei nauttinut enää mitään vastaavaa kotikenttäetua, mutta onnistui luomaan kuitenkin soitollaan lähes uuden genren. Vaikka ei puhuttaisi teknisestä osaamisesta, niin ihan riffien osalta Laiho pöllyttää Järvistä mennen tullen. Järviseltä ei jäänyt juuri ikimuistoisia uusia riffejä jälkipolville, vaan niiden Hurriganes-klassikojen esikuvat on aika suoraan kopioitu menneisyydestä. Laiho on kopsannut juttuja ehkä Mozartilta, mutta niihin on lisätty myös paljon enemmän persoonallisuutta kuin vaikkapa Get Oniin.
 
No... Aika turha ketju kyllä keskustella tästä aiheesta. Lopputulos olis varmaankin se, että mm. Hendrix, T Iommi, J. Page, Van Halen, S. Vai on ihan paperia Laihoon verrattuna.
Eihän ne oo edes yhtä nopeita.
kalakukko
26.03.2021 15:47:08 (muokattu 26.03.2021 15:48:04)
Nii miks kepittäjiä oikeestaan pitäis yrittää väkisin laittaa mihkään paremmuusjärjestykseen etenkin kun kyse on paljolti makuasioista. Soittotekniikkaa voi joiltakin osin arvioida ns. objektiivisesti, ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Mutta musikaalisuus, korva hyville melodioille, soittotyyli ym. onkin sitten sellasia kitaroinnin ja ylipäätään soittamisen osa-alueita joissa ollaan enemmän makuasioiden äärellä minkälaisesta meiningistä kukin tykkää.
 
Laihon sooloissa oli musta monesti hyvä sekotus sellasta raakaa rock n roll runttausta ja sitten sitä tarkkaa tykitystä hyvillä melodioilla.
Ei ole. Parilla kolmella hullulla vaan, ja sitten ne vaihtelee niitä aina että vaikuttaisi että olisi monta.
kalakukko
26.03.2021 15:52:55
The Jack: ...mutta niihin on lisätty myös paljon enemmän persoonallisuutta kuin vaikkapa Get Oniin.
 
Get Onin soolohan on muuten ihan kurko! Muutenhan biisi on perusränttätänttää, mutta hyvin toimii.
Ei ole. Parilla kolmella hullulla vaan, ja sitten ne vaihtelee niitä aina että vaikuttaisi että olisi monta.
Vessajono
26.03.2021 15:54:51
kalakukko: Nii miks kepittäjiä oikeestaan pitäis yrittää väkisin laittaa mihkään paremmuusjärjestykseen etenkin kun kyse on paljolti makuasioista.
 
Toki näinkin, mutta melkeinkin väittäisin että se, että Laiho on jokseenkin ylivoimaisesti kansainvälisesti merkittävin suomalainen kitaristi, ei oo maku- vaan tosiasia.
I survived 19.2.2021
Henri Henri Olavi
26.03.2021 15:59:44
Eipä ole kansainvälisesti yhtä tunnettua suomalaiskitaristia ollut koskaan. Tolonen ehkä seuraavaksi tunnetuin ja sen ja Alexin välissä on aika helvetin suuri gäppi.
Je suis 190221
kalakukko
26.03.2021 16:05:37 (muokattu 26.03.2021 19:06:39)
Vessajono: Toki näinkin, mutta melkeinkin väittäisin että se, että Laiho on jokseenkin ylivoimaisesti kansainvälisesti merkittävin suomalainen kitaristi, ei oo maku- vaan tosiasia.
 
Laihon ohella äkkiseltään tulee mieleen Timo Tolkki, joka on varmaan aikanaan saanut monen junnun innostumaan kitaransoitosta. Monilla suomalaisilla bändeillä, jotka on lyöneet läpi maailmalla, niinkuin vaikka HIM, Nightwish ym, ei se kitarointi ole ollut samalla lailla keskiössä. Mutta tosiaan Bodomin rinnalla Stratovariuksessa kyllä paljolti.
 
Ratkaisevaa tietty kaikkien bändien menestymisen kannalta on ollut hyvät biisit.
Ei ole. Parilla kolmella hullulla vaan, ja sitten ne vaihtelee niitä aina että vaikuttaisi että olisi monta.
yellow
26.03.2021 18:58:24
En ole ärinän/mörinän suuri fani, mut kyl tuo tyyli sopii noihin biiseihin. Moni ehkä vierasta bodomia tuon ärjynnän takia, mut itellä toimii. Se laulusta, kurko kitaristi eikä vastaavaa Suomessa tule vähään aikaan. Vitun iso menetys.
Hamsteri Kukkonen
26.03.2021 23:25:44
 
 
ÄrGee: Metallica teki kaikkien riffit ensin, muut vain kopioi niitä. Ilmiselvä For Whom The Bell Tollsin intron toisen puoliskon mättöriffi.
 
