Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Jos ei nappaa puolen vuodenkaan jälkeen, niin ei sitä väkisin kannata että "kyl tää vielä joskus aukeaa". Muutenkin käsite "aukeaminen" on jotenkin niin vammainen.
 
Älä nyt. Mulla meni neljä vuotta nimenomaan MAYHin kanssa ennen kuin ymmärsin kunnolla, mistä siinä on oikein kyse. Tiesin kyllä alusta asti, että levy kuten koko bändi on loistava, mutta mulla oli menossa silloin ihan toisenlaisen musiikin kuunteluvaihe. Jätin siis levyn aktiivisen kuuntelun tietoisesti myöhemmäksi.
 
Oma lempilevyni on Blackwater Park, joka tosin kokonaisuutena on Opeth-asteikolla hieman tasapaksu. Mutta jos joutuisin autiolle saarelle kuukaudeksi ja saisin valita vain yhden levyn levyhyllystä, se olisi Still Life. Se on meikälle se monitasoisin ja vaikeimmin avautuva levy.
 
Ja aukeaminen ei ole vammainen käsite. Se on hyvin yksinkertainen käsite. Kun vaikeampaa levyä kuuntelee ensimmäistä kertaa, siitä ei käsitä oikein mitään. Sitten ehkä kymmenennen kuuntelukerran jälkeen alkaa muistamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Siihen päälle vielä x kpl kuuntelukertoja, niin ymmärtää kokonaisuuden.

Hei!
 
Tietääkö kukaan näytetäänkö Ilosaarirockin nettiTV:stä Opethin keikkaa, tai tuleeko sitä yle-extralta tms? Täytyy pistää kaverin kanssa kisakatsomo pystyyn jos näin käy.

Ei hitto, kova kilpailu on bändin parhaasta levystä nyt. MAYH vai Still Life? Still Life vai MAYH? Ei osaa päättää...
 
Tää on muuten paha. Still Lifellä on ehkä kovemmat biisit, mutta MAYH onnistuu aina jotenkin vaikuttamaan tunnetasolla paremmin, siinä on se jokin. Ehkä se on se metsäinen fiilis, mikä musiikista huokuu, sopien biiseihin täydellisesti.
Osittain ehkä tuosta syystä Ghost Reveries ei ole oikein iskenyt, ollen jotenkin turhan kliinistä, turvallista ja viimeisen päälle tuotettua menoa, vaikka sisältääkin tosi mielenkiintoisia biisejä. Kummallista.

Tietääkö kukaan näytetäänkö Ilosaarirockin nettiTV:stä Opethin keikkaa, tai tuleeko sitä yle-extralta tms? Täytyy pistää kaverin kanssa kisakatsomo pystyyn jos näin käy.
 
Nettilive näyttää jokaiselta päälavan bändiltä kolme ekaa biisiä suorana mikäli bändi ei tätä sopparissaan kiellä. Käsittääkseni Opeth on sallinut kuvaamisen joten Nettiliven pitäisi näyttää keikan alkupuoli sunnuntaina klo 20.
 
Yle ei taltioi päälavan esityksiä, ainoastaan YleX-lavan. Siis taltioi, ei välttämättä lähetä.

Oma lempilevyni on Blackwater Park, joka tosin kokonaisuutena on Opeth-asteikolla hieman tasapaksu. Mutta jos joutuisin autiolle saarelle kuukaudeksi ja saisin valita vain yhden levyn levyhyllystä, se olisi Still Life. Se on meikälle se monitasoisin ja vaikeimmin avautuva levy.
 
Täysin samaa mieltä.

Mistä tuota netti-tv:tä voi katsella?

Mistä tuota netti-tv:tä voi katsella?
 
http://media.ncp.fi/ilosaarilive/

Jesjes ihanaa, ei enää montaa päivää niin pääsee näkemään Opethin toista kertaa livenä ja Porcupine treen ekaa kertaa. Ja se on varmaa että minä olen kummallakin keikalla eturivissä.

Joo tulossa ollaan kattelemaan molempia, tiedä sitten jaksaako ihan eturiviin rynnistellä, vaiko vahtaako kauempaa, mut varmaa on että paikalla olen!

Koittakaahan joku ottaa tuota streamia talteen, niin saadaan me Metallica-keikan takia Opethilta estyneetkin nauttia tästä keikasta... Jookos?

Nimenomaan. Uskomattoman tunnelmallinen levy, kaiken sen syksyisen tihkusateen, iltahämärän ja aamuisen usvan voi aistia joka nuotista. Tällä hetkellä olen taipuvainen sille kannalle, että kaikkien levyjen paras aloitus löytyy justiinsa tästä. Kun April Ethereal jyrähtää yksinäisen pianon, sateen ja Mikaelin äänen jälkeen, niin tulee melkein tippa linssiin.
 
Ilmaisit lähes täydellisesti kantani aiheeseen. Prologue on kaikessa yksinkertaisuudessaan yksi loistavimmista Opethin kappaleista (tietysti yhdistettynä April Etherealiin, nämä ovat kuin perse ja paita)

Ilmaisit lähes täydellisesti kantani aiheeseen. Prologue on kaikessa yksinkertaisuudessaan yksi loistavimmista Opethin kappaleista (tietysti yhdistettynä April Etherealiin, nämä ovat kuin perse ja paita)
 
Ihmettelen suuresti, miksei Prologuea soiteta keikoilla.

