Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Kuunnelkaa vaikka Venetian Snaresia, sen jälkeen kaikki hevi tuntuu lasten piknikiltä.

Tässä tosiaan puhuttiin varmasti tuosta nykyisestä masterointityylistä - kaikki täysille koko ajaksi (ja CD:n koko mitta käyttöön, mutta se on toisen topicin juttu). Olen itekkin huomannut miten monia uusia levyjä ei jaksa kuunnella alusta loppuun, se jatkuva tuuttaus kai rasittaa. Välillä tekee hyvää laittaa vähän Sigur Rosia tai vanhaa Pink Floydiä soimaan rauhoittuakseen...

Onko kenelläkään muulla samanlaisia ongelmia:
 
Ei pysty kuunnella enään kovin paljoa uutta metallimusiikkia, siis päivän aikana. Tästä on varmaan ollut aihetta ennenkin (yleistä keskustelua musiikista - palstalla oli vähän aihetta sivuten), mutta eipä ainakaan tällä palstalla osunut silmiin.
 
Eli, hyviä levyjä ja biisejä kuulee kyllä, mutta kaikki on jotenkin tungettu ihan "täyteen" kokoajan pakko olla jotain ääntä ja "massaa". Hiljaa ei voi mennä - uusi Sonata Arctican levy on hyvä esimerkki, kun kämppis sitä luukuttaa harva se päivä. Kovan kuulosia kertsejä jos tollasesta menosta tykkää, mutta se saamarin saundi! Tuntuu että meinaa tukehtua kun levyä joutuu kuuntelemaan, eikä siis kyse ole mistään huonoista biiseistä. Levy ei ole ainoa ongelmallinen, vaan kaikki vähänkin tunnetumpi ja uudempi tuotetaan ihan tukkoon, ei vaan enään pysty. Toinen hyvä esimerkki, omia suosikkilevyjä kaikesta huolimatta, on Mastodon - Blood Mountain. Levyn kuunteleminen on musiikillisestikkin aika haastavaa, mutta voi jumaliste onko sen pakko tuutata niin saakelin lujaa akustisissakin kohdissa? Sitten on vielä Devinit, Lamb of Godit mitkälie joiden koko saundi perustuu tauottomaan tuuttaukseen.. saisivat julkaista 30min mini-CDeitä pelkästään, niin pystyisi kuuntelemaan levyt loppuun.
 
Samalla jos joku jaksaa kertoa esimerkkejä uusista metallikiekoista millä näin ei ole, otan mielelläni vinkkejä vastaan. Pari tiedänkin kyllä..
 
Tsekkaa Fist in Fetus;) Ei kestä ku 30 minuuttia eka EP ja väleissä on jopa 2 ihan "akustistakin" raitaa. www.mikseri.net/fistinfetus
Rokrok.
 
Perseestähän se on kun pitää koko ajan tuottaa ahtaampaa saundia jotta pystyisi tuottamaan korville, jotka tottuvat koko ajan täydempään matskuun, yhtä vahvan elämyksen.

Mastodon - Blood Mountain. Levyn kuunteleminen on musiikillisestikkin aika haastavaa, mutta voi jumaliste onko sen pakko tuutata niin saakelin lujaa akustisissakin kohdissa?
 
Tämä seikka on sama itselläkin. Tohon levyyn ei vaan pääse sisälle, liikaa kaikkea. Piisit saisi olla puolet pitempiä. Ja itekkin tosiaan suosittelen pitämään taukoa, tai heittämään vaihtoehtoisesti vakkapa kuuntelutottumukset täysin ylösalaisin - kuuntele kaikkee semmosta kamaa mihin et normaalisti kajoais (enkä välttämättä meinaa nyt mitään MTV r'nbtä) ja koita ymmärtää kaikkea erilaisempaa kamaa, sitten on mukava palata siihen "tuttuun ja turvalliseen" metalliin :)

Kuunnelkaa Finntrollin uusinta. Siinä jos jossain on hyvän kuulosesti kompressoitua scheissea. Oikeesti mahtipontista, eikä edes mitenkään kliinisesti. Ite ensin vierastin sitä, mutta nyt tuntuu, etten ole parempaa kuullut missään aikasemmin miksaukseltaan ja masteroinniltaan. Sama toteutuu Moonsorrow'n uusimmalla. Täydellisyyttä kerrassaan. Ite kyllä kyllästyin aika päiviä sitten liian kuulijaystävällisiin äänimaailmoihin. Ne ei vain enää palkitse milläänlailla.
 