Kaikki paitsi Stone, heh heh.
 
Paitsi sillon ko Stonekin kopioi :D
"You have KELA. Don't worry." -Kiko Loureiro // "Käytän alkoholia äärimmäisen harvoin, olen vain paatumaton runkkari." -Lihis96 // goo.gl/v9KRXz
Jester44
27.03.2021 01:50:52
Voisikohan tuota Bodom After Midnightia olla joskus luvassa enemmänkin kuin vain tuo yksi tuleva sinkku?
 
Haastattelusta sain sellainen käsityksen että materiaalia olisi enemmänkin, asia toinen sitten että miten viimeisteltyä materiaalia. Ja se tietysti että laulu osuuksia jos ei ole nauhoitettu niin turha pohtia tuota juttua.... Jollei instrumentaalina julkaise joitain juttuja?
JMKM
27.03.2021 07:09:05
Jester44: Voisikohan tuota Bodom After Midnightia olla joskus luvassa enemmänkin kuin vain tuo yksi tuleva sinkku?
 
Haastattelusta sain sellainen käsityksen että materiaalia olisi enemmänkin, asia toinen sitten että miten viimeisteltyä materiaalia. Ja se tietysti että laulu osuuksia jos ei ole nauhoitettu niin turha pohtia tuota juttua.... Jollei instrumentaalina julkaise joitain juttuja?

 
Mietittiin kaverin kanssa samaa. Itselle tosin hieman epäselvä jäivätkö ne sävellystyöllisesti vai ainoastaan nauhoitusten osalta kesken. Mut periaatteessa Daniel pystyisi kyllä hoitamaan mahdollisia puuttuvia osuuksia. Jos haluttaisiin saattaa Aleksin viimeisetkin työt loppuun, hänen kunniakseen. On tosin samasta syystä ymmärrettävää, jos annetaan niiden vain olla.
Jeszse
27.03.2021 08:48:40 (muokattu 27.03.2021 08:49:17)
Eikös ne oo sanonu että kolme biisiä on nauhoitettu ja ne julkaistaan. Kyllä mäkin haluaisin kuulla lisää mutta oon kyl sillä kannalla että jos sitä matskua on ni jätettäköön rauhaan. Turha niitä mun mielestä on alkaa röytää nauhalle ilman Laihon soittoa ja voksuja.
Hipelius: Olet hieno mies, mutta sulla on aivan ällistyttävän huono maku.
JohnJ
27.03.2021 09:39:28
https://www.revolvermag.com/music/b … nside-alexi-laihos-final-recordings
 
Tuosta haastattelusta kävi jo ilmi että lisää ei ole tulossa:
 
R: BEYOND THE TWO ORIGINALS AND THE COVER, ARE THERE ANY OTHER BODOM AFTER MIDNIGHT SONGS THAT ARE IN VARIOUS STATES OF DISARRAY? YOU KNOW, RIFFS OR PARTS OF SONGS...
 
D: No, that was 100 percent everything. Nothing was left over.
Metal meets the bone!
JMKM
27.03.2021 10:04:15
^Kiitos, tuo on mennyt itseltä ohi, lukenut korkeintaan joitain lainauksia muualta. Valotti muutenkin hyvin.
Funkånaut
27.03.2021 10:10:41
 
 
Vessajono: Toki näinkin, mutta melkeinkin väittäisin että se, että Laiho on jokseenkin ylivoimaisesti kansainvälisesti merkittävin suomalainen kitaristi, ei oo maku- vaan tosiasia.
 
Juu; vaikka Pekka olisi saanut pennut lokaalisti Suomessa kiinnostumaan skebasta enemmän kuin Allu, niin Allu vetää globaalilla vaikuttamisellaan Pekan edelle, jos tsekataan soitoistaan innostuneiden ipanoiden määrää. Jos lähtisi Suomen rajojen ulkopuolelle kyselemään kitaristeilta kumpi on tutumpi, Allu vai Pekka, niin uskoisin huomattavasti useamman tunnistavan Alexin kuin Pekan. Vähintään Suomen ulkopuolella.
 