Kyllä tuo Ghost Reveries on itelle se ensimmäinen levy joka tosissaan kolisi - vaikka nuo Blackwater Parkit ja Still Lifet oli tullu aiemmin kuunneltua... Tuossa on se Opethin äänimaailma viety ehkä vielä hieman "toolimpaan" suuntaan (progeilun suhteen, siis). Homma on jotenkin mahtavasti balanssissa - ei voi kuin ihailla bändin kykyä tehdä kauniin rujoja ja mahtipontisia teoksia... Tällä uusimmalla mun mielestä bändi saa selkeästi uutta rytmistä virtaa (ehkäpä Amerikasta päin?).

Kyllä tuo Ghost Reveries on itelle se ensimmäinen levy joka tosissaan kolisi - vaikka nuo Blackwater Parkit ja Still Lifet oli tullu aiemmin kuunneltua...
 
Itsellä taas Ghost Reveries oli ensimmäinen levy joka ei kolissut. Ehkä johtui siitä, että olin jo muutaman vuoden kuunnellut Opethin aikaisempia levyjä ja sieltä nousi jo ne helmet esille, joten tämä uusi levy tuntui hieman vaisulta. Ainakin The Grand Conjuration hämmästytti, että onko tämä enää Opethia:O? Jotenkin tuntui olevan kuin joltain toiselta bändiltä, koska yleensä Opethin kappaleet ovat hyvin kirjavia ja monisävytteisiä, mutta Conjuration oli samaa alusta loppuun. En meinannut uskoa, että on Opeth mikä levysoittimessa pyörii.
 
Täällä on unohdettu Deliverance albumi kokonaan:o Mielestäni kolme kovaa levyä ovat Still Life, Blackwater Park ja Deliverance. Nyt on jopa käymässä niin, että Blackwater Park ja Deliverance kaahaavat Still Lifen ohitse. Jotenki itselle on alkanut enemmän toimimaan juuri nuo kaksi albumia. Sieltä löytyy mielestäni sitä parasta Opethia. Vaikka Still Life onkin mestariteos, ei se silti nouse tällä hetkellä omassa arvosteluasteikossani ensimmäiseksi.
 
Opethin jokaisessa levyssä on omanlainen tunnelma ja jokainen levy on mestariteos joita ei voi pistää paremmuusjärjestykseen.

Opethin jokaisessa levyssä on omanlainen tunnelma ja jokainen levy on mestariteos joita ei voi pistää paremmuusjärjestykseen.
 
Aamen. Ihan täysin fiiliksen mukaan menee, mitä niistä haluaa milloinkin kuunnella, koska levyt ovat niin erilaisia. Ensimmäisten melodisuudesta ja loistavista harmonioista MAYH:in metsäisten ja jopa black metal-tunnelmien kautta Still Lifen ja Blackwater Parkin tasapainoiseen äänimaailmaan ja Deliverancen rytkeeseen (vastapainona tietty Damnation). Ja Ghost Reveries on taas ihan erilainen levy, kuin aiemmat.

Kyllä se My arms, Your hearse kannattaa sisäistää. Taas kuuntelin sitä rauhassa sängyllä maaten ja ihmettelin että mitenkä se kolisee vieläkin näin kovaa. Ei helvetti, eihän tällaista olekaan.

onko kellään tietoo minkälainen settilista pojilla on ollu kesän keikoilla?

onko kellään tietoo minkälainen settilista pojilla on ollu kesän keikoilla?
 
Nehän soittaa ainoan keikkansa tänä kesänä ilosaaressa

Täällä on unohdettu Deliverance albumi kokonaan:o
 
Se tuntuu kyllä jäävän vähän paitsioon, mutta asia johtunee siitä, että muut levyt ovat vain niin kovia. Deliverancen muutamassa pitkässä kappaleessa (A Fair Judgement, By The Pain I See In Others) on mielestäni tavallista enemmän tyhjäkäyntiä, niitä olisi voinut reippaasti lyhentää. Tuppaavat vain olemaan sellaisia biisejä, että aina niitä kuunnellessa on melkein pakko kelailla jotkut kohdat pois alta. Eivät ole aivan niin kompakteja sävellyksiä kuin jotkut muut Opethin kymmenminuuttiset järkäleet. Lievää hakemista välillä se meininki.
 
By The Pain I See In Othersin loppupuolella oli kylläkin yks ihan helevetin kova riffi, Opethin parhaimmistoa. Muistan elävästi kuinka "löysin" sen riffin sieltä. Kuuntelin levyä kuulokkeilla ja jotenkin Deliverance oli vielä silloin aikoinaan levynä sellainen, ettei tuo viimeinen kappale ollut oikein tullut tutuksi, ts. en ollut jaksanut kuunnella sitä loppuun saakka kunnolla. Olin siinä unen ja valveen rajalla (juuri ennen nukkumaanmenoa) ja sitten se mahtava riffi tuli sieltä jostain aivan yllättäen. Olin heti että ei perkele, täältähän löytyy vaikka mitä.

Nehän soittaa ainoan keikkansa tänä kesänä ilosaaressa
 
no niinpä tietysti...