Jos ei kyseiset bändit iske yhtään, niin kannattaa tsekata Deathchainin uusin. Aivan mahtavan kuulosta. Kliinisyys on kuollut! :)

Sen lisäksi että äänimaailma ahdetaan täyteen, tuntuu että sillä yritetään korvata usein hyvin keskinkertaista sävellystyötä. Laitetaan sisältöä vallin muodossa sinne missä sitä muuten ole.
 
Mikseivät bändit tee musiikkia rehellisesti kokoonpanon ehdoilla, nykyisin kuulostaa trio ja sekstetti täysin samalta = täyteenahdetulta.
 
Itsekin pidän todella paljon 70-luvun soundeista, eläväiset, joka soittimella oma paikkansa ja luonnollinen dynamiikka ja musiikki hengittää.

Mastodon - Blood Mountain. Levyn kuunteleminen on musiikillisestikkin aika haastavaa, mutta voi jumaliste onko sen pakko tuutata niin saakelin lujaa akustisissakin kohdissa?
 
Mun mielestä tuo homman pitäminen kompaktina (vastakohtana biisien turhalle venyttämiselle) on erittäin tervetullut ilmiö tämän päivän metallissa. Levy on tosiaan aika "turboahdettu", mutta mun mielestä se sopii tuohon Mastodonin tyyliin - ja levy on yksinkertaisesti vaan niin perskeleen kova, ettei tuolla ole loppujen lopuksi kauheasti väliä. Kaikkien bändien ei mun mielestä tarvitse korostaa sitä yleissoundin dynamiikkaa.

Black Sabbathin eka levy kuulostaa pirun mukavalta kaiken tän nykypaskan ohella.
 
Missäs on kaikki nää jäbät jotka pitää devinin paskaakin kultana? Nyt on nimittäin tullut pari poikittaista sanaakin siitä tuuttauksesta. HÄ!? Toisessa keskustelussa mua pantiin suurinpiirtein näppiksellä perseeseen ku vähän avauduin.

Muutoinkin olen havainnut, että tällainen 70-luvun äänipolitiikka miellyttää korvaa huomattavasti enemmän kuin 80-luvulta alkanut ylenpalttinen kompurointi.
 
Niin totta...

Black Sabbathin eka levy kuulostaa pirun mukavalta kaiken tän nykypaskan ohella.
 
Missäs on kaikki nää jäbät jotka pitää devinin paskaakin kultana? Nyt on nimittäin tullut pari poikittaista sanaakin siitä tuuttauksesta. HÄ!? Toisessa keskustelussa mua pantiin suurinpiirtein näppiksellä perseeseen ku vähän avauduin.
 
No jos tuohon malliin olet kirjoitellut niin ihan oikeaan suuntaan on oltu menossa kyllä. Kyllähän Devyllä pirun massiivinen soundi on, mutta ei aiheuta ainakaan meikäläiselle sellaisia puistatuksia kun suurin osa tämän hetken metalcore- ja god-knows-whatcore -bändeistä. Makuasioita, sano.
 
Tosin mulla on ollut pidemmän aikaa mitta aivan täynnä kaikkeen perusmetalliin ja kaikkiin "metalli on paskimmillaankin parasta" -älykääpiöihin. Kyllä sitä helvetin hyvää musiikkia on metallin ulkopuolellakin niin aivan järkyttävän paljon.

Itsekin pidän todella paljon 70-luvun soundeista, eläväiset, joka soittimella oma paikkansa ja luonnollinen dynamiikka ja musiikki hengittää.
 
Tuo on kyllä kieltämättä myös mun makuun. Eteenkin tuon ajan pehmeät ja muhkeat rumpusoundit ovat meikäläisen mieleen. Nykyään eteenkin metallissa rummut nakuttavat todella tuotetun konemaisesti ja elottomasti... Nykymetallibändeistä mainitulla Mastodonilla muuten rummut kuulostavat vielä rummuilta.

Tosin mulla on ollut pidemmän aikaa mitta aivan täynnä kaikkeen perusmetalliin ja kaikkiin "metalli on paskimmillaankin parasta" -älykääpiöihin. Kyllä sitä helvetin hyvää musiikkia on metallin ulkopuolellakin niin aivan järkyttävän paljon.
 
No kun se vain on parasta :D

Se varsinainen ongelma, johon ketjun aloittaja viitannee, on nykyään muodissa oleva masterointityyli. Eli kaikki pitää saada soimaan ihan saatanan lujaa, joka aiheuttaa sen ettei kuulijan korva yksinkertaisesti jaksa ottaa niin paljon informaatiota kokoajan vastaan. Levyt menee jatkuvasti särölle kun ne koitetaan levy-yhtiöiden toiveesta saada soimaan kovempaa kuin muut.
 
Mun mielestä se ongelma ei ole niinkään masterointi.Täytyy muistaa ,että esmes raitamäärät on tietokoneaikana kavunnut ihan hurjiin lukemaan ja houkuttaa tietysti laittamaan paljon kamaa levylle.Toinen juttu on näiden matalien vireiden käyttö: Basson kanssa koko äänikuva on sellaista puuroa ettei riffeistä saa mitään selvää.Samalla rummut hukkuu sinne matalan vallin sekaan semmoseksi napseeksi.Sitten on se juttu ,että sovituksissa on vähemmän suvantokohtia ja kevyempää meininkiä hevinkin puolella.Särösoundeissakaan ei pahemmin variaatioita löydy.
 
Opeth on kyllä loistava :-)
 
Noi em. jutut on mun ymmärtääkseni sellasia jotka kuulija kuulee ensimmäisenä ja ne on myös helpohkoja blokata.Kompressoinnin vaikutuksen tajuamiseen tarvitaan jo äänityshommien tuntemusta joten en usko ,että sillä on monenkaan kuulijan kannalta mitään merkitystä.Mäkin tajusin asiaa vasta ton edellisen ketjun näytelinkin perusteella ja nyt jos laitettais sama soimaan niin en erottais edelleenkään "sokkona" onko se "ylikompressoitu" jollei sitä "kompressoimatonta" soitettaisi heti perään.

Pieni avautuminen. Toivottavasti ei tuu paha olo. Itseäni on jo pitemmän aikaa vaivannut vähän samanlainen oire, kun Heroinia. Metallimusiikki yleensä ei nyt hirveän dymaamista ole muutenkaan, mutta uusilla levyillä soundit on NIIN mahtavia ja isoja, alapää on NIIN tiukkaa ja tykkiä, ettei se vaan tunnu enää yhtään miltään. Se ei säväytä eikä innosta. Pahinta on se, että lähes poikkeuksetta näiden upeiden, mahtavien ja rasittavien äänivallien takaa paljastuu vain keskinkertainen tai huono bändi.
 
En ole puristi enkä ahdasmielinen. Mä olen todella avoin kaikelle musiikille, mutta ahdistaa se todellisuus, että joka toisella 14v -ja siitä ylöspäin- kaverilla on ikioma "trashi"bändi. Se taas luo väkisin taas sen ilmiön, että sitä skeidaa tulee ja sitä tulee pojat paljon. No, sinne jää ne muutama hyväkin, mut mä olen jo niin täyteen tuputettu koko musatyyliä, ettei nekään maistu, kuin ehkä parin vuoden päästä. Se on harmi, koska mä olen armoton metallidiggari. Tykkään ostella levyjä ym.
 
No, nää menee sykleissä, niinkuin kaiki tietää. Mä odottelen innolla metallin taantumakautta. Todellisuudessa se on musiikille sitä hedelmällisintä aikaa, kun ihan jokainen ei saakkaan sitä pikaista sopimusta ja rahaa mega soundeihin. Sekavaa pohdiskelua.

Tosin mulla on ollut pidemmän aikaa mitta aivan täynnä kaikkeen perusmetalliin ja kaikkiin "metalli on paskimmillaankin parasta" -älykääpiöihin. Kyllä sitä helvetin hyvää musiikkia on metallin ulkopuolellakin niin aivan järkyttävän paljon.
 
Jep, metalli ei todellakaan ole paskimmillaankin parasta. Eikä ole edes sanottua, että metalli olisi parhaimmillaan parasta. Noiden letkautusten perusteella pystyy aika tehokkaasti tuomaan esille oman ajattelun rajoittuneisuuden musiikin suhteen... En ymmärrä :)

Sitä edellä mainittua King Crimsonia ja Rushia peliin. Oikeastaan kaikkea vanhaa progea, sillä niissä yleensä on hyvin pelkistetyn kuuloiset saundit, kappaleet ovat pitkiä, mutta turhaa paskaa ei soiteta päällekkäin. Huilu, mellotroni ja rummut, aahh... Kyllä luulisi töpsivän kun otat In the Court of the Crimson Kingin kuunteluun.

Olen tuon saman ilmiön huomannut itsekin mutta ei se vielä haittaamaan ole päässyt. Johtuu varmaankin siitä että metallia tulee kuunneltua varmaan kaikkein vähiten eri musiikkityyleistä. Tosin onhan tuota samaa ilmiötä myös kevyemmän puolen bändeillä, mutta harvemmin. Ja mitä tuohon "hevi on paskimmillaankin parasta" jargoniaan tulee, niin ehkä se pitäisi pikemminkin olla "hevi on paskimmillaankin huonointa".

Ja mitä tuohon "hevi on paskimmillaankin parasta" jargoniaan tulee, niin ehkä se pitäisi pikemminkin olla "hevi on paskimmillaankin huonointa".
 
Mä en ymmärrä tota juttua ollenkaan. Että joku genre siis voi olla kaikkea paskempaa paskimmillaan... no mä en vaa ymmärrä. Mielipiteensä kans kullakin.

Ehkä tuo heitto pitäisi muuttaa muotoon; "hevi on paskimmillaan ihan yhtä paskaa kuin kaikki muukin paska musiikki". :)

Pieni avautuminen. Toivottavasti ei tuu paha olo. Itseäni on jo pitemmän aikaa vaivannut vähän samanlainen oire, kun Heroinia. Metallimusiikki yleensä ei nyt hirveän dymaamista ole muutenkaan, mutta uusilla levyillä soundit on NIIN mahtavia ja isoja, alapää on NIIN tiukkaa ja tykkiä, ettei se vaan tunnu enää yhtään miltään. Se ei säväytä eikä innosta. Pahinta on se, että lähes poikkeuksetta näiden upeiden, mahtavien ja rasittavien äänivallien takaa paljastuu vain keskinkertainen tai huono bändi.
 
Sama homma. Tuntuu, että harvalla bändillä löytyy niiden alaviretamppausten, timantintiukkojen rumpusoundien ja maksimaallisen bassosärön takaa lopulta mitään ideaa. Sitä samaa jöötiä kappaleesta toiseen. Riffeistä mikään ei erotu edukseen eivätkä laulumelodiat (jos niitä edes on) säväytä mitenkään.
 
Osiltaan tämä ilmiö voi tosiaan johtua siitäkin, että heawy & medal on juuri nyt niin muodissa. Kaikki haluavat osingoille ja trenditietoisten pikkutyttöjen ja -poikien rahat viedään juurikin ennen kaikkea soundimaailman avulla. Hyvimmuute jytisee!
 
Tietysti jokainen tykkää siitä mistä tykkää, mutta kun aikoinaan on kovimmat kicksit saanut 70- ja 80-luvun hevibändeistä ja -biiseistä, niin ei tämä nykymeininki oikein tahdo maistua. Kuunteleeko kukaan näitä nykybändejä 20 vuoden päästä?