Vaikea edes keksiä, kenen suomalaisen kitaristin vaikutus olisi globaalisti yhtä merkittävä. Tuskin edes suomalaistaustainen Jorma Kaukonen (joka muistaakseni oli eka ""suomalainen" kitaristi, jolla oli signature-malli isolla kitaramerkillä) pääsee Alexin edelle. Tolonen saattaa tietty olla omassa nichessään tunnettu ulkomaillakin, mutta se piiri ei kovin iso ole. Tolkki, no, tokkopa hän Alexia tiedetympi on. Kukaan ei tiedä, kuka soitti/soittaa kitaraa HIMissä, The Rasmuksessa, Sunrise Avenuessa tai Nightwishissa; ne ovat voimakkaasti keulakuviinsa nojaavia bändejä, ja se keulakuva ei ollut kitaristi.
 
Toisaalta jos bassokitarakin on kitara, niin Jaco ja suomalaisjuurensa heh. Mutta joo, kyllä merkitykseltään Alexi ykköseksi globaalisti menee suomalaisista kitaristeista. En keksi mitään järkevää perustetta, millä joku muu menisi edelle. Pekka-horinat voi jättää omaan arvoonsa; hänen vaikutuksensa on liian paikallista.
"Lauserakenteesi on syvältä ja heppisi pieni."
kalakukko
27.03.2021 11:18:12
Timo Tolkki on ainoo kuka mulle tuli mieleen just siks kun Stratovariuskin on nimenomaan sellasta kitaratulitusta ja helvetin hyvää sellaista. Vaikka ei ollutkaan Alexin tavoin bändinsä keulakuva kun ei laulanut niin musiikissa kitara on yhtä merkittävässä roolissa kuin Bodomissa. Levymyynnin saralla taitavat painia suunnilleen samassa sarjassa. Toki Bodomin levyistä puolet on tullut Spotify -aikana.
Ei ole. Parilla kolmella hullulla vaan, ja sitten ne vaihtelee niitä aina että vaikuttaisi että olisi monta.
Welho-77
27.03.2021 11:18:13
Funkån viestiin, niin andy mccoy unohtui vertailusta.
Long live the King of Mercy.
kalakukko
27.03.2021 11:20:33 (muokattu 27.03.2021 11:20:48)
Welho-77: Funkån viestiin, niin andy mccoy unohtui vertailusta.
 
Hyvä pointti.
 
Laihon tunnettuutta nostaa tietty se, että taisivat olla ihan omassa luokassaan tuon rundaamisen suhteen. Taisivat yli 20 vuotta vetää aika jatkuvalla rundaamisella poislukien levyjen teot.
Ei ole. Parilla kolmella hullulla vaan, ja sitten ne vaihtelee niitä aina että vaikuttaisi että olisi monta.
Seba
27.03.2021 11:34:43
 
 
JohnJ: https://www.revolvermag.com/music/b … nside-alexi-laihos-final-recordings
 
Tuosta haastattelusta kävi jo ilmi että lisää ei ole tulossa:
 
R: BEYOND THE TWO ORIGINALS AND THE COVER, ARE THERE ANY OTHER BODOM AFTER MIDNIGHT SONGS THAT ARE IN VARIOUS STATES OF DISARRAY? YOU KNOW, RIFFS OR PARTS OF SONGS...
 
D: No, that was 100 percent everything. Nothing was left over.

 
Okei. Itse kuulin asiaa hyvin lähellä olevalta taholta että huhtikuussa oli suunniteltu että tulee EP ulos joka on jo valmis ja että vaikka tilanne nyt muuttuikin niin se julkaistaan joka tapauksessa aikataulun mukaisesti.
Vai lienikö sitten noi jo puhutut biisit kyseessä, en tiedä kun en ole kuullut.
Vessajono
27.03.2021 11:35:14
kalakukko: Timo Tolkki on ainoo kuka mulle tuli mieleen just siks kun Stratovariuskin on nimenomaan sellasta kitaratulitusta ja helvetin hyvää sellaista. Vaikka ei ollutkaan Alexin tavoin bändinsä keulakuva kun ei laulanut niin musiikissa kitara on yhtä merkittävässä roolissa kuin Bodomissa. Levymyynnin saralla taitavat painia suunnilleen samassa sarjassa. Toki Bodomin levyistä puolet on tullut Spotify -aikana.
 
Tolkki kieltämättä ehkä jossain määrin, joskin maailmalla Stratovariuksen suurin suksee on tainnut olla Euroopassa ja etelä-Amerikassa. Ei nyt toki sillä että Bodomkaan olis jenkeissä mitään mainstream-suosiota nauttinut mutta noin perstuntumalta sanoisin, että kyllä kai ne HIM:in jälkeen tunnetuin ja menestynein suomalaisbändi on.
I survived 19.2.2021
